Hemmetti joku pässi ilmoittaa nettiautossa olevan myynti-ilmoitukseni jatkuvasti asiattomaksi ylläpidolle ja vässykät poistavat sen. Ilmoituksesta puuttu rekisterinumero. En kai niin hölmö ole, että annan netti-ilmoituksessa näkyä upean vähän tuunatun ja lastuviritetyn autoni rek.numeron.
Kaikkea typerää ne hyödyttömät kateelliset ehtiikin tekemään!
Kaikkea typerää ne hyödyttömät kateelliset ehtiikin tekemään!
Vastaukset 84
Vanhimmat
OTTEITA NETTIAUTON SÄÄNNÖISTÄ:
1.
Ilmoittelussa pitää käyttää OIKEITA YHTEYSTIETOJA
- Ei esim. väärää ilmoituksen päänumeroa ja lisätiedoissa toista numeroa
2.
Nettiautossa ilmoittelu tapahtuu aina vain ja ainoastaan OMALLA NIMELLÄ
- EI KEKSITYILLÄ NIMILLÄ eikä kenenkään toisen tunnuksilla jätettyjä ilmoituksia
3.
Ilmoittelu nimimerkillä tai etu- ja sukunimen alkukirjaimilla on kokonaan KIELLETTY
- Esimerkiksi Matti Virtanen ei saa olla: Matti V. tai M. Virtanen tai Masa Virtanen tai M. V.
4.
Auton valokuvien tulee olla ITSE OTETTUJA, tai niiden käyttöön pitää olla LUPA kuvaajalta
- Ei siis netistä varastettuja kuvia toisten omistamista autoista, vaan itse otettuja kuvia OMASTA AUTOSTA
5.
Myytävästä autosta täytyy olla vähintään yksi kuva, josta käy ilmi auton väri, korimalli ja REKISTERITUNNUS
- REKKARIA EI SAA PEITTÄÄ TAI SUTATA, ja rekisteritunnus pitää näkyä kokonaan vähintään yhdessä kuvassa
6.
Nettiauto valvoo ilmoittelua, ja kaikista sääntöjen vastaisista ilmoituksista saattaa seurata ilmoituksen mitätöiminen palvelusta ilman ennakkovaroitusta.
Jos huomaat Nettiauton sääntöjen vastaisia ilmoituksia, niin KERRO NIISTÄ AINA NETTIAUTOLLE klikkaamalla "ILMOITA ASIATTOMAKSI" -painiketta. Sellainen löytyy jokaisesta ilmoituksesta valokuvien alapuolelta. Voit kertoa asiattomista ilmoituksista myös ilman kirjautumista eli NIMETTÖMÄNÄ.
Nettiauto ottaa mielellään vastaan vihjeitä AMMATTIMAISESTI PIMEÄÄ KAUPPAA TEKEVISTÄ YKSITYISHENKILÖISTÄ ELI JOBBAREISTA ja muista asiattomista ilmoittajista myös sähköpostitse: [email protected]
LIsätkää tähän viestiketjuun löytämiänne Nettiauton sääntöjen vastaisia ilmoituksia. Kertokaa niistä myös Nettiautolle "Ilmoita asiattomaksi" painikkeella.
Jos rekkaria kytätään tarkasti, niin miten siellä on selviä huijausilmoituksia. Auton pyyntihinta on puolet todellisesta hinnasta. Miten ihmeessä nämä pysyvät listoilla.
Jos ilmoituksissa on toimimaton puhelinnumero, niin ne ovat huijauksia. Vinkkaa aina sellaiset asiattomiksi Nettiautolle. Ilmoita asiattomaksi -linkki on kaikkien ilmoitusten kuvien alla. Voit käyttää sitä myös ilman kirjautumista eli nimettömänä. Laita myös tänne ID-numerot tai linkit, jos löydät hämäriä ilmoituksia.
Jos jonkun Nettiauton ilmoituksen päänumerona on yksi numero (monesti toimimaton tai prepaid), ja lisätiedoissa pyydetään soittamaan toiseen numeroon (usein 046-alkuinen tai jokin muu salainen prepaid), niin silloin kannattaa olla varovainen.
Noissa tapauksissa myös autoista lukevissa muissa tiedoissa on melkein aina jotakin hämärää. Esim. rekisterinumero on usein kokonaan keksitty tai jonkun toisen auton. Myös myyjäksi mainitun nimi on monesti tavalliselta suomalaiselta kuulostava, mutta oikea myyjä saattaa olla jotakin ihan muuta.
Autojen ikää on välillä väitetty vuoden tai jopa kaksi todellista uudemmaksi. Lisäksi kerrotut tiedot katsastuksista ja todellisista kilometreistä jne. ovat joillakin myyjillä valheellisia. Myös veroja saattaa olla maksamatta jopa yli tuhat euroa. Pahimmassa tapauksissa autot ovat varastettuja tai niitä ei edes ole, vaan ilmoituksilla yritetään vain saada ostajat maksamaan käsirahoja.
Jos väärän numeron takia ainoa keino saada yhteys "myyjään" (ELI HUIJARIIN) on sähköposti, niin silloin voit olla varma, että sinulta yritetään vain saada nyhdettyä rahaa ilman tarkoitustakaan toimittaa autoa.
Nettiauton sääntöjen mukaan ilmoituksissa pitää käyttää oikeita yhteystietoja ja oikeita nimiä. Ilmoittelu väärillä puhelinnumeroilla tai keksityillä nimillä tai jonkun toisen tunnuksilla on KIELLETTY. Ilmoituksesta pitää selvitä, että kuka autoa on oikeasti myymässä. Lisäksi kuvissa pitää näkyä REKISTERITUNNUS, jotta ostaja voi tarkistaa sen tiedot Trafista.
Eli sen, että auton ostajista ja palstan lukijoista noin 100% ovat sinua älykkäämpiä. Kukaan ei täällä tarvitse oikeasti näitä tuhannesti toistamiasi foliohattuneuvoja. Jos joku on yhtä tyhmä kuin sinä ja lähettää pelkän sähköpostiviesteilyn jälkeen rahat ennakolta, on se jo foliohatun noston arvoinen suoritus. Ja vielä, ei prepaidin käyttäminen tee kenestäkään rikollista, vai väitätkö tosissasi niin?
Mä en ala tekemään nettiautolle mitään ilmaistyötä, valvokoot itse sivujaan, muutenkin siellä ylimielinen ylläpito.
Kenelläkään muulla kuin jatkuvasti vaihtuvia salaisia prepaideja käyttävällä huijarilla ei ole tarvetta hermostua, kun hänen hämäristä bisneksistään varoitellaan.
Ari Job 30.9.2010 14:10
"Tosiaankin käytän useampia prepaideja ja yleensä lyhyen käytön jälkeen tuhoan sim-kortin polttamalla sen. Yksi tärkeä pointti on tehdä kaupat muualla kuin kotini lähettyvillä. Tällöin minua ei voi yhdistää mihinkään tiettyyn paikkaan."
Pimeää kauppaa tekevä jobbari eli Ari Job yrittää siis koko ajan peitellä jälkiään, jotta verottaja sekä huijatut autojen ostajat eivät saisi häntä jälkeenpäin niin helposti kiinni.
Tekisit kaikikille rehellisille ihmisille palveluksen, jos ilmiantaisit omat hämärät ilmoituksesi sitä mukaa kun niitä Nettiautoon laitat.
Ellet jo arvannut, niin vetämällä ittes jojoon!
Itsehän minä kerroin toimivani tuolla tavoin silloin kun asiakas on minulle tuntematon. Pieniä myyntiä edistäviä viritelmiä tekevät myyntiautoihin aivan kaikki, myös merkkiliikkeet.
Se on sitä bisneksen tekemistä ja samalla rahan tekemistä. Yksityishenkilö ei ole vastuussa myymästään ajoneuvosta, vaan se on myyty siinä kunnossa ja niillä varusteilla jotka myyntihetkellä
vallitsivat. Se, että käyttää prepaidia, on vain oma turva sen varalta että joku kaltaisesi foliohattu itkee vuosikausia perään jos tuntee tulleensa kaltoin kohdelluksi. Jokainen ostaja saa ihan vapaasti tarkastaa kaupan kohteen ja siihen liittyvät asiat ja sitten päättää ostaako auton vai ei. Ketään en ole ikinä pakottanut mitään ostamaan. Ns. VIP-asiakkaille myyn parhaat autot mukavasti. Nämä VIPit ovat niitä jotka ovat minulle jollain tapaa tuttuja tai jotka ovat jo aiemmin ostaneet minulta auton/autoja. Se on sitä asiakastyytyväisyyttä josta sinä foliohattu et mitään ymmärrä. Tosin ymmärtämyksesi on kovin puutteellista kaikissa muissakin asioissa, joten jatkahan sinä vaan sitä ilmaisena verottajan apulaisena hääräämistäsi.
Ihmiset luulevat ostavansa tavalliselta yksityishenkilöltä, vaikka Ari Job on oikeasti ammattimaisesti pimeää kauppaa tekevä rikollinen jobbari.
Todellinen syy salaisten prepaidien jatkuvaan vaihtamiseen on siinä, että Ari Job pelkää verottajan vihaisten autojen ostajien saavan hänet kiinni, kun he huomaavat Ari Jobin huijanneen heitä.
Seuraavat Ari Jobin tekemät viritykset laukeavat pian kaupanteon jälkeen, ja moni ostaja ottaisi silloin Ari Jobin käsittelyyn, jos häneen vielä saisi yhteyden.
- Mahdollisiin ruostereikiin lasikuitukittiä ja päälle mustaa massaa (näkyville paikoille kitin päälle kerros omaa väriä).
- Alustan väljät nivelet jotka voivat jopa kolista, saa hiljenemään käyttämällä niihin paksua voitelurasvaa.
- Vanhankin akun saa pelaamaan komeasti hetken aikaa kun lataa sitä kunnolla ennen ostajan saapumista.
- Isommat ruostereiät saa tukkoon kanaverkolla ja sementillä.
- Pehmeät helmakotelotkin menee talvella katsastuksesta läpi kun täyttää ne edellisenä iltana vedellä ja antaa jäätyä yön yli.
- Märän öljypohjan kanssa taas voi mennä näytille sadepäivänä, jolloin muukin alusta on märkä eikä huomio kiinnity runsaaseen öljyvuotoon.
- Autoa ei kannata rekisteröidä itselle ollenkaan, eli yritä hankkia auto avoimella otteella (sano että ostat vaimolle ja täytät tiedot myöhemmin). Jos kuitenkin myyjä merkkaa otteesen jotain - auton voi edelleen myydä eteenpäin luovarilla. Tyhmä ostaja joutuu vaan maksamaan enemmän rekisteröinnistä.
- Vaseliinin voi laittaa auton avonnaisiin johtopaikkoihin, ettei tulisi oikosulkuja ja estää vedenpääsyn. Ratkaisu ei ole ikuinen mutta riitää siihen asti, että saisi auton jobbattua eteenpäin.
jne. jne.
Sinä tässä minua rikolliseksi tituleeraat ja siitä sinut voisi vaikka haastaa kunnianloukkauksesta käräjille, mutta ei syyntakeetonta voi mistään tuomita (paitsi pakkohoitoon). Toisekseen juuri sinun muiden kaltaistesi foliohattujen takia ei kannata henkilöllisyyttään esitellä. En minä itseäni myy vaan autoa, ja tiedoksesi: ostaja saa aivan rauhassa tehdä omat päätelmänsä autosta ja päättää sitten ostaako sen vaiko ei. Ketään ei pakoteta tekemään huonoja päätöksiä. Nuo kopioimasi korjausniksit nyt tietää jokainen ja kun on hinta kohdillaan ei jää kuitenkaan paha mieli kenellekään. Liikkeessä vastaava huonompikin maksaa aina enemmän!PS. En myöskään pelkää ketään, en verottajaa (ei mtn todisteita tai jälkiä tai edes rikosta), en ostajia (kukaan ei ole jäänyt vihoihin ja kokoa löytyy 194cm/106kg, joten tuskin tulisi ketään urputtamaan vaikka jättäisin käyntikortin. En pelkää myöskään foliohattua, mutta anonyyminä kannattaa toimia siksi että olis se ihan helvetin rasittavaa saada tuollainen hullu riesakseen. Se on kuin hyttysen ininä yöllä korvan juuressa. Se loppuu vasta kun huitaisee kunnolla, joten eiköhän ole parempi olla hiljaa vaan, vai mitä foliohattu?
Pimeät jobbarit, kuten Ari Job, ovat rikollisia, koska tulojen pimittäminen verottajalta on aina veropetos.
Suomen lain mukaan nimimerkin kunniaa ei voi loukata, mutta Ari Jobin olemattomalla sivistyksellä ei ole mikään ihme, että hän ei edes tuotakaan tiennyt.
Jos Ari Jobin tekemissä vain myynnin ajan kestävissä virityksissä ei olisi mitään pahaa, niin silloin hän kertoisi niistä rehellisesti ostajille. Ari Job kuitenkin huijaa ihmisiä luulemaan, että hänen autonsa olisivat kunnossa, vaikka todellisuudessa ne ovat vain romuttamoon kelpaavia ja täysin arvottomia raatoja.
Autoliikkeet eivät myy niin huonokuntoisia "autoja" kuin Ari Job, koska liikkeitä sitoo kuluttajansuojalain mukainen virhevastuu vielä puoli vuotta kaupan syntymisen jälkeen.
Ari Jobin toiminnasta on jäänyt hyvinkin runsaasti todisteita. Niin paljon hän on kertonut itsestään tälläkin palstalla. Hänen nettiin jättämänsä myynti-ilmoitukset on kopioitu. Ari Jobin kanssa kauppoja tehneet henkilöt tullaan haastamaan oikeuteen todistamaan Arin Jobin tekemiä veropetoksia.
Ari Job väitti mittojensa olevan 194 cm/106 kg. Todellisuudessa Ari Jobin pituus on lähempänä 170 senttiä, mutta paino on tosiaankin yli 100 kiloa. Varsinainen pullukka siis tuo Ari Job.
Alkaa oikeasti mennä sen verran pitkälle tuo uhoamisesi, että miten olisi jos tavattaisiin sovitussa paikassa ihan henk. kohtaisesti? Näytä nyt sitten että sinusta on miestä muuhunkin kuin netissä itkemiseen toisten tekemisistä jotka eivät sinulle kuulu! Ja vielä: kyllä ne korjaukset ovat aina kestäneet paljon kauemmin kuin myynnin ajan. Lisäksi EN ole luvannut kenellekään ostajalle virheetöntä autoa vaan myynyt sen siinä kunnossa ja varustein kuin se kauppahetkellä on Sinä vanha kurppa vaan et tajua kuinka paljon on tyytyväisiä asiakkaita kertynyt vuosien saatossa. Lohdutat vain omaa katkeraa mieltäsi kun haukut noita autoja romuiksi. Tänäkin päivänä liikkuu monet 90-luvullakin myymäni autot vielä komeasti. Edullisia paljon ajettuja autoja ei todellakaan sido mikään puolen vuoden kuluttajansuoja, sinä vain luulet niin koska sinä et ole koskaan mitään ostanut liikkeestä, etkä varmaan muualtakaan kuin sen yhden jolla sinun viimeiset lanttisi kusetettiin sinulta. Näytäpä nyt niitä jättämiäni todisteita, kun kerran niin uhoat? Tällä palstalla kertomistani jutuista ei valitettavasti saa aikaan mitään todisteeksi kelpaavaa ja näytäppä yksikin nettiin jättämäni myynti-ilmoitus täällä? Niinpä, yhtäkään et löydä, et vaikka kuinka googlettaisit pelle siellä. Viimeisin oli paras: vai minulta auton ostaneet tulevat oikeuteentodistelemaan. Että jaksat keksiä foliohattusi sisällä sairaita ajatuksia, ei minulle ole kukaan muu katkera ja kostonhimoinen
kuin sinä sairas persaukinen kyylä, joka näkee harhoja ja rikoksia joka paikassa. Lopuksi vielä, kerro paikka ja aika ja ota mukaan vaaka ja mittanauha niin katsotaan kuka puhuu totta ja kuka skeidaa. Onko sinusta miestä seistä sanojesi takana? Jos on, niin kerro siis aika ja paikka ja jos ei ole (kuten jo arvaankin) niin pidä sitten se folioon kääritty pääsi kiinni, sairas kade luuseri!
Edelleenkään kukaan ei ole kateellinen Ari Jobille hänen hengenvaarallisesti virittämistään raadoista, joiden oikea paikka olisi romuttamolla.
Jos Ari Jobilla olisi tyytyväisiä asiakkaita, niin silloin hänen ei tarvitsisi koko ajan vaihtaa salaisia prepaid-liittymiä.
Toisin kuin Ari Job väittää, autoliikkeitä sitoo kuluttajansuojalaki myös halpojen autojen kohdalla. Esimerkkejä löytyy kuluttajansuojaviranomaisten sivuilta vaikka kuinka paljon.
Kun Ari Jobille myyneet ja häneltä ostaneet henkilöt ovat viranomaisten tiedossa, heillä on velvollisuus tulla oikeuteen syyttäjän haastamina todistajina Ari Jobia vastaan.
Tule sitten pullukka (eli Ari Job) huomenna klo 13 Tikkurilan poliisiaseman parkkipaikalle. Ota alle se paras autosi, eli vuoden 1995 ruosteinen Opel Vectra. Samassa talossa on ulosottovirasto, joten vouti voi samalla pistää talteen romusi ja mahdolliset rahasi, ennen kuin poliisit pidättävät sinut veropetoksista. Tuletko paikalle, vai menetkö taas puihin niin kuin kaikissa muissakin lupauksissasi (autojen ostajille ym.)?
Siis henkilökohtaisesta tapaamisesta oli kyse, älä sotke taas muita taustatueksesi, raukkaparka pelkuri!
Tikkurilastako sinä loirake olet? No voin kyllä tulla sinne huomenna klo 13 vaikka jollekin huoltoasemalle, siellä saat rohkeana ihmisenä kertoa mielipiteesi suoraan minulle, vai menetkö taas tapasi mukaan puihin kuten aina? Siellä on paikalla puolueettomia ihmisiä tuomassa sinulle turvaa, kun tuntuu että pelkäät nyt ihan turhaan, enhän minä muuta kuin kuuntelen sinua ja voin tarjota kahvitkin, joihin sinulla ei muutoin olisi varaa. Viineriä en tarjoa koska olet ollut niin moukkamaisen epäkohtelias minua(kin) kohtaan täällä netissä.
Voit jättää turhat kuvitteelliset syytöksesi tämän jälkeen oman foliohattusi sisälle, OK?
Tule sitten paikalle, äläkä mene puihin, kuten Ari Jobin normaalina tapana on. Tunnistan sinut pyylevästä olemuksestasi ja viritetystä ikälopusta "helmestä". Tulen sinne itse uudehkolla ja punaisella VW Golfin farmarilla, jonka rekkari on CFY-667.
1. Paras autoni ei ole todellakaan se aikaisempi -95 Vectra jota minulla siis ei enää edes ole vaan paras on nyt ehkäpä Toyota RAV4 vm. 2006
2. Liikkeet eivät joudu korjaamaan halvan hintaluopkan autoja edelleenkään, korkeintaan kuluttaja-asiamies voi tehdä suosituksen kuluihin osallistumisesta.
Sitä ei ole mikään pakko edes noudattaa joten vanhan paljon ajetun ostanut on hyvin pitkälti oman onnensa nojassa. Kaikki sen tietävät joilla on vähänkin kokemusta asioista joista sinulla ei ole.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9098896/flat
Täällä ollaan Tikkurilan Shellin pihassa läppäri sylissä eikä näy foliohattua tietenkään missään. Ei näy myöskään tuota punaista farmari-Golfia mutta sen puikkoihin ei foliohattu pääse kuin märissä unissaan. Sen kyytiin hän kuitenkin voi päästä ihan virkavallan anastamisen tunnusmerkistön täytyttyä. Foliohattu kun väittää olevansa poliisi (tuo Golf kuuluu Joensuun Poliisin siviiliautokantaan).
Taidanpa mennä sisälle tästä vielä juomaan kahvit ennen kuin poistun paikalta voittajana. Foliohattu todisti olevansa sekä pelkuri, että tyhmä, mutta myös hullu ja rikollinen. Piste.
Tapaaminen oli sovittu Tikkurilan keskustan ABC:n pihaan, ei siis Shellille. Eikä Ari Jobia siellä ABC:llä tietystikään näkynyt. Ensimmäinen ehdotus tapaamispaikasta sai Ari Jobin paskomaan housuihinsa. Se kun oli Tikkurilan poliisiaseman piha.
Löysit kirjoitusvirheestäni porsaanreiän jolla pääsit vielä selittelemään pelkuruuttasi.
Olin kyllä siis ihan oikeassa paikassa muttei siellä ollut todellakaan foliokuuppa paikalla. Olet pelkkiä tyhjiä puheita koko käppänä se on viimeistään
nyt nähty, eikä selitykset auta.
Se oli kyllä foliohattu joka paskoi housuihinsa heti kun treffejä ehdottelin ihan vaan kahvi ja juttutuokion merkeissä. Heti oltiin huutamassa poliisia apuun ja lopuksi vielä itse esiintyi tämä naurettava kääpä poliisina.
tämä outolintu on entinen poliisi, jätetty eläkkeelle juopottelun ja terveysongelmien takia,
miettikää mitä mokia tommonen juoppo asennevammanen tutkia onkaan saanut aikaan,kauan siihen meni mutta nyt tämä idiootti-aktiivi eläkepäiviensä ratoksi yrittää kostaa näille kauppiaille, joita hän heti kättelyssä alkoi tutkia petoksesta ja rikokollisena ei epäiltynä,siis täysin seko. taktiikka oli olla mahti pomo ja tervehdyken siaan kontakti alkoi huutamalla ja räyhäämällä,no hermothan papalla meni,josko niitä olikaan,mutta nyt tämä mekastus jatkuu täällä netissä,sillä kukaan ei ole niin sitkeä ja syvävihainen, kuin entinen juoppo poliisi,joka veti vesiperän 9/10 tapauksesta,ja kuinka monta niitä 100% varmoja tapauksia vesittyikää?
täältä se on löytänyt näitä tavis-vammasia jotka ovat samaa mieltä kaikesta yrittäjiin kohdistuvista herjoista.
firmoihin on tehty jatkuvasti tarkastuksia vuosikymmeniä eikä tämä netti asiaa ole sen helpommaksi tehnyt kuin unelmoiden mielestä,sillä jokainen ilmotus on tutkittava! kenellä siihen aika riittää, varsinkaan kun näitä yksityspappoja täällä huutaa kaikesta mahdollisesta ja senhän tutkiat tietää että ukko on luuloharhanen kateellinen pölvästi,joten suurin osa ilmotuksista lentää roskikseen,teidän idioottien takia.
joten turhaa työtä ammatti ihmisille täällä vaahtootte. olkaa realisteja
harmi että valvojat antavat tän hoidokin riehua,ilmeisesti hän käyttää vanhaa titteliään keskustellessaan näiden netti-lapsi-urpojen kanssa,ja se osaa pelotella näitä polosia.
pakko oli kirjoitta kun ei tule loppua tän yhden solvauskirjoitteluille.
miksi tämä henkilö itse ei rehellisesti esittäydy nimellään,kun sitä rehellisyyttä muilta vaatii?
sinullakin on pientä kalja/siideri masua tullut kun pelaat pokeria veron kierto rahoilla jota olet itse joppaillut suoraan liikeiden nimistä joppareille eli jontsu rauhoitu nyt vai onko omatuntosi huono
jontsu jontsuu
on sulle ihan oikein.Ja miksi et voi jo suoraan kertoa et auto ei ole sun vaan rahoitus-yhtiön ja ostaja saa loppu velan.
sääntöjä, ei sun tarvi siellä ilmoitellakaan. Hyvin yksinkertaista. Ja miksi et ilmoita rekisterinumeroa: onko pelkona että joku kaivaa sen perusteella AKE:sta (tai mikä lie trafijotain se on nyt) autosi historiasta romutusta, maksamattomia veroja tms. epäselvyyksiä. Rehellinen myyjä ilmoittaa aina rekisterinumeron. Sorry vaan
Nykyään tuntuu noita kateellisia urpoja riittävän, heillä itsellään kun ei ole varaa autoon, niin pitää jotain harmia muille viritellä.
Tuosta kateellisesta älykääpiöstä ei kannata välittää, hänellä ei tunnetusti ole elämälleen muuta tarkoitusta kuin epätoivoisesti yötä päivää ilmoitella toisten ilmoituksia asiattomiksi. Eipä hätää, uutta ilmoitusta vaan sitkeästi tilalle vaikka 12 kertaa ellei vähempi riitä. Lopulta se auto menee kuitenkin aina kaupaksi ja ilmoitella voi niin monella muullakin sivustolla ja vaikka keltaisessa pörssissä.
Antaa foliohatun kiukutella ja kapinoida vaan, ei siitä loppupeleissä ole harmia kuin itselleen kun
menee raukalta kaikki aika moiseen tyhmyyteen.
on Foliohattu????Ei luulis olevan Tuning_Guy tai Ari Jobinkaan olevan vaikea lukea sääntöjä jolla Nettiautossa toimitaan.Jos säännöt sanoo et on laitettava jotain tietoa näkyviin niin pitääkö se rautalangasta vääntää et tollaiset tollot sen ymmärtää????Jos ei ole varaa laittaa tietoja autosta ja itsestä oikein ni silloin on joku pielessä. Eli kysymys kuuluu miksi ne tiedot on salaisia????????????????????????????????????
Senkös vittua se sullekuuluu,ethän ostasitä kuitenkaan?
huonostikasvatettuja sekä töykeitä "munaperseitä". Olet saanut täältä pelkästään negatiivista kritiikkiä joten eiköhän olisi parempi pistää suuta vähän suppuun. Pilaat lisäksi mahdollisuuksiasi myydä sitä autoa kenellekään paljastamalla meille lukijoille, minkälainen rääväsuinen räkänokka oikein todellisuudessa olet. Lastutettu tuuninksauto-jokapojan unelma????????? Ei ymmärrä.
Foliohattu on verottajan ilmainen pikku apulainen joka yöt ja päivät kyttää toisten ilmoituksia josko niistä löytyisi jotain hänen mielikuvituksensa mukaan asiatonta.
Nettiauton sääntöjä kun oikein pilkkua nussimalla lukee, niin ei siitä maailma paremmaksi paikaksi muutu. Lukisitte tollot vaikka raamattua niin voisitte jotain oppiakin. Siellä mm. sanotaan että älä kadehdi
toisen omaa. Justiin tuollainen sairas kyylääminen ja kateus teettää sitä, ettei sitä rekisterinumeroa
kannata esitellä kaiken maailman tyhjäätoimittaville apinoille, jotka sitä myytävää autoa ei 100% varmuudella osta. Se joka auton todella haluaa ostaa, tulee itse paikanpäälle ja siellä näkee sen rekkarin ja kaiken muunkin tarpeellisen. Sitä teidän pellet (lähinnä just foliohatun) on mahdotonta pistää kaaliinne kun liian paksu alumiinipäähine estää ajatuksenjuoksun. Repikää siitä persaukiset!
IME SETÄ LENKKIÄ!!!!
Jos rekkaria ei voi tarkistaa ennen kuin autoa lähdetään katsomaan, niin myyjällä on selvästi jotakin salattavaa. Joko autosta kerrotut tiedot eivät pidä paikkaansa, autosta on veroja rästissä, tai sitten myyjä on pimeästi kauppaa tekevä yksityishenkilö eli jobbari. Kaikki nuo vaihtoehdot ovat jo yksikseen riittäviä syitä unohtaa koko juttu. Kuitenkin suurin osa Nettiautossa autoaan myyvistä on rehellisiä.
Jos Nettiauton sääntöjen noudattaminen on sinulle liian vaikeaa, niin voit yrittää kaupitella romuasi jossakin muualla.
Ja kysele viimeisillä penneilläsi Trafilta rekkareita, tollo.
Tosi ostaja menee ostamaan auton muiden ei tartte ajella rekkareita kyttäämään.
en lähde kyllä kattomaan jos ei autosta edes voi rekkaria laittaa näytille.Joskus olen sen erehtynyt tekee ja silloin yleensä on autot ollu sellaisia pommeja et ei ois huolinu vaik ois ilmatteeks saanu.Ja jos on jonkinlaiset säännöt ni taitaa Ari Job olla tollo jos ei voi niitä noudattaa.
Ja miten persaukisuus liittyy tähän keskusteluun.????
Ilmeisesti toi "foliohattu" on oikeassa sinun suhteen.Oikea automyyjien REHTI-REISKA.
Vai ratkaisee se rekkarikilven näyttäminen sinun auton ostamisesi? Jos muuten näkyy kuvissa just
se myytävänä oleva auto hyvin kuvin näytettynä, niin mites sen kunto muuttuu pommiksi jos kerran
kaikki muut faktat ovat oikein ja kuvien mukaisessa kunnossa autokin?
Tietysti joskus varomattomien pysäköintien ja pikku kolhujen takia voi itse rekkarikilven/ kilpien
kunto olla melko ryppyinen ja vääntynyt. Tuosta selviää tilaamalla uudet kilvet autoon (taitavat maksaa jopa noin 8 euroa/kpl) Foorumit ovat täynnä myytäviä autoja, joten saat varmaankin vapaasti valita sellaisen jossa näkyy kilvetkin. Minä ja moni muu taas myydään autoja usein niin, ettei niissä kuvissa kilvet näy, koska kaikenmaailman hulluja ja foliohattuja on netti täynnä. Heille ei siis kuulu
auton tiedot pätkääkään. On runsaan tarjonnan lisäksi myös runsaasti asiakkaita joista valita kun
on auton kunto ja hinta kohdillaan. Tuollaiset pilkunviilaajat voivat puolestani ostaa kiesinsä "sopivalla" hinnalla sieltä marmorilattiaisesta lasipalatsista.
PS. Ei ole yksikään auto jäänyt myymättä sen jälkeen kun on ostaja tullut paikalle (ja nähnyt samalla ne kilvetkin). Tuohon persaukisuuteen vielä sen verran että se liittyy tähän keskusteluun siksi, että nämä nettiautolle työkseen asiattomiksi ilmoituksiksi ilmoittelijat, kuten foliohattu, ovat persaukisia tyhjäpäitä jotka aikansa kuluksi kateuksissaan tällaista tekevät. Rohkeasti anonyymeinä tottakai.
vi**u et voi olla tyhmä sälli.Tollaset Urpot just tekee käytettyjen autojen myyjistä jobbareita kun ei voi ilmoittaa rekisteri tietoja ja nimeään oikein.Oletko sinä Ari Job sitten esiintynyt nimelläsi????Laita tänne ilmoitus missä myyt autoasi.Itselläkin on parhaillaan myynnissä auto ja ihan omalla nimellä ja rek tunnuksilla ja ostin eilen auton nettiauton kautta joten turhaan jauhat paskaa.Ja myytävässä autossa oli kaikki tiedot näkyvissä.Ja mitä helvetin asiakkaita sinä pelkäät????Jos laitat rek tiedot näkyviin ni vainooko ne sinua????Ei voi ymmärtää.Ota lääkettä jos olet vainoharhainen.
räkänokkaisia paskahousuja, jotka ei muuten saa voita leivän päälle, ja siksi pitää yrittää varastaa... Sitäkään ei uskalleta tehdä rehellisesti, vaan pitää koittaa vähän kierrellen ja kaarrellen.
Laita sinä omiin ilmoituksiisi esille vaikka sos.turvatunnuksesi, mutta älä puutu siihen jos minä tai muut ei tehdä samoin kuin sinä. Ja jo aiemmin kerroin etten halua vaivoikseni turhia kyselijöitä ja renkaanpotkijoita jotka ovat kiinnostuneita vain kyyläämisestä ja p:njauhamisesta mutteivät itse autosta. Joo, ehken todellakaan esiinny täällä nimelläni, mutta käytän aina samaa nimimerkkiä, toisin kuin esim sinä (yhtä kysymysmerkkiä koko nuija) tai rakas foliohattumme.
Elikkäs keskity vain omiin ilmoituksiisi ja pidä toisten asioista naama kiinni, apina.
Nettiautoon ei kaivata Ari Jobin kaltaisia idiootteja jobbareita, jotka yrittävät tehdä rahaa huijaamalla verottajaa sekä autojen ostajia valheellisilla ilmoituksilla ja vaarallisesti myyntiä varten viritetyillä autonromuilla.
elämän kevät että on yksinkertainen sälli.Varmaan joku kehtaa lähtee vaan huvikseen kyylää toisten autoja???Teetkö itse niin?? Ja onko tosiaan ymmärryksessä vaikeuksia kun keskustelu ei ole siintä mitä sinä ja minä teemme vaan mitä jonkun foorumin säännöt sanoo.
Ja pyydä vaikka joku lukemaan ja kertomaan mitä Nettiauton säännöt sanoo ilmoituksien tekemisestä ja mitä tietoja niihin pitää ilmoittaa niin ehkä se sinullekkin valkenee.
Tuo on onneksi vain sinun foliohatun oma katkera mielipiteesi. Kauppa on käynyt hyvin eikä nettiautokaan ole millään lailla minusta kärsinyt. Sinun jatkuvat ilmoituksesi aiheettomista myynti-ilmoituksista turhan takia kuitenkin kuormittaa nettiautoa tuntuvasti. Suurimman osan autoistani tosin olen myynytkin muualla kuin nettiautossa. Romuja en kuitenkaan missään. Revi siitä, pennitön foliohattu!
Katsokaa vaikka noista linkeistä.
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9455050/46754287
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9455050/46768453
Onneksi rehelliset ihmiset ovat saaneet savustettua tuon limaisen Ari Jobin ja suurimman osan muistakin rikollisista jobbareista pois Nettiautosta. Vinkatkaa ilmoitus aina asiattomaksi, jos huomaatte jobbareiden yrittävän petoksiaan.
Tässähän minä nytkin olen ja eilen viimeksi myin auton. Mitään pysyvästi et ole saanut savustetuksi mistään pois, joten eipäs rehennellä siellä olemattomilla asioilla.
Rehelliset ihmiset joita jutussasi kuvailet, ei ole muita kuin sinä 1 ainut foliohattu, joka persaukisena ilmoittelee hiki hatussa nettiautolle myynti-ilmoja luullen saavansa jotain aikaan. Pöhkölle senverran Jobinpostia, että olet hävinnyt tämän pelin jo aloittaessasi sen. Mut jatka toki, naurut saa aina!
Taitaa Ari Jobia naurun sijaan enemmänkin itkettää. Hän on kirjoittanut tällekin palstalle useita satoja omia rikoksiaan puolustelevia viestejä. Rikokset eivät kuitenkaan muutu selittelemällä tekemättömiksi, ja myös Ari Jobin kaltaiset rikolliset jäävät aina lopulta kiinni ja saavat rangaistuksensa.
itkunpillityksiä siitä kun olet täys nolla ja jotku muut pärjää.
Tommonen pönttö tukehtuu lopulta omaan vitutukseensa
Vai mikä siinä rekisterinumerossa on niin salaista?
Se ruosteinen katisko auto? Autossa niin vähän enää rautaa,että ei se uppoaisi vaikka työntäis järveen.
sulle pakoputkeen.....
LUE SÄÄNNÖT!
työttömät noita kyttäävät ja tekevät ilmoituksia,kellä muuten olisi aikaa.meidän firman pomo unohti firman hiacen rek,numeron ilmoittaa,niin joku jo epäili jobbariksi.58v työmaamestari :)
Sehän on aivan loistavaa, jos työttömät aikansa kuluksi paljastavat Nettiautoon pesiytyneitä huijareita. He tekevät suuren palveluksen autojen ostajille, jotka eivät aina osaa varoa hämärämiesten ansoja.
Näet kaikkialla edelleenkin hämärämiesten ansoja. Työttömänä sinusta ei tuollaisella kyttäämisellä
ole kenellekään hyötyä, vähiten itsellesi. Menisit vaikka ulkoiluttamaan vanhuksia, joiden hoito on maassamme retuperällä. Voisit tietysti heille siinä sivussa siunailla jobbareiden tekemiä kauheuksia ja kiitollisuudentunnossaan joku heistä voisi olla mieliksesi samaa mieltä. Täältä et saa kuin kuraa ja pilkkaa niskaasi, kuten olet jo varmaan huomannutkin.
ymmärrätkö et sinä se saat kuraa niskaasi.Ei VI**u et on urpo jätkä.Vaihda edes niciäsi.
Foliohatun tarttee vaihtaa sitä joka kerta uskotellakseen että täällä olis muka joku toinenkin yhtä nuija. Vaan eipä mene kukaan halpaan, sorry!
Nimimerkki JOBBARI on kertonut tuntevansa Ari Jobin. Se ei ole mikään ihme, sillä kyllä ihmiset yleensä itsensä tuntevat. Ari Job on kirjoittanut usein tuolla ja monlla muillakin nimimerkeillä itseään säestäviä viestejä. Ari Job toivoisi, että rehelliset ihmiset eivät enää vinkkaisi Nettiautolle asiattomaksi hänen huijausilmoituksiaan.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9372722
Linkissä Ari Job kertoo itse epämääräisistä ja säälittävistä tavoistaan huijata autojen ostajia: mm. jatkuvasti vaihtuvista salaisista prepaideista, jotta ostajat verottaja eivät saisi häntä kiinni jälkeenpäin niin helposti.
vaan tolla järjen juoksulla varustetut henkilöt kelpaa autojobbareiksi.Ei ymmärrä luettua ja tekee juuri eri tavalla mitä esim:nettiauton säännöt sanoo.
Ensi kerralla kun menette vartioidun tasoristeyksen yli ja siinä vilkkuu punainen niin älkää ihmeessä pysähtykö vaikka juna tulisi.Eihän teidän kannata sääntöjä noudattaa.
nyt mä vasta hokasin,nää"jobbarit" on niitä jotka ei koskaan päässy peruskoulun jälkeen jatkamaan opintoja.Siksi ne ei ymmärrä luettua ja muukin toiminta on epämääräistä.
Voi sinua reppanaa, ei edes viikonloppuna ollut sinulla taaskaan muuta tekemistä kuin katkerana tilittää pahaa oloasi täällä. Minä kirjoitan aina samalla nimimerkillä toisin kuin sinä, sinä voisit vaikka tuota foliohattua alkaa käyttämään koska sellaisena sinut tunnetaan.
En minä sinun sääliäsi kaipaa, sen saa ihan ilmaiseksikin, mutta kuten sanottu jo on, kateus pitää aina ansaita. Siitä ylpeänä jatkan kiusaamistasi siitä mihin koulutoverisi aikoinaan jäivät.
Jatka sinä ilmaiseksi vaan sitä verottajan nuolemistasi, sinusta ei ole muuta kuin itsellesi harmia. Kauppa on käynyt ja tulee jatkossakin käymään vaikka kuinka siellä kihiset hattu punaisena kiukusta. Voi voi ja lämmin leipä, ei voi kuin nauraa taas kerran ennenkuin jatkaa tämän viikkoisten bisnesten hiomista.
Jos joku olisi kateellinen pimeille jobbareille, niin se sama henkilö olisi varmasti kateellinen myös kaikille muille rikollisille. Ari Jobin parasta kalustoa edustaa vuoden 1995 vanhan korimallin Opel Vectra.
Ari Job 9.10.2010 12:48:
"Asia tuli mieleen kun sain tämän viikon projektini, -95 vm. Vectran eilen katsastettua"
Ari Jobin kauppaamaa autoa VASTAAVA Vectra löytyi. Vuoden 1995 Opel Vectran arvo on 100-250 euroa autoliikkeessä.
http://www.nettiauto.com/opel/vectra/3431339
Liike on pyytänyt siitä 250 euroa ja myynyt sen todennäköisesti satasella. Ari Job näkee unta, että joku olisi tuollaisista raadoista hänelle kateellinen.
Kun tarttee sun jatkuvasti se täällä näyttää lukijoille ja itkeä omaa surkeuttasi.
JOJOON========>
http://lmgtfy.com/
Tulipa tänään taas tehtyä monta ilmoitusta sääntöjenvastaisista ilmoituksista/ilmoittajista nettiautossa.
Kun sinun ja kaltaistesi avulla saadaan kitkettyä Nettiautosta pimeästi kauppaa tekevät yksityishenkilöt eli jobbarit ja muut hämärämiehet, niin rehellisten ihmisten on paljon helpompaa ostaa ja myydä autojaan siellä.
kun sun kaltaiset turhat ilmiantajat saadaan pois niin säästyy verorahat kun et enää syö toisten pöydästä olemalla tommonen yhteiskunnan loinen
Ilmiantakaa kaikki pimeiden jobbareiden ja muiden vastaavien loisten ilmoitukset aina kun huomaatte niitä.
Jobbareista ei ole ollu mitään harmia meille mutta sun vollotukset alkaa ottaa jo oikeesti päähän.
Mee mollin sivuille töitä hakeen ni ei sun tarvitte olla tommonen pennitön itkupilli ehkä koko loppuelämääs.
Nimimerkin vaihtosi ei hämää ketään. Nettiauto on lyhyessä ajassa poistanut satoja pimeiden jobbareiden ilmoituksia rehellisten ihmisten tekemien ilmiantojen perusteella. Toivottavasti sama tahti jatkuu, eikä ihmisten tarvitse enää törmätä koko ajan salaisten prepaidien Haloo-jobbareihin.
Taidat vaan itse olla ylimielinen m***p***e.
Eukkokin lähti viimmeviikolla,jumalauta muslimi miehen matkaan.
Munaa ja älliä riittää ihan joka lähtöön mutta pahin moka on luulla että minä olisin itselleni muka joskus eukon riesoikseni hommannut. Foliohattu vaan luulee että se olis hienoa kun olis joku mätisäkki vinkumassa joka asiasta kun ei ole koskaan naista saanut. Tosin hänelle olisi eukosta se hyöty että eukko saisi tuon syrjäytyneen vässykän tekemään muutakin kuin kyttäämään kaiken aikaa netissä autoilmoituksia.
siellä verotoimistossa istui ja antoi sinulle asiantuntija apua ?
tiukkapeppuinen poikaystäväni
Vain homolla voi olla koko ajan tiukka peppu mielessään.
Otan osaa.
Foliohattu se vaan jaksaa ilmoitella nettiauton ilmoituksia asiattomiksi. Minähän en tietyistä syistä autoni rek.tunnusta ilmoita ilmoituksessa.
Ja en ole mainittu "folio", ihan vaan nettiauton maksava yritysasiakas.
Onhan se tosiaan autoliikkeiden intressissä poistaa "liian halvat" autot, yleisesti ottaen autosta, josta pyydetään 8 tonnia liikkeessä on nettoarvoltaan 4 tuhatta.
Yrität myydä paskaläjääsi, etkä osaa edes nettiauton sääntöjä noudattaa. Minä ilmoittelen ahkerasti ylläpidolle siellä.
Varmaankin?
Vain rikollisilla, petoksen tekijöillä tai muuten vaan hunsvoteilla on syytä nimenomaisesti salata rekkarinsa.
Joku kyttää noita viritettyjä autoja ja ilmoittelee niistä AKE:lle, sit muutoskatsastamattomien autojen omistajille tulee extra-kutsuja katsastukseen.
Tosi pellejä kaikenlaiset kyttääjät ja ilmoittelijat.
Säännöissä on että rekisterinumero pitää laittaa näkyviin. Jos et halua että ostajaehdokas näkee entisten omistajien määrän, hylätyt/hyväksytyt katsastukset, mahdolliset rasitteet tai onko auto rahoitusyhtiön omistama, on varmasti netissä muitakin kanavia auton myyntiä varten.
Mutta jotenkin olen saanut käsityksen että ketjun aloitusviesti on http://yle.fi/elavaarkisto/kuvat/teema/T00553_iso.jpg
Jos liikkeessä myynnissä olevasta autosta ei näy kunnolla rekisterikilpeä, autossa on jotain hämärää ihan varmasti!
YTJ.fi, jos liikkeen nimeä ei löydy sieltä, niin ilmoitus verotarkastajalle, niin saadaan joppariliikkeet kuriin