natun kannattaa unohtaa bodytyyppinen treenaus

ja keskittyä yksinomaan voimanostotyyppiseen treeniin (vähän toistoja, paljon sarjoja, paljon painoja, pitkät lepotauot sarjojen välillä, paljon treeniä viikossa, koskaan ei failureen, vältetään lihaskivun syntymistä). näin natu kehittyy parhaiten, kun ei ole mömmöjä avustamassa lihaskasvua vaan lihas tulee luonnollisesti voimatason kasvun mukana.
1349
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jäi askarruttamaan tää lause "pitkät lepotauot sarjojen välillä". Tieteellisesti on USA:ssa ja Suomessa tutkittu että lyhyet lepotauot sarjojen välillä tuottavat suuremmat kasvuhormonivasteet treenin aikana. Ei ole vaikea arvata että mikäli lepotauot venyvät minuuttien mittaisiksi niin kasvuhormonipiikit jäävät huomattavasti pienemmiksi.

Eli 10-15 toiston pituiset sarjat 1 minuutin palautuksilla toimii ton teorian mukaan parhaiten. Jos teet 3 kovaa sarjaa minuutin palautuksilla niin intensiteetti on erittäin kova ja niin on myös kasvuhormonin erittyminen pääkopasta. Treenipainot on tietenkin oltava sellaiset että kykenee tekemään sarjat tehokkaasti 1 minuutin palautuksilla.

En puhu paskaa vaan teorian isä on William Kraemer, Usa:n ja maailman johtavia voimaharjoittelueksperttejä. On tullut oltua myös hänen luennollaan.


Mielestäni maksimivoimatasoja kannattaa hilata aika-ajoin ylöspäin kuvailemallasi ohjelmalla jotta hypertrofiset treenit voi tehdä kovemmilla sarjapainoilla.

Itellä on toiminut myös sellainen että aloitan 6 viikon ohjelman hypertrofiaan tähtäävillä sarjoilla 10-12 x 3 ja lisään seuraavaan treeniin sarjapainoja siten että pystyn tekemään 3x8 toistoa. Sitten edetään 3x6-sarjoihin ja yhä 3x4/4x3/5x2. Maksimi testataan 6 viikon ohjelman lopussa. Ton pidempää harjoitusjaksoa ei kannata tehdä kerrallaan jotta nousujohteisuus ja intensiteetti säilyy kovana. Palauttavan jakson jälkeen ohjelma alkaa alusta mutta isommilla sarjapainoilla. Pientä hienosäätöä ohjelmaan toki pitää tehdä jottei siitä tule liian yksitotinen. Mutta progressiivisuus on avainsana tässä.

Kraemerin mukaan maksimivoimatreenissä suorituksen nopeus on kehittymisen kannalta avaintekijä. Voima tarttuu kunhan sen tekee "nopeasti".

Salilla näkee valtavasti ns. läskiperseitä jotka tekevät kyllä toistoja isoilla painoilla mutta eivät välitä suoritusnopeudesta paskaakaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


toimii mulla&muilla kirjoitti:

ja keskittyä yksinomaan voimanostotyyppiseen treeniin (vähän toistoja, paljon sarjoja, paljon painoja, pitkät lepotauot sarjojen välillä, paljon treeniä viikossa, koskaan ei failureen, vältetään lihaskivun syntymistä). näin natu kehittyy parhaiten, kun ei ole mömmöjä avustamassa lihaskasvua vaan lihas tulee luonnollisesti voimatason kasvun mukana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu