Lähetystyö on rikos pieniä kulttuureja kohtaan. Nykyajan ihmisen olisi ymmärrettävä, että arvokkaampaa on ihmiskunnalle jättää henkiin muutama kivikaudelle pysähtynyt kulttuuri muutamine satoine ihmisineen kuin pakottaa heidätkin kristinuskoon, tuhoten ainutkertainen sivilisaatio.
Vastaukset 9
- kuin virus
Lähetyskäsky on Raamatun käskyistä pirullisin. Ja toinen melkein samanmoinen on se lisääntymisen ja maan täyttämisen käsky.
Jos haluaisin ohjelmoida tietokoneviruksen ja tietokoneen ohjelmointikieli muistuttaisi enemmän puhekieltä, sen viruksen ohjelmakoodi voisi olla melkein sanasta sanaan sama kuin nuo kaksi käskyä.- Ullakko
Ymmärrä myös, että jotkut uskovaiset ei ehkä olekkaan ymmärtänyt lähetyskäskyn sanomaa tai koko raamatun sanomaa oikein. En väitä, että minäkään olen, mutta lähetyskäskyä ei tietääkseni ole tarkoitettu huutaa jokaikiselle ohikulkijalle jonka näkee elämässään. En tiedä mikä kuva sinulla on lähetyskäskystä, mutta siinä mitä minä tiedän lähetyskäskystä on ainakin ihan järjellinen tapa lähestyä ihmistä joka on aivan päinvastoin tätä kadullahuutelua. Älkää tuomitko kaikkia uskon asioita siis varsinkaan niistä, josta et ehkä tiedäkkään yhtään. Uskovaisissa itsessään voi olla enemmän eroavuuksia kun voit uskookkaan ja se on juuri se asia, miksi ei kannata tuomita uskon asioita jonkun toisen teoilla ja sanoilla, koska se ei pakolla edusta kun vain omaa/ryhmän näkemystä uskoaan. Ihmiselle on annettu aivot joten niitä olisi hyvä käyttää.
Kaikki ei ole pakolla sitä miltä pinnallisesti näyttää. - kuin virus
Ullakko kirjoitti:
Ymmärrä myös, että jotkut uskovaiset ei ehkä olekkaan ymmärtänyt lähetyskäskyn sanomaa tai koko raamatun sanomaa oikein. En väitä, että minäkään olen, mutta lähetyskäskyä ei tietääkseni ole tarkoitettu huutaa jokaikiselle ohikulkijalle jonka näkee elämässään. En tiedä mikä kuva sinulla on lähetyskäskystä, mutta siinä mitä minä tiedän lähetyskäskystä on ainakin ihan järjellinen tapa lähestyä ihmistä joka on aivan päinvastoin tätä kadullahuutelua. Älkää tuomitko kaikkia uskon asioita siis varsinkaan niistä, josta et ehkä tiedäkkään yhtään. Uskovaisissa itsessään voi olla enemmän eroavuuksia kun voit uskookkaan ja se on juuri se asia, miksi ei kannata tuomita uskon asioita jonkun toisen teoilla ja sanoilla, koska se ei pakolla edusta kun vain omaa/ryhmän näkemystä uskoaan. Ihmiselle on annettu aivot joten niitä olisi hyvä käyttää.
Kaikki ei ole pakolla sitä miltä pinnallisesti näyttää."En tiedä mikä kuva sinulla on lähetyskäskystä, mutta siinä mitä minä tiedän lähetyskäskystä on ainakin ihan järjellinen tapa lähestyä ihmistä joka on aivan päinvastoin tätä kadullahuutelua."
Kadulla huutelun nyt osaa suunnilleen jokainen jättää omaan arvoonsa. Lähetyskäskyn ongelma on vain siinä että sellainen on olemassa. Lähestyttiinpä ihmistä miten hienovaraisesti tahansa, päämääränä on kuitenkin sen aivopeseminen kristityksi.
- Eo onnistu!
Suuremmissa käsissä kuin sinun epätoivoinen unelmasi.
- ei poikkeusta
Ainakin siihen asti, kun se on sopusoinnussa ihmisyyden kanssa,( esim. naisten ympärileikkaus, naisten ja lasten oikeuksien puollustaminen, suhtautuminen toisiin heimoihin ym. ). Ihminen saa elää kritittynä hyvinkin alkeellisesti mikäli haluaa. Jumalan pelastussuunnitelma on vietävä kaikille ihmisille.
- jassooooo
juuri Jumalan pelastussuunnitelma? Mikä on Jumalan pelastussuunnitelma? On muitakin uskontoja kuin kristinusko. Meillä suurin osa pitää ympärileikkausta raakana ja kiduttavana toimenpiteenä, mutta suurelle osalle heitä, jotka siinä kulttuurissa elävät, se on Koraanissa määrätty. Käytännössä ympärileikkauksien lopettaminen on Koraanin sanoman mitätöimistä, vaikka mitä todennäköisemmin ympärileikkaus on vain tulkintaa Koraanista kuten meillä Raamattua tulkitaan monella tavalla ja monin kohdin hyvinkin vastakkaisesti.
- Lähetystyö poistoon
Puhut täyttä pa$kaa. Ihmiset sotivat juuri erilaisten uskonkäsitysten takia, vaikka nykypäivänä se kuulostaakin oudolta, näin se vain on. Esimerkkinä vaikkapa Lähi-Idän rauhaton tilanne, ja Afrikan sotalorditouhut. Fundamentalismi on paskin asia, mitä ihmiskunnassamme on jäljellä tässä globalisoituneessa yhteiskunnassa.
Jos kaikki ihmiset maailmassa olisivat ateisteja, sotia ja alistamista esiintyisi minimaalisesti, jos lainkaan.
Lähetystyö raiskaa kymmeniä tuhansia vuosia vanhoja hienoja alkuperäiskulttuureita, joita sinulla, paljon uudemman aatteen (Jesse) kannattajalla
EI OLE MITÄÄN OIKEUTTA TUHOTA.
kyse evankeliumin kertomisesta ei nostamisesta joku kulttuuri kivikausitasolta länsimaiselle tasolle vaikka jotkut lähetystyöntekijät ovat kenties niin käsittäneet.
- religion_kills
Evankeliumin julistaminen tuhoaa kulttuureja, joita ovat juurikin alkuasukasheimojen perinteiset uskonnot.
Kristinuskon tuloksena myös usko Ukko Ylijumalaan tai muihin perinteisiin suomalaisjumaliin tuhottiin ja täten rikottiin iso pala aitoa, suomalaista kulttuuria.
Kreikkalainen uskonto tuhottiin kristittyjen ja juutalaisten toimesta mutta sekään ei riittänyt vaan heidän piti tuhota myös Aleksandrian kirjaston kirjoitukset pakanallisena materiaalina.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1791762
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.109923Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo110783En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58755Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset209674- 133638
- 52601
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä20590Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus51572- 37556