“Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa” Joh.3:3.
Uudestisyntyminen on syntyminen Hengestä. Joh.3:5
Se on eläväksitekeminen. 1.Piet.3:18 Ja vaikka uudestisyntymä tapahtuu yksilöllisesti, niin se johtaa ihmisen uudestisyntyneiden yhteyteen.
Apt. 2.luku kertoo: Ne, jotka ovat “hengen pyhittämisen kautta” Piet.1:2 uloskutsutut maailmasta, muodostavat seurakunnan, joka oli erillainen, uskovien muodostama yhteisö.
1Kor.12.13 ”sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä”.
Ef.2:21-22 ”jossa koko rakennus liittyy yhteen ja kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa; ja hänessä tekin yhdessä muitten kanssa rakennutte Jumalan asumukseksi Hengessä”.
Ef.4:4 ”yksi ruumis ja yksi henki, niinkuin te olette kutsututkin yhteen ja samaan toivoon, jonka te kutsumuksessanne saitte”.
Pyhä Henki yhdistää seurakunnan.
Tämä yhteys syntyy luonnostaan niiden välillä, joiden sisimmässä Pyhä Henki vaikuttaa. 1Kor.12:13 ”sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä”. Ef.4:3.
Uudestisyntyminen on syntyminen Hengestä. Joh.3:5
Se on eläväksitekeminen. 1.Piet.3:18 Ja vaikka uudestisyntymä tapahtuu yksilöllisesti, niin se johtaa ihmisen uudestisyntyneiden yhteyteen.
Apt. 2.luku kertoo: Ne, jotka ovat “hengen pyhittämisen kautta” Piet.1:2 uloskutsutut maailmasta, muodostavat seurakunnan, joka oli erillainen, uskovien muodostama yhteisö.
1Kor.12.13 ”sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä”.
Ef.2:21-22 ”jossa koko rakennus liittyy yhteen ja kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa; ja hänessä tekin yhdessä muitten kanssa rakennutte Jumalan asumukseksi Hengessä”.
Ef.4:4 ”yksi ruumis ja yksi henki, niinkuin te olette kutsututkin yhteen ja samaan toivoon, jonka te kutsumuksessanne saitte”.
Pyhä Henki yhdistää seurakunnan.
Tämä yhteys syntyy luonnostaan niiden välillä, joiden sisimmässä Pyhä Henki vaikuttaa. 1Kor.12:13 ”sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä”. Ef.4:3.
Vastaukset 93
Vanhimmat
paikan näiden seasta ja jos ei löydy niin kirjoita itse sen oikean nimi.
Jehovan todistajat,
Rukoilevaiset,
Evankeliset,
Patmoslaiset,
Katolilaiset,
Mormonit.
Palatsiseurakuntalaiset,
Vanhauskoiset,
Anglikaaniset,
Exoduslaiset,
Kansanraamattuseuralaiset,
Heränneet,
Ortodoksit,
Kansanlähetysläiset,
Tuomasmessulaiset,
Sanansaattajat,
Uusheränneet,
Ristiretkiläiset,
Vapaakirkolliset,
Ilosanomalaiset branhamilaiset,
Torontonsiunauslaiset,
Kylväjät,
Babtistit,
Helluntailaiset,
Luterilaiset,
Adventistit,
Lasaruslaiset,
Elämänsanalaiset,
Kirkkouskovaiset,
Rukouspalvelulaiset,
Rukousystäväiset,
Rauhansanalaiset,
Adventistit,
Hengenuudistuslaiset,
Uusielämysläiset,
Viadolorosalaiset,
Uusiviiniläiset,
Rauhanyhdistysläiset,
Pietistit,
Cityseurakuntalaiset,
Lähetyspalvelulaiset,
Metodistit,
Israelinystäväläiset,
Kriisipalvelulaiset,
Scientologialaiset,
Pelastusarmeijalaiset,
Siionilaiset,
Vapaamuurarit,
Saalemilaiset,
Paavalinsynodilaiset,
luthersäätiöläiset,
Lämänlähdeläiset,
Yhteyskristuksessalaiset,
Paratiisikotilaiset,
Vineyardilaiset,
Kristilliseläkeläiset,
Uusapostoliset,
Suomenraamattuopistolaiset,
Uskonnonuhrit,
Kellonkartanolaiset,
Siloalaiset,
Totuudenystävällisyysläiset,
Pyhänikolauslaiset,
Henotesläiset
Perjantaikristuksellelaiset,
Nokialaiset,
Kotisatamalaiset,
Uuspietistit,
Lestadiolaiset,
vain mainitakseni muutaman niistä parista tuhannesta lahkosta tai kirkosta joita maa päällään pitää.
muuttaa sinun elämäsi. Ei siis mikaan ihmisten nimeämä seurakunta, vaan sen ainoan oikean seurakunnan nimi on JEESUS KRISTUS. Jos olet Kristuksen ruumiinjäsen, niin kuulut siihen ainoaan oikeaan seurakuntaan, olipa maallinen seurakuntakotisi missä seurakunnassa tahansa.
Ihminen valitsee rahoittaako valhetta ja sen etenemistä, vai edistääkö hän totuuden tuntemista rahavaroillaan. Kannattaa valita mieluummin kuitenkin rahoittaminen sinne missä on eniten totuutta.
Aivan oikein. Olet älykäs kun tuon oivalsit. Kyllä minäkin mielelläni rahoitan sitä mistä eniten löytyy totuutta.
Jumala kaataa väärät kuppikunnat, kyllä Jumalan silmät tarkkaavat !
Kyllä, Jumala tuhoaa lopulta kaiken väärän ja vääryyden. Samaa mieltä olen kanssasi.
Olet sinä liike mies! onko sulla muitakin uskonnollisia yrityksiä joissa olet rahoittajan? No näitähän sulle kyllä löytyy, ja kaikille muillekin jotka totuutta haluavat ostaa rahalla. Sillä kyllä niitä jokainen uskonnollinen liike aivan varmasti tarjoaa, ja vain yksinomaan totuutta. Mutta meikäläisen luonto taipuisi noin raukkamaiseen yritykseen. Kyllä minä tuon fnissin, ja monen muunkin hänen ystävänsä töötin ynnä monen muunkin adventistin uskon ymmärrsin pian tulevan tälläkin tavalla esiin, että rahalla pyritään ostamaan taivas-paikkaa eli pelastusta. Mutta kaiokkein paras tapa sen on johtaa itsensä pois kokonaan todellisen pelastuksen ja Kristuksen armon piiristä.
Et tainnut taaskaan ymmärtää mistä oli kysymys. No, eipä ollut ensimmäinen kerta. Ei ollut kysymys taivaspaikan tai totuuden ostamisesta, vaan totuuden eteenpäin viemisen rahoittamisesta.
Jokainenhan on valmis rahoittamaan sellaista liike touhua mistä eniten saa voittoa sijoituksilleen. Mutta taivaselämän paikka ei osteta rahalla, siihen sijoittaminen on aivan päinvastaista sijoittamista. Se on pelkästään henkistä - Kristuksen rakkauden sijoittamista lähimmäisen hyvinvointiin, niin fyysisen kuin henkisen puolenkin, se vaatii vain sydämen täydellistä antaumusta, ja siten pääsee elämään taivasvaltakunnan elämää Kristuksessa.
Älkää yrittäkö rahan voimalla päästä taivasvaltkunnan kansalaisiksi. Se on aivan hyödytön yritys päästä liiketaloudellisin keinoin omistamaan ikuista taivaallista onnea - elämää.
Totuutta ei viedä aineellisen materian voimin eli rahan mahdilla! Sitä ei ei ole koskaan onnistuutu rahan voimalla edistämään, vaan päin vastoin se on jouduttanut totuuden häviötä Jeesuksen Kristuksen elämän ymmärrystä eli evankeliumia ei joudutettu rahalla, vaan vapaaehtoisella laupeuden työllä. Kaikki krkot ovat täysin poikenneet Jeeuksen Kristuksen antamasta kristityn velvollisuudesta elämän ymmärryksestä. Ne ovat vain paisuttaneet ylellistä hyvinvointia, taloudellista mahtia ja sen kautta inhimmillistä valtaa, jäsentensä rahoilla joiden palkkioksi myyvä jäsenilleen kirkollisia dogmaattisia oppejaan.
Siis ei mitään yhteistä Jeesuksen Kristuksen elämän-opin kanssa, sen sijaa vetävät ihmisiä hänen oppinsa piiristä pois ja tukahduttavat viimeisenkin olen korren tarttua siihen "syöttämällä" kirkollisia oppi päätelmiään Kristusopin sijaan.
"Mutta taivaselämän paikka ei osteta rahalla", kirjoittaa karlpaul. Hienoa, tosi älykkäästi hoksattu. Tuota kukaan toinen ei varmaan ole tullut ajatelleeksikaan. Hyvä kun ilmoitit sen meille tyhmemmillekin.
No no, älähän nyt. Et sinä tuotakaan totuutta olisi meille pystynyt viestittämään ilman internet maksua ja maksaahan sähkökin jotain. Eiköhän sinun tietskarisikin lasketa aineelliseksi materiaksi? Vai joudutatko sinä siis täten totuuden häviötä?
Epä-Raamatullisista seurakunnista tulee paeta pois, eikä niitä rahoittaa ja pitää pystyssä raha varoillaan, koska raha menee valheen levitykseen, eikä sillä ole siunausta.
Siinä osuit aivan nappiin. Olen samaa mieltä.
Emme kulje skreivin perässä pedonkumartajien kirkkoon. Sunnuntai on pedonmerkki.
sillä minä olen itsessäni heikko ja vajavainen ihminen.
Samoin kuin myöskin kaikki maalliset seurakunnat, nekin koostuvat vain vajavaisista ihmisistä ja ovat tuhoon tuomittuja KAIKKI ilman Jeesusta.
Tuossa aloituksessa olikin kysymys ihmis elämän tärkeimmästä asiasta, elämänsä jättämisestä täysin Jeesukselle.
Hänellä yksin on iankaikkisen elämän sanat meidän puolestamme.
Maalliset seurakunnat ja niissä olevat vajavaiset ihmiset tukkivat korvansa koko totuudelta. Siksipä Jumala onkin lähettävä heille väkevän eksytyksen hengen, niin, että he uskovat valheen, koska heillä ei ole rakkautta totuuteen voidaksensa pelastua.
Monta tulee minun nimessäni sanoo Jeesus ja he eksyttävät, ja monet syytävät heille rahaa, että moni tulisi oikein eksytetyksi.
Onko seurakuntien ulkopuolella täydellisiä ihmisiä? Minä olen nähnyt vain vajavaisia ihmisiä, sekä seurakunnissa, että niitten ulkopuolella.
Kummallako puolella on koko totuus kirkon sisä, vaiko ulkopuolella ?
Sillä ainoastaan KRISTUS ITSE voi yhdistää seurakunnat.
Tämä yhteys syntyy luonnostaan niiden välillä, joiden sisimmässä Pyhä Henki vaikuttaa.
1Kor.12:13
”sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä”.
Ef.4:3.
”Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä?”
1.Kor.3:16
”Vai ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, joka Henki teissä on ja jonka te olette saaneet Jumalalta, ja ettette ole itsenne omat?”
1.Kor.6:19
”Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa. Mutta jos Kristus on teissä, niin ruumis tosin on kuollut synnin tähden, mutta henki on elämä vanhurskauden tähden”.
Room.8:9-10
Tämä kuvaa Isän, Pojan ja Pyhän Hengen näkymätöntä työtä. Jumalan Pyhä Henki ei koskaan toimi ilman Kristusta, senvuoksi Pyhä Henki on heissä, jotka ovat Kristuksessa. Pyhä Henki yhdistää Jumalan seurakunnat maailmassa toinen toiseensa samalla kun yhdistää heidät Kristukseen.
SUURI RIKOSHAN se on ollut Jumalan säätämyksiä kohtaan, että EV.Lut. kirkko on muuttanut sunnuntain v.1973 viikon seitsemänneksi päiväksi piispan ollessa mukana. Aika petomaista, touhua ja tälläistä kirkkoa pitäisi vielä rahoittaa, ei tule kuuloonkaan. Nyt vielä nämä muut lankeemiset päälle.
Kenelle Jumala on lähettävä väkevän eksytyksen hengen, niin, että he uskovat valheeseen ? Eivätkö valheen hengetkin saaneet uskon Kristukseen, joka jäljittelee Jumalan lähettämää Pyhää Henkeä ? Kumpaan henkeen kristityt uskovat, ja miksi ?
Tuolla sanonnolla sinä todistat itsesi todella ei Kristuksen seuraajaksi. Millä syyllä sinä voit mennä todistamaan, että seurakuntien ulkopuolella olevat ihmiset/ihmisiä, että he sinun silmissäsi on vajavaisia, jos he ovat sinun mielestäsi vajavaisia, niin miksi menet hedän sydämensä tilaa puntaroimaan itselläsi ja oman tulkintasi mukaan? Sillä paljastat vain oman sydämesi tilan' joka ei ole kovinkaan Kristuksen rakkauden täyttämä, niin no se on ymmärettävää adventismissa. Katso vain omaan sydämeesi, ja sen tilaa. Kristus pitää heistä huolen, etkä sinä.
Oletko sinä täydellinen? On se hyvä, että sinä et minun sydämeni tilaa puntaroinut mitenkään. Ethän? Vai teitköhän niin kuitenkin? No, arvioi itse.
siitä, että ihminen EI VOI PELASTUA ILMAN KRISTUSTA, kuuluipa hän mihin seurakuntaan hyvänsä. Siis: MIKÄÄN SEURAKUNTA EI PELASTA, jos sydämestä puuttuu Kristuksen uudestisyntymässä antama VOITELU, voima elää Jumalalle Kristuksessa Pyhän Hengen kautta, niin mennyttä olet, olitpa kirkon ulko tai sisäpuolella. YMMÄRSITKÖ?
Mikään seurakunta ei pelasta, mutta voi vääristelemällä evankeliumia viedä tuhansia ja tuhansia mennessään toiseen kuolemaan.
oikeassa! Ihminen voi eksyä pois Kristuksesta, jos antautuu tietoisesti pahan vietäväksi.
"Aivan oikein! Ei minua kenenkään kannata seurata mihinkään" - toteaa skreivi
Niin, tosin skreivinkin seuraajia olemme siinä määrin kuin hän on Paavalin seuraaja, sillä Paavali oli
Kristuksen seuraaja.
1. Kor. 4:16
Kehoitan siis teitä: olkaa minun seuraajiani.
1. Kor. 11:1
Olkaa minun seuraajiani, niinkuin minä olen Kristuksen seuraaja.
Fil. 3:17
Olkaa minun seuraajiani, veljet, ja katselkaa niitä, jotka näin vaeltavat, niinkuin me olemme teille esikuvana.
Kysymyshän oli siitä, että emme kulje skreivin perässä pedonkumartajien kirkkoon rahoittamaan tätä kirkkolaitosta. Koska Luterilainen kirkko kaiken kukkuraksi muutti viikkojärjestyksen v.1973 piispan johdolla. Mitä enemmän he rahaa saavat sitä enemmän he julistavat sunnuntai pyhyyttä viikon seitsemäntenä päivänä. Lankeemus on muutenkin raamatun sanaan nähden erittäin syvä.
Sunnuntai kaiken kukkuraksi on vielä pedonmerkki.
Kristuksen seurakunnassa, ei syödä saastaisiksi luokiteltuja eläinten lihoja, kuten sika. Kristuksen seurakunnassa on sapatti pyhänä. Kristuksen seurakunnassa on mies papin tehtävissä. Kaste suoritetaan aikuisena, ensin usko sitten kaste. Ei myöskään uskota ikuiseen piinaan. Ei hyväksytä homoliittoja, vaan heille julistetaan parannuksen evankeliumia mene äläkä enää syntiä tee. Jumalan kymmentä käskyä ei kumota, vaan ne pidetään kasvattajana Kristukseen.
Ei uskota kehitysoppiin, vaan luomisoppiin.
Ei jokainen joka sanoo: Herra, Herra pääse taivasten valtakuntaan. Koetelkaa kaikki Henget ovatko ne Jumalasta.
"Koetelkaa henget"
Ei syödä kinkkua jouluna, lauantaina syleksitään kattoon, testekset täytyy olla housuissa muuten saarna ei suju. Kävelytetään vaatteet päällä järveen,uskotaan että helvetti jäähtyy. Väärään reikään tunkijat eivät pääse vihille.Kymmenet käskyt pidetään: esim.Älä himoitse lähimmäisesi karjaa,navettaa äläkä paimenpoikaa.
nöyrtymään Jumalan edessä, tunnustamaan syntisi, pyytämään niitä anteeksi sekä lähimäisiltäsi, että Jumalalta, niin, ala sinäkin tekemään parannus, niin saat tehdä parannuksen hyvää hedelmää niin tuollainen ihmisten syyttely ja pahaolo kaikkoaa sinusta.
oetelkaa henget16.11.2010 14:30
Kristuksen seurakunnassa, ei syödä saastaisiksi luokiteltuja eläinten lihoja, kuten sika. Kristuksen seurakunnassa on sapatti pyhänä. Kristuksen seurakunnassa on mies papin tehtävissä. Kaste suoritetaan aikuisena, ensin usko sitten kaste. Ei myöskään uskota ikuiseen piinaan. Ei hyväksytä homoliittoja, vaan heille julistetaan parannuksen evankeliumia mene äläkä enää syntiä tee. Jumalan kymmentä käskyä ei kumota, vaan ne pidetään kasvattajana Kristukseen.
Ei uskota kehitysoppiin, vaan luomisoppiin.
Ei jokainen joka sanoo: Herra, Herra pääse taivasten valtakuntaan. Koetelkaa kaikki Henget ovatko ne Jumalasta.
"Koetelkaa henget" Ei f11f16.11.2010 14:56
"Koetelkaa henget"
Ei syödä kinkkua jouluna, lauantaina syleksitään kattoon, testekset täytyy olla housuissa muuten saarna ei suju. Kävelytetään vaatteet päällä järveen,uskotaan että helvetti jäähtyy. Väärään reikään tunkijat eivät pääse vihille.Kymmenet käskyt pidetään: esim.Älä himoitse lähimmäisesi karjaa,navettaa äläkä paimenpoikaa.
Ihminen voi luulla adventistiukko16.11.2010 14:42
kuuluvansa Jumalan seurakuntaan, mutta se on pelkkä ihmisen oma luulo. Kukaan ei voi tietää kuuluuko Jeesuksen seurakuntaan, koska Jeesus ei ilmoita kenellekään etukäteen, onko hän Jeesuksen valittu vai ei. Kuuluminen johonkin uskonnolliseen lahkoon ei tarkoita sitä, että ihminen olisi Jumalan seurakunnan jäsen. Hän on lahkon jäsen, ei Jumalan seurakunnan jäsen.
Ihmiset elävät siis luulojensa varassa.
Olen eri henkilö, joka kirjoitin 16.11.2010 14:30. En ole nimimerkki yx. Joten en kirjoittanut kahta alimmaista.
kuuluvansa Jumalan seurakuntaan, mutta se on pelkkä ihmisen oma luulo. Kukaan ei voi tietää kuuluuko Jeesuksen seurakuntaan, koska Jeesus ei ilmoita kenellekään etukäteen, onko hän Jeesuksen valittu vai ei. Kuuluminen johonkin uskonnolliseen lahkoon ei tarkoita sitä, että ihminen olisi Jumalan seurakunnan jäsen. Hän on lahkon jäsen, ei Jumalan seurakunnan jäsen.
Ihmiset elävät siis luulojensa varassa.
sanoit olevasi adventisti ukko?
Siinä olet väärässä, ettei Jeesus ilmoita kenellekään, että onko hän Jeesuksen valittu, vai ei.
Päinvastoin Hän ILMOITAA JOKAISELLE VALITULLEEN uudestisyntymän kautta. Sillä ilman uudestisyntymää ei voi tulla Jumalan lapseksi.
Epäusko tekee sokeaksi ja senvuoksi epätoivoiseksi. Usko tekee näkeväksi ja senvuoksi ILOISEKSI!
Se joka USKOO, saa nähdä Jumalan kirkkauden!
Ja ENNEN KAIKKEA ihminen saa OIKEAA ymmärrystä Raamatusta, ilman kauhutarinoita hirvittävästä jumalaluudesta joka polttaa tottelemattomia lapsiaan tulessa. (ikuisesti ??!!)
mihin uskoo. Jos ihminen luulee olevansa uudestisyntynyt, mutta uskoo ihmisten keksimiin opetuksiin, niin siinä tapauksessa hän on epäuskoinen koska on hylännyt Jeesuksen ja totuuden. Jeesus ei ilmoita etukäteen kenellekään, että sinä olet valittuni. Se ratkeaa vasta hänen tulemuksessaan. Näin asia on Raamatun mukaan.
Uudesti syntynyt kristitty ei myöskään popsi sianlihaa ja muita saastaisiksi luokiteltuja eläimiä. Uudesti syntynyt uskoo mitä HERRAN sana sanoo.
sikaa koska hänen lihansa on niin heikko, mutta ei se liha tietenkään siasta vahvistu, vaan saastuttaa lopulta ihmisen.
Ymmärrä kuitenkin se, että skreivi on köyhä ja oppinut syömään lihaa.
Hänellä ei ole varaa poroon, lampaaseen tai nautaan, eikä hän osaa metsästää hirviä.
lihaa kuin soijamanipuloituja sapuskoita ja kelloggsin muroja. Skreivi tuntee Raamatun, mikä menee suusta sisään, se ei saastuta ihmistä, vaikkapa sian tai hirvenliha.
Mutta mikä käy suusta ulos, se tulee sydämestä, ja se saastuttaa ihmisen. (Matt. 15:18)
Ja tämä on minun liittoni heidän kanssansa, sanoo Herra: minun Henkeni, joka on sinun päälläsi, ja minun sanani, jonka minä suuhusi panen, eivät väisty sinun suustasi, eivät lastesi suusta eivätkä lastesi lasten suusta, sanoo Herra, nyt ja iankaikkisesti. (Jes. 59:21)
Jotka pyhittäytyvät ja puhdistautuvat puutarha-menoja varten, seuraten miestä, joka on heidän keskellänsä, jotka syövät sianlihaa ja muuta inhottavaa sekä hiiriä, niistä kaikista tulee loppu, sanoo Herra. (Jes. 66:17 )
Täytyy kyllä sanoa, että on aikamoinen luonto ihmisellä joka pystyy sianlihaa syömään, huh huh ja huh. Oikea Jeesus ei kyllä alentunut niin alas, että olisi sikaa syönyt ei, ei missään tapauksessa ei.
Aina sinä näet malkan toisen simässä, vaikka omassasi on kokonainen halko!
Ota ENSIN pois se halko omasta silmästäsi, niin ehkä sitten näet ottaa sen malkan toisen simästä!
Ihminen joka ei myönnä omaa syntisyyttään, vaan elää syyttäjähengessä, ja näkee toisten viat, vaan ei omiaan, EI OLE UUDESTI SYNTYNYT.
Jos sinä itse olet SYNNITÖN, niin vasta silloin sinä voit syyttää synnistä TOISTA ihmistä.
Mites kävi niille kivien heitteliöille, jotka syyttivät naista aviorikoksesta? Jeesus sanoi heille: "Jos joku teistä on synnitön, niin heittäköön ensimäisen kiven!"
Oletko sinä synnitön, onko sinulla OIKEUS TUOMITA?
omassa vanhurskaudessani ja omine suorituksineni ja hyvine tekoineni:
Minun turvani perustuu YKSIN Jumalan armoon Jeesuksen sovituksen perusteella. En koskaan voisi hankkia pelastusta itse, jos ei Kristus ole kuollut puolestani, niin olen kadotetettu.
Mutta KIITOS JUMALALLE, olen pelastettu KRISTUKSEN ANSION TÄHDEN.
4:4 "Mutta töitä tekevälle ei lueta palkkaa armosta, vaan ansiosta,
4:5 mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi;"
ruokalait koske suomalaisia, syödään läskiä ja voidaan hyvin. Pakanallinen joulu on tulossa joten kinkut pöytään!
Jeesus ei koskaan alentunut niin alas, että olisi sijan lihhaa syönyt. Olkaa täydelliset niinkuin teidän taivaallinen Isännekin täydellinen on. Jeesus sanoi: Isäni käskyt minä olen pitänyt. Jeesus ei syönyt saastaisiksi luokiteltujen eläinten lihoja.
Jumala heitti tekstin eteemme luettavaksi: Jotka syövät sianlihaa ja muuta inhoittavaa, sekä hiiriä niistä kaikista tulee loppu "SANOO HERRA". Jumala tuomitsee sanassaan.
Olen jo aikoja sitten vetänyt halon, eikun sianlihan suustani pois, kun löysin tämän tekstin Raamatusta, jotka syövät sianlihaa jne....
Tuli lankeaa alas taivaasta ja kuluttaa jumalattomat uppiniskaiset. Tämä on toinen kuolema tulinen järvi. Heitä on niin paljon kuin meressä on hiekkaa sanoo Jumalan sana.
Tehkää parannus ja uskokaa Jumalan sanaa, niin saatte elää.
epäjumalille uhrattu liha!
pakanoita muut käskyt kylläpä te saatte elää sitten vaikka millaisessa synnissä ja kaikki on luvallista kunhan karttaa verta ja epäjumalille uhrattua lihaahan ei ole enää olemassakaan, joten viellä helpommaksi meni, hip hurraa!
Sinussa vaikuttaa vielä pakanuuden henki. Pakene pois pakanuudesta ja ota todesta JUMALAN OHJEET mitä tulee saastaisiin ja puhtaisiin eläimiin.
eikä pois otettavaa;)
4:4 "Mutta töitä tekevälle eilueta palkkaa ARMOSTA, vaan ansiosta,
4:5 mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo HÄNEEN joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen USKONSA vanhurskaudeksi."
Siunattu Paavali, kun hän toi tämänkin asian niin selkeästi esiin!
Siis pelastus on TÄYSIN JUMALAN LAHJA ARMOSTA!
Ei tekojen tähden, ettei kukaan kerskaisi, että; "minäpä elän paremmin kuin sinä!"
Sillä: "JOKAINEN on syntiä tehnyt ja Jumalan kirkkautta vailla!"
On paljon niitä ihmisiä, jotka kääntävät selkänsä selkeille Raamatun totuuksille, ja ottavat sieltä ne kohdat jotka heitä sattuvat miellyttämään, tai tulkitsevat ne heille itselleen mieluisaksi.
Pelkällä Armolla ei voi kovin pitkälle ratsastella.
kun voi täysin USKOA ja luotaa LUNASTAJAANSA, niin ei tarvitse muuta kuin LEVÄTÄ HERRASSA, sillä on varmaa että HÄN tekee työnsä meissä valmiiksi. Juuri se on Kristus meissä.
Ruoka-asia on jo selvä jokaiselle kristitylle. Jeesus itse sanoi, että EI MIKÄÄN saastuta ihmistä, mikä menee suusta sisälle! /Eikä muutenkaan ole hänelle pahaksi, koska hän on Jeesuksessa Kristuksessa./
Niin että veteleppä SINÄ VAAN sitä kivirekeäsi ihan itse ja jätä siitä VAPAUTETUT Herransa varaan, sillä OMAN HERRANSA edessä he joko nousevat tai kaatuvat. Ei ole SINUN ASIASI TUOMITA KETÄÄN!
Ei mikään mene suusta sisälle, ellei sitä itse pane omaan suuhunsa, tai äiti pane lapsen suuhun. Mikä oli terveellistä Mooseksen aikana on terveellistä vieläkin, mikäli ei ruoka ole ihmisen toimesta saastutettua.
Jeesus sanoi kaikki ruuat puhtaiksi, mutta onko kaikki liha koskaan ruokaa ollutkaan Lähi-Idän kaupoissa.
Pietari ymmärsi myöskin pakanat synnillä saastutetuksi, jotka tulivat tarvitsemaan puhdistusta synneistään niistä Pietari puhui liinavaate näyssään, jossa pakanoita verrattiin saastaisiin eläimiin. Näyn perusteella saastaisista eläimistä ei tule syötäviä, enempää kuin pestyistä sioistakaan, ja muista inhoittavista eläimistä.
tä sovitusta vastaan!
vaikuttaa ihan muu kuin Jumalan henki!
Olet pahimmasta päästä toisien syyttäjä ja tuomitsija!
Koska itse runkkasit viimeksi, mietippä sitä?
Vähän pahempi juttu, kuin syöminen, VAI?
Ei yksikään voi omilla teoillaan kerskua eikä tulla autuaaksi, yhdellä on yhtä ja toisella on toista.
Miksi toimit kivittäjänä?
Jeesus sanoi että JOS sinä olet itse SYNNITÖN, niin voit heittää ensimäisen kiven! No oletko sinä synnitön?
Kun syöt jotakin niin älä epäile mitään omantunnon tähden, sillä MIKÄÄN ei saastuta ihmistä mikä menee suusta sisään ja ulostuu. Jeesus itse sanoi näin! Hän tiesi mistä puhui, sillä Jeesus jos kuka tunsi Raamatun. Vai vätätkö Jeesuksen valehdelleen?
MIKÄ TUOMARI SINÄ OLET?
Muista että SINULLE ei ole annettu lupaa tuomita toisten tekemisiä, joten pidä huoli omista housuistasi että ne pysyvät jalassa.
Jumala on antanut tuomionsa sanassaan en minä. Lue niinkuin kirjoitettu on: Jotka syövät sianlihaa ja muuta inhoittavaa, sekä hiiriä, niistä kaikista tulee loppu sanoo "HERRA".
Jeesus ei kuule syönyt sianlihaa. Jeesus sanoo: Seuraa minua....... Jeesus ajoi saastaiset henget sikoihin.
ovat kapitalistin keino hyötyä hengellisesti sairailla ihmisille, joiden päähän on taottu adventismi, ja heidät ruokkii kelloggs, ei Jumalan sana.
joka sanoo, että sika on saastainen ja se ei ole ruokaa?
Vai sanotko itse, että sika on ruokaa, vaikka et raamatusta sitä löytäisikään?
Abraham ei ollut epäuskoinen eikä epäillyt Jumalan lupausta, vaan sai voimaa uskostaan. Hän antoi Jumalalle kunnian
Kenelle skreivi antaa kunnian kinkun syönnistään?
ja jätä siitä VAPAUTETUT Herransa huostaan!
OMAN HERRANSA edessä he joko nousevat tai kaatuvat.
Ei ole SINUN ASIASI TUOMITA ketään.
Onko sinun korvillesi Raamatun sanoma vastenmielitä... Saarnaa sanaa astu esille sopivalla ja sopimattomalla ajalla.
Monet korvasyyhyynsä etsivät itselleen opettajia jotka kiertävät totuuden.
Olet pahimmasta päästä toisien syyttäjä ja tuomitsija!
Koska itse runkkasit viimeksi, mietippä sitä ja sitten kehtaat vielä syyttää syömistä tai juomisista toisia?
Eikös irstaus ole vähän pahempi juttu, kuin syöminen, VAI ?
Eikö myöskin haureuden harjoittaminen ole kauhisttava synti Herran edessä?
Ei yksikään voi omilla teoillaan kerskata, eikä tulla autuaaksi, yhdellä on yhtä ja toisella on toista.
Miksi toimit kivittäjänä?
Jeesus sanoi että JOS sinä olet itse SYNNITÖN, niin voit heittää ensimäisen kiven! No oletko sinä synnitön?
Niin, että jos pöydällä on lihaa, kahvia, tai vaikkapa kanan munia, niin rukoukset eivät mene Jumalalle!
Ei mikäänm muu kristillinen lahko suomessa kiellä syömästä mitään lihaa, kuin adventistit. Helluntalaiset ne vasta ahneita sianlihan syöjiä ovatkin, samoin luterilaiset ja ordotoksit. Ortodokseissa on tosin pieni osa myöskin kasvissyöjiä.
Paavali kehoitti syömään KAIKKEA, mitä lihakaupasta löytyy. Jeesus sanoi että ei ihmistä saastuta se mikä menee suusta sisään, vaan se mikä tulee suusta ulos.
Pitäkää omat tapanne ja vanhan testamentin sääntönne. Muistakaa myöskin ympäri leikkaus, sekin on yksi sääntö ja komento, mutta ne eivät ole teille miksikään hyödyksi!
Ainoastaan uskossa Kristuksen varaan kaikkineen heittäytyminen ratkaisee.
Kristuksen täydelliseen työhön ei ole mitään lisäämistä!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
##: Kukaan ei voi tietää kuuluuko Jeesuksen seurakuntaan,
koska Jeesus ei ilmoita kenellekään etukäteen, onko hän Jeesuksen valittu vai ei. _##
Skreivi oikaisi tuota ukkoa ja se oli aivan välttämätöntä. Muutama adventistiukko voi tietää, ETTÄ EI kuulu
Jeesuksen seurakuntaan ja joka kirkossa varmaan on niitä, jotka tietävät etteivät kuulu Kristukselle. Mutta ne, jotka kuuluvat, tietävät tietysti, kuuluvansa. He eivät fariseuksen lailla "rukoile itsekseen" Luuk.18:11, vaan taivaan syntisten armahtajaa, Lk.18:13.
Ef. 1:13
Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin,
uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti,
2. Tim. 2:19
Kuitenkin Jumalan vahva perustus pysyy lujana, ja siinä on tämä sinetti:
"Herra tuntee omansa", ja: "Luopukoon vääryydestä jokainen, joka Herran nimeä mainitsee".
vaikka adventisteissa on kasvissyöjiäkin.
Raamatusta voimme lukea Jumalan ohjeet, jossa Hän lajittelee eläimet syötäviin ja ei syötäviin.
Sika, hiiret, jänikset mm kuuluu ei syötäviin.
Totta, että helluntailaiset ovat sian syön ahnehtijoita ja luterilaiset ainakin suurelta osin. Luterilaisissa löytyy niitäkin, jotka eivät syö sikaa ja myös niitä, jotka kieltäytyvät syömästä maksaa, verta.
Parempi on kuitenkin etsiä vastausta raamatusta, kun katsella mitä muut syövät!
Paavali ei ole tehnyt sikaa syötäväksi, eikä itsekkään sitä syönyt. Jumala on kieltänyt sianlihan syönnin.
Kristuksen pöytään ei kuulu sika!
Jumala on luvannut hävittää kaikki, jotka syövät sikaa tai hiiriä. Heistä kaikista tulee loppu, sanoo Herra.
Kukaan ei ole synnitön, mutta syntisenä en kumoa Jumalan sanaa. Luen Raamatusta Jumalan antamat tuomiot ja hyväksyn ne sellaisenaan kuin ne on sinne kirjoitettu.
Valhe juutalaiset syövät sianlihaa ja muuta inhoittavaa, sekä hiiriä. Oikeat juutalaiset ja adventistit eivät näitä saastaisia eläimiä syöskentele.
Jumala on kaikista ihmisistä KORKEIN myöskin Paavalista, vaikka ei Paavali mikään sianlihan syöjä ollut sen kummemmin kuin Pietarikaan, joka sanoi, ettei ole näitä saastaisia suuhunsa pistänyt.
Tuohon voisi vastata näinkin, että kapinahenkiset eivät hyväksy Jumalan tuomioita, vaan jatkavat kapinoimistaan.
Joka on pyhä pyhittykään edelleen, ja joka onsaastainen saastukoon edelleenkin.
sen ajan epähygieenisistä oloista.
Sika oli inhoittava, koska se oli siihen aikaan juudeassa ulkona toimeentuleva, kaikkiruokainen eläin, joka saattoi syödä kaikkia mahdollisia jätteitä, rotan raadoista koiranpaskoihin.
Nykyinen viljapossu on kaukana siitä raadonsyöjästä. Jumala tiesi jo silloin, että jos eläin syö eläintä, niin sen lihaan voi kehittyä voimakasta myrkkyä, trigiiniä. Siksi kielto, siis, ihmisten tietämättömyyden tähden.
Nykyään lihat käyvät ankaran tutkimuksen lävitse, ja ihmiset ymmärtävät hygieenian tarpeen lihaa käsiteltäessä. Vain raaasta lihasta voi saada trigiiniä. Niimpä sianlihaa ei pitäisi syödä raakana, vaan se pitäisi suolata, keittää tai paistaa ensin.
Nykyisten tutkimusten mukaan sianliha on oikein laitettuna ja käsiteltynä terveellisempää, kuin esim naudan liha, joka sisältää kovia rasvoja. Sian rasva on huomattavasti pehmeämpää, se on verrattavissa lähinä siipikarjan rasvaan.
Raamattu sanoo että esimerkiksi jos menet kylään, niin älä kyselle MITÄÄN omantunnon tähden, vaan syö kaikkea mitä eteesi pannaan, ettet loukkaisi talon väkeä, joka sinulle ruuan tarjoaa.
Minulle on kaikki mikä puhtaasti laitetaan ruuaksi kelvollista, sillä Jumalan luomaa on kaikki maan ja taivaan välillä.
Ef. 1:13
>>>Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin,
uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti,
Jumalan sana menee yläpuolelle ihmisen. Ne mitkä Jumala saastaisiksi eroitteli on edelleenkin saastaisia.
Jerusalemissa viiden tähden hotellissa jos pakanat pyytävät sian siivua aamupalalla, ei tarjoilla siivuja.
Muslimeilta myös löytyy järkeä ja ymmärtävät Raamatusta mikä ei kuulu ruuaksi. Eivät ole tyhmiä näinkin tärkellä alueella kuten ruoka.
En mene kyliin syömään sianlihoja, koska minulta tulisi oksennus.
ravinnoksi, sillä tulee olemaan suuri nälänhätä monin paikoin. Kreikassa syödään jo tänä päivänäkin muumuassa koiran lihaa ja kiinassa myöskin käärmeitä. Ne kiellot oli asetettu ihmisten tyhmyyden tähden, koska epähygieenisuus valittsi.
Ei ollut pakasteita, eikä jääkaappeja siihen aikaan ja kaikki pillantui tosi nopeaan.
Triginiä on tietysti esiintynyt jo silloinkin, mutta kun se ei näy päällepäin niin ihmiset ovat samoin lihan käsittely käsin touhunneet muutakin ruuan kanssa ja ihmisiä on jopa kuollut sen takia.
Paavali kehoitti syömään kaikkea mitä lihakaupasta saa ja Jeesus sanoi ettei MIKÄÄN, mikä suusta menee sisään saastuta ihmistä, vaan se mikä tulee suusta ulos saastuttaa. Siis väärä tuomitseminen ja toisen halveksiminen, omien hyvien töitensä rinnastaminen toisen tekemisiin, jota sinäkin juuri teet ja yököttelet toisille ja heidän ruokatottumuksilleen. Kyllä JEESUS OLI JA ON VIISAS! Hän ei tuomitse kuten te ULKOKULLAISET TEETTE!
Puhdista ensin oma pesäsi, ennenkuin käyt toisia kivittämään, vieläpä omien luulojesi perusteella. Se asia joka sinulle voi olla syntiä, ei toiselle sitä ole, koska hän on lukenut raamattunsa uskon antaman armon valaisemana, eikä tuomiohengessä kuten sinä?
Jos sinä lain täytät, niin ei Kristus ole sinulle miksikään hyödyksi!
Mutta ethän sinäkään sitä täytä, joten salli epätäydellisyys ja vajavaisuus lähimäisellesikin, vaikka ei just siinä samassa asiassa olisikaan, kuin itselläsi.
Olkaa täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isännekin täydellinen on.
Julista sanaa sopivalla ja sopimattomalla ajalla. Kaikkien korvat eivät kestä totuutta kuulla.
Daniel ja hänen kolme toveriansa sanoi Kuninkaan pöydästä: Antakaa meille puuroa syödäksemme ja vettä juodaksemme, ja joissakin painoksissa vihannesruokaa ja kokeilemaan kymmenen päivää.
Kymmenen päivän jälkeen heidät huomattiin muodoltaan kauniimmiksi ja lihavammiksi. Jumala antoi näille neljälle nuorukaiselle taidon käsittää kaikki kirjoitukset ja kaiken viisauden.
Tässä huomataan, että on väliä mitä suuhunsa pistää, sillä se voi vaikuttaa, sekä terveyteen, että viisauteen.
Olisikohan Jeesus tarkoittanut sanoessaan, ettei se ihmistä saastuta mikä menee suusta sisään, vaan se mikä tulee ulos, että kysymyksessä saattoi olla epäjumalille uhrattujen lihojen syömisestä.
Lihakaupoissa ei ollut myytävänä saastaisten eläinten lihaa, joten se oli ruuaksi kelpaavaa lihaa, jota myytiin.
Terveydellisyys ja hengellisyys ovat tavoiteltavia asioita, jotka kuuluvat raittiuteen.
Puurot ja muut hiilihydraadiset jauhomössöt vain lihoittaa, mutta lihassa on proteiinija ja kunnon valkuaista. Liha tervellisempää kuin pelkät rehut ja jauhomössöt. On terveellisintä syödä sekä että kohtuudella. Adventistien ruokaopetus on ihan syvältä! Ei kananmuniakaan saa olla edes pöydällä,/ saati sitten että ne olisi kätketty vaikkapa kakkupohjaan./, kahvista nyt puhumattakkaan, tai ei rukoukset mene Jumalalle, vaan saatanalle.
ja mureaa lihaa. Eikä se ole meiltä luterilaisilta mitenkään kiellettyäkään, sillä emme noudata vanhan testamentin ruokatottumuksia.
"Lihakaupoissa ei ollut myytävänä saastaisten eläinten lihaa, joten se oli ruuaksi kelpaavaa lihaa, jota myytiin."
Miksi sinun täytyy puhua perättömiä toisista ihmisistä, adventisti ruokavalio ei ole mitään jauhomössöä, he laittavatkin hyvät kasvisruuat joista ei lihan syöjät osaa edes kuvitella, mitä kananamuniin tulee niin kyllä adventistit käyttävät kananmunia mutta kaikkea kohtuudella. Ensi kerralla kun kirjoitat muista seurakunnista niin koita pysyä rehellisillä linjalla ja jos on vain kuulo puheita niin niihinhän ei voi koskaan luottaa, niissä voi olla pisara totuutta ja enempi osa muunettua totuutta.
Sika rutto tulossa suomeenkin, oli tuolla Ilta Sanomissa otsikko, joten jos se on niin terveellistä, miksi se tappaa syöjänsä, ihmettelen.
ettei Luterilaiset seuraa mitä vanhassa testamentissa sanotaan ja nykyisin ei sen paremmin enää mitä uudessakaan testamentissa on, kovasti maalistunut on Luterian kirkkokin, kaikki on luvallista mitähän. Martti Luther uskonpuhdistaja sanoisi jos eläisi näinä päivinä, tosiaankin hän kyllä kielsikin perustamasta nimelleen kirkkoa, mutta siitä huolimatta se perustettiin, ja kirkko olisi ihan hyvä jos seuraisi mitä Martti Lutheri opetti, mutta valitettavasti kirkko seuraa nyt suuressa määrin Rooman Katolilaista kirkkoa messu, puku, lapsikaste ym ja nykyisin viellä monessa muussa paheessa menee jopa yli Äitikirkonkin.
He asustavat haudoissa ja yöpyvät salaisiin paikkoihin, he syövät sianlihaa ja saastaiset liemet on heillä astioissansa.
Jotka syövät sianlihaa ja muuta inhottavaa, sekä hiiriä, NIISTÄ KAIKISTA TULEE LOPPU SANOO "HERRA. Minä tunnen heidän tekonsa ja ajatuksensa.
Jumala jaotteli puhtaat ja saastaiset eläimet erilleen.
Se mikä tulee suusta ulos saastuttaa ihmisen. Monen suu puhuu ja kapinoi Jumalan sanaa ja ohjeita vastaan, jopa kiroten niitä nehän kuuluu Vanhaanliittoon. Näin he lopulta saastuttavat itsensä.
Oikea juutalainen ja adventisti ei myy kaupoissaan saastaisiksi jaoteltujen eläinten lihoja.
Pakanat taas syövät minkä kiinni saavat aina kärmeistä lähtien.
Tehkää parannus ja uskokaa Jumalan sanaa.
Äitini kasvatti sikoja ja söi sijan lihaa koko elämänsä ajan. Ei ollut koskaan ylipainoinen ja kuoli 89v, aliravitsemukseen suomalaisessa vanhainkodissa, jossa ei saanut kunnon liharuokaa. Äidillä oli veriarvot kunnossa niinkauan kun sai asua kotona ja syödä kunnon liharuokaa, mutta kun joutui vanhain kotiin, niin alkoi heti alamäki ja kuihtuminen. Oli kehittynyt jo melkein anemia ennen kuolemaansa ja vaikka siitä huomautin hoito henkilökunnalle, niin sanoivat vain, että se kuuluu ikään.
Kerran yllättäen menin käymään ja äitikin oli just ruokasalissa syömässä. Lautasella pelkkää porkkanaa ja perunaa. Leivällä vain aavistus hipaisu voita. Kysyin että mitä tämä tällainen on? Mutta äiti kun oli vanhanajan ihminen ja tottunut olemaan valittamatta, sanoi vain, että on täällä välillä parempaakin, tänään nyt oli tällainen ruoka.
Ei tupakka, eikä viinakaan kaikkia tapa, vaan elävät lähes yhdeksänkymppiseksi. Raamatussa kuitenkin sanotaan juomarit eivät peri taivasten valtakuntaa, samoin kuin jotka syövät sianlihaa jo muuta inhoittavaa, niistä kaikista tulee loppu sanoo Herra.
Paljon on kuollut kuitenkin tupakasta johtuviin sairaiksiin, samoin viina on tappanut paljon. Mieheni työkaverit sanoivat miehelleni, joka ei syönyt sianlihaa, että sika se on joka tiellä pitää. Nyt he ovat melkein kaikki hänen työkaverinsa haudassa ja mieheni elää yhä.
intää, ja intää vaan! Jos olet armosta pelastettu, olet myöskin armahdettu, vajavaisuudestasi huolimatta. Me emme elä enää armotonta aikaa, vaan jumalan armon aikaa Kristuksessa. Jos sinä itsessäsi olet täydellinen niin et tarvitse syntiuhria mihinkään.
Me saamme levätä Kristuksessa ja syödä mitä haluamme, sillä Jeesus sanoi ettei MIKÄÄN, huom Ei MIKÄÄN saastuta ihmistä, söipä hän mitä tahansa, joka menee suusta sisään, vaan se mikä tulee suusta ulos, kuten tuo sinun toisten syylisdtämis yrityksesi.
Haureus on myöskin syntiä!
Oletko hakannut jo sen kätesi pois, jolla saastutit ruumistasi? No niin, Et! miksi sitten keksit ja kaivat toisille pelastus ehtoja?
Jeesus sanoo: Tule ja seuraa minua. No söikö Jeesus sianlihaa ?
Kristuksen seurakunnassa tiedetään myös kuka on peto ja mikä on pedonmerkki, jolla ymmärrys on tietää, että pedonmerkki on sunnuntai.
adventismin henkisesti sairastuttama ihminen, joka elää luulojensa varassa. Sellaiseksi se kultti tekee jäsenensä ennen pitkää.
Ei ole luuloa 100% totta, että sunnuntai on pedonmerkki, sen tietävät viisaat ja ymmärtäväiset, joilla hoksottimet ovat tallella ja järki leikkaa.
sunnuntaita pedonmerkkinä!
Lutheri piti paavia Antikristuksena, joka Jumalan käskyi wastaan räyskyi. Laodikean kirkolliskokouksessa vuonna 364 jKr. Katolinen kirkko siirsi pyhyyden lauantailta sunnuntaille, joten sunnuntai on pedonmerkki.
Katoliset itse sanovat SUNNUNTAI ON VALTAMME MERKKI.
vastaisin seuraavalla tavalla:
On monia julkaisuja jotka kertovat siitä mikä on Kristuksen seurakunta.
Yksi parhaimmista minkä minä olen lukenut on Aaro Leikkarin kirjoittama "Armahdettu yhteyteen Kristuksessa".
Se ei kerro mistään kuppikunnasta vaan ihan raamatun sanoilla sen,mitä on Kristuksen seurakunta.
Suosittelen.