Pakkoruotsittajilla on suunnitelmia koventaa otteitaan

Viimeaikaisten huhujen mukaan Ahvenanmaalla ja Närpiössä ja jossain muussakin ruotsinkielisessä paikassa olisi jo salaiset leirit rakenteilla. Sinne sitten ruotsalaisen vallankumouksen alettua koottaisiin suomalaisuutta kannattavat ja muut suomalsisaktivistit Heikki Talasta alkaen. Kaikki tapahtuisi reilusti EU:n tuella ja eläkeläisiltä ryövätyillä verorahoilla.
Mitä tulee kidutukseen on Wallinin porukka Sasin johdolla suunnitellut äärimmäisyyksiin menevät toimet. Ämyreistä pauhaisi yötä päivää, Astrid Thorsin valtiopäiväpuheita ja vangit pakotetaan laulamaan ruotsalaisia juomalauluja ja heidät pakotettaisiin syömään hapansilakoita. Myös säädetyillä ajoituksilla suomalaisvangit viedään kuulusteltavaksi jonka suorittajaksi on valittu Päivi Lipponen miehensä Paavo Lipposen puristellessa luisillanyrkeillään miespuolisia munista.
Vangeilta tiukataan, että luopuuko he suomalaisuudesta hyvällä tai tulee pahempaa ja samalla Paavon puristellessa onnettoman palleja luisillanyrkeillään. Jos syyllinen luopuu kaikesta suomalaisuudestaan, niin hänet vapautetaan ja hän saa mökkitontin Ahvenanmaalta.
087
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Tämä vielä kirjoitti:

Viimeaikaisten huhujen mukaan Ahvenanmaalla ja Närpiössä ja jossain muussakin ruotsinkielisessä paikassa olisi jo salaiset leirit rakenteilla. Sinne sitten ruotsalaisen vallankumouksen alettua koottaisiin suomalaisuutta kannattavat ja muut suomalsisaktivistit Heikki Talasta alkaen. Kaikki tapahtuisi reilusti EU:n tuella ja eläkeläisiltä ryövätyillä verorahoilla.
Mitä tulee kidutukseen on Wallinin porukka Sasin johdolla suunnitellut äärimmäisyyksiin menevät toimet. Ämyreistä pauhaisi yötä päivää, Astrid Thorsin valtiopäiväpuheita ja vangit pakotetaan laulamaan ruotsalaisia juomalauluja ja heidät pakotettaisiin syömään hapansilakoita. Myös säädetyillä ajoituksilla suomalaisvangit viedään kuulusteltavaksi jonka suorittajaksi on valittu Päivi Lipponen miehensä Paavo Lipposen puristellessa luisillanyrkeillään miespuolisia munista.
Vangeilta tiukataan, että luopuuko he suomalaisuudesta hyvällä tai tulee pahempaa ja samalla Paavon puristellessa onnettoman palleja luisillanyrkeillään. Jos syyllinen luopuu kaikesta suomalaisuudestaan, niin hänet vapautetaan ja hän saa mökkitontin Ahvenanmaalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu