Ruotsi ei pidä siitä että kokoomusnuoret jakelevat Pois Pakkoruotsi-kyniä. Ruotsi haluaa pitää Suomen omassa etupiirissään. Tätä se valvoo ja ohjailee kieli-, talous- ja puolustuspolitiikan avulla. Pakkoruotsin poistaminen saattaisi johtaa tilanteeseen missä Ruotsi pelkää etujensa olevan uhattuna ja Ruotsin suurimpana huolena olevan Ahvenanmaan entistä lujempaa jumittumista Suomelle. Ruotsi ei ikinä hyväksyisi vahvistuvia vaatimuksia Ahvenanmaan suomalaistamiseksi jos ja kun Ruotsin pelko eli pakkoruotsi häviäisi Suomesta. Pakkoruotsia Ruotsi haluaa pitää yllä manner-Suomessa ennen kaikkea Ahvenanmaan takia.
Ruotsi vähät välittää pienestä ruotsinkielisestä väestöstä. Sen se on jo pettänyt useaan kertaan ja on valmis tekemään sen uudestaan. Sen sijaan Ahvenanmaata Ruotsi ei anna pakkosuomalaistaa. Ahvenanmaa kuuluu Ruotsille näin ainakin Ruotsin poliitikkopiireissä ajatellaan.
Jos pakkoruotsi poistuu Suomesta, väistämättä käy niin että vaatimukset Ahvenanmaan erityiskohtelun lakkauttamiseksi voimistuisivat. Jos Ahvenanmaan erityisasemaan (verovapaus, maanomistukset, kieli) seuraava hallitus uhkaisi puuttua, Ruotsi saattaisi uhata sotilaallisella väliintulolla. Näin nykyisistä liittolaisista tulisi nopeasti vihollisia.
Ahvenanmaan kiistakysymys näyttää nousevan jälleen pöytään jos pakkoruotsi-pois puoli voittaa!
Ruotsi vähät välittää pienestä ruotsinkielisestä väestöstä. Sen se on jo pettänyt useaan kertaan ja on valmis tekemään sen uudestaan. Sen sijaan Ahvenanmaata Ruotsi ei anna pakkosuomalaistaa. Ahvenanmaa kuuluu Ruotsille näin ainakin Ruotsin poliitikkopiireissä ajatellaan.
Jos pakkoruotsi poistuu Suomesta, väistämättä käy niin että vaatimukset Ahvenanmaan erityiskohtelun lakkauttamiseksi voimistuisivat. Jos Ahvenanmaan erityisasemaan (verovapaus, maanomistukset, kieli) seuraava hallitus uhkaisi puuttua, Ruotsi saattaisi uhata sotilaallisella väliintulolla. Näin nykyisistä liittolaisista tulisi nopeasti vihollisia.
Ahvenanmaan kiistakysymys näyttää nousevan jälleen pöytään jos pakkoruotsi-pois puoli voittaa!
Vastaukset 10
Vanhimmat
ei ole Suomelle mitään vaaraa. 50 000 sotilasta on varattu koko Ruotsin aluetta varten. Eivät uskaltaisi inahtaakaan rajojen yli.
vois ujuttaa joukkoja lähemmäs Ahvenanmaata: tuomalla mm sukellusveneet Suomen vesialueelle. Näin se voi paremmin valvoa Ahvenanmaata jos Suomi alkaisi vaatia saarivaltakunnan kohtuuttomien etujen poistamista.
ruattalaiset otto-poijjaat sotimassa... mitähän siitäkin tulis
Eikö sen voisi luovuttaa suosiolla pois, eihän siitä ole kuin pelkkiä kuluja Suomelle.
Ruotsille: ensin päätäntävallan sitten koko teollisuutemme. Ikäänkuin Stubb olisi Ruotsin edustaja Suomessa. Stubb ei kaipaa pakkosuomea Suomessa. Johan on kummallinen käsitys kun maan nimi on sentään Suomi. Ahvenanmaalaiset varmaan haluavat myös poistaa pakkosuomen Suomesta. Tämä sopisi myös ruotsalaisille. Mutta miksi Stubb on samaa mieltä, entä muut poliittisen eliitin jäsenet? Huolestuttavan moni saattaisi puhua pakkosuomesta. Aivan yhtä kornia olisi puhua pakkoruotsin poistamisesta Ruotsissa. Mutta Stubb on todellakin sitä mieltä ettei pakkosuomi kuulu Suomeen.
Kataisen politiikka on vastatuulessa jatkuvasti. Itävalta kieltäytyy nyt tänään avustamasta Kreikkaa enää eurollakaan, koska Kreikka on ylittänyt budjettinssa vaikka lupasi. Aikaisemmin Slovakia kieltäytyi antamasta
euroakaan Kreikalle. Englanti ja Ruotsi eivät anna koska eivät ole euro-valuuttamaita. Soini ennusti näin käyvän ja vie puolueensa Suomen suurimmaksi vaaleissa 2011.
Onko Katainen vielä Kekkos-vastainen, Kekkonenhan on patriootti, suomalaisuuden puolustaja,
MUTTA KATAINEN OTTI HALLITUKSEEN vaasalaisen (nyk. turkulaisen) Wallinin,
ja aivan äsken
Ehrnroothin kuoleman yhteydessä todettiin, mm. Hesarissa, että jori C:n suhteet Rkp:n normalisoituivat lopuksi
sen jälkeen, kun Stefan Wallin
joka siis on aluperin Vaasasta
valittiin Rkp:n johtoon, koska Wallin oli nuorena hyvin oikeistolainen ja toimi Vaasan perustuslaillisessa
kansanpuolueessa, Kekkos-vastaisessa liikkeessä siis
http://suomenkuvalehti.fi/blogit/polkomfi/viikon-valopaa-stefan-wallin
Ruotsalaisen kansanpuolueen puheenjohtaja, kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Walllin on erikoinen veijari.
Hänen kerrotaan sympanneen nuorukaisena Perustuslaillista oikeistopuoluetta. Georg C. Ehrnroothin puolue korosti länsimaisen demokratian arvoja tunkkaisessa UKK-YYA-Suomessa
Soinin ennuste lähestyy ja vaalivoitto 2011 myös:
KATAINEN EI SAA MISTÄÄN TAKUITA LAINOILLEEN, ITÄVALTA HYLKÄÄMÄSSÄ KOKONAAN KREIKAN AVUSTUKSEN VAIKKA LUPASI, Slovakia on jo ennen kieltäytynyt maksamasta mitään. MITEN OLEMME JOUTUNEET TÄLLAISEEN PELIIN KATAISEN JOHDOLLA, KUN RUOTSI EI MAKSA MITÄÄN EIKÄ ENGLANTI,
KUN EIVÄT OLE Euro-MAITA. Englanti ei maksa edes naapurimaalleen Irlannille mitään mutta Katainen yrittää tätäkin meidän laskuun????
Jos Suomen osuus on pari prosenttia Irlannin lainasta, Katainen pistää meidän rahoista taas
sadan miljardin lainasta
KAKSI MILJARDIA EUROA KANKKULAN KAIVOKSEEN
eiköhän tämä sinetöi Kataisen totaalivaalitappion?
http://www.taloussanomat.fi/rahoitus/2010/11/16/irlanti-neuvottelee-jopa-80-miljardin-avusta/201015911/12
----------------------------------------------------------------------------------------
Muistatteko kuinka Katainen irvisteli populisteja (eli perussuomalaisia) ja Stubb lupasi raakaa pakkoruotsitusta ja mamuja maahan täydeltä,
nyt on pinnallisille kokoomuksen pelimiehille tullut totuuden hetki kun eivät osanneet yhtään pitää suojamaista puolta vaan heittivät pelkkää katais-stubbilaista huulta
(katainen teki pahan virheen valitessaan voimistelija Stubbin ulkoministeriksi möläyttelemään)
Tänään tiistaina 16.11. ITÄVALTA HARKITSEE KREIKKA-AVUN LOPETTAMISTA koska Kreikka ei ole pystynyt pitämään budjettikuria (ja Kreikka on pyytämässä lisäaikaa lainoilleen, minkä jälkeen se tulee pyytämään vieläkin lisäaikaa ja sitten alennusta ja lopulta sitä, että lainat annetaan anteeksi).
MITEN ME OLEMME JOUTUNEET TÄLLAISEEN TILANTEESEEN, ETTÄ SUOMI MAKSAA näitä mutta Englanti ei maksa eikä Ruotsi maksa mutta Katainen pisti suomalaiset maksumiehiksi.
Slovakia on aikaisemmin kieltäytynyt avustamasta Kreikkaa vaikka Slovakia on euromaa
Itävalta hylkää Kreikka-avun
http://www.bloomberg.com/news/2010-11-16/greece-leads-jump-in-european-sovereign-swaps-as-austria-may-block-its-aid.html
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=20100810845
Slovakia hylkäsi Kreikka-avun
Silloinkin Ruotsi harasi vastaan! Joten ei Suomi Ahvenanmaasta taistelematta luovu jos hurrit yrittävät sitä viedä sotilasliittoon vedoten.
Joo......kielisota joka on jo käynnissä
Montakohan kertaa saaret on valloitettu parin, kolmen tuhannen vuoden aikana?
Suomalaiset lienevät olleet toinen osapuoli, tavalla tai toisella, joka ikinen kerta. Ja miksi ei näin olisi ollut - puhutaanhan Suomeen ikimuistoisista ajoista kuuluvasta alueesta.
Sitä tässä vain mietin, että onko saarten itsehallinto jo niin kattava, että Suomen parantaessa saarien ja samalla mantereen puolustusta, voidaan puhua Ahvenanmaan valloituksesta?
Joko YLE on SVT?
HS = Röyhkeää lehtimiestaidottomuutta!
Iltalehti nyt = Pakkoruotsi aina!
Olen allerginen Närpiön tomaateille.
Sanonpa vielä yhden asian: Ahvenanmaa