Kunhan persut vyöryy joukolla ensi keväänä Suomen eduskuntaa, saattaa kohta tuntua tämä nykyinen meininki amatöörien puuhastelulta. Siinä edustkuntaryhmätkin vaihtuvat niin vikkelään ettei kukaan pysy perässä - uusiakin varmaan perustetaan lukuisia...
Pari esimerkkiä valtuustopersujen tempauksista:
"Kunnanvaltuutetulle sakkoja lapsen pahoinpitelystä
Uhriksi joutui 13-vuotias poika, joka oli huomauttanut Parviaiselle, että tämä ajaa moottoripyörällä kevyenliikenteen väylällä.
Kunnanvaltuutettu ja sivistyslautakunnan jäsen vimmastui huomautuksesta ja ajoi päin poikaa. Saatuaan pojan kiinni, Parviainen löi häntä kasvoihin. Teko tapahtui syksyllä Pusulassa.
Länsi-Uusimaan mukaan poika sai lyönnistä poskipäähän ruhjeen ja mustelman.
Oikeus piti raskauttavana sitä, että tekijä oli aikuinen ja kohde vasta 13-vuotias.
PARVIAINEN PÄÄSI KUNNANVALTUUSTOON PERUSSUOMALAISTEN LISTOILTA....." ( Iltalehti 17.11.2010 )
Itsenäisyyspuolueen sisäiset kiistat ovat kärjistyneet Uudenmaan piirin puheenjohtajan Jyrki Vaskelan ja Heikki Parviaisen keskinäiseksi otteluksi.
Vaskela on lähettänyt julkisuuteen tiedotteen, jossa ilmoittaa Parviaisen jättäneen puolueen ovet paukkuen. Jatkoteksti on vielä kovempaa:
–Nummi-Pusulan kunnanvaltuutettu Heikki Parviainen tuhosi Itsenäisyyspuolueen Uudenmaan piiri ry:n vaaliteltan ja ilmeisesti kusi kahvipannuun sisällä olleen nesteen hajusta päätellen, Vaskela väittää ja sanoo tämän lisäksi Parviaisen vielä uhkailleen häntä.
Heikki Parviainen kiistää syytökset ”jyrkästi ja ehdottomasti”
–En ole todellakaan virtsannut puolueen kahvipannuun enkä hajottanut mitään telttaa. Nämä ovat täysin sairaita väitteitä. Pystyn myös itse todistamaan puheeni, minulla on niiden vahvistukseksi useita todistajia.
–Aion pistää Vaskelan väitteistään vastuuseen ja vien asian poliisin selvitettäväksi.
http://www.lansi-uusimaa.fi/Uutiset/Paivan-Puheenaihe/Heikki-Parviainen-pitaa-puolueen-piirijohtajan-syytoksia-sairaina

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.