Ilma-aluksesta pudotettavissa propagandalehtisissä on se ongelma, että upseerit tai salainen poliisi voi ampua niitä lukevat. Esimerkiksi Neuvostoliitolla oli sellainen linja ainakin toisessa maailmansodassa.
1.Mutta on mahdollista tehdä (ja on ehkä tehtykin?) lentokoneen perässä vedettävä, yöllä näkyvä, tekstiä näyttävä ledeistä koostuva banneri. Vastaavia lentokonetekstejä on tehty päivällä näkyvään pitkään pressuun, mutta tekstiä ei voi muuttaa eikä vierittää. Kuvitelkaa vastaava banneri ison sotilaskuljetuskoneen perässä. Sitä voi lukea kauempaa kuin mihin pienellä tykillä voi ampua, eli alkeellisen / keskitason ilmatorjunnan kantaman ulkopuolelta.
2.On tehty yksityinen mainos-ilmalaiva, jonka kyljessä on valtava ledeistä koostettu näyttö, joka näkyy ainakin yöllä. Kuvitelkaa miten ison tiedotus-ilmalaivan saisi valtioiden puolustusbudjeteilla.
Sotilailla tapaa olla kaukoputkia ja kiikareita, ja niitä voi käyttää myös sellaisen propagandan lukemiseen todella kaukaa.
3.Jotkut valtiot opettavat sotilaille morsetusta, ja se on tavallaan virhe, koska sitä voi hyödyntää myös propagandan välityksessä. Jopa avaruuteen voi laittaa esim. 10 kilowatin tehoisen hyvin kapeakeilaisen valonheittimen, joka maassa yöllä näyttää morsettavalta tähdeltä. Valonheittimen sijasta saattaa olla mahdollista käyttää myös valtavaa heliografia (hakusana: heliograph). Se tuskin maksaa enempää kuin tavallinen tietoliikennesatelliitti (iso rahakasa).
4.Propagandalehtisten lukemista on vaikeampi rangaista teloituksella, jos tekstit ovat isoja ja niitä voi lukea myös yöllä kun ne lojuvat maassa muutaman metrin päässä. Voi olla erikoismustetta, joka loistaa ilmassa muutaman minuutin. Painokone tai mustesuihkuprintteri on oltava suojakaasulla täytetyssä tilassa ja lehtiset sisältävä "pommi" on myös täytettävä suojakaasulla (typpeä tai argonia).
5.Lentokoneesta voi yöllä pudottaa 4cm kokoisia äänisysteemejä, jotka soittavat mikrosirulle tallennettua äänitiedostoa niin kauan kuin patteri riittää tai ne tuhotaan. Niissä voi olla siimajärjestely, jonka vuoksi ehkä kolmannes niistä takertuu puiden oksille, jotta niiden löytäminen ja tuhoaminen on vaikeampaa. Sodassa ei välttämättä uskalla käyttää valoa niiden paikallistamisessa ja ampumisessa.
6.Tehoon ja kapasiteettiin nähden erityisen hiljainen lentokone tai ilmalaiva voi kantaa kaiutinta, joka kuuluu kilometrien päähän kun sitä käyttää tarpeeksi korkealta ja kun sää on sopiva eli ilman lämpötilaerot eivät taivuttele ääntä häiritsevällä tavalla.
7.Voi olla miehittämätön vene, joka tarpeeksi huonossa näkyvyydessä menee soittamaan äänitiedostoa vihollisen rantaa päin. Jos näkyvyys on 1km, se menee 1,5 km päähän rannasta, ja jos 200 metriä, se menee 300 metrin päähän.
Samoja kaiuttimia voi teoriassa käyttää myös akustiseen häirintään, eli soittaa äänitiedostoa, jossa on jotain kohinan tapaista joka vaikeuttaa puheen kuulumista.
Joitain edellisiä tekniikoita voi käyttää myös tiedottamiseen siviilikriiseissä. Tästäkin syystä, ilmavoimien, myös Suomen ilmavoimien, on syytä järjestää mahdollisimman julkisia lentolehtisten pudotusharjoituksia.
8.Materiaalin tuhoamiseen voi olla pommi, josta kuuluu laskenta paikallisella kielellä: "tämä pommi räjähtää 90 sekunnin kuluttua, tämä pommi räjähtää 85 sekunnin kuluttua...", jotta ihmiset ehtivät siirtyä pois. Ihan mikä tahansa elektroniikka ei kestä sitä valtavaa iskua mikä kohteeseen iskeytymiseen liittyy, mutta se on mahdollista toteuttaa. Lisäksi voi käyttää ohjaavaa jarruvarjoa.
Joskus on tehty tosi hyvä kirja Suomen ja Neuvostoliiton pudottamista lentolehtisistä, mutta olen unohtanut sen nimen. Muistaako kukaan?

Vastaukset 1
Vanhimmat
propaganda lehtinen on siitä hyvä ase että sillä saadaan vihollinen tappamaan omiaan. säästyy omat luodit ja miehet