Haluaisin kuulla kokemuksia, onko joku käynyt tampereella kc clinicissa? Millaista oli? Olen harkinnut rasvaimua ja ehkäpä kasvoille jotain.. ,täyteainetta kenties. Minkälaista palvelua siellä oli ja henkilökuntaa? saitko apua?
Kc clinic
Tuulantii.
305302
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Hei! Kävin viime viikolla ottamassa kyseisessä paikassa injektion huuliini. Täyteaineena oli anteis.
Pelkäsin kuinka kivulias toimenpide on, mutta olin kyllä todella positiivisesti yllättynyt siitä, että sain hieman esilääkitystä (olen piikkikammoinen=) ja sitten vielä huulet puudutettiin. Otettiin myös ennen ja ja jälkeen kuvat. Plastiikkakirurgi (Heikki Kupi) laittoi injektion. Miellyttävän oloinen ja rauhallinen ja asiansa osaava.
No nyt olen koukussa sitten tähän/kin =)) Huulet on aivan ihanat!!
Omakohtaisen kokemukseni perusteella voin suositella paikkaa. Niin ja plussaa siitä, että tilat oli tosi viihtyisät.
Itse kävin tuolla rintojen suurennoksessa. Leikkaukset tehdään samassa rakennuksessa olevassa terveystalossa. Terveystalon henkilökunta oli aivan mahtava, anestesialääkäri, leikkaussalin henkilökunta hoitajat. Nukutuksesta herättyäni oli todella sellainen olo, että minusta pidettiin huolta.
Plastiikkakirurgi Heikki Kupi oli myös oikein mukavan ja asiallisen oloinen. Lisäksi yhteydenpito oli jouhevaa, sähköposteihin vastattiin nopeasti ja kotiuduttuani hoitaja soitti vielä seuraavana päivänä ja kyseli kuulumiset.
Oikein tyytyväinen olen siis ollut saamaani palveluun, sekä myös itse "työn laatuun". Vertailukohtana minulla on edellinen rintaleikkaukseni, Virossa tosin, ja ero oli kuin yöllä ja päivällä.
Itse olen myös miettinyt tuota KC klinikkaa rintojen suuurennus leikkausken tiimoilta. Paljonko kustansi Juupajoolla? Oliko pitkät jonotusajat?
Siinä 6000 € paikkeilla oli rintojen ultraus, tukiliivit, matkat ym. Konsultaatiosta taisi mennä reilu pari viikkoa leikkaukseen.
Kiitos juupajoopa:) Jänskättää..
Itse otin pisaranmalliset implantit rintoihini... Leikkaus tehtiin nukutuksessa ja maksoi vähän yli 6000euroa... Minulle suositeltiin tätä mallia, koska olen synnyttänyt ja muutenkin tämä malli sopi paremmin kroppaani kuin sellainen pyöreä implantti. Leikkaushaava tehtiin rinnan alapuolelle ja se on todella pieni ja siisti. Muutamana päivänä leikkauksen jälkeen söin Panacodia. Noin viikon päästä menin töihin. Lähtökohtani oli pieni B ja nyt D. En voisi parempaa lopputulosta toivoa.....=) Siis niin tyytyväinen =)Ainoa mikä harmittaa etten aiemmin ollut mennyt leikkaukseen! Rohkeesti vaan kyselemään sieltä lisätietoja. Pitäisi itsenikin varata aika vielä otsaryppyjen siloitukseen..=)
eikö synnyttäneelle naisell c-kuppi ok..miksi amerikanmalliin D tai joillakin dd Onko ne näyttötavaraa...?
No mutta ei ne kovin montaa vuotta pysy näyttötavarana. Mitä isommat rinnat asennetaan, sitä roikkuvammat niistä tulee. Ja sitä nopeammin. Harmi sinänsä, siis ojasta allikkoon näitten kanssa joutuu aina.
viroon en uskaltas lähtee mut vaikeeta päättää mihin täälä tampereella menis sit lopulta leikattavaks! oon tehny kyselyjä nyt pariin paikkaan mut sit kun aina konsultaatio plastiikkakirurgin maksaa joku 100euroo. no pieni hinta kun leikkaus itsessään sen 6000-7000euroa. niin ja siis rintojen suurennusleikkausta harkitsen.
Heidän www sivustojen hinta taitaa heittelehtiä aina sitä mukaa kun on jostain toimenpiteestä kiinnostunut. Itselle näin kävi ensin hinta oli pienempi ...sitten kun kävin sen jälkeen 2000e suurempi internet sivustolla ja nyt taas jonkun ajan päästä hinta tippunut aiemmalle tasolle sivustollaan!. Ja nyt poistettu koko kategoria ja paloiteltu se pienempii toimenpide osiin.
Joten hinta taitaa olla naamasta kiinni kuinka paljon pystyy maksamaan!!.
Tai kuinka paljon oletetaan pystyvän maksamaan.
minkä hinta noussut yli 2000euroo ????????
Minulle tehtiin viikko sitten rintojen kohotustoimenpide samassa paikassa Tampereella.
Pelkäsin nukutusta, niin leikkaus tehtiin paikallispuudutuksessa. Sain esilääkettä ja nukuin lähes koko homman ajan.
Aikaa meni 2,5 tuntia ja pääsin sen jälkeen kotiin. Kipulääkkeeksi otin varuilta Panadolin ekana päivänä leikkauksen jälkeen. Sen jälkeen en ole ottanut mitään ja kipuja ei ole ollenkaan. Uskomatonta!
Muoto on minun mielestä nyt tosi hyvä ja mustelmia ei ole tullut yhtään.
Hinta oli kohdallani 3900 e ja Helsingissä konsultaatiossa yli 6000 e eli eipä kannattanut lähteä merta edemmäs kalaan.
Minkälainen paikka? Sairaalamainen? Voiko olla yötä? Mietin vaan et en haluis kyl junal sit matkustaa takas Ouluun heti. Onko suomalainen???
Haluisin kans kuulla kaikki mahdolliset kokemukset KC-Klinikasta! =) Laitoin sinne yhteydenottopyynnön eilen. Tänään ei vielä sähköpostiin ole vastattu tai kännykkään tullut puhelua, ajattelin odottaa maanantaihin ja soittaa sitten itse tai mennä käymään. Numero vaan on joku 020-alkunen niin taitaa maksaa puhelu aika paljon.
no eikä ole 020-alkuset maksullisia, ihan tavallisia yritysten/virastojen yms numeroita. Et taida olla paljoa soitellut...
^kiitos tiedosta! Enpä ole paljoa soitellut, lähinnä aina säpolla yhteydenottopyyntö. Muutaman kerran tullut yllätys puhelinlaskuun kun on soittanut johonkin muuhun kun suuntanumerolliseen kotimaan numeroon tai kännykkään.
Minä odottelin postia kyseisestä paikasta monta kuukautta, eikä minulle koskaan vastattu. Että se siitä.
Odotit oikeesti monta kuukautta? ei noi viestijärjestelmät ihan 100% oo. puhelimella olisit voinut kysyä. Itselläni ainakin on toiminut...
sama juttu...
olisin kiinnostunut nenäleikkauksesta tehdäänkö siellä niitä kun hinnastossa ei ollu ainakaan mainintaa ??http://www.kc-clinic.fi/hinnasto
Onko kukaan käynyt Heikillä toimenpiteessä esimerkiksi luomenpoistossa niin että käytetään tota radiofrekvenssikirurgiaa? Jos jollain kokemuksia RF-ablaatiosta/RF-veitsellä tehdystä luomen poistosta, olisin kiitollinen jos jaksaisit vastata. Myös kaikki palaute Heikin työstä olisi mukavaa saada. -Kiitos-
Moi Mikko ja muut!
Täällä oli kyllä enemmänkin palautetta kyseisestä paikasta, mutta on näköjään poistettu ylläpidon toimesta.??
Onko kukaan kokeillut freeze-hoitoa kasvoihin ko. paikassa? Onko siitä ollut apua ryppyihin ja veltostuneeseen ihoon? Suosittelevat sarjahoitoa, kuinka pitkän ajan kuluttua tuloksia nähtävissä?
No sitten kun olet käynyt piiiiiitkän sarjahoidon, niin sinulle todetaan et sorry, tää ei nyt toiminutkaan sinulla.
Se siitä.
Tältä palstalta poistetaan kaikki negatiiviset palautteet kyseisen klinikan pyynnöstä.
Siis oikeata tietoa ei haluta levitettävän. Harmillista, mutta näin tämä toimii.
Olen kokeillut ja minusta siitä oli tosi paljon hyötyä. Vaikka olen 60 . Minulle tehtiin sarja viime talvena, kuukauden välein kävin aika monta kertaa. Kasvojen ihosta tuli kimmoisampi ja kaikki voineet imeytyvät paremmin. Minulle suositeltiin Neo Strata seerumia ja olen käyttänyt sitä siitä asti. Minulle vaikutus on paljon parempi kuin kolme kertaa kalliimmat kemikalio tuotteet. Nyt siihen on tullut myös silmänympärysvoide ja uudistettu seerumi. Molemmat tosi hyviä. Kiitti vaan kun oli kanta-asiakastarjouksena joulun aikaan.
Kanta-asiakkaana saan sähköpostiini tarjouksia ja olen ne aina hyödyntänyt.
Olen siirtynyt KC-klinikkaan kasvohoitoihinkin ja olen tyytyväinen. Aina on tarjolla uusinta uutta. Maailma menee eteenpäin. On mukava, kun valitsemassani paikassa ollaan ajan hermolla. Ei tarvitse itse miettiä vaan voi luottaa asiantuntijoiden apuun. He myös tuntevat sinut, jolloin hoitojen osuvuus on varmempaa kuin silloin, kun käy monissa paikoissa erilaisissa hoidoissa.
Arvostan myös sitä, että saan tietoa hoidon merkityksestä. Eli jos hoidosta on jotain seuraamuksia, niistä keskustellaan etukäteen. Esimerkiksi jos on oletus, että voi tulla mustelmia. Silloin ei kaikki voi mennä töihin.
Seija T
Höpö,höpö "seija"
Klinikka taas mainostelee siellä itseään ajankuluksi. Se kun on rouvillakin vapaapvä tää 1.1.
Nykyisin nää on enemmänkin piilomainoksia. Leikitään aina asiakasta.
Yhteen aikaan ihan reilusti nimellä mainostettiin.
Päivystys tuntuu pelaavan. Negatiiviset ns. tositarinat poistetaan nopeasti.
Hei. 3 kuukautta rintojen suurennuksesta implanteilla takana ja olen todella tyytyväinen ja onnellinen tuloksesta ja siitä että päädyin ottamaan implantit. Leikkaus tehtiin paikallispuudutuoksena ja se kävi todella nopeasti ja kivuttomasti. Minulla oli jo ennestään rintakudosta täyttämään C-kuppi mutta paras ryhti oli kadonnut ja halusin rintoihini lisää ryhtiä ja pyöreyttä. Päädyimme Mentorin 325cc anatoomisen proteesin jonka aluksi pelkäsin olevan liian iso mutta pelko oli täysin turhaa. Kuppikoossa olen nyt ihan huomiota herättämätön D-kuppi ja nyt jälkikäteen valitsisinkin isommat implantit, ainakin 400cc tai jopa isommat niin olisin saanut DD-kupin rinnat. Implanttien vaihtaminen jälkikäteen on kallista joten jos olet kahden vaiheilla niin suosittelen aina valitsemaan isommat! Ystäväni kävi liettuassa ottamassa 425cc implantit ja hän on niihin todella tyytyväinen. Liettuassa ainakin hänen kohdallaan käytettiin nukutusmenetelmää ja sielläkin tehdään todella hyvää jälkeä todella edulliseen hintaan (taisi maksaa alle 3000 euroa matkoineen ellen väärin muista). Vaikka KC onkin kalliimpi niin ehkä kuitenkin menisin sinne, tuntuu turvallisemmalta ja vaivattomammalta valinnalta kun kirurgi on Suomessa...
Täällä on jo monessa ketjussa ja useasta suomalaisesta kirurgista annettu erittäin huonoa palautetta. Ei se suomalaisuus ole mikään ammattitaidon tae, Suomessakin ostaan tehdä sutta ja sekundaa.
Totta. Itse haluaisin kovasti mennä korjauttamaan rintani plastiikkakirurgilla, mutta olen yksinkertaisesti vain liian peloissani mennäkseni. Tuntuu ettei kukaan kirurgi osaa ja että on suuri todennäköisyys että leikkaus menee jollakin tapaa pieleen tai lopputulos ei ole sellainen kuin haluaisin.
Onko kellään kokomuksia kc-clicin nenäleikkauksista?