Kyllä Ps:n pelko näkyy olevan kova!

Sdpn kuisma, joka tiputettiin viime vaaleissa varasijalle ja nyt onnisui taas pääsemään "kansan"edustajaksi Tabermanin jälkeen, on jo aloittanut pyrkimisensä "maahanmuuttoteemoilla", tyyliin: "maahanmuuttajien kustannukset veronmaksajille, Suomen kulttuurin ja kielen puolustus, maahanmuuttajien korkea työttömyysprosentti", jne..jne... Tulipahan mieleeni, että aika epätoivoista, kun joidenkin sdpläistenkin kirjoitukset näin vaalien alla alkavat kummasta muistuttamaan PS:n esilletuomia epäkohtia! Ettei vain "ääni muuttuisi taas vaalien jälkeen kellossa"...USKOO KEN TAHTOO, KUN MUISTELEE SDPN AIKAISEMPIA TOUHUJA JA RAHAN SYYTÄMISTÄ MAAILMALLE.
2102
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

vaalien alla kun ahvenella pilkki kilpailun aikaan. Mihin koukkuun tartut niin siinä käy äänellesi kun sille ahvenisälle kun poika kysyi isäänsä, äiti vastasi sen lähteneen rapalan huoraan perään eikä ole sen jälkeen näkynyt.

Äänestä

sdpn kuisma puolusteli suomenkieltä VAIN JA AINOASTAAN englannin kieltä vastaan, joka hänen mukaansa vyöryy maahamme, ei siis sanaakaan hyödyttömästä pakkoruotsituksesta maininnut. SDPHÄN ON AINA "MOKUTTANUT" JA ON SITOUTUNUT OHJELMISSAAN PAKKORUOTSITTAMAAN EDELLEENKIN, KAI HAMAAN TULEVAISUUTEEN, VAI?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


uskotellaan, uskotel kirjoitti:

Sdpn kuisma, joka tiputettiin viime vaaleissa varasijalle ja nyt onnisui taas pääsemään "kansan"edustajaksi Tabermanin jälkeen, on jo aloittanut pyrkimisensä "maahanmuuttoteemoilla", tyyliin: "maahanmuuttajien kustannukset veronmaksajille, Suomen kulttuurin ja kielen puolustus, maahanmuuttajien korkea työttömyysprosentti", jne..jne... Tulipahan mieleeni, että aika epätoivoista, kun joidenkin sdpläistenkin kirjoitukset näin vaalien alla alkavat kummasta muistuttamaan PS:n esilletuomia epäkohtia! Ettei vain "ääni muuttuisi taas vaalien jälkeen kellossa"...USKOO KEN TAHTOO, KUN MUISTELEE SDPN AIKAISEMPIA TOUHUJA JA RAHAN SYYTÄMISTÄ MAAILMALLE.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu