Täälläkin tuntuu porukka lähinnä kyselevän, että mitä liikkeitä, kuinka usein, kuinka pitkiä sarjoja ja montako sarjaa jne. pitäisi tehdä jotta pysähtynyt kehitys taas kääntyisi nousuun Aloittelijoilla on usein aivan väärä käsitys siitä, mitkä asiat harjoittelussa ovat tärkeitä kun tulostaso ei enää entisillä menetelmillä nousekkaan. Tässä hieman listaa itseäni auttaneista muutoksista:
1. Venyttely: Tämä tuntuu niin monilta jäävän vajavaiseksi, vaikka on lihaskasvun/ palautumisen kannalta yksi tärkeimmistä tekijöistä. Tavaksi on hyvä ottaa harjoiteltavan lihasryhmän huolellinen läpikäyminen alkulämmittelyn jälkeen, ja pidempi sekä kokonaisvaltaisempi venyttely ennen nukkumaanmenoa.
2. Lepo: Lihas kasvaa levätessä. Tarvitseeko muuta sanoa?
3. Ravinto: Proteiinia, proteiinia ja proteiinia. Tavallisella ravinnolla saa hiilihydraatti, rasva ja kuitumäärät helposti pidettyä halutuissa, mutta proteiinia pitää syödä lisäksi - ja paljon. Monivitamiinipillereiden syöminenkin on eduksi.
4. Hieronta : Ainakin kerran kuussa olisi hyvä käydä huollattamassa selkä - hartia-osastoa ammattilaisella. Monet yläselän lihaksista ovat hankalia venytettäviä, ja pinnetilojen estämiseksi onkin syytä kääntyä hierojan puoleen.
5. Maltti : Kaikilla puhtain konstein harjoittelevilla tulee joskus taantumia sekä tasaisia jaksoja tuloskehityksessä. Silloin ei kannata työntää päätä pensaaseen, ja heittää vanhaa ennen toiminutta ohjelmaa kokonaan uusiksi. Pienet kokeilut, ja muutokset ovat usein hyödyllisimpiä. Jos esim. penkkipunnerruksesi kehitys on yllättäen alkanut hiipua, voi olla että olet saavuttanut jo sen perustason, minkä jälkeen kehitys voi olla todella hidasta. Jos nostat vaikka 150 kiloa, voit helposti laskea mihin 10 kilon vuosikehityksellä ja viiden vuoden harjoittelulla voit tuloksesi nostaa. Tämähän tarkoittaa alle kilon tuloslisäystä kuukaudessa.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kyllä kyllä..Mies tietää mistä puhuu. Mites ihmiset alkulämmittelee yleensä? Kuntopyörää, tangolla roikkumista? Itsellä on jäännyt vähän nuo alkulämmittelyt vähälle. yleensä vedän vain aluksi ilman painoja liikkeet mitä alan tekemään.
itse verryttelen kuntopyörällä vajaa 10 minuuttia, sitten venytykset ennen jokaista liikettä ja vikan sarjan jälkeen. Palautukset mulla on alle 60s. joten ei oikein millään viiti siinä huohotellessa venyttää yhtään mitään.
Kerran viikossa teen perusteellisen 45 minsan venyttelyohjelman vaikka v%&aa sen tekeminen.