Concertan sivuvaikutukset

emily1110

Täällä on näitä concerta keskusteluja jo aika paljon mutta aloitanpa nyt uuden kuitenkin. Tosiaan itselläni on add, ja diagnoosin siihen sain noin reilu puolivuotta sitten. Olen 22-vuotias nainen. Olen haaveilija, ja omaan todella surkean keskittymiskyvyn, ja muutenkin elämä on mennyt todella sumussa ennen concertaa. Concerta siis "pelasti" minut. Nykyisin jaksan työpäivät kunnolla ja ei väsytä niin paljoa enää. Vaikka concerta on ollut jo puolivuotta käytössä silti ei ole sivuvaikutukset kadonneet (concerta 54mg). Esimerkkinä ruokahaluttomuus, en pysty syömään juuri mitään, oksennus tulee kurkkuun kun haistaakin ruuan hajun, pystyn syömään pieniä määriä esim hedelmiä, mutta yritähän lounasaikaan syödä lämmintä ruokaa niin siitä ei tule yhtään mitään. Syömättömyyden seurauksena sykkeeni on todella korkealla, välillä särkee myös päätä. Iltapäivällä kotiin tullessa, alkaa ahdistaa ja olen todella hermostunut. Sitten kun lääkkeen vaikutus lakkaa iskee ihan hirveä nälkä. Onko muita lääkevaihtoehtoja kuin concerta? Lääkkeettömyyttä on ainakaan aivan turha ehdottaa se ei tule onnistumaan. Miten näitä oireita voisi lieventää? Kaikki apu ja vinkit on tervetulleita, samoin omakohtaiset kokemukset asiasta!

11

20695

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Minä

      Itselläni myös concerta ja miltein kaikki ruoka tulee ylös. En enää kehtaa kertoa muille että oksentelen jatkuvasti. Koitan syödä aamulla ennen lääkettä. Unohdan juomisen ja syömisen kokonaan.

      En kestä itseäni ilman lääkitystä, en vain voi lopettaa. Olo ilman lääkkeitä on niin kauhea.

    • Mitä tehdä

      Tässä consertassa toden totta aika ikäviä sivuvaikutuksia.Pojallani oli jonkin aikaa käutössä mutta piti lopettaa kun ruoka ei maistunu,uni ei illalla tullut,päänsärkyä ja lopulta iski tosi voimakkaat paniikki/ahdistus kohtaukset ja ne oli TODELLA rajuja.Nyt sitten vaan yrittää pärjätä ilman lääkettä.Onkohan jollain toisella adhd-lääkkeellä vähemmän tollasia sivuvikutuksia????

    • samat oireet

      Mulla on kans sama. Ei tee mieli syödä. En kyllä onneksi oksenna, jos saan jotain syötyä, mutta monesti jo ajatus syömisestä inhottaa niin paljon että jätän väliin. Niinä päivinä kun en tarvitse Concertaa, syön ihan normaalisti.

      Lapsilla tuo on paha, kun se vaikuttaa sitten pituuskasvuun, jos ei saa syötyä, eikä nukuttua. Mulla ei vielä lapsena ollut diagnoosia eikä mitään lääkitystä, mutta univaikeuksia oli siitä huolimatta.

      Ootteko muut kokeillu pienemmällä annoksella? Tuleeko silloin sivuoireita?

    • Olen mies 29v. Conserta jatkuvassa käytössä. Aamulla on kyllä armoton vessahätä, mutta tuskin se nyt lääkkeestä johtuu.

    • Mitenkäs tuollainen on mahdollista. Minä melkein 29v. mies ja käyttänyt tuota samaista Consertaa jo useamman vuoden ajan. Minut lääke pitää rauhallisempana. Mutta yritäpä päiväkin olla ilman niitä. Et voi.

    • Ja yölläkin saan nukuttua lääkkeestä huolimatta. Univaikeuksista kannattaa keksustella uni ja unihäiriöt sivulla.

    • adhd -potilas

      Ensinnäkin adhd -diagnoosi ei aina ole mikään absoluuti tai paikkansapitävä, joten jos kärsit jostakin muusta mutta olet sattunut saamaan kyseisen diagnoosin, mahkut on hyvät että Concerta ei toimi toivotulla tavalla.
      Toiseksi kyseinen lääke ei tod toimi ades kaikille aidosti adhd -potilaille. Adhd -diagnoosi pitää sisällään tätä nykyä neljä eri alaryhmää. Esim yksi näistä on se entinen ADD joka on poistettu käytöstä mutta mikä nykyään määritellään adhd:ksi ilman niin sanottua hyperaktiivisuutta. Tämän diagnoosin voi saada heti tai sitten esim että hyperaktiivisuus laantuu vanhemmalla iällä klassisen adhd -diagnoosin alkujaan saaneilla. Toinen esimerkki on adhd ilman tarkempaa määritystä. Tämä ryhmä voi periaatteessa olla esim väärindiagnostisoidut väliinputoajat, adhd -potilaat jotka ovat menettämässä hyperaktiivisuutensa ikääntyessään tai vaikkapa potilaat joilla on muitakin psyykeen vahvasti vaikuttavia vaivoja jolloin diagnoosin tekeminen vaikeutuu.
      Kaikki tämä riittänee ymmärtämään että pelkkä diagnoosi ei takaa concertan toimivuutta.
      Sen lisäksi on potilaita joille concerta ei toimi mutta taas joku toinen vastaava lääke kuten ritalin toimii mainiosti.
      Kehoittaisinkin aluksi kaikkia aikuisiällä adhd -diagnoosin saaneita kokeilemaan eri adhd -lääkkeitä kunnes se oikea löytyy. Ja mikä tärkeintä, jos mikään niistä ei sinua merkittävästi auta vaan sivuvaikutukset painavat puntarissa raskaiten, älä jatka lääkitystä ja yritä löytää muita vaihtoehtoja ja muita lääkeryhmiä esim ssri -valmisteita jos terapiatkaan eivät sinällään auta.
      Sillä jos amfetamiinin sukuiset lääkkeet auttavat hyvinvointiin ja saamaan elämän järjestykseen, sen huomaa ja tietää melko nopeasti. Muussa tapauksessa niiden käyttöä ei missään tapauksessa kannata pidentää koska vakavien ja jopa hengenvaarallisien sivuvaikutusten ja väärinkäyttäjäksi tulemisen riski ei vain luutavasti ja kohtuudella ole sen arvoista.

    • Wizard557654

      Teile vain syötetään ja myydään laillisesti amfetamiinia. Käytännössä sama aine. Samat oireet teillähän on kuin narkomaaneilla

      • Anonyymi

        Yes...😀


    • Infoooo888888888888

      Itse kun aloitin concerta lääkityksen niin ruokahaluttomuus oli vastaavanlaista sekä myös muut oireet.

      Itselläni oireet lähtivät siinä ammattikoulun aloittamisen aikana eli 4 vuoden jälkeen lääkityksen aloittamisesta ja kyllä tuota ruokahaluttomuutta edelleen on, tosin nykyään pystyn kyllä syömään ja oksetus on vaihtunut "tee ruokaa nyt" muistutuksen tarpeeseen.

      Neuvottele lääkärisi kanssa asiasta, mutta Concerta taitaa olla lievin lääke johon tuo ruokahaluttomuus vain on yleistä.

      Ja Wizard557654 Concerta on Metyylifenidaattia joka on kaukana amfetamiinista (taidat vain sekoittaa amfetamiinin ja amfetamiini johdannaisen toisistaan), paremmin saat nuppisi sekaisin vetelemällä kilon sokeria tai 3 litraa 80% viinaa kuin napsimalla Concerta tabuja

    • Anonyymi

      Tälleen en tiedä puhutaako täällä väärin käytöstö! Jaa älä ota 54mg consertoja 3-5kpl samaan aikaan ja äläkä viinan kanssa lähellä kuolemaa käytiin

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mukavaa sunnuntai päivää

      Kirsille ja mukaville ihmisille jos täällä enää ovat. 😊☕🌞🍁🧡 Jos eivät ole, niin sitten poistun.
      Ikävä
      364
      2222
    2. Machokultti vai tasa-arvoa

      Oikein hyvää päivää kaikki Vedatietäjät ja Hare Krishnat! Tarkoitukseni ei ole provosoida vaan monen pettymyksen jälkeen
      Hindulaisuus
      444
      2180
    3. Kimmeliin yöksi?

      Sopii minulle, mutta en tiedä sopisiko se sinuun.
      Ikävä
      94
      1954
    4. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      72
      1482
    5. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      1440
    6. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1308
    7. En voi elää täyttä elämää

      Ilman sinua mies. Minun on pakko saada sinut elämääni. 😢
      Ikävä
      53
      1136
    8. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      23
      1075
    9. Vetoomus tietyille Miehille

      Suomi on Euroopan toiseksi turvaton maa naisille! Mitä ajatuksia miehet jotka ovat turvattomia naisille? Olisiko korke
      Ikävä
      183
      1064
    10. Alkavan syksyn galluppi..

      Ajattelin että olisi sen aika. Gallupin. 1. Mikä on lempivuodenaikasi? Ja miksi? A) kevät B) kesä C) syksy D) talvi 2
      Sinkut
      135
      1038
    Aihe