Eräs lapsuuden ystäväni, jonka olen tuntenut 9-vuotiaasta asti on mielestäni vain huomionhakuinen. Vaikutan ehkä kylmältä ihmiseltä, mutta niin se vain on. Hän on niin kauan kun jaksan muistaa 'viillellyt' ja kehitellyt itselleen jonkin näköisiä syömishäiriötä. Ja puhunut silloin tällöin itsemurhasta. Mutta jotenkin nyt en jaksa kuunnella tota paskan jauhantaa enään.
Asumme eri paikkakunnilla nykyään, mutta hän soittaa minulle vain, kun jokin asia on perseellään. Hänellä ei ole muita kavereita. Ja minuakaan ei pahemmin kiinnostaisi olla hänen kanssaan tekemisissä, koska hän on säälittävä. Jonkin aikaa sitten hänen poikaystävä jätti hänet. Hän soitti minulle samantien n. 23 aikaan illalla itkien, ja sanoi, ettei hänellä ole enää mitään syytä elää, eikä hänellä ole enään mitään menetettävää ja kertoi kuinka hän meinaa hypätä sillalta alas, ja hän meinaa kirjoittaa kirjeet kaikille hänen läheisilleen jnejnejne. Olin itsekkin todella peloissani, että hän todella hyppää sillalta koska koskaan aikaisemmin, hänen itsemurha puheensa ei ole vakuuttanut minua noin paljoa. Puhuin hänelle niin, että hän soittaisi veljelleen joka hakisi hänet pois sieltä missä hän ikinä olikin. Juttelin hänen kanssaan aamu neljään. Minulla alkoi tasan 8 työt, puoli 7 herätys, tosi kiva.
Sitten aamulla kun katsoin kännykkääni, siihen oli tullut viesti: '' rakastan sua, nyt teen sen''. Ihanajuttu. Yritin tottakai soittaa samantien hänelle, mutta ei hän vastannut puhelimeen. Soitin hänelle uudestaan ja uudestaan. Lopulta noin puoli kahden aikaan päivällä neiti suostui vastaamaan puhelimeen, ja sanoi '' sori, olin nukkumassa niin en kuullut kun olit soittanut''. Siinä vaiheessa alkoi kiehua, mutta enhän mä sitä sille sanonut.
Pari päivään ton tapauksen jälkeen, hän hehkutti onneaan. Kuinka kaikki voikaan kääntyä hyvin, hän on löytänyt jo uuden ihastuksen ja elämä on ihanaa. lässytilässyti.
Päivä hehkutuksen jälkeen, hän taas yritti soittaa mulle n. 00.30 yöllä. Seuraavana päivänä olisi taas töitä. En jaksanut vastata. Eikä oikeastaan edes kiinnostanut vastata. Arvasin kyllä mitä asiaa hänellä olisi ollut.
"hyppään sillalta, vedän ranteet auki nyyhnyyhnyyh". Ei edes kiinnostanut aamulla soittaa hänelle.
Kuitenkin töihin sain viestin: yritin taas tehdä itsemurhaa.
.........niinpä niin. Ei varmasti ollut ensimmäinen eikä viimeinen kerta.
Jos ihminen OIKEASTI haluaa tehdä itsarin, tuskin hän 'yrittää' sitä miljoona kertaa ja ilmoittaa siitä joka vitun kerta. alkaa mennä pikkuhiljaa hermo tollaseen tenipelleilyyn. kasvaisi aikuiseksi tai tappaisi itsensä sitten kerralla ja kunnolla.
Asumme eri paikkakunnilla nykyään, mutta hän soittaa minulle vain, kun jokin asia on perseellään. Hänellä ei ole muita kavereita. Ja minuakaan ei pahemmin kiinnostaisi olla hänen kanssaan tekemisissä, koska hän on säälittävä. Jonkin aikaa sitten hänen poikaystävä jätti hänet. Hän soitti minulle samantien n. 23 aikaan illalla itkien, ja sanoi, ettei hänellä ole enää mitään syytä elää, eikä hänellä ole enään mitään menetettävää ja kertoi kuinka hän meinaa hypätä sillalta alas, ja hän meinaa kirjoittaa kirjeet kaikille hänen läheisilleen jnejnejne. Olin itsekkin todella peloissani, että hän todella hyppää sillalta koska koskaan aikaisemmin, hänen itsemurha puheensa ei ole vakuuttanut minua noin paljoa. Puhuin hänelle niin, että hän soittaisi veljelleen joka hakisi hänet pois sieltä missä hän ikinä olikin. Juttelin hänen kanssaan aamu neljään. Minulla alkoi tasan 8 työt, puoli 7 herätys, tosi kiva.
Sitten aamulla kun katsoin kännykkääni, siihen oli tullut viesti: '' rakastan sua, nyt teen sen''. Ihanajuttu. Yritin tottakai soittaa samantien hänelle, mutta ei hän vastannut puhelimeen. Soitin hänelle uudestaan ja uudestaan. Lopulta noin puoli kahden aikaan päivällä neiti suostui vastaamaan puhelimeen, ja sanoi '' sori, olin nukkumassa niin en kuullut kun olit soittanut''. Siinä vaiheessa alkoi kiehua, mutta enhän mä sitä sille sanonut.
Pari päivään ton tapauksen jälkeen, hän hehkutti onneaan. Kuinka kaikki voikaan kääntyä hyvin, hän on löytänyt jo uuden ihastuksen ja elämä on ihanaa. lässytilässyti.
Päivä hehkutuksen jälkeen, hän taas yritti soittaa mulle n. 00.30 yöllä. Seuraavana päivänä olisi taas töitä. En jaksanut vastata. Eikä oikeastaan edes kiinnostanut vastata. Arvasin kyllä mitä asiaa hänellä olisi ollut.
"hyppään sillalta, vedän ranteet auki nyyhnyyhnyyh". Ei edes kiinnostanut aamulla soittaa hänelle.
Kuitenkin töihin sain viestin: yritin taas tehdä itsemurhaa.
.........niinpä niin. Ei varmasti ollut ensimmäinen eikä viimeinen kerta.
Jos ihminen OIKEASTI haluaa tehdä itsarin, tuskin hän 'yrittää' sitä miljoona kertaa ja ilmoittaa siitä joka vitun kerta. alkaa mennä pikkuhiljaa hermo tollaseen tenipelleilyyn. kasvaisi aikuiseksi tai tappaisi itsensä sitten kerralla ja kunnolla.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ymmärrän että olet väsynyt. On todella rankkaa olla itsetuhoisen ihmisen ainoa ystävä. Liikoja ei voi sinultakaan vaatia. Pidä huoli omasta jaksamisestasi, mutta muista että ystäväsi on sairas. Kerro hänelle miltä sinusta tuntuu, mutta ystävällisesti. Kun saat mieltäsi purettua, ei sinustakaan tunnu niin raskaalta. Mutta muista siis: ystävällisesti, varovasti, mutta rehellisesti. Älä siis kerralla kaada kaikkea turhautumisestasi ystäväsi niskaan.
Toinen juttu: ystäväsi on ymmärrettävä että hän tarvitsee ammattiapua. Sano se hänelle suoraan. Hän ei ehkä tiedä mihin voisi ottaa yhteyttä. Hän voi mennä terveyskeskukseen ihan tavalliseselle lääkärille tai päivystykseen. Hänen on kerrottava ajatuksistaan lääkärille, vaikka kirjoitettava ne etukäteen paperille, jos ei pysty puhumaan lääkärille. Toisaalta luulisi että hän on jossain hoidossa, jos kerran yrityksiä on jo ollut...
Onko sinulla hänen veljensä numeroa? Voisitteko jotenkin jakaa "vastuuta"? On ihanaa että jaksat jutella hänen kanssaan yöllä, mutta siinäkin täytyy olla joku raja, jos sinulla on töitä seuraavana päivänä. Et ole vastuussa tämän ihmisen elämästä, mutta olet vastuussa omasta jaksamisestasi ja siitä millainen ystävä hänelle olet. Todellinen ystävä ei hylkää sairauden vuoksi (sairaudestahan tuossa on kysymys), mutta pitää kuitenkin tarvittavat rajat jotta itse jaksaa. Enempää ei voi tehdä.
Voimia sinulle ja ystävällesi
Vähäisellä kokemuksellani ei pitäisi puuttua tähän, mutta kun tuli klikattua vastaa-painiketta.
Luin jostakin, että naisten käsitys itsemurhasta on erilainen kuin miesten. Miehet enimmäkseen onnistuvat kerralla, mutta naiset aina joku pelastaa, estää tai herättää. Naisilla on jonkinlainen prinsessa Ruususen syndrooma, pelastavan prinssin saapumisen oletus. Puuttuu käsitys kuoleman raadollisuudesta ja lopullisuudesta.
Monta yritystä tehnyt naistuttava on minunkin kokemuspiirissäni. Aina sattui joku oikealla hetkellä hätiin. Seuraukset olisivat olleet tuhoisat, jos teko olisi onnistunut. Pieni lapsi asunnossa ym.
Ehkä kannattaisi kuvaannollisesti näyttää peiliä tuolle yrittäjälle. Löytyisikö keino, jolla saisi hänet ryhdistäytymään?
Olen kokenut itse tuota samaa, mutta oman poikani kohdalla. Hänellä ei ollut ns. tarkoituksen mukaisia syömishäiriöitä vaan hän ei muistanut syödä koska ei ollut nälän tunnetta henkisen pahan olon vuoksi, eikä hän viillellyt itseään vaan aggressiotilassa hän jysti nyrkillä oviin ja seinään, sekä heitti tavaroita päin seiniä. Samanlaiset itsemurha-ajatukset olivat hänelläkin mielessä.
Olin varma ettei poikani vasiten ja huomionhakuisena aiheuta tuollaista, koska hän oli pienenä vilkas, rohkea, kiltti poika. Olemus oli vain muuttunut ja hän sanoi päänsä räjähtävän. Kaikki oli sekaisin eikä mitään kykene tekemään. Seurattuani vähän aikaa poikaani olin jo itse varma että pojallani on ADHD. Menimme nuoren aikuisen poikani (21v) kanssa yhdessä terveysaseman vastaanotolle jossa kerroimme poikani tilanteen ja olimme kirjoittanut sen vielä kirjeen muotoon että lääkäri voi sitä lukea vielä jatkotutkimuksia ajatellen. Hän laittoi lähetteen psykiartian erikoislääkärille, minne menimme taas yhdessä, koska poikani ei kyennyt eikä osannu omaa tilannettaan kertoa lääkärille, niinpä olin tukena. Hän taas laittoi lähetteen neuropsykologin tutkimuksiin ja testeihin joka kesti n 3 tunti. Sinne en saanut mennä mukaan vaan odottelin aulassa. Pojalleni diagnosoitiin selvä ADHD (neuropsykiatrinen oireyhtymä) ja lukihäiriö. Pojalleni oli kerennyt tulla päihderiippuvuus erilaisista päihteistä sekä kaveripiiri oli mitä oli, samantapaisia tapauksia. Diagnoosi oli jo ensimmäinen helpotus pojalleni, koska tiesi syyn ongelmiinsa. Tällähetkellä poikani asuu tyttöystävänsä kanssa rauhallista elämää, oma lääkäri, neuropsykiatrinen valmentaja, me vanhemmat ja tyttöystävä tukena kuntoutumisessa, sekä ADHD lääkitys. Eli haluan sanoa että kaverisi ei ole huomionhakuinen vaan tarvitsee todella tutkimuksia, hotoa ja kuntoutusta. Itsemurhauhkailut ovat hätähuuto, jota hän ei pysty muuten selittämään. Koita auttaa häntä, hän tarvitsee todella apua!!!
Minulla on samanlainen ystävä ja olen myös väsynyt olemaan tunkio. Kaiken huipuksi kaverini puhuu aina, kuinka joutuu yksin selviämään, eikä saa apua mistään!! Ei siis pidä kuunteluapuani yhtään minään. Miten tuollaisia sitten voisi auttaa, kun täälläkin on kirjoituksia, jossa itsarilla uhkaavat valittavat, ettei kukaan välitä? Minusta jatkuva itsensätappamis-uhkailu on terrorismia, läheisiä kohtaan.