Ajatuksia tähän hetkeen...
Onko se niin, että kristinusko ja muutkin valtauskonnot ovat saaneet meidät uskomaan, että vasta kuoleman jälkeen "elämä' muuttuisi jotenkin helpommaksi...viitaten Taivas-ajatteluun? Tämä uskomushan saa meidät ajattelemaan, että vasta kuolema poistaa kaikki kärsimykset (jos siis edes Taivaaseen pääsee...toisethan ja suurin osa olisivat menossa Helvettiin ja vielä suurimpiin kärsimyksiin). Se mitä kukin olisi tehnyt täällä maapallolla, sillä ei olisi mitään merkitystä jatkon kannalta eli tämähän tekee ihmiselämän ja sen tavan millä kukin elää tavallaan täysin merkityksettömäksi. Kristinuskon kannalta katsottuna ihmiselämän suurin merkityshän tuntuu olevan vain pelastua Helvetiltä ja Saatanan tulisilta hiililtä...kuinka pitkälle tämä voi kantaa hedelmää ja tehdä koko ihmiskunnan elämisen tässä hetkessä paremmaksi? Onko se poistanut sotia tai antanut meille sellaisen elämän laadun mitä oikeasti kaipaamme? Monessakaan mielessä ei jos katsoo nykymaailman menoa ympärillään. Jos todella haluaa tehdä oman elämän elämisen arvoiseksi täytyy ihmiselämällä olla jotain muutakin tärkeää merkitystä kuin huolehtia siitä kuoleman jälkeisestä elämästään. Eihän suurin osa ihmisistä jaksa uskoa siihen, että tämän elämän tarkoitus olisi vain pelastaa itsensä kuoleman jälkeiseltä Helvetiltä. Tämä varmasti johtuu siitä, että suurin osa ihmisistä ymmärtää, että Helvetti-uskomus on pelkoon perustuva (pelot ovat ihmisestä peräisin ei Jumalasta) että se vie ilon ja nautinnon tästä hetkestä, joka todellisuudessa on ainut asia mikä meillä on.
Jos tämän hetken ymmärrys olisikin se, että kuolema ei ole mikään ratkaisu sinällään eikä se tuo Taivasta tai Helvettiä sen paremmin kenellekään olit sitten uskova tai et. Vaan ratkaisut tehdäänkin tässä elämässä ja sillä rakkauden työllä mikä tehdään tässä elämässä onkin paljon suurempi merkitys jatkon kannalta kuin mitä olemme ymmärtäneet aikaisemmin. Jos palaamme tänne uudelleen ja uudelleen kunnes ymmärrämme ja muistamme todellisen olemuksemme, joka on siis täydellinen Rakkaus ja Jumalasta lähtöisin, niin pelkkä usko johonkin oli se sitten Jeesus, Allah, tai minkä nimen nyt sitten haluaakaan tälle pelastajalleen antaa ei riitä tästä uudelleensyntymisen kierrosta meitä poistamaan eikä tuomaan lopullista ratkaisua ihmiselämän tarkoitukseen. Ainoastaan keskittyminen kaikella olemuksellaan Rakkauteen ja kasvaminen ja laajentuminen Rakkauden energiasta vie meitä nopeammin eteenpäin sitä kohden jonne kaikki olemme lopulta menossa eli palaamaan Rakkauden Lähteeseen. Tästähän monet Mestarit ovat meille esimerkillään tietä näyttäneet kuten Jeesuskin teki. Tällöin mikään uskonto sinällään ei olisi ratkaisu eikä pelastus vaan jokaisen ihmisen henkilökohtainen luomistyö ja laajentumistyö Rakkauteen olisi se mikä veisi meitä eteenpäin. Ja kun ymmärtäisimme, että meissä jokaisessa asustaa Jumalan Rakkaus, jonka vain olemme unohtaneet eikä mikään synti niin voisimme vapautua tästä synnin taakka uskomuksestamme vaikka heti kerta heitolla ja keskittyä luomaan elämäämme aivan uudenlaisesta tietoisuuden tasosta, joka toisi taas uudenlaisen -rakkaudellisemman- kokemuksen elämisestä meille kaikille. Se sisältäisi aivan uudenlaisen elämän laadun meille kaikille maapallon asukkaille.
Jos ymmärrämme, että olemme kaikki samasta Lähteestä ja että Jumala ei ole meitä tuomitsemassa eikä käskemässä vaan itse luomme elämämme vapaan tahdon periaatteella ja että olemme vain jokainen pieni Rakkaudenpisara Jumallisesta Rakkauden Lähteestä ja olemme yhteydessä toisiimme ja kaikkeen elävään (myös Äiti Maahan) niin kaikki se mitä teemme henkilökohtaisella tasolla tulee vaikuttamaan myös kollektiivisella tasolla eli koko planeettamme kollektiiviseen energiaan. Eli jokaisella ihmisellä ja hänen ajatuksillaan ja teoillaan onkin paljon suurempi arvo kuin olemme aikaisemmin ymmärtäneet. Jokainen ihminen nähtäisiin aivan uudenlaisessa arvossa ja jokainen ihminen olisi arvokas ja tärkeä. Jos ymmärtäisimme, että olemme kaikki yhtä ja että erillisyys on harhaa, että olemme kaikki vain vesipisaroita suuremmassa valtameressä johon jokainen kuuluu, ja se mitä teemme tai jätämme tekemättä toisillemme teemmekin sen itsellemme, niin eikö silloin ihminen alkaisi muuttamaan asioita eikä jättäisi enää toista kärsimään tai tuottaisi toiselle kärsimystä. Eikö se olisi se suunta mihin me oikeasti haluamme asioiden menevänkin? Emmekö me todellisuudessa halua kaikkien elävän iloista, nautinnollista ja rauhallista elämää, jossa jokainen saisi sen mitä tarvitsee...katon päänsä päälle, ruokaa, rakkautta, terveydenhuoltoa, puhdasta vettä, hyvän koulutuksen ja kohtuullisen toimeentulon jne?
Onko se niin, että kristinusko ja muutkin valtauskonnot ovat saaneet meidät uskomaan, että vasta kuoleman jälkeen "elämä' muuttuisi jotenkin helpommaksi...viitaten Taivas-ajatteluun? Tämä uskomushan saa meidät ajattelemaan, että vasta kuolema poistaa kaikki kärsimykset (jos siis edes Taivaaseen pääsee...toisethan ja suurin osa olisivat menossa Helvettiin ja vielä suurimpiin kärsimyksiin). Se mitä kukin olisi tehnyt täällä maapallolla, sillä ei olisi mitään merkitystä jatkon kannalta eli tämähän tekee ihmiselämän ja sen tavan millä kukin elää tavallaan täysin merkityksettömäksi. Kristinuskon kannalta katsottuna ihmiselämän suurin merkityshän tuntuu olevan vain pelastua Helvetiltä ja Saatanan tulisilta hiililtä...kuinka pitkälle tämä voi kantaa hedelmää ja tehdä koko ihmiskunnan elämisen tässä hetkessä paremmaksi? Onko se poistanut sotia tai antanut meille sellaisen elämän laadun mitä oikeasti kaipaamme? Monessakaan mielessä ei jos katsoo nykymaailman menoa ympärillään. Jos todella haluaa tehdä oman elämän elämisen arvoiseksi täytyy ihmiselämällä olla jotain muutakin tärkeää merkitystä kuin huolehtia siitä kuoleman jälkeisestä elämästään. Eihän suurin osa ihmisistä jaksa uskoa siihen, että tämän elämän tarkoitus olisi vain pelastaa itsensä kuoleman jälkeiseltä Helvetiltä. Tämä varmasti johtuu siitä, että suurin osa ihmisistä ymmärtää, että Helvetti-uskomus on pelkoon perustuva (pelot ovat ihmisestä peräisin ei Jumalasta) että se vie ilon ja nautinnon tästä hetkestä, joka todellisuudessa on ainut asia mikä meillä on.
Jos tämän hetken ymmärrys olisikin se, että kuolema ei ole mikään ratkaisu sinällään eikä se tuo Taivasta tai Helvettiä sen paremmin kenellekään olit sitten uskova tai et. Vaan ratkaisut tehdäänkin tässä elämässä ja sillä rakkauden työllä mikä tehdään tässä elämässä onkin paljon suurempi merkitys jatkon kannalta kuin mitä olemme ymmärtäneet aikaisemmin. Jos palaamme tänne uudelleen ja uudelleen kunnes ymmärrämme ja muistamme todellisen olemuksemme, joka on siis täydellinen Rakkaus ja Jumalasta lähtöisin, niin pelkkä usko johonkin oli se sitten Jeesus, Allah, tai minkä nimen nyt sitten haluaakaan tälle pelastajalleen antaa ei riitä tästä uudelleensyntymisen kierrosta meitä poistamaan eikä tuomaan lopullista ratkaisua ihmiselämän tarkoitukseen. Ainoastaan keskittyminen kaikella olemuksellaan Rakkauteen ja kasvaminen ja laajentuminen Rakkauden energiasta vie meitä nopeammin eteenpäin sitä kohden jonne kaikki olemme lopulta menossa eli palaamaan Rakkauden Lähteeseen. Tästähän monet Mestarit ovat meille esimerkillään tietä näyttäneet kuten Jeesuskin teki. Tällöin mikään uskonto sinällään ei olisi ratkaisu eikä pelastus vaan jokaisen ihmisen henkilökohtainen luomistyö ja laajentumistyö Rakkauteen olisi se mikä veisi meitä eteenpäin. Ja kun ymmärtäisimme, että meissä jokaisessa asustaa Jumalan Rakkaus, jonka vain olemme unohtaneet eikä mikään synti niin voisimme vapautua tästä synnin taakka uskomuksestamme vaikka heti kerta heitolla ja keskittyä luomaan elämäämme aivan uudenlaisesta tietoisuuden tasosta, joka toisi taas uudenlaisen -rakkaudellisemman- kokemuksen elämisestä meille kaikille. Se sisältäisi aivan uudenlaisen elämän laadun meille kaikille maapallon asukkaille.
Jos ymmärrämme, että olemme kaikki samasta Lähteestä ja että Jumala ei ole meitä tuomitsemassa eikä käskemässä vaan itse luomme elämämme vapaan tahdon periaatteella ja että olemme vain jokainen pieni Rakkaudenpisara Jumallisesta Rakkauden Lähteestä ja olemme yhteydessä toisiimme ja kaikkeen elävään (myös Äiti Maahan) niin kaikki se mitä teemme henkilökohtaisella tasolla tulee vaikuttamaan myös kollektiivisella tasolla eli koko planeettamme kollektiiviseen energiaan. Eli jokaisella ihmisellä ja hänen ajatuksillaan ja teoillaan onkin paljon suurempi arvo kuin olemme aikaisemmin ymmärtäneet. Jokainen ihminen nähtäisiin aivan uudenlaisessa arvossa ja jokainen ihminen olisi arvokas ja tärkeä. Jos ymmärtäisimme, että olemme kaikki yhtä ja että erillisyys on harhaa, että olemme kaikki vain vesipisaroita suuremmassa valtameressä johon jokainen kuuluu, ja se mitä teemme tai jätämme tekemättä toisillemme teemmekin sen itsellemme, niin eikö silloin ihminen alkaisi muuttamaan asioita eikä jättäisi enää toista kärsimään tai tuottaisi toiselle kärsimystä. Eikö se olisi se suunta mihin me oikeasti haluamme asioiden menevänkin? Emmekö me todellisuudessa halua kaikkien elävän iloista, nautinnollista ja rauhallista elämää, jossa jokainen saisi sen mitä tarvitsee...katon päänsä päälle, ruokaa, rakkautta, terveydenhuoltoa, puhdasta vettä, hyvän koulutuksen ja kohtuullisen toimeentulon jne?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ja jos ymmärrämme, että laittamalla suurimman osan energiastamme kuoleman jälkeiseen pelastukseen ja huolehtimalla siitä pääsemmekö Taivaaseen vai joudummeko Helvettiin, niin eikö se vie meiltä hyvin paljon energiaa pois siitä voimasta, jonka voisimme käyttää siihen, että todella alkaisimme tekemään ja luomaan sitä Taivasta tänne maanpäälle emmekä sitä Taivasta sinne kuoleman jälkeiseen elämään. Eikö tälläinen kuoleman jälkeinen Taivas -uskomus itsessään osittain luo sitä kärsimystä tähän hetkeen, kun emme tee asioille mitään tässä hetkessä vaan kuvittelemme että tärkeintä on vaan usko, että pelastumme sitten kuoleman jälkeen ja jätämme suurimman osan voimastamme muuttaa asioita paremmaksi tässä hetkessä kun keskitymme vaan jonnekin hamaa tulevaisuuteen (tässä tapauksessa siis sinne kuoleman jälkeiseen elämään)?
Eikö olisi meidän itsemme kannalta parempi, jos ymmärtäisimme, että kaikki mikä meille tapahtuu on meistä itsestämme lähtöisin ja että omien ajatustemme, uskomustemme, tunteidemme ja tekojemme kautta luomme elämäämme ja sen tapahtumia? Mikään erillinen tai ulkopuolinen voima meistä ei meille mitään tapahtumia luo. Jos ymmärtäisimme, että olemme oman elämämme luojia tässä hetkessä ja että itseasiassa se on tärkeimpiä asioita mitä meille on annettu ja se on miksi me edes alunalkujaankin olemme tänne tulleet niin emmekö me silloin alkaisi todella elämään elämäämme ihan erilailla. Emmekö me silloin alkaisi muuttamaan asioita kun ymmärtäisimme oman voimamme ja sen merkityksen tässä hetkessä? Emmekä me silloin tulisi yhteen ihmisinä ja muuttaisi asioita parempaan suuntaa kaikille ihmisille maapallolla, jos ymmärtäisimme oman voimamme ja omien ajatusten ja tunteiden kautta luomisen? Eikö tämä antaisi meille voimaa ja mahdollisuuksia rajattomasti muuttaa asioita parempaan suuntaan, jos tietäisimme, että jo pelkkä ajatus ja uskomus luo asioita meille? Ja jos ymmärtäisimme vielä sen, että kun kaksi tai useampi kokoontuu yhteen jonkin asian takia ja että energia kasvaa siinä ekspotentiaalisesti niin emmekö kokoontuisi yhteen erilaisina ryhminä ja laittaisi muutoksia alulle kukin ryhmänsä valintojen mukaan mihin haluaa vaikuttaa ja muutoksia tehdä parempaan suuntaan? Emmekö me silloin tulisi yhteen koko maapallona, koko ihmiskuntana? Eikö tämä toisi meidät yhteen aivan erilailla kuin olemme aikaisemmin yrittäneet tulla uskontojen kautta?
Eikö meidän tarkoituksemme ole enemminkin luoda Elämää kuin Kuolemaa? Nyt tällä hetkellä suunta on enemmänkin se, että luomme Kuolemaa...sodat riehuvat, ihmisiä kuolee nälkään ja sairauksiin. Ihmiset kärsivät monella tavalla ympäri maailmaa. On pelkoja ja tuomitsemista puolin ja toisin. Näemme toisemme erillisinä itsestämme ja Jumalasta. Emme koe mitään yhteistä yhteyttä vaan erillisyyttä kaikesta ympärillämme olevasta. Ja tämähän on ihan meidän oma valintamme mihin haluamme oman energiamme keskittää..hyviin tekoihin vai pahoihin tekoihin...positiivisiin ajatuksiin vai negatiivisiin ajatuksiin. Jos ymmärrämme, että jokainen ajatus ja uskomus on luova niin jokainen ajatus jonka ajattelemme manifestioituu meille jollain tavalla meidän todellisuuteemme myös kollektiiviselle tasolle. Ja kun tämän ymmärtää niin eikö silloin ihan luonnollisesti halua alkaa tietoisesti luomaan ajatuksia Rakkauden ja positiivisuuden pohjalta eikä tuomitsevuuden, pelkojen, vihan ja negatiivisuuden pohjalta?
Rakkaus,
Valo,
syvin olemuksemme.
Kiitos että olet!
Kaikella on tarkoituksensa. Kaksinaisuus luotiin tietämättömyyden verhon avulla aikanaan n.13000 vuotta sitten jotta me muistaisimme itsemme kokemalla pimeys.
On mahdotonta kokea jos ei ole kokenut vastavoimaa. Esimerkiksi emme tiedä miltä kylmä tuntuu jos emme olisi kokeneet ensin kuumaa ja toisin päin.
Ainutlaatuiseksi tämän kaiken tekee se että maapallo on ainut vapaan tahdon planeetta ja kun täysitietoisuus fyysisoituu, niin sitä ei ole koskaan ennen tapahtunut koko multiuniversumissa. Ihminen on kaikkein voimakkain entiteetti mitä on koskaan ollut.
Me olemme maaliviivalla kaksinaisuuden kokemuksemme kanssa.
Ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin se mikä suunniteltiin anonian aikana.
On vain Yksi ja jokainen palaa takaisin yhteen Lähteen kanssa josta emme ole koskaan edes pois lähteneetkään. Kaksinaisuuden kokemukset ovat katalyyttejä muistamiseen.
Anonian aikana tuhannesosa nanosekunnin aikana Lähteellä kävi ajatus. Entä jos?
Kuinka kokea kuinka Ehdoton Rakkaus reagoi täydellisen pimeyden kanssa. Kiehtova kokemien halu. Jumal Lähteemme on täydellinen ja siten mahdoton luomaan pimeyttä ja pahaa, joten luotiin tietämättömyyden verho joka mahdollisti tämän kokemuksen jota kutsumme kaksinaisuudeksi. Eli syntyi itsekkyys joka puolustaa itseään. Sitä voidaan vaikka nimetä sillä omenalla jonka Eeva antoi Aatamille.
Tämä aika on loppu. On kuin JumalLähteemme vetää taas henkeä kutsuessaan kaikki Valonsa pisarat takaisin Kotiin. Hengittääkseen taas ulos ja näin mennään ikuisesti.
Ja oikeita tietoja, mutta miksi ihmiset eivät elä sen mukaan sillä uskonnot ja aatteet ovat olleet olemassa jo tuhansia vuosia.
Ne ovat ihmisen kärsimyksen tuskan ja väkivallan herättämiä toiveita, mutta ihmisluonto toimii syyn ja seuraksen mukaan,joten ihanne ja todellisuus ovat ristiriidassa keskenään, ja tämä uskontojen ja aatteiden
hyvän idea vain jatkaa ihmisen kurjuutta koska se lupaa muutosta vasta tulevaisuudessa, mutta muutoksen on tultava nyt tänään, sillä joka aamu kun heräämme on tänään
Elämme käsitemaailmassa, eli uskon ja idean maailmassa eikä se kohtaa todellisuutta, sillä todellisuus ei ole aatetta eikä uskoa.
Usko aate käsite idea on tullut vuostuhansien kuluessa ihmiselle psykologiseksi perimäksi, eli perisynniksi
Tämän asian ymmärtäminen täydellisesti kokonaisvaltaisesti, ei pelkästään älyllisesti, vapauttaa meidät syiden ja seurausten kejusta, ja se tuo mukanaan vapauden, ajan ja aineen vankeudesta
Voidaan puhua yksinkertaistaen rakkaudesta, joka käsittää oleellisen.
Tuntuu, että sitä voisi lähestyä toiseltakin suunnalta. Perusturvallisuus kun on kunnossa ja siitä kumpuaa iloa, niin tietoisuuden evoluutio menee eteenpäin. Äiti Maa on perusturvallisuuden symboli. Ilo laajentaa uusille tietoisuuden alueille, se ikään kuin täyttää ihmisilmapallon ja antaa sille nostetta. Rauha Ilo => Kehitys , joka vie Rakkauteen.
Suuri Suunnitelma tarkoittaa tietoisuuden evoluutiota, käsitykseni mukaan. Evoluution ehdotonta suuntaa ei ole määrätty piiruntarkkaan, se on yksityiskohdisaan ennustamatonta. Tiedetään vain että se menee "eteenpäin" ja tämä asia on "hyvä". Evoluutio on Tarkoitus, tietyltä tasolta ymmärrettynä.
Ajatus että olemme enemmän mitä kykenemme nyt aavistamaan, vie myös kehitystä eteenpäin. Emme lukkiudu johonkin lukittuun ajattelumalliin. Tiedostamme muuttuvamme, olemme valmiita jättämään entistä. Olemme muuttuvaa flexiibeliä energiaa, joka etsii uria jonne laajentua ja luomme lisääntyvässä määrin yhteyksiä ympäristöömme. Olemme lisääntyvässä määrin vastaanottokykyisiä valolle, jota jo kasvit osoittavat suunnatessaan kasvunsa kohti valoa.
Evoluutiossa on ainakin kaksi merkittävää suuntaa. Tietoisuus tehostuu ja laajenee, tulee tarkkaavaisemmaksi myös sekä olentojen liikkumiskyky kasvaa. Katsotaan vaikka miten kasveista on tullut eläimiä ja eläimistä ihmisiä, sekä miten ihmiset kasvavat edelleen kohti enkelikuntaa. He ovat ryhmässä olevia yksilöitä, tiedostavat olevansa samaa ja vaihtavat muotonsa hahmosta toiseen hahmoon silmänräpäyksessä. Hahmoon juuttuminen ihmisten tavoin on siis sillä portaalla epäoleellista.
Universumi on ystävällinen perusluonteeltaan. Se on täynnä laajentavaa iloa, joka odottaa että siihen virittäydyttäisiin. Kehittyminen tästä eteenpäin ei tarvitse olla taistelua, se voi sujua kitkattomammin uusissa sävelissä. Uusi suunta mitä nyt on alettu painottamaan on nimeltään ilon ja vaivattomuuden tie. Kasvu pienimmän kitkan suuntaan.
Koska syyntakeellisuus on oikeasti "hieman niin ja näin" ihmisillä, niin ei ole myöskään syytä teoista pitää meteliä suuntaan tai toiseen.
Voiko kukaan sanoa päätöstensä, tekojensa, elämänsä olevan vain omien ajatusten ilmentymää?
Kuka voi väittää ettei tekoihin ja motiiveihin olisi menneet sukupolvet, geeniperimä, kasvatus, kansakunta, aikakausi j-n-e vaikuttanut?
Ihminen ei siis ole sellainen itsenäinen olento jota voisi tuomita tai palkita juuri siksi että elämä tekoineen muodostuu juuri hänen(yksilön) valinnoista. Elämä muodostuu monista eri tekijöistä, ei ole olemassa vaikutuksista vapaata persoonaa jota voisi kiittää oikeudemukaisesti ansioista tai tuomita virheistä.
Siksi kyse oikeellisuudessa on laajemmasta ja persoonattomammasta asiasta, eli Syistä/ideoista seurausten(mm. ME) takana.
Rakkaus on korkein laki. Kun pitää kasvuaan Rakkauteen ohjenuoranaan, ei tarvitse ulkopuolista opastaa. Totuus on itsessä.
Tässä sitä olennaista. Keskittyminen metsään, joka on Rakkaus ja Ykseys. Elämä.
Metsässä on paljon puita, ja ne voidaan jopa poistaa, mutta metsä jää.