Puhumattomuus

olen kokenut loukkauksen, enkä ole varma pääsenkö siitä ikinä yli. Mutta yrittää voin...

Jospa sitä asiaa ajattelisikin niin, että jos kerran se toinen on ihan oikeasti pahoillaan siitä mitä on tehnyt, niin silloinhan asia painaa häntäkin, eikö ?

Kyseessä on silloin parin yhteinen haaste; eli samoin kuin sinun on vaikea antaa anteeksi, myös hänen on vaikea antaa anteeksi itselleen.

Tämä kuulostaa ihan tyhmältä, mutta oletko koskaan ajatellut kirjoittaa hänelle kirjettä, jossa kerrot tunteistasi asiaan liittyen, ja teet sen aivan juurta jaksain. Kerrot miten se on sinun elämääsi painanut yms. Mutta muista yksi sääntö: kirjeeseen ei saa tulla yhtään katkeruutta eikä ironiaa. Sitten kerrot kirjeessä myös miten tämä asia on nykyisin (esim. onko toinen parantanut tapansa), ja tämäkin vain positiivisesti. Älä sano mitä hän ei ole tehnyt, vaan miten hän on sinun oloasi pyrkinyt auttamaan asiassa.

Seuraavaksi kerrot, miten paljon hänessä on ihania piirteitä joita arvostat. On kiva jos löydät sellaisia joita et odottaisi muissa koskaan löytäväsi.

Lopuksi kerrot, miten paljon häntä rakastat, ja että haluat koko sydämestäsi antaa anteeksi ja unohtaa kaiken sattuneen.

Nyt varmaan sitten odotat että kehotan sinua antamaan kirjeen hänelle... no enpä teekään niin. Se kirje on kaikkein arvokkain sinulle. Tosin, jos suhteenne on hyvä muuten, niin jos vielä sen uskallat hänelle näyttää tai vielä parempi; lukea; niin se tulee varmasti parantamaan suhdettanne edelleen. Mutta ei ole pakko.

Jos asia vielä myöhemmin sinua painaa, voit lukea kirjeesi uudelleen.

Olen katkera ja surullinen aika ajoin kun asia palaa mieleen. Vaikka järki on antanut anteeksi niin sydän on haavoilla.

Olisitko sinä halukas pelaamaan shakkia maailmanmestaritason pelaajan kanssa, joka ottaa pelinne tosissaan ?

En yritä mitenkään syyllistää naisia asiasta, mutta naiset ovat yleensä parempia kommunikoimaan kuin miehensä, ja kuten esittämäni kysymys esittääkin, ongelma saattaa joskus olla juuri siinä ettei mies koe kykenevänsä tasapuoliseen keskusteluun vaimonsa kanssa.

En ole mikään asiantuntija enkä sellaiseksi itseäni väitäkään, mutta uskon että joskus miehen kanssa tulee elää hänen ehdoillaan, jotta saat hänet keskustelemaan. Ei siis tarvitse olla tuppisuuna kuten hän saattaa olla, mutta on hyvä kiinnittää huomiota omaan tapaan kommentoida hänen ajatuksiaan.

Kun yleensä hiljainen mies kertoo (vihdoin) jotakin, on hyvä olla asiasta aidosti kiinnostunut (kyselijäkin), itse mitenkään arvostelematta hänen asioitaan. Useimmiten on hyvä alkaa asioista joilla ei ole sinulle mitään merkitystä, kuten hänen harrastuksistaan tai mieltymyksistään, ja houkutella hänet kertomaan sinulle mahdollisimman paljon.

Hyvänä keskustelijana osaat varmasti houkutella häntä kertomaan paljon sellaista jota et oikeasti ole koskaan kuullut. Mutta pidä tämä keskustelu ihan juttelutasolla, ja keskity siihen että teet tuon hetken hänelle mukavaksi. Ensimmäisillä kerroilla älä missään tapauksessa mene "asiaan", eli siihen mistä nyt juuri haluaisit puhua, vaan pysy siinä mitä saat mieheltäsi ongittua...

Näin voit opettaa mestäsi vähitellen puhumaan tuntemuksistaan. Se on ehkä hänelle vierasta eikä hän missään tapauksessa halua mennä alalle, jonka hän tuntee epävarmaksi (eli esim. suhteeseen liittyvät asiat).

Jos olet pitkäjänteinen, voit jossakin vaiheessa ihan varovasti heittää keskustelun niihin asioihin joista olet aina halunnutkin puhua, mutta tee se samalla varovaisuudella kuin aiemmatkin, jotta voit olla varma ettei mies joudu liian äkkiä alueelle, jossa hän kokee olevansa huonompi keskustelemaan (kuin sinä).

No, nämä nyt oli vaan ajatuksia... olisi kiva kuulla jos muilla olisi ehdotuksia ?

aika vakava juttu... kirjoitti:

Olisitko sinä halukas pelaamaan shakkia maailmanmestaritason pelaajan kanssa, joka ottaa pelinne tosissaan ?

En yritä mitenkään syyllistää naisia asiasta, mutta naiset ovat yleensä parempia kommunikoimaan kuin miehensä, ja kuten esittämäni kysymys esittääkin, ongelma saattaa joskus olla juuri siinä ettei mies koe kykenevänsä tasapuoliseen keskusteluun vaimonsa kanssa.

En ole mikään asiantuntija enkä sellaiseksi itseäni väitäkään, mutta uskon että joskus miehen kanssa tulee elää hänen ehdoillaan, jotta saat hänet keskustelemaan. Ei siis tarvitse olla tuppisuuna kuten hän saattaa olla, mutta on hyvä kiinnittää huomiota omaan tapaan kommentoida hänen ajatuksiaan.

Kun yleensä hiljainen mies kertoo (vihdoin) jotakin, on hyvä olla asiasta aidosti kiinnostunut (kyselijäkin), itse mitenkään arvostelematta hänen asioitaan. Useimmiten on hyvä alkaa asioista joilla ei ole sinulle mitään merkitystä, kuten hänen harrastuksistaan tai mieltymyksistään, ja houkutella hänet kertomaan sinulle mahdollisimman paljon.

Hyvänä keskustelijana osaat varmasti houkutella häntä kertomaan paljon sellaista jota et oikeasti ole koskaan kuullut. Mutta pidä tämä keskustelu ihan juttelutasolla, ja keskity siihen että teet tuon hetken hänelle mukavaksi. Ensimmäisillä kerroilla älä missään tapauksessa mene "asiaan", eli siihen mistä nyt juuri haluaisit puhua, vaan pysy siinä mitä saat mieheltäsi ongittua...

Näin voit opettaa mestäsi vähitellen puhumaan tuntemuksistaan. Se on ehkä hänelle vierasta eikä hän missään tapauksessa halua mennä alalle, jonka hän tuntee epävarmaksi (eli esim. suhteeseen liittyvät asiat).

Jos olet pitkäjänteinen, voit jossakin vaiheessa ihan varovasti heittää keskustelun niihin asioihin joista olet aina halunnutkin puhua, mutta tee se samalla varovaisuudella kuin aiemmatkin, jotta voit olla varma ettei mies joudu liian äkkiä alueelle, jossa hän kokee olevansa huonompi keskustelemaan (kuin sinä).

No, nämä nyt oli vaan ajatuksia... olisi kiva kuulla jos muilla olisi ehdotuksia ?

Lue lisää

Toihan on vähän niinkuin lapsen kanssa toimisi...houkutellaan varovasti monen mutkan ja kikkailun kautta toimimaan.Ei kiitos!Jos mies ei osaa edes parisuhteen perusjuttuja, mm.puhumista, niin olkoon sitten oman itsensä kanssa keskenään.

uiotiuh kirjoitti:

Toihan on vähän niinkuin lapsen kanssa toimisi...houkutellaan varovasti monen mutkan ja kikkailun kautta toimimaan.Ei kiitos!Jos mies ei osaa edes parisuhteen perusjuttuja, mm.puhumista, niin olkoon sitten oman itsensä kanssa keskenään.

Lue lisää

Niin, jos mies ei osaa parisuhteen perusjuttuja, niin sen varmasti huomaa jo seurustelun aikana ja silloin on mahdollisuus siirtyä eteenpäin. Sama pätee naisiin ja heidän parisuhdetaitoihinsa miesten kannalta. Sehän on ihan ok... siinä vaiheessa.

Kuitenkin jos ollaan jo naimisissa ja on vaikka lapsiakin, niin silloin ei olekaan niin helppo asia vaan todeta että jollei toinen osaa niin sitten olkoon yksin. Oman elämänsähän siinä pilaa, ja lisäksi miehen ja lastensa elämää.

Asenne, jossa toinen "ilmoittaa" että jos asiat eivät mene niin kuin minä haluan niin sitten... on tuhoisa suhteen kannalta.

Jos kohtaa elämänsä naisen tai miehen jonka ainoa ongelma on puhumattomuus, oletko valmis ottamaan toisen, jossakin muussa asiassa paljon huonomman, mieluummin kuin että haluaisit kokeilla saada toisen puhumaan ?

Täydellistä puolisoa on turha hakea, ja jollei ole valmis tekemään parastaan, siis todella parastaan, jotta suhde toimii, niin silloin suhteen suurin ongelma on oma asenneongelma.

aika vakava juttu... kirjoitti:

Niin, jos mies ei osaa parisuhteen perusjuttuja, niin sen varmasti huomaa jo seurustelun aikana ja silloin on mahdollisuus siirtyä eteenpäin. Sama pätee naisiin ja heidän parisuhdetaitoihinsa miesten kannalta. Sehän on ihan ok... siinä vaiheessa.

Kuitenkin jos ollaan jo naimisissa ja on vaikka lapsiakin, niin silloin ei olekaan niin helppo asia vaan todeta että jollei toinen osaa niin sitten olkoon yksin. Oman elämänsähän siinä pilaa, ja lisäksi miehen ja lastensa elämää.

Asenne, jossa toinen "ilmoittaa" että jos asiat eivät mene niin kuin minä haluan niin sitten... on tuhoisa suhteen kannalta.

Jos kohtaa elämänsä naisen tai miehen jonka ainoa ongelma on puhumattomuus, oletko valmis ottamaan toisen, jossakin muussa asiassa paljon huonomman, mieluummin kuin että haluaisit kokeilla saada toisen puhumaan ?

Täydellistä puolisoa on turha hakea, ja jollei ole valmis tekemään parastaan, siis todella parastaan, jotta suhde toimii, niin silloin suhteen suurin ongelma on oma asenneongelma.

Lue lisää

Entä jos tilanne on sellainen että on nimenomaisesti pyytänyt kumppaniaan kertomaan mikäli on yhteydessä toiseen naiseen, nimenomaisesti kertonut että se satuttaa ja kumppani tekee sitä silti selän takana. Sitten kun asia paljastuu kumppani katuu on pahoillaan. On valmis tekemään mitä vaan. Silti on vaikea päästä yli. Miten sellaisen voi antaa anteeksi ja unohtaa? Haluan oppia anteeksiantoa ja unohtamista mutta en tiedä miten. Mitä on anteeksianto?

broken_ kirjoitti:

Entä jos tilanne on sellainen että on nimenomaisesti pyytänyt kumppaniaan kertomaan mikäli on yhteydessä toiseen naiseen, nimenomaisesti kertonut että se satuttaa ja kumppani tekee sitä silti selän takana. Sitten kun asia paljastuu kumppani katuu on pahoillaan. On valmis tekemään mitä vaan. Silti on vaikea päästä yli. Miten sellaisen voi antaa anteeksi ja unohtaa? Haluan oppia anteeksiantoa ja unohtamista mutta en tiedä miten. Mitä on anteeksianto?

Lue lisää

mitä on anteeksiantaminen? Ei ainakaan sitä, että painetaan villaisella tai että hyväksytään vääryys. Eikä itseään voi pakottaa unohtamaan. Jostain luin, että anteeksiantaminen on oma tietoinen valinta toimia: ei voi vaikuttaa toisen tekemisiin, mutta voi vaikuttaa siihen, miten itse suhtautuu asiaan. Helpommin sanottu kuin tehty.

Oma suhteeni on mielestäni veitsen terällä. Jos jotain aihetta mielestäni tulee, suhde loppuu. Yhteydenpito kolmanteen osapuoleen ei ole täysin loppunut, mutta on viatonta. Jos lakkaa olemasta viatonta, suhde loppuu. Nyt olen tarkka, eikä minua enää höynäytetä.

tietäjä20 kirjoitti:

mitä on anteeksiantaminen? Ei ainakaan sitä, että painetaan villaisella tai että hyväksytään vääryys. Eikä itseään voi pakottaa unohtamaan. Jostain luin, että anteeksiantaminen on oma tietoinen valinta toimia: ei voi vaikuttaa toisen tekemisiin, mutta voi vaikuttaa siihen, miten itse suhtautuu asiaan. Helpommin sanottu kuin tehty.

Oma suhteeni on mielestäni veitsen terällä. Jos jotain aihetta mielestäni tulee, suhde loppuu. Yhteydenpito kolmanteen osapuoleen ei ole täysin loppunut, mutta on viatonta. Jos lakkaa olemasta viatonta, suhde loppuu. Nyt olen tarkka, eikä minua enää höynäytetä.

Lue lisää

Vastaan teille nyt molemmillekin, broken ja tietäjä...

Siis, jos kumppani on tehnyt jotakin väärin ja siitä on juteltu, niin silloin terve järkikin sanoo ettei siihen voi enää palata takaisin, samaan lammikkoon rypemään.

Tehdessään valinnan palata takaisin tuon naisen kanssa tekemisiin, hän on jo tehnyt valinnan sinun ja hänen välillä.

On vaikea antaa anteeksi, mutta mielestäni ennen kaikkea tärkeää on se, miten saada luottamus toiseen takaisin. Jos sen on kerran menettänyt, ja vielä samassa asiassa uudelleen menettää, alkaa olla hieman jo sellainen maku että on aika keskustella asiasta todella vakavasti, ja ottaa esille kysymys suhteen päättämisestä. Ei kenenkään tarvitse kärsiä jos toinen aivan omasta halustaan haluaa rikkoa toista vastaan. Sillon vain tiedät varmasti, ettei hän rakasta sinua. Sanat on helppo sanoa, ja anteeksi pyytää, mutta jollei sanat vastaa tekoja niin sitten...

Kai useimmissa liitoissa pidetään kulissia yllä ulospäin. Mutta jos liitto on "vain" kulissi sen sisälläkin, niin silloin en ainakaan itse jaksaisi sellaista pitkään.

Mutta jos se litto kuitenkin on sitten vielä "hengissä" ?

Anteeksi antaminen on todellakin vaikeaa. Se on asia jota voi oppia, mutta harvat meistä haluavat oppia hyviksi anteeksiantajiksi. Jotenkin mieluummin haluaisi elää täydellisen ihmisen kanssa, eikö ?

Oletko kokeillut kirjeen kirjoittamista, kuten aiemmin ehdotin ? Se saattaa kuulostaa tyhmältä, mutta se ei ole alkuunkaan niin tyhmää kuin asian painaminen villaisella...

Olet oikeassa sanoessasi ettei itseään voi pakottaa unohtamaan. Ei voi, eikä pidä. Mutta jos menneisyys on ongelma, se ei ole vain sinun ongelmasi; se on teidän yhteinen ongelma, josta pitää voida puhua.

aika vakava juttu... kirjoitti:

Vastaan teille nyt molemmillekin, broken ja tietäjä...

Siis, jos kumppani on tehnyt jotakin väärin ja siitä on juteltu, niin silloin terve järkikin sanoo ettei siihen voi enää palata takaisin, samaan lammikkoon rypemään.

Tehdessään valinnan palata takaisin tuon naisen kanssa tekemisiin, hän on jo tehnyt valinnan sinun ja hänen välillä.

On vaikea antaa anteeksi, mutta mielestäni ennen kaikkea tärkeää on se, miten saada luottamus toiseen takaisin. Jos sen on kerran menettänyt, ja vielä samassa asiassa uudelleen menettää, alkaa olla hieman jo sellainen maku että on aika keskustella asiasta todella vakavasti, ja ottaa esille kysymys suhteen päättämisestä. Ei kenenkään tarvitse kärsiä jos toinen aivan omasta halustaan haluaa rikkoa toista vastaan. Sillon vain tiedät varmasti, ettei hän rakasta sinua. Sanat on helppo sanoa, ja anteeksi pyytää, mutta jollei sanat vastaa tekoja niin sitten...

Kai useimmissa liitoissa pidetään kulissia yllä ulospäin. Mutta jos liitto on "vain" kulissi sen sisälläkin, niin silloin en ainakaan itse jaksaisi sellaista pitkään.

Mutta jos se litto kuitenkin on sitten vielä "hengissä" ?

Anteeksi antaminen on todellakin vaikeaa. Se on asia jota voi oppia, mutta harvat meistä haluavat oppia hyviksi anteeksiantajiksi. Jotenkin mieluummin haluaisi elää täydellisen ihmisen kanssa, eikö ?

Oletko kokeillut kirjeen kirjoittamista, kuten aiemmin ehdotin ? Se saattaa kuulostaa tyhmältä, mutta se ei ole alkuunkaan niin tyhmää kuin asian painaminen villaisella...

Olet oikeassa sanoessasi ettei itseään voi pakottaa unohtamaan. Ei voi, eikä pidä. Mutta jos menneisyys on ongelma, se ei ole vain sinun ongelmasi; se on teidän yhteinen ongelma, josta pitää voida puhua.

Lue lisää

Kyse oli silloin tuoreesta suhteesta. MIes oli yhteydessä exäänsä vaikka sanoin että en sitä halua ja se tuntuu pahalta. Hän ei mitään hommaillut exänsä kanssa ainoastaan keskusteli mutta se mistä keskusteltiin ei ollut sopivaa siinä tilanteessa. Sitä oli pakko tehdä salaa minulta ja laitella hempeitä viestejä siitä huolimatta että meidän suhde oli juuri alkanut ja olin kertonut että pelkään asiaa ja asia ahdistaa.

Nyt tuntuu että olen vanhassa asiassa jauhaja ja en pääse eteenpäin. Helppo se on sanoa että mene eteenpäin. Mies tekisi kaikkensa, vakuuttaa ihan mitä vaann. Minä vaan en pääse menneestä irti. Onko syy minussa? Siinä että en osaa päästää irti? Vai onko syy siinä että tuollaisesta en haluakaan päästää irti koska en voi hyväksyä tapahtunutta vaikka kuinka yritän. Olenko liian ankara?

broken_ kirjoitti:

Kyse oli silloin tuoreesta suhteesta. MIes oli yhteydessä exäänsä vaikka sanoin että en sitä halua ja se tuntuu pahalta. Hän ei mitään hommaillut exänsä kanssa ainoastaan keskusteli mutta se mistä keskusteltiin ei ollut sopivaa siinä tilanteessa. Sitä oli pakko tehdä salaa minulta ja laitella hempeitä viestejä siitä huolimatta että meidän suhde oli juuri alkanut ja olin kertonut että pelkään asiaa ja asia ahdistaa.

Nyt tuntuu että olen vanhassa asiassa jauhaja ja en pääse eteenpäin. Helppo se on sanoa että mene eteenpäin. Mies tekisi kaikkensa, vakuuttaa ihan mitä vaann. Minä vaan en pääse menneestä irti. Onko syy minussa? Siinä että en osaa päästää irti? Vai onko syy siinä että tuollaisesta en haluakaan päästää irti koska en voi hyväksyä tapahtunutta vaikka kuinka yritän. Olenko liian ankara?

Lue lisää

Kerroit että hän aikanaan viesti exänsä kanssa, mutta olen ymmärtänyt ettei hän enää jatka sitä. Onko asia todella näin, eli että nykyään hän ei enää ole yhteydessä ?

En voi miehenä ymmärtää sitä että olisi oltava exään yhteydessä, enkä varsinkaan silloin kun tietää sen loukkaavan sitä jota nyt rakastaa.

Jos aloittaa uuden suhteen ennenkuin on käynyt kunnolla eroprosessin läpi, se voi tietysti aiheuttaa sitäkin että vielä pitää testata että oliko se ero siihen exään sitten ihan oikea ratkaisu. Mutta silloin taas ongelma on ihan muualla kuin sinussa.

En oikein mitenkään pysty sanomaan että "syy" on sinussa. Mutta valitettavasti syyllisestä riippumatta ongelma olisi ratkaistava.

Toivon ja otaksun ettei miehesi enää riipu kiinni tuossa exän kanssa viestinnässä ?

aika vakava juttu... kirjoitti:

Kerroit että hän aikanaan viesti exänsä kanssa, mutta olen ymmärtänyt ettei hän enää jatka sitä. Onko asia todella näin, eli että nykyään hän ei enää ole yhteydessä ?

En voi miehenä ymmärtää sitä että olisi oltava exään yhteydessä, enkä varsinkaan silloin kun tietää sen loukkaavan sitä jota nyt rakastaa.

Jos aloittaa uuden suhteen ennenkuin on käynyt kunnolla eroprosessin läpi, se voi tietysti aiheuttaa sitäkin että vielä pitää testata että oliko se ero siihen exään sitten ihan oikea ratkaisu. Mutta silloin taas ongelma on ihan muualla kuin sinussa.

En oikein mitenkään pysty sanomaan että "syy" on sinussa. Mutta valitettavasti syyllisestä riippumatta ongelma olisi ratkaistava.

Toivon ja otaksun ettei miehesi enää riipu kiinni tuossa exän kanssa viestinnässä ?

Lue lisää

Ei ole enää yhteydessä mutta siitäkin piti vääntää kättä. Hän koki että minä määräilen hänen elämäänsä kun kiellän häntä olemasta yhteydessä exäänsä. Asia ei enää ole niin. Hän ymmärtää miksi yhteydenpito exään ei ole järkevää eikä hän koe siihen tarvetta. Hän sanoo että minä olen parasta mitä hänelle on tapahtunut ja vaikka mitä. Hän kertoo minulle että olen hänelle kaikkein tärkein ja hän on valmis tekemään mitä vaan että suhteemme toimii.

Minua vaan häiritsee se että niin alkuvaiheessa hänellä ole TARVE olla yhteydessä exäänsä. Minä koen että hän ei silloin ollut tarpeeksi ihastunut minuun että tuo tarve lähtökohtaisesti oli olemassa. Tai tarve sen kaltaiseen viestintään. Ymmärrän että asioita voi selvittää ja se on normaalia. Mutta on eri asia laitella tietynkaltaisia viestejä. Koen vaan että jos hän olisi ollut tarpeeksi ihastunut sitä tarvetta vaan ei automaattisesti olisi ollut. Hän sanoi että ei uskaltanut ihastua minuuun ja oli sekaisin. Heidän eronsa oli jotenkin epäselvä ja hän sanoi että hän halusi kyseiset asiat selväksi jotta hän voi keskittyä minuun. Hän sanoo että hänellä oli vain asioita joita menneisyydestä täytyi selvittää ja että tunteita hänellä ei ollut exäänsä kohtaan. Silti minua häiritsee se että hän teki sitä siitä huolimatta että minä olin ilmaissut että se ahdistaa ja sen lisäksi kysyin useaan kertaaan onko hän yhteyksissä, joka kerta hän kielti asian.

Lisäksi minusta tuntuu että suhteen niin alkuvaiheessa olen kuullut aivan liikaa hänen exästään. Halusin tietää jotta jollain tasolla ymmärään heidän viestintäänsä. Mutta silti, tiettyjen asioiden tietäminen ei vaan ole hyvä asia suhteen alkuvaiheessa.

Minä en tiedä miten ratkaisen tämän ongelman. Ongelma on se että asia kaivaa minua. Että minussa on jonkinlainen lukko asian suhteen. Kumppanini haluaa selvittää tämän ja me ollaan puhuttu tästä lukemattomia kertoja, hän on valmis puhumaan joka kerta. Mutta en tiedä mitä puhun tai miten selvitän. Olen miettinyt että onko ainut tapa vain unohtaa ja painaa asia pois mielestä. Välillä tuntuu että kaikki on hyvin ja voi mennä päiviä että asia ei kaiva. Sitten taas iskee tunne että silloin alussa en vaan ollut riittävän mielenkiintoinen että hän ei olisi tehnyt niitä asioita. Tuntuu että tavallaan hän on "tehnyt asioita toisen naisen kanssa" vaikka kyse oli keskustelusta, silti se minusta tuntuu siltä että minä en ollut ainut silloin alussa vaikka hän muuta väittää. Nyt toivon että tämä tunne joka minulla on nyt kestäisi, minulla on mennyt muutama päivä että asia ei kaiva niin paljoa että ahdistus olisi iskenyt. Hän on oppinut läksynsä ja avoimuuden ja rehellisyyden tärkeyden.

En edes tiedä mikä minun ongelma on. En tiedä mitä minun pitäisi selvittää tai kysyä jotta saisin rauhan. En tiedä edellenkään kaikkea mitä he keskustelivat silloin. Sen tiedä että keskustelua oli paljon. Tiedän osan mutta en silti tiedä kaikkea. Minä olen aina ollut se joka kysyy ja joka vie tässä asiassa keskustelua eteenpäin. Ehkä se johtuu hänen luonteestaan tai jotain että minä olen se selvittäjä ja hän vain vastaa kysymyksiin.

Toisaalta mies on niin tärkeä minulle että myös minä olisin valmis tekemään mitä vaan että kaikki olisi hyvin ja suhde toimisi. Tai meidän suhde toimii, me sovitaan toisillemme ja minusta tuntuu että mitään ongelmaa ei olisi ollut ellei olisi ollut tuota hässäkkää.

Mietin että onko tämä sitten edelleen ongelma. Että syy on vain minussa kun en vaan voi unohtaa. Että kun unohtaisin niin kaikki olisi hyvin ja ongelmaa ei olisi.

entinen miesystävä oli mestari vaihtamaan puheenaihetta aina kun keskustelu kääntyi tunteisiin.Eli riitti, kun minä aloin kertomaan jotain asiaa, mikä vaivasi mieltäni...ei välttämättä liittynyt häneen lainkaan.Se oli aika loukkaavaa, koska mielestäni parisuhteessa pitäisi pystyä kertomaan niin ilot kuin surutkin ja jotenkin odottaa että toisesta saa turvaa niin hyvinä kuin huonoina hetkinä.Pikkuhiljaa totuus paljastui; minä olin se joka puhui avoimesti ja tottakai miehen oli helppo seurustella kanssani, koska varmasti oli oppinut tuntemaan ajatusmaailmaani aika tarkkaan.Minä sen sijaan olin heikoilla.Vuoden seurustelun jälkeen en vielä tiennyt minkälaisen miehen kanssa seurustelen ja mitä hän ajattelee.Joskus yritin vaivihkaa johdatella puhetta häneen ja kysellä kaikenlaista mm.hänen elämästään, mutta ei niin ei.Pikkuhiljaa aloin itsekin mennä lukkoon puhumisen suhteen.Vaistosin, että mies ei tosiaankaan halua puhua.Tajusin, että sellaisella suhteella ei ole tulevaisuutta...meillä olisi varmasti mennyt ihan hyvin, jos minulle olisi riittänyt keskustelu tasolla : miten työpäivä sujui, mitä juttelit työkavereiden kanssa, millaisen ohjelman teit kuntosalilla, päivän sää jne...toki tärkeitä asioita myös ne, mutta päivästä toiseeen samaa...eikö parisuhteessa tarvitse jutella muustakin? Hänestä, minusta, meistä? Näin tää seurustelu eteni loppuaan kohti keski-ikäisillä elämää kokeneilla ihmisillä...omalta kohdaltani voin sanoa, että elämä on opettanut ja olen jopa oppinut jotain...olemaan avoin ja puhumaan.

elämäopettaa kirjoitti:

entinen miesystävä oli mestari vaihtamaan puheenaihetta aina kun keskustelu kääntyi tunteisiin.Eli riitti, kun minä aloin kertomaan jotain asiaa, mikä vaivasi mieltäni...ei välttämättä liittynyt häneen lainkaan.Se oli aika loukkaavaa, koska mielestäni parisuhteessa pitäisi pystyä kertomaan niin ilot kuin surutkin ja jotenkin odottaa että toisesta saa turvaa niin hyvinä kuin huonoina hetkinä.Pikkuhiljaa totuus paljastui; minä olin se joka puhui avoimesti ja tottakai miehen oli helppo seurustella kanssani, koska varmasti oli oppinut tuntemaan ajatusmaailmaani aika tarkkaan.Minä sen sijaan olin heikoilla.Vuoden seurustelun jälkeen en vielä tiennyt minkälaisen miehen kanssa seurustelen ja mitä hän ajattelee.Joskus yritin vaivihkaa johdatella puhetta häneen ja kysellä kaikenlaista mm.hänen elämästään, mutta ei niin ei.Pikkuhiljaa aloin itsekin mennä lukkoon puhumisen suhteen.Vaistosin, että mies ei tosiaankaan halua puhua.Tajusin, että sellaisella suhteella ei ole tulevaisuutta...meillä olisi varmasti mennyt ihan hyvin, jos minulle olisi riittänyt keskustelu tasolla : miten työpäivä sujui, mitä juttelit työkavereiden kanssa, millaisen ohjelman teit kuntosalilla, päivän sää jne...toki tärkeitä asioita myös ne, mutta päivästä toiseeen samaa...eikö parisuhteessa tarvitse jutella muustakin? Hänestä, minusta, meistä? Näin tää seurustelu eteni loppuaan kohti keski-ikäisillä elämää kokeneilla ihmisillä...omalta kohdaltani voin sanoa, että elämä on opettanut ja olen jopa oppinut jotain...olemaan avoin ja puhumaan.

Lue lisää

Kiitos kommentistasi, se laittaa ajattelemaan.

Eivät kaikki miehet suinkaan ole tuppisuita, mutta hieno huomio miten puheen laadullakin on tosi suuri merkitys.

Kyllä niitä myyntimiehiäkin tarvitaan, mutta ei parisuhteessa sillä oikein pärjää... :)

elämäopettaa kirjoitti:

entinen miesystävä oli mestari vaihtamaan puheenaihetta aina kun keskustelu kääntyi tunteisiin.Eli riitti, kun minä aloin kertomaan jotain asiaa, mikä vaivasi mieltäni...ei välttämättä liittynyt häneen lainkaan.Se oli aika loukkaavaa, koska mielestäni parisuhteessa pitäisi pystyä kertomaan niin ilot kuin surutkin ja jotenkin odottaa että toisesta saa turvaa niin hyvinä kuin huonoina hetkinä.Pikkuhiljaa totuus paljastui; minä olin se joka puhui avoimesti ja tottakai miehen oli helppo seurustella kanssani, koska varmasti oli oppinut tuntemaan ajatusmaailmaani aika tarkkaan.Minä sen sijaan olin heikoilla.Vuoden seurustelun jälkeen en vielä tiennyt minkälaisen miehen kanssa seurustelen ja mitä hän ajattelee.Joskus yritin vaivihkaa johdatella puhetta häneen ja kysellä kaikenlaista mm.hänen elämästään, mutta ei niin ei.Pikkuhiljaa aloin itsekin mennä lukkoon puhumisen suhteen.Vaistosin, että mies ei tosiaankaan halua puhua.Tajusin, että sellaisella suhteella ei ole tulevaisuutta...meillä olisi varmasti mennyt ihan hyvin, jos minulle olisi riittänyt keskustelu tasolla : miten työpäivä sujui, mitä juttelit työkavereiden kanssa, millaisen ohjelman teit kuntosalilla, päivän sää jne...toki tärkeitä asioita myös ne, mutta päivästä toiseeen samaa...eikö parisuhteessa tarvitse jutella muustakin? Hänestä, minusta, meistä? Näin tää seurustelu eteni loppuaan kohti keski-ikäisillä elämää kokeneilla ihmisillä...omalta kohdaltani voin sanoa, että elämä on opettanut ja olen jopa oppinut jotain...olemaan avoin ja puhumaan.

Lue lisää

ahdistavaa seurustella silloin kun tietää että vastapuoli ei jostain kumman syystä pysty puhumaan. Sitä miettii jo etukäteen miten alottaisi,,,elämä kun ei mene niin etteikö joskus pitäisi istua kasvotusten pohtimaan asioita.

Kaikki asiat luututaan maton alle,,,siellä ne sitten selvittelemättöminä kytevät.

lehdissä on pilvin pimein "ohjeita" kuinka parisuhteessa eletään ja toimitaan, kyllä se vaan on niin, että puhumista ja avoimuutta korostetaan kaikkialla.

Eivätkö sitten tunteet toista kohtaan vaan ei ole niin voimakkaat, että edes haluaisi puhua????