1. Lääkärin roolista vanhustenhoidossa Saksassa
- Vanhuksen saapuminen hoitolaitokseen:
Kun vanhus muuttaa hoitolaitokseen, on hyvin yleistä, että aina ei välttämättä ole olemassa kirjallista selvää raporttia ja yleiskuvausta vanhuksen terveyden tarkasta tilasta, sosiaalisesta taustasta jne. Tästä johtuen monet mahdolliset sairaudet eivät välttämättä aina tule koskaan hoitohenkilökunnan tietoon, esim. diabetes. Henkilökunta saattaa toisinaan myöhemmin löytää vanhuksesta oireita mahdollisista sairauksista, kuten juuri em. diabetes, ja sen mukaisesti informoida lääkäri. Tällainen vastaavan hoitajan menettely voi johtaa jopa vanhuksen hoidon (lääkitys ja ruokavalio) muutokseen. Tämä luonnollisestikin voi johtaa vanhuksen yleisen tilan kohentumiseen.
On siis hyvin yleistä, että hoitolaitokseen vasta muuttaneesta vanhuksesta on vähän tietoa henkilökunnalla. Sairauskertomukset saattavat olla puutteellisia. Siksi vanhuksen todellisen tilan arviointi on usein hyvin vaikeaa henkilökunnalle. Puutteellinen informaatio vanhuksesta johtaa valitettavan usein henkilökunnan virhearviointiin vanhuksen todellisesta tilasta, mikä puolestaan heijastuu henkilökunnan asenteessa ja hoitotavassa vanhusta kohtaan. On yleistä, että koko henkilökunnalle (koulutetut/kouluttamattomat, vanhat/uudet työntekijät) ei aina informoida edes perustietoja vanhuksen tilasta. Tästä johtuen monet hoitajat eivät aina välttämättä tiedä, kenellä vanhuksella osastolla on esim. dementia, Alzheimer jne., ja viime kädessä kokonaisvaltainen oikeisiin faktoihin perustuva tieto vanhuksesta jää usein arvailujen varaan. Siksi käsitykset hoitajien taholta vanhuksesta voivat vaihdella samalla osastolla hyvinkin paljon.
- Ei ole olemassa yhtenäistä ja säännöllistä lääkärinkiertoa kaikille vanhuksille hoitolaitoksissa. Vanhukset ja/tai omaiset voivat itse päättää, kenen lääkärin puoleen kääntyä. Siksi on yleistä, että yhdessä hoitolaitoksessa tapahtuu monen eri ulkopuolisen lääkärin käyntejä. Tällainen epäyhtenäinen lääkärinkiertosysteemi johtaa luonnollisesti suuriin eroihin itse vanhuksen hoidossa.
Muutamia esimerkkejä lääkärin roolista:
- Kuten jo aikaisemmin mainitsin, voi vanhus ja/tai omainen itse päättää, kenen lääkärin puoleen kääntyä. Joillakin vanhuksilla saattaa olla joko omasta tai omaisten toiveesta esim. sukulaislääkäri, joka huolehtii vanhuksen lääkitykset, tekee tarvittaessa rutiinikäynnit ja antaa hoitajille mahdolliset hoito-ohjeet. Tällaiset vanhukset saavat yksilöllistä lääkärinhoitoa, mitä omaiset usein kontrolloivat.
- Hoitolaitoksissa on myös paljon vanhuksia, joille tehdään säännöllisiä lääkärinkiertoja joko hyvin harvoin tai ei koskaan. Tästä johtuen on paljon vanhuksia, joiden lääkitystä ei käytännössä seurata henkilökohtaisilla lääkärinkäynneillä. Vanhuksen terveyden tilan arviointi ja lääketilaukset tapahtuvat tällaisissa tapauksissa vastaavan hoitajan ja lääkärin välillä ainoastaan puhelimitse.
- On myös tapauksia, joissa omainen saattaa päättää, että vanhukselle ei anneta mitään lääkitystä eikä lääkärinkäyntejä toteuteta. Tällainen päätös omaiselta voi tapahtua riippumatta siitä, mikä on vanhuksen terveyden tila.
- On yleistä, että lääkärien käynnit hoitokodeissa tapahtuvat ilman ennakkoinformointia henkilökunnalle. Siksi toisinaan saattaa tapahtua seuraavanlaisesti: 1. lääkäri ilmestyy osastolle, 2. henkilökunta (usein hyvin minimaali henkilökuntamäärä per työvuoro) työskentelee huoneissa vanhusten parissa, 3. lääkäri odottaa osastolla henkilökuntaa päämääränä keskustella hoitavan potilaansa tilasta, 4. henkilökunta ei ole sillä hetkellä näköpiirissä, ja lääkäri poistuu hoitokodista, 5. lääkäri ei välttämättä uusi käyntiänsä seuraavana päivänä tai lähitulevaisuudessa. Jokaisesta käynnistä hoitolaitoksessa lääkäri kirjoittaa kuitenkin laskun, vaikka ei olisi aina henk.kohtaisesti potilastaan tavannutkaan.
2. Saksalaisesta vanhainkodista, esim. katolinen kirkko.
Seuraavat omakohtaiset kokemukset perustuvat kahteen eri katolisen kirkon ylläpitämään vanhustenhoitolaitokseen (St.Vinzenz). Molemmissa hoitolaitoksissa vanhusten määrä n. 120. Hoitolaitokset sijaitsevat kahdessa eri keskisuuressa/suuressa (väkiluku 300 000-700 000) saksalaisessa kaupungissa.
Esimerkkitapaus 1.
- Hoitokoti suhteellisen moderni ja varustus keskitasoa parempi. Osastolla kaksi vanhuksille tarkoitettua kylpyhuonetta, joista ainoastaan toinen oli käytössä vanhuksia varten. Toinen kylpyhuone käytössä henkilökunnalle: mahdollinen vaatteiden vaihto, siistiytyminen.
- Viikonloppuisin henkilökuntavarustus erittäin minimaalista. Toisinaan ainoastaan kaksi hoitajaa (toinen koulutettu, toinen kouluttamaton) aamuvuorossa, vanhuksia osastolla n. 40. Aamupesut/hoito aamiainen vanhuksille, työn suorittaminen ajallisesti n. klo 6.00-11.30 välillä, ts. juuri vähän ennen päiväruokailun alkamista. Henkilökunnan oma tauko jäi usein pois kokonaan.
- Jo aikaisemmin olen maininnut (Osa 1), että säännöllinen suihkutuslista ei ole yleinen käytäntö saksalaisissa vanhainkodeissa. Seuraavassa yksi esimerkki hoitajien arjesta keskustelujen merkeissä keskellä viikkoa tapahtuneessa työvuorossa, jolloin henkilökuntavarustus oli huomattavasti parempi kuin viikonloppuisin. Hoitaja 1 (koulutettu vanhustenhoitaja) kysyi työkaveriltaan, kuka vanhuksista otetaan suihkuvuoroon kyseisenä työpäivänä. Hoitaja 2 (opinnoissaan jo hyvin pitkällä oleva lääketieteen opiskelija) vastasi, „suihkutetaan tänään vanhus, joka haisee kaikkein eniten“. Yleinen havaintoni kyseisestä hoitolaitoksesta oli, että moni osaston vanhuksista ei tullut koskaan suihkutetuksi.
- Kyseinen hoitolaitos oli (on edelleenkin) katolisen kirkon omistama. Katoliset nunnat asuivat (asuvat edelleenkin)tällaisissa hoitolaitoksissa heille varustetuissa asuntoloissa. Ylihoitaja oli nunna, joka näyttäytyi säännöllisesti osastoilla. Nunnat eivät osallistuneet hoitotyöhön, eivät myöskään erityisemmin seurustelleet vanhusten kanssa (sielunhoito tai muut henkiset virikkeet).
Esimerkkitapaus 2.
- Hoitokoti myös katolisen kirkon ylläpitämä. Edelliseen esimerkkiin verrattuna hoitokoti vanhanaikainen, varustus paikoin hyvinkin alkeellista.
- Nunnat asuvat hoitolaitoksen asuntolassa, ylihoitaja mukaan lukien. Tässä hoitokodissa osa nunnista pääkeittiössä ja pesulassa töissä. Yksi nunna poikkeuksellisesti osallistui toisinaan minimaalisesti hoitotyöhön. Nunnien aktiivinen toiminta perustuu heidän omaan vapaaehtoisuuteen.
- Tapaus yövuorossa: Hoitaja 1 (koulutettu vanhustenhoitaja) ilmoitti puhelimitse juuri alkaneen yövuoron alussa itsensä sairaaksi. Hoitaja 2 (kouluttamaton) ilmoitti asiasta välittömästi eteenpäin ylihoitajalle (vastaava nunna). Ylihoitaja ei etsinyt toista sijaishoitajaa yövuoroon, vaan lähti automaattisesti siitä, että hoitaja 2 oli selviydyttävä yövuorosta yksin (hoitokodissa 120 vanhusta). Hoitaja 2 suostui ylihoitajan vaatimukseen samalla ehdottaen kaksinkertaista palkkaa kyseisestä yöstä, vetoamalla työn määrään ja sen yksin suorittamiseen. Aamulla ennen työvuoron päättymistä ylihoitaja ohjasi yöhoitajan toimistoonsa ja maksoi kaksinkertaisen palkan työvuorosta käteisellä. Tämä poikkeuksellinen yövuoro sujui ongelmitta (ei sairaskohtauksia tms.), ja epätavanomaisesta palkan maksusta ei hoitokodin johtokunta tullut koskaan tietämään.
- Tässä hoitolaitoksessa oli toistuvasti ruuan taso hyvin alhaista: oli yleistä, että pääkeittiöltä (vastuuhenkilöinä nunnat muu normaali laitoskeittiöhenkilökunta) lähetettiin esim. homeista leipää tai vanhentunutta jugurttia osastoille.
- Hygieenisesti hoitolaitokset ovat Saksassa hyvin puutteellisia, kuten olen asiaa jo alustavasti 1 osassa käsitellyt. Tässä hoitolaitoksessa olen kokenut ehkä pahimman puutteellisuuden hygieenisyydessä: tämä koskien yleistä vanhuksen hoitotasoa, osastojen puhtautta/epäpuhtautta sekä ravintohygieeniaa. Näistä em. seikoista johtuen löytyi tästä hoitokodista säännöllisesti torakoita. Tämä ongelma oli hoitolaitoksessa yleisesti tiedostettu. Asiasta ei kuitenkaan ryhdytty minkäänlaisiin toimenpiteisiin, vaan yleinen käytäntö oli vaikeneminen.
- Tässä hoitolaitoksessa koin useamman kerran vanhusten itsemurhatapauksia ja kuoleman tapauksia sattuneista hoitovirheistä. Kerran aamuvuoroon mentäessä löysin hoitokodin talon edustalta asfalttipihalta kuolleen vanhuksen. Poliisien ilmestyessä asiaa lähemmin tutkimaan, otti ylihoitaja (vastaava nunna) keskeisimmän keskusteluroolin poliisin kanssa samalla kieltäen hoitohenkilökuntaa antamasta viranomaisille minkäänlaisia lausuntoja. Tämä em. tapaus todettiin itsemurhaksi, koska kyseisen vanhuksen huoneesta sängyn päältä löytyi jäähyväiskirje. Kirje hävisi kuitenkin vielä saman päivänä aikana ylihoitajan käsiin.
Yhdessä toisessa tapauksessa vanhus putosi kylpyhuoneen ikkunasta alas maahan piha-asfaltille, seurauksena välitön kuolema. Vuorossa ollut hoitaja oli jättänyt henkisesti sekavan vanhuksen yksin kylpyhuoneeseen, jossa tämä oli kyennyt itse avaamaan ikkunan auki. Tapauksesta ei tullut koskaan minkäänlaisia jälkiselvittelyitä.
Tulen teksteissäni yhä uudelleen korostamaan sitä, että jokaisessa maassa on positiivisia ja negatiivisia asioita, mitä tulee vanhuksen yleiseen asemaan ja hoitoon. En millään muotoa halua kyseenalaistaa Suomen hoitolaitoksissa asuvien vanhusten ongelmia, sillä kuten jo sanoin, ongelmia löytyy varmasti joka maasta. Olen kuitenkin vankasti sitä mieltä, että yleinen hoitotaso Suomessa on hyvin laadukasta, ja tämä käsitykseni on vain vuosien varrella vahvistunut. Ongelmat Suomessa vanhuksen asemaan ja hoitoon liittyvissä asioissa ovat vain niin eri mittasuhteissa, kuin esimerkiksi Saksassa.
Tämän osaiseen tekstiini vedoten saattaa saksalaisen hoitotyön arkipäivään perehtymätön henkilö kokea antamani esimerkkitapaukset jopa mahdottomina. Joudun kuitenkin toteamaan, että antamani esimerkit edustavat vain jäävuoren huippua. Jos lukija haluaa ottaa kantaa taikka jopa kyseenalaistaa tekstejäni, niin pyydän ystävällisesti esittämään kaiken kritiikin tai jopa mahdollisen kyseenalaistamisen yhtä asiapohjaisesti kuin tässä tämän teeman olen tietoonne saattanut.
Seuraavissa osissa tulen palaamaan muihin teemoihin vanhuksenhoidosta.
- Vanhuksen saapuminen hoitolaitokseen:
Kun vanhus muuttaa hoitolaitokseen, on hyvin yleistä, että aina ei välttämättä ole olemassa kirjallista selvää raporttia ja yleiskuvausta vanhuksen terveyden tarkasta tilasta, sosiaalisesta taustasta jne. Tästä johtuen monet mahdolliset sairaudet eivät välttämättä aina tule koskaan hoitohenkilökunnan tietoon, esim. diabetes. Henkilökunta saattaa toisinaan myöhemmin löytää vanhuksesta oireita mahdollisista sairauksista, kuten juuri em. diabetes, ja sen mukaisesti informoida lääkäri. Tällainen vastaavan hoitajan menettely voi johtaa jopa vanhuksen hoidon (lääkitys ja ruokavalio) muutokseen. Tämä luonnollisestikin voi johtaa vanhuksen yleisen tilan kohentumiseen.
On siis hyvin yleistä, että hoitolaitokseen vasta muuttaneesta vanhuksesta on vähän tietoa henkilökunnalla. Sairauskertomukset saattavat olla puutteellisia. Siksi vanhuksen todellisen tilan arviointi on usein hyvin vaikeaa henkilökunnalle. Puutteellinen informaatio vanhuksesta johtaa valitettavan usein henkilökunnan virhearviointiin vanhuksen todellisesta tilasta, mikä puolestaan heijastuu henkilökunnan asenteessa ja hoitotavassa vanhusta kohtaan. On yleistä, että koko henkilökunnalle (koulutetut/kouluttamattomat, vanhat/uudet työntekijät) ei aina informoida edes perustietoja vanhuksen tilasta. Tästä johtuen monet hoitajat eivät aina välttämättä tiedä, kenellä vanhuksella osastolla on esim. dementia, Alzheimer jne., ja viime kädessä kokonaisvaltainen oikeisiin faktoihin perustuva tieto vanhuksesta jää usein arvailujen varaan. Siksi käsitykset hoitajien taholta vanhuksesta voivat vaihdella samalla osastolla hyvinkin paljon.
- Ei ole olemassa yhtenäistä ja säännöllistä lääkärinkiertoa kaikille vanhuksille hoitolaitoksissa. Vanhukset ja/tai omaiset voivat itse päättää, kenen lääkärin puoleen kääntyä. Siksi on yleistä, että yhdessä hoitolaitoksessa tapahtuu monen eri ulkopuolisen lääkärin käyntejä. Tällainen epäyhtenäinen lääkärinkiertosysteemi johtaa luonnollisesti suuriin eroihin itse vanhuksen hoidossa.
Muutamia esimerkkejä lääkärin roolista:
- Kuten jo aikaisemmin mainitsin, voi vanhus ja/tai omainen itse päättää, kenen lääkärin puoleen kääntyä. Joillakin vanhuksilla saattaa olla joko omasta tai omaisten toiveesta esim. sukulaislääkäri, joka huolehtii vanhuksen lääkitykset, tekee tarvittaessa rutiinikäynnit ja antaa hoitajille mahdolliset hoito-ohjeet. Tällaiset vanhukset saavat yksilöllistä lääkärinhoitoa, mitä omaiset usein kontrolloivat.
- Hoitolaitoksissa on myös paljon vanhuksia, joille tehdään säännöllisiä lääkärinkiertoja joko hyvin harvoin tai ei koskaan. Tästä johtuen on paljon vanhuksia, joiden lääkitystä ei käytännössä seurata henkilökohtaisilla lääkärinkäynneillä. Vanhuksen terveyden tilan arviointi ja lääketilaukset tapahtuvat tällaisissa tapauksissa vastaavan hoitajan ja lääkärin välillä ainoastaan puhelimitse.
- On myös tapauksia, joissa omainen saattaa päättää, että vanhukselle ei anneta mitään lääkitystä eikä lääkärinkäyntejä toteuteta. Tällainen päätös omaiselta voi tapahtua riippumatta siitä, mikä on vanhuksen terveyden tila.
- On yleistä, että lääkärien käynnit hoitokodeissa tapahtuvat ilman ennakkoinformointia henkilökunnalle. Siksi toisinaan saattaa tapahtua seuraavanlaisesti: 1. lääkäri ilmestyy osastolle, 2. henkilökunta (usein hyvin minimaali henkilökuntamäärä per työvuoro) työskentelee huoneissa vanhusten parissa, 3. lääkäri odottaa osastolla henkilökuntaa päämääränä keskustella hoitavan potilaansa tilasta, 4. henkilökunta ei ole sillä hetkellä näköpiirissä, ja lääkäri poistuu hoitokodista, 5. lääkäri ei välttämättä uusi käyntiänsä seuraavana päivänä tai lähitulevaisuudessa. Jokaisesta käynnistä hoitolaitoksessa lääkäri kirjoittaa kuitenkin laskun, vaikka ei olisi aina henk.kohtaisesti potilastaan tavannutkaan.
2. Saksalaisesta vanhainkodista, esim. katolinen kirkko.
Seuraavat omakohtaiset kokemukset perustuvat kahteen eri katolisen kirkon ylläpitämään vanhustenhoitolaitokseen (St.Vinzenz). Molemmissa hoitolaitoksissa vanhusten määrä n. 120. Hoitolaitokset sijaitsevat kahdessa eri keskisuuressa/suuressa (väkiluku 300 000-700 000) saksalaisessa kaupungissa.
Esimerkkitapaus 1.
- Hoitokoti suhteellisen moderni ja varustus keskitasoa parempi. Osastolla kaksi vanhuksille tarkoitettua kylpyhuonetta, joista ainoastaan toinen oli käytössä vanhuksia varten. Toinen kylpyhuone käytössä henkilökunnalle: mahdollinen vaatteiden vaihto, siistiytyminen.
- Viikonloppuisin henkilökuntavarustus erittäin minimaalista. Toisinaan ainoastaan kaksi hoitajaa (toinen koulutettu, toinen kouluttamaton) aamuvuorossa, vanhuksia osastolla n. 40. Aamupesut/hoito aamiainen vanhuksille, työn suorittaminen ajallisesti n. klo 6.00-11.30 välillä, ts. juuri vähän ennen päiväruokailun alkamista. Henkilökunnan oma tauko jäi usein pois kokonaan.
- Jo aikaisemmin olen maininnut (Osa 1), että säännöllinen suihkutuslista ei ole yleinen käytäntö saksalaisissa vanhainkodeissa. Seuraavassa yksi esimerkki hoitajien arjesta keskustelujen merkeissä keskellä viikkoa tapahtuneessa työvuorossa, jolloin henkilökuntavarustus oli huomattavasti parempi kuin viikonloppuisin. Hoitaja 1 (koulutettu vanhustenhoitaja) kysyi työkaveriltaan, kuka vanhuksista otetaan suihkuvuoroon kyseisenä työpäivänä. Hoitaja 2 (opinnoissaan jo hyvin pitkällä oleva lääketieteen opiskelija) vastasi, „suihkutetaan tänään vanhus, joka haisee kaikkein eniten“. Yleinen havaintoni kyseisestä hoitolaitoksesta oli, että moni osaston vanhuksista ei tullut koskaan suihkutetuksi.
- Kyseinen hoitolaitos oli (on edelleenkin) katolisen kirkon omistama. Katoliset nunnat asuivat (asuvat edelleenkin)tällaisissa hoitolaitoksissa heille varustetuissa asuntoloissa. Ylihoitaja oli nunna, joka näyttäytyi säännöllisesti osastoilla. Nunnat eivät osallistuneet hoitotyöhön, eivät myöskään erityisemmin seurustelleet vanhusten kanssa (sielunhoito tai muut henkiset virikkeet).
Esimerkkitapaus 2.
- Hoitokoti myös katolisen kirkon ylläpitämä. Edelliseen esimerkkiin verrattuna hoitokoti vanhanaikainen, varustus paikoin hyvinkin alkeellista.
- Nunnat asuvat hoitolaitoksen asuntolassa, ylihoitaja mukaan lukien. Tässä hoitokodissa osa nunnista pääkeittiössä ja pesulassa töissä. Yksi nunna poikkeuksellisesti osallistui toisinaan minimaalisesti hoitotyöhön. Nunnien aktiivinen toiminta perustuu heidän omaan vapaaehtoisuuteen.
- Tapaus yövuorossa: Hoitaja 1 (koulutettu vanhustenhoitaja) ilmoitti puhelimitse juuri alkaneen yövuoron alussa itsensä sairaaksi. Hoitaja 2 (kouluttamaton) ilmoitti asiasta välittömästi eteenpäin ylihoitajalle (vastaava nunna). Ylihoitaja ei etsinyt toista sijaishoitajaa yövuoroon, vaan lähti automaattisesti siitä, että hoitaja 2 oli selviydyttävä yövuorosta yksin (hoitokodissa 120 vanhusta). Hoitaja 2 suostui ylihoitajan vaatimukseen samalla ehdottaen kaksinkertaista palkkaa kyseisestä yöstä, vetoamalla työn määrään ja sen yksin suorittamiseen. Aamulla ennen työvuoron päättymistä ylihoitaja ohjasi yöhoitajan toimistoonsa ja maksoi kaksinkertaisen palkan työvuorosta käteisellä. Tämä poikkeuksellinen yövuoro sujui ongelmitta (ei sairaskohtauksia tms.), ja epätavanomaisesta palkan maksusta ei hoitokodin johtokunta tullut koskaan tietämään.
- Tässä hoitolaitoksessa oli toistuvasti ruuan taso hyvin alhaista: oli yleistä, että pääkeittiöltä (vastuuhenkilöinä nunnat muu normaali laitoskeittiöhenkilökunta) lähetettiin esim. homeista leipää tai vanhentunutta jugurttia osastoille.
- Hygieenisesti hoitolaitokset ovat Saksassa hyvin puutteellisia, kuten olen asiaa jo alustavasti 1 osassa käsitellyt. Tässä hoitolaitoksessa olen kokenut ehkä pahimman puutteellisuuden hygieenisyydessä: tämä koskien yleistä vanhuksen hoitotasoa, osastojen puhtautta/epäpuhtautta sekä ravintohygieeniaa. Näistä em. seikoista johtuen löytyi tästä hoitokodista säännöllisesti torakoita. Tämä ongelma oli hoitolaitoksessa yleisesti tiedostettu. Asiasta ei kuitenkaan ryhdytty minkäänlaisiin toimenpiteisiin, vaan yleinen käytäntö oli vaikeneminen.
- Tässä hoitolaitoksessa koin useamman kerran vanhusten itsemurhatapauksia ja kuoleman tapauksia sattuneista hoitovirheistä. Kerran aamuvuoroon mentäessä löysin hoitokodin talon edustalta asfalttipihalta kuolleen vanhuksen. Poliisien ilmestyessä asiaa lähemmin tutkimaan, otti ylihoitaja (vastaava nunna) keskeisimmän keskusteluroolin poliisin kanssa samalla kieltäen hoitohenkilökuntaa antamasta viranomaisille minkäänlaisia lausuntoja. Tämä em. tapaus todettiin itsemurhaksi, koska kyseisen vanhuksen huoneesta sängyn päältä löytyi jäähyväiskirje. Kirje hävisi kuitenkin vielä saman päivänä aikana ylihoitajan käsiin.
Yhdessä toisessa tapauksessa vanhus putosi kylpyhuoneen ikkunasta alas maahan piha-asfaltille, seurauksena välitön kuolema. Vuorossa ollut hoitaja oli jättänyt henkisesti sekavan vanhuksen yksin kylpyhuoneeseen, jossa tämä oli kyennyt itse avaamaan ikkunan auki. Tapauksesta ei tullut koskaan minkäänlaisia jälkiselvittelyitä.
Tulen teksteissäni yhä uudelleen korostamaan sitä, että jokaisessa maassa on positiivisia ja negatiivisia asioita, mitä tulee vanhuksen yleiseen asemaan ja hoitoon. En millään muotoa halua kyseenalaistaa Suomen hoitolaitoksissa asuvien vanhusten ongelmia, sillä kuten jo sanoin, ongelmia löytyy varmasti joka maasta. Olen kuitenkin vankasti sitä mieltä, että yleinen hoitotaso Suomessa on hyvin laadukasta, ja tämä käsitykseni on vain vuosien varrella vahvistunut. Ongelmat Suomessa vanhuksen asemaan ja hoitoon liittyvissä asioissa ovat vain niin eri mittasuhteissa, kuin esimerkiksi Saksassa.
Tämän osaiseen tekstiini vedoten saattaa saksalaisen hoitotyön arkipäivään perehtymätön henkilö kokea antamani esimerkkitapaukset jopa mahdottomina. Joudun kuitenkin toteamaan, että antamani esimerkit edustavat vain jäävuoren huippua. Jos lukija haluaa ottaa kantaa taikka jopa kyseenalaistaa tekstejäni, niin pyydän ystävällisesti esittämään kaiken kritiikin tai jopa mahdollisen kyseenalaistamisen yhtä asiapohjaisesti kuin tässä tämän teeman olen tietoonne saattanut.
Seuraavissa osissa tulen palaamaan muihin teemoihin vanhuksenhoidosta.
Vastaukset 12
Vanhimmat
sinunkin aika hankkia oma elämä, miten voi kiinnostaa joku Saksan vanhustenhoito noin paljon, että viittii kirjoittaa romaanin pituisia juttuja siitä, lukea niitä ei ainakaan kukaan jaksa.
Kaikki me vanhenemme, niin olisi tarpeen kiinnostua, ennenkuin vanhuus on omalla ovellamme koputtamassa. Taikka sairaus, joka ei edes ikää kysele.
Minusta on erittäin mielenkiintoista lukea näitä "hoito-osioita", vaikka en ole koskaan hoiva-alalla ollut. En varmaan selvittäisikään niin vaativaa ja vaativuutensa suhteen vaatimattomasti palkattua työtä.
Tuntuu siltä, että yhtikäs ketään päättäjää ei tunnu vanhusten hoidon ongelmat kiinnostavan tarpeeksi, oli sitten Suomessa tai ulkomailla.
Olisi mielenkiintoista lukea niistä positiivisista puolista Saksa contro Suomi, jos mahdollista tasapuolisuuden vuoksi. Onko niitä?
Kun vertaan vanhustenhoitoa Suomessa ja Saksassa, niin oma yleiskuvani ja henk.kohtainen mielipiteeni on se, että vanhus tulee Suomessa huomattavasti paremmin hoidettua kuin Saksassa.
Hyviä puolia kuitenkin Saksassa ovat mm. seuraavat asiat:
- On tavallista, että vanhainkodeilla on kauniit ja hyvin hoidetut puutarhat, joissa voi tehdä miellyttäviä kävelyretkiä. Monissa hoitokodeissa voi olla hyvin laaja oma puistoalue.
- Monen vanhainkodin sisääntuloaula on kauniisti sisustettu antaen hyvin miellyttävän kuvan vanhuksille, omaisille sekä kaikille vierailijoille.
- Hyvin monessa vanhainkodissa on vanhusten huoneissa oma parveke. (Valitettavasti ei parveke kuitenkaan ole juuri koskaan käytössä. Esim. pyörätuolissa istuva vanhus voisi istua hetken parvekkeella ja nauttia raikkaasta ilmasta ja kauniista maisemista. Työvuoron kuluessa tämä olisi täysin tehtävissä, ilman valvontaa tai valvonnan alaisena, mutta henkilökunta ei katso asian toteuttamista tarpeelliseksi.)
- Monet vanhainkotirakennukset sijaitsevat alueellisesti sellaisella kohdalla, josta on maisemallisesti kauniit luonnonnäkymät (esim. vesistöä, metsää, vuoristoa) eri ilmansuuntiin.
- On tavallista, että vanhuksilla on omissa huoneissaan hyvin paljon henkilökohtaisia omia tavaroita, esim. huonekaluja, esineitä, mattoja jne. (Monet huoneet saattavat olla jopa niin epäkäytännöllisesti sisustettuja ja täyteen ahdattuja, että se haittaa itse hoitotyötä: esim. pyörätuolilla liikkuvuus huoneissa vaikeutuu, matot haittaavat liikkuvuutta, sänky on hyvin usein sijoitettu epäkäytännöllisesti huoneeseen nostojen kannalta..)
- Moni vanhus saattaa asua yksin kahdenhengen huoneessa.Tilan kannalta on silloin luonnollisestikin suurempi mahdollisuus kiinnittää huomiota huoneen viihtyvyyteen. Tällainen asumismuoto on suoraan verrannollinen vanhuksen taloudellisen tilanteen kanssa.
Nämä em. positiiviset esimerkit viittaavat lähinnä vanhusten hoitolaitosten esteettisyyteen, jolle Saksassa annetaan hyvin suuri arvo.
Tulen myöhemmin kirjoituksissani kiinnittämään myös huomiota mahdollisiin hyviin esimerkkeihin itse hoitotyön kannalta.
Luin mielenkiinnolla viestisi.
Itse olen ollut hoitamassa, en vanhuksia, vaan teollisuuden prosesseja, Ruotsissa. Siellä olimme ajoittain kontakteissa saksalaisten alan asiantuntijoitten kanssa, jotka olivat olleet jo mukana laitosta rakennettaessa. Joskus ihan hymyilytti heidän ikäänkuin sotilaallinen täsmällisyytensä ja pikkutarkkuutensa parannettaessa prosessilinjan "vaivoja". Jos he näkivät, ettei suullinen selvitys ollut riittävää, niin oikein konferenssihuoneeseen vietiin "luentojaan" seuraamaan taululta.
Ranskalaiset asiantuntijat olivat kiinnostuneita enemmän ruokalasta ja kahvilasta :-) työpaikalla.
Minulle on suuri yllätys, kun kirjoitat, että (Saksassa) "henkilökunta ei katso asian toteuttamista tarpeelliseksi...". Siis tarkoitan, luettuani osiot 1 ja 2, että noin paljon "puutteellisuuksia" ilmenee itse hoidossa kohteena vanhukset.
Esim tuolla Ruotsinmaalla ei herroiteltu eikä rouviteltu, turhat pomoportaatkin karsittiin pois ja työt tehtiin tiimissä. Päälliköt näyttivät esimerkkiä kuuntelemalla alaisiaan ja jos tarpeen, niin päällikönkin päälle mahtui haalarit haaverin sattuessa.
Saksassa lienee aika tärkeää nuo Herra / Rouva Tohtori, Herra Insinööri ( Rouva Insinööri laitettaneen piiloon pienellä palkalla laboratorioon), Herra / Rouva Tirehtööri jne. Tälläinen tittelinarvostus vai sanoisinko kikkelinarvostus, lienee osaltaan jäykistämässä työpaikkailmapiiriä.
Kaunis rakennuksen julkisivu ja sisäänkäynti hoitaa automaattisesti huomion pois, ettei vierailija näe (tässä kuvaannollisesti) haisevaa takapihaa.
Kiitos kommentistasi.
Yritän niin paljon kuin mahdollista välttää asioiden yleistämistä, koska yleistykset saattavat johtaa vain turhiin ennakkoluuloihin. Tässä maailmassa on kuitenkin tietynlainen asioiden systematiikka, joka pitää sisällänsä ilmiöitä, jotka koostuvat tietyistä piirteistä ja niiden esiintymisessä on tietty ajallinen säännöllisyys. Tämä pätee myös kansalaisuuskysymyksiin.
Kirjoitat, esim. 1:
"Joskus ihan hymyilytti heidän (saksalaisten) ikäänkuin sotilaallinen täsmällisyytensä ja pikkutarkkuutensa parannettaessa prosessilinjan "vaivoja". Jos he näkivät, ettei suullinen selvitys ollut riittävää, niin oikein konferenssihuoneeseen vietiin "luentojaan" seuraamaan taululta."
Vuosien varrella olen tehnyt sen havainnon, että saksalaisia pidetään kansainvälisesti täsmällisinä ja pikkutarkkoina ihmisinä. Varmasti on ammattialoja, esim. teollisuus, jossa tämä hyvinkin pitää paikkansa. Valitettavasti en voi kuitenkaan allekirjoittaa noita em. piirteitä, mitä tulee terveydenhuoltoalaan Saksassa. Kuten jo aikaisemmin olen maininnut, perustuvat kirjoitukseni tässä foorumissa siis henk. kohtaiseen työkokemukseeni viidessä eri saksalaisessa vanhainkodissa. (Sairaala-miljööstä minulla on kokemusta Saksasta ainoastaan potilasnäkökulmasta.) Yritän kirjoituksissani valaista kuvaa saksalaisen vanhustenhoidon arkipäivästä käytännön esimerkeillä (monet esimerkkini ovat tapauksia, jotka toistuvat ajallisesti säännöllisesti), jotka myös tulevat ottamaan painopisteen kirjoituksissani, ja näiden esimerkkien välityksellä yritän viestittää lukijalle hoitosysteemin toimintaa Saksassa.
Tarkoitukseni ei ole millään tapaa mollata tai mustamaalata Saksan systeemiä, vaan valottaa enemmänkin hoitosysteemin rakenteellisia eroja kansainvälisesti. Vanhainkoteja on paljon Saksassa, ja ne ovat toiminnassa Kaikesta Huolimatta(!), eroista riippumatta (varsinkin, kun tarkastelemme asiaa Suomen näkökulmasta. Olen vankasti sitä mieltä, että Suomessa on hyvä vanhustenhoito, ongelmista huolimatta. Tiedostan, että jokaisella maalla on parantamisen varaa).
Tässä yhteydessä on ehkä syytä mainita, että itse Saksan maan sisällä ei olla täysin tietoisia siitä, mitä ihan oikeasti on vanhainkodin arkipäivä. Olen keskustellut tematiikasta saksalaisten (nämä ovat esim. henkilöitä, joilla ei ole kokemusta vanhustenhoidosta) kanssa, ja kertonut heille juuri niitä asioita, joita tuon esille näissä kirjoituksissani. Yleinen reaktio on ollut seuraava: 1. vaikeneminen tai jopa esittämieni asioiden todellisuusperän kyseenalaistaminen 2. suuri ihmetys.
Kirjoitat, esim. 2:
"Minulle on suuri yllätys, kun kirjoitat, että (Saksassa) "henkilökunta ei katso asian toteuttamista tarpeelliseksi...". Siis tarkoitan, luettuani osiot 1 ja 2, että noin paljon "puutteellisuuksia" ilmenee itse hoidossa kohteena vanhukset."
Ymmärrän sinun ihmetyksesi, varsinkin kun ilmoitat, että itse et edusta terveydenhuoltoalan ihmisiä. Valitettavasti vanhustenhoidossa Saksassa on paljon puutteellisuuksia. Se on fakta, josta en pääse yli, vaikka kuinka kauniisti tai vaikka kuinka suurpiirteisesti yrittäisin kirjoittaa asiasta.
Kirjoitat, esim. 3:
"Saksassa lienee aika tärkeää nuo Herra / Rouva Tohtori, Herra Insinööri ( Rouva Insinööri laitettaneen piiloon pienellä palkalla laboratorioon), Herra / Rouva Tirehtööri jne."
Olet aivan oikeassa. Saksassa on hyvin tärkeätä tittelit, mikä näkyy normaalisti arkipäivässä, ei vain vanhainkodeissa. Tämä on asia, joka on luonnollinen osa saksalaisuutta, ja titteleiden merkitykselle asetetaan Saksassa erittäin suuri arvo. Havaintoni on se, että tittelinarvostus ei välttämättä jäykistä työilmapiiriä (puhun luonnollisestikin hoitoalasta). Hoitohenkilökunnalle on itsestäänselvyys puhutella Tohtori se ja se.., toisinaan titteleiden käyttäminen koetaan jopa hienona etuoikeutena. Tämä koskee myös hoidettavia vanhuksia, joilla sattuu olemaan Tohtori/Professori-titteli.
Suomalaisen näkökulmasta tällainen käytäntö kuulostaa aika vieraalta. Itse otin alusta lähtien tavaksi jättää tittelit pois, (käytän ainoastaan Rouva/Herra-muotoa) ja tämä koskee sekä ammattiväkeä (lääkäri jne.) että myös hoidettavia vanhuksia.
Kauniille julkisivulle asetetaan Saksassa hyvin suuri huomio. Seuraavassa linkissä yksi esimerkki vanhainkodista, etupiha ja sisääntuloaula.
http://www.noerdlingen.de/soziales/text_altenheime.htm
(Huom! Linkin vanhainkotiesimerkillä ei ole mitään yhteyttä kirjoittamiini teksteihini. Tarkoitukseni on vain kuvan välityksellä antaa lukijoille tuntuma saksalaisen vanhainkodin ja ympäristön estetiikasta.)
Asiallisesti kirjoitettua.
On kiinnostavaa lukea tekstiäsi, koska kirjoittajana sinulla on todellista ja pitkäaikaista itse koettua taustaa perustana.
Jään odottamaan seuraavaa osiota.
Toivon, että voisit tuoda kirjoituksiasi esille yleiseen käyttöön elikkä kirjan muodossa, ainakin näissä kahdessa maassa Suomessa ja Saksassa. Luulen, että olet hankkimassa lisätutkintoa (kirjoituksen määrä ja asiallisuus sai minut näihin mietteisiin), niin toivotan Hyvät Työt !
Ensiksikin, onko näillä "ylihoitajilla", jotka ovat nunnia, terveydenhuoltoalan koulutusta?
Minkälaisia tehtäviä nämä kouluttamattomat työntekijät saavat suorittaa? Mietin lähinnä sellaisia kuten lääkkeiden jako, haavahoidot, injektion anto, yms.
Kuka olisi ollut vastuussa, jos esimerkissäsi yövuorossa olisikin tapahtunut jotain?
Onko käsihuuhde yleisessä käytössä ja perehdytetäänkö henkilökuntaa sen käyttöön? Millaista muuta työpaikkakoulutusta on tarjolla/onko sitä?
Pisti silmään tekstissäsi tämä, että lääketieteen opiskelijat tekevät työtä vanhustenhoidossa. Saattaisi olla paikallaan myös Suomessa tämä, että tulevat lääkärit tutustuisivat hieman myös hoitotyöhön joko vanhainkodeissa tai terveyskeskuksissa sen sijaan että paistavat pihvejä mäkkärissä :)
Tuo, että vanhus tai omaiset voivat myös itse halutessaan valita omalääkärinsä on huomionarvoista. Vanhusta vuosikausia hoitanut tuttu lääkäri olisi ehdottoamsti hyvä vaihtoehto.
Palatakseni vielä hygienia-asioihin; miten hoitajat toteuttivat aseptista työtapaa, huomasitko puutteita aseptiikassa, esim i.m./s.c. lääkkeiden annostelussa? Entä suojakäsineiden käyttö?
Miten yleisiä Saksassa (en puhu nyt vanhainkoeista) ovat esim. HIV ja hepatiitti?
Ai niin, ja kustannuspuoli? Miten vanhustenhoito on rahoitettu, joutuvatko vanhukset itse maksamaan? Sisältyykö hoitoon sitten koko "paketti"; perushoito, lääkkeet, lääkärin palvelut? Onko mahdollisuus käyttää muita palveluja?
Kysymyksesi ovat erittäin hyviä. Tulen työstämään ne lähipäivinä, joten siihen asti..
Vastauksia kysymyksiisi:
1. Nunnilla, jotka toimivat katolisissa vanhainkodeissa (ja katolisissa sairaaloissa) ylihoitajina, ei ole Suomen terveydenhuoltoalaan verrattavaa koulutusta. Tämä juontaa juurensa kirkkohistoriaan: sairaanhoidon koulutuksen kehitys on varsinkin Keski-Euroopassa saanut hyvin paljon vaikutteita katoliselta kirkolta. Käsittelen jatko-osissa tarkemmin eri hoitolaitosten ylläpitämiä instansseja (katolinen kirkko, evankelinen kirkko, punainen risti jne.) ja niiden merkitystä sairaanhoitokoulutukseen.
2. Kouluttamattomat työntekijät ja heidän tehtävistään:
- Eivät saa virallisesti jakaa lääkkeitä vanhuksille, mutta käytännössä lääkkeitä jakavat sekä koulutetut että kouluttamattomat hoitajat. Toisinaan tapahtuu väärien lääkkeitten jakamista vanhuksille (myös koulutetuilta). Tämä johtuu kiireestä työvuorossa, toisinaan myös huolimattomuudesta. On normaalia, että tällaisissa hoitovirheissä ei ryhdytä toimenpiteisiin (ei raportoida asiasta suullisesti/kirjallisesti, ei soiteta lääkäriä paikalle).
- Kouluttamattomat saavat suorittaa myös haavahoitoja. Useimmiten ei ole olemassa selviä sääntöjä ja ohjeita, miten haavat tulisi hoitaa. Toisinaan asia on epäselvä myös itse koulutetuilla hoitajilla. Siksi käytännössä haavat hoidetaan epäsäännöllisesti (ei päivittäin, vaan joka toinen tai kolmas päivä). Tällaisesta epäsäännöllisestä ja epäselvästä menetelmästä on usein seurauksena haavojen paheneminen. Joissain tapauksissa silloin voidaan ottaa lääkäriin yhteyttä.
- Injektion anto ei yleensä kuulu kouluttamattoman tehtäviin.
3. Osa 2 ja siinä kuvailemani tapaus yövuorosta. Vastuukysymys on seuraavanlainen: viime kädessä itse hoitolaitos on vastuussa koko talosta. Esimerkkitapauksessa ylihoitajalla olisi ollut siis viime kädessä vastuu.
Tämä ei kuitenkaan aina ole käytännössä itsestäänselvyys. Periaattessa jokainen hoitolaitoksen työntekijä on vakuutettu työnantajan kautta. Tämä vakuus ei kuitenkaan aina välttämättä riitä. Työntekijällä voi olla olemassa myös oma yksityinen oikeusvakuutus, joka antaa juristisesti suuremman suojan työpaikalla tapahtuviin mahdollisiin konflikteihin.
Esimerkki: kouluttamaton työntekijä hoitotyössä nosti vanhusta huoneessa yksin (on normaalia, että nostot tapahtuvat yksin), seurauksena vanhus putosi lattialle ja lonkka murtui. Vanhus joutui sairaalahoitoon, jossa vähän ajan kuluttua kuoli. Vanhuksen tytär nosti syytteen hoitovirheestä (nostaminen yksin) vanhainkotia vastaan. Tämä kouluttamaton työntekijä joutui itse vastaamaan työstään joutuen oikeuden eteen. Henkilöllä ei ollut omaa yksityistä oikeusvakuutusta. Tiedossani ei ole, mikä seuraus tuli itse hoitajalle, mutta hoitolaitos joutui maksamaan mittavan summan kärsimysrahoja kuolleen vanhuksen tyttärelle.
Tämä esimerkki kertoo Saksan oikeussysteemistä ja sosiaalipolitiikasta. Yleisesti on tiedossa, että hoitolaitoksissa (erityisesti vanhainkodeissa) on suuri työvoimapula ja liian vähän koulutettua henkilökuntaa, mutta yleisestä säästöpolitiikasta johtuen, koskien myös yleistä terveydenhoitoa, ei henkilökunnan määrää lisätä hoitolaitoksissa. Koska henkilökuntaa on siis liian vähän ja koulutustaso vajavainen (ei esim. opeteta nostotekniikkoja), johtaa se vääjäämättömästi huonoon hoitotasoon: esim. hoitaja on miltei pakotettu nostamaan vanhus yksin. Tässä on siis suuri dilemma poliittisten päätösten (säästöbudjetit, yhteiskunnalliset lait..) ja hoitolaitosten välillä.
Tässä yhteydessä voin vielä mainita seuraavaa hoitajien työvuoroista:
On normaalia, että esim. täyspäiväisesti työllistetty hoitaja (38,5 h/viikko), tekee töitä 10-14 päivää yhteen menoon. Usein saattaa yhdelle kuukaudelle jäädä vapaapäiviä vain n. neljä tai viisi päivää. On myös tapauksia, joissa hoitajat ovat joutuneet keskeyttämään lomansa ja palaamaan töihin, jotta saataisiin katettua edes minimaalisesti puuttuvat työvuorot.
4. Käsihuuhteen käytöstä. On hyvin yleistä, että henkilökunta ei käytä käsihuuhdetta säännöllisesti. Käsihuuhde ei ole hoitolaitoksissa yhtä yleisesti esillä, kuten esim. Suomessa. Kaikkia käsihuuhteita ei aina täytetä säännöllisesti (on siis tiloja, joissa pullot saattavat lojua tyhjinä montakin päivää).
Suomesta itselläni yksi tärkeimmistä ohjeista osastoilla on juuri käsihuuhteen käyttö. Saksassa tuolle ohjeelle annetaan vähäisempi arvo.
5. Työpaikkakoulutuksia järjestetään myös saksalaisissa vanhainkodeissa. Esim. ensiapu, hygieenia, kommunikointi dementia-vanhuksen kanssa. Tässä muutamia esimerkkejä.
6. Aseptiikka. Palaan asiaan perusteellisemmin myöhemmin. Tässä yhteydessä voin kuitenkin mainita, että hoitohenkilökunnan aseptisessa toiminnassa on suuria puutteita. Suojakäsineiden käyttö ei ole itsestäänselvyys saksalaisessa hoitolaitoksessa, ja infektioiden ehkäisyyn kiinnitetään valitettavan vähän huomiota.
7. HIV ja hepatiitti. Palaan tähän teemaan myöhemmin.
8. Vanhustenhoito ja kustannukset. Tämän teeman käsittelen myös myöhemmin. Yleisesti voin kuitenkin sanoa, että vanhustenhoito on Saksassa huomattavasti kalliimpaa kuin Suomessa.
Osa 3 on jo vireillä.. siihen asti.
... luin tekstisi mitä suurimmalla mielenkiinnolla. Kiitos vastauksistasi.
Mikä muuten saa sinut näkemään näin paljon vaivaa? Siis kirjoittamaan näistä ajatuksistasi ja kokemuksistasi näin seikkaperäisesti? Otan vapauden olla hieman utelias :)
Melkein arvasin tämän nunna-kysymyksen jo etukäteen. Tokihan kirkko on huolehtinut aina sairaista ja "vaivaisista" koko historiansa ajan. Keskiaikaisilla munkeilla oli takataskussaan paljon ohjeita erilaisista rohdoista.
On selvää, että kiireessä virhemarginaali kasvaa ja varsinkin lääkkeiden jaossa ei koskaan voi olla liian huolellinen. Suomestakin löytyy julkisuuteen noussut valitettava esimerkki tapauksesta, jolloin vanhus oli saanut toisen potilaan lääkkeet ja vuorossa olleet hoitajat eivät olleet tiedottaneet asiasta välittömästi lääkärille. Lääkkeiden vaikutuksista, haittavaikutuksista ja lääkeintoksikaatioista tulisi järjestää enemmän koulutusta Suomessakin myös perus- ja lähihoitajille. Virheistä vaikeneminen ei ole hyväksyttävää missään tilanteessa.
Nostaminen ja siirtäminen sujuu tietysti yksinkin, jos on olemassa riittävästi apuvälineitä ja hallitsee tekniikan. Muistan omalta opiskeluajaltani tapauksen, jolloin olin opiskelutoverini kanssa siirtämässä kookasta naisihmistä vuoteestä tuoliin. Ohjaajamme pyysi paikalle kaksi isoa miestä, jotka käytännössä nostivat vanhuksen tuoliin, jolloin me pääsimme sijaamaan vuoteen ja viemään potilaan aamupesuille. Pesujen jälkeen haimme nostovyön ja pyörölevyn lattialle, asettelimme kaiken valmiiksi ja siirsimme vanhuksen takaisin vuoteelle (kaksi pientä naisopiskelijaa!!!) Työn jälkeen ohjaaja totesi; "Jaa, pojat ovat jo käyneet nostamassa Mairen (nimi muutettu) takaisin" Nauratti... Sanottakoon, että kummallakin meistä opiskelijoista oli aiempi terveydenhuoltoalan tutkinto jo olemassa.
Käsihuuhteesta: Siitä on apua infektioiden ehkäisyssä vain jos sitä käytetään. Sitäpaitsi jos mietitään kustannuksia, tulee sen "tuhlailu" verrattomasti halvemmaksi kuin myöhempi sairaalainfektioiden hoito.
Suojakäsineistä; Muistan erään nuorehkon miehen poliklinikalta, joka sai "hepulin" kun vedin käsineitä käteeni alkaessani pesemään hänen kasvojaan verestä.
"Olenko mä niin saatanan saastanen että mua täytyy pidellä hanskat kädessä?!" mies karjui.
"Kävin juuri tyhjentämässä toisessa huoneessa ripuliämpärin. Ajattelin ettet haluaisi saada salmonellaa..." vastasin.
Ääni kellossa muuttui. On hyvä muistaa että samalla kun suojaamme potilaita, suojaamme myös itseämme. Esimerkistä on tosin jo aikaa, nykyään suojakäsineiden käyttöä ei ihmetellä...
Löysin mielenkiintoisen uutisen, joka liittyy tähän infektioiden ehkäisyyn. Suomalaisosaamista viedään nyt USA:han.
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa/kotimaa.shtml?2004/05/217572
Infektiot eivät tunne rajoja.
.. linkkitiedosta!
Hyvin mielenkiintoinen uutinen, jonka liitän luonnollisestikin materiaali-aineistooni.