Surma-Sasi suoltaa sammakoita suustaan.
Eikös Sharian lakien mukaan myös hänet olisi tuomittava Sharia lain mukaan, eikä jonkun Koks vetoisen (puoluetoveriensa) tuomioistuimen mukaan. Hammurabin lain mukaan on henki annettava hengestä?
Eihän Sasi saanut kuin pikku sakot (hänen tuloillaan) pienet siis.
Mies jaappaa vieläkin jotakin paskaa muslimi vouhotuksessaan.
Suomessa olis jo korkea aika antaa tuomioita ja selvittää myös Kokoomuksen sekoilut veronmaksajien ja tavallisten kansalaisten kusetukset? Mutta heitä kun on korkeimmilla paikoilla, ja hyväveli henki roihuaa, niin mitäpäs tässä voidaan tehdä?
Täysremontti politiikkaan vain, niin loppuu ne sammakoiden suustaan päästelemiset.
Äänestä Persuja, katsotaan mitä tapahtuu. Huonommaksi tästä EI voi enää mennä?
Eikös Sharian lakien mukaan myös hänet olisi tuomittava Sharia lain mukaan, eikä jonkun Koks vetoisen (puoluetoveriensa) tuomioistuimen mukaan. Hammurabin lain mukaan on henki annettava hengestä?
Eihän Sasi saanut kuin pikku sakot (hänen tuloillaan) pienet siis.
Mies jaappaa vieläkin jotakin paskaa muslimi vouhotuksessaan.
Suomessa olis jo korkea aika antaa tuomioita ja selvittää myös Kokoomuksen sekoilut veronmaksajien ja tavallisten kansalaisten kusetukset? Mutta heitä kun on korkeimmilla paikoilla, ja hyväveli henki roihuaa, niin mitäpäs tässä voidaan tehdä?
Täysremontti politiikkaan vain, niin loppuu ne sammakoiden suustaan päästelemiset.
Äänestä Persuja, katsotaan mitä tapahtuu. Huonommaksi tästä EI voi enää mennä?
Vastaukset 3
Vanhimmat
...ja muita poliitikkoja koskevan sharia -lain soveltamisesta olemme samoilla linjoilla, mutta miksi ihmeessä samaan hengenvetoon toitotat persujen puolesta? Olethan itse kertonut, että kaikki poliitikot ovat ammattisutkeja ja heitä puoltaa vain toiset ammattisutkit.
Siispä sinun täytyy olla ammattisutki.
Nimesi lopusta puuttuu piste ja tekstisi lopusta ry.
Et ole Late
Jättäkää Late rauhaan ry.
Feikkini tuo tosiaankin on, silti olen hänen kanssaan unilukkari sasista täysin samaa mielipuolta!
Suomessa jos surmaa puukolla ihmisen, siitä tulee jonkinverran häkkiä, mutta kun sen tekee autolla, rangaistus on ihan mitätön, ja jos murhaajana auton ratissa on poliittinen pelle ja poliittisen hyvävelijärjestön jäsen, rangaistus onkin pelkkää pään silittelyä!
Kokoomusrotista ja kepuleistakin olen feikkini kanssa täysin samaa mieltä, alla hieman tietoa noista koksnokka rotista, nehän ovat ihan erikoinen rottalaji maassamme !
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9467836
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9467835
Kokoomus on arvoton puolue. Sen kansanedustajana ja ministerinä voi toimia moraalittomat rikolliset. Jättimäisistä poliittisista virheistä se palkitsee jäsenensä lahjusviralla, jonka veronmaksajat kustantavat. Kokoomuksessa asiakirjaväärennös, rattijuoppous, väkivaltarikos, gradunväärennös tai täydellinen taloudellinen osaamattomuus ovat hyveitä, joilla pääsee järjestössä ylemmälle oksalle.
MÄDÄT OMENAT OVAT HUONO ASIA SIKSI, ETTÄ MUUTAMA MÄTÄ OMENA RIITTÄÄ PILAAMAAN KOKONAISEN KORIN.
Jyrki Katainen on asiakirjaväärentäjä (samoin hänen avustajansa)
"Vähäisiä ja lieviä väärennyksiä". Jyrki Kataisen ja neljän muun kokoomusnuoren juttu lähti liikkeelle vuoden 1999 Pohjois-Savon kokoomuspiirin syyskokouksen alla kolmen piirin jäsenyhdistyksen valtakirjojen tehtailulla. Katainen valittiin syyskokouksessa kokoomuspiirin puheenjohtajaksi. Piirikokouksessa käytettiin väärennettyjä kokousten pöytäkirjaotteita. Todellisuudessa kokouksia ei koskaan pidetty.
Katainen esitti piirikokouksessa Siilinjärven kokoomusnuorten kokouksesta valtuutuksen. Hän myönsi myöhemmin, ettei kokousta pidetty. Hänen mukaansa hänellä oli joka tapauksessa edustusoikeus piirikokoukseen Siilinjärven kokoomusnuorten varapuheenjohtajana.
Valtiosyyttäjä päätti jättää syytteen nostamatta Kataista ja neljää muuta henkilöä (Wille Berlin, Jukka Liukkonen, Juha Rannanheimo, Juho Romakkaniemi ) vastaan heidän syykseen luetuista lievistä väärennyksistä. Yhdistysten edustajien edustusoikeus perustui sellaisiin yhdistysten kokouspöytäkirjaotteisiin, joita vastaavia kokouksia ei todellisuudessa ollut pidetty, todetaan valtiosyyttäjän päätöksessä. Kokouspöytäkirjat eivät siten olleet yhdistysten kokousten antamia.
Jan Vapaavuori on soveltumaton mihinkään julkiseen toimeen
Vapaavuori on tuomittu 17-vuotiaana pahoinpitelystä kuukaudeksi ja viideksitoista päiväksi ehdolliseen vankeuteen vuonna 1982. Syy pojan pahoinpitelyyn oli Vapaavuoren mukaan se, että poika oli "kiusannut tyttöjä". Vuonna 1984 Vapaavuori tuomittiin sakkoihin osallisena varkauteen. Vuonna 2001 Vapaavuori tuomittiin rattijuopumuksesta 11 430 markan sakkoihin ja ajokieltoon.[1][2]
Sirpa Pietikäinen on myös rattijuoppo
Pyrkiessään jatkoon vuoden 2003 vaaleissa Pietikäinen vetäytyi kampanjoinnista jäätyään kiinni törkeästä rattijuoppoudesta Hämeenlinnassa rautatieaseman pysäköintialueella. ”Selvin päin en olisi humalassa auton rattiin lähtenyt”, selitti Pietikäinen tapausta lehdistölle. Hämeenlinnan poliisin mukaan Pietikäisen veren alkoholipitoisuus oli yli 1,2 promillea, joka on törkeän rattijuoppouden raja.[3]
Kimmo Sasi on laillisuusmies
Sasin ollessa matkalla vaalitilaisuuteen 5. maaliskuuta 2007 joutui hän auto-onnettomuuteen kolmostiellä Ylöjärvellä, jossa häneltä murtui solisluu sekä nilkka. Sasin auto ajautui vastaantulevien kaistalle. Nokkakolarin toisena osapuolena ollut Ikaalisista kotoisin ollut 70-vuotias mies menehtyi ja tämän 62-vuotias vaimo loukkaantui vakavasti.[6][7] Sasi itse ei muistanut kolarista mitään, mutta epäili väsymyskohtausta, joka johtui verenpaineen äkillisestä laskusta.[8] Tapausta tutkittiin liikenteen vaarantamisena, kuolemantuottamuksena ja vammantuottamuksena.[9]
Asia puitiin Tampereen käräjäoikeudessa lokakuussa 2007. Sasi tuomittiin kuolemantuottamuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta 70 päiväsakkoon, mikä merkitsi hänen tuloillaan 6160 euron summaa. Lisäksi Sasi joutui korvaamaan 1200 euroa todistelu- ja ruuminavauskustannuksia.[10]
Late Lapista. Sutkit Sukevalle Ry ! Lapin osasto !