Nettipeleihin en nyt tässä ota vielä kantaa lainkaan, mutta sanon sen, että RAY:n peliautomaatit ovat vuosi toisensa perään menneet huonommiksi. En koskaan ole pelannut niitä ansaitakseni rahaa, vaan ajan kuluksi ja omaksi ilokseni. Kun aloitin säännöllisen pelaamisen 80-luvulla oli tarjonnassa muutamia videopokeriautomaatteja. Niitä pelatessa saattoi monet kerrat jäädä useita satoja markkoja voitolle kun aloitti 50-100 mk alkukassalla. Muutamien vuosien ajan sai nauttia HYVISTÄ peleistä, joita tämän pokerimallin lisäksi oli sen jälkeläinen 200mk:n päävoitolla varustettu pokeri, Potti5, jossa oli muistaakseni jopa 7 tai 8 eri kuvioyhdistelmää joilla sai sen 200 mk päävoiton. Joskus näistä pokereista sai yhdellä pelireissulla esim. 10 kertaa neloset ja pari kolme värisuoraa tms.. myös tuplaukset onnistuivat monet kerrat loppuun asti. Pikkuhiljaa alkoi pelit heiketä selvästi kun tuli tilalle masiinat joissa johonkin muka "EU-sääntöön" vedoten tiputettiin päävoitot taas vain sataseksi. Jokeripokeri korvasi nuo hyvät pokerit ja peli olikin aivan surkea verrattuna edeltäjiinsä. Kaikki molempia malleja pelanneet tietävät radikaalin eron. Esim. Värisuora tai useammat neloset samalla pelireissulla ovat nykyisillään aniharvinaisuuksia. Myös monet hyvät pelit kuten Potti5, Tuplapokeri (joka jakoi hyvät rahat monasti), noppa ja jotkut muutkin on viety pois muka siksi etteivät olleet suuressa suosiossa. Kyllä ne olivat lähes aina käytössä mutta jakoivat vaan turhan paljon rahaa RAY:n harmiksi. Kaksinaismoralismia on se, että Ray käskee pelata maltilla ja samaan aikaan miinoittaa joka helvatin paikan mummonhoopotusmasiinoillaan ja huonoilla uutuuksillaan (mm. multipokka ja Kulta-Jaska ovat todella surkeita pelejä. Mummoja ehkä hämää se, että Jaskassa saa usein mitättömiä muutaman 10 sentin voittoja ja kovalla äänellä nekin kilisevät korvissa. Myöskään pelien satunnaisuusväitteellä ei ole totuuden kanssa mitään tekemistä. Jos joskus joku on voittanut koneelta esim 50 euroa, niin on peli-itsari mennä siihen sen jälkeen. Sen sijaan jos johonkin koneeseen on tahkottu suuret summat, on sen "aukeaminen" enää pienen ajan kysymys. Käytäntö ja puheet eivät RAY:lla
täsmää. Inttäkööt mitä vaan, niin pelit on radikaalisti huonompia kuin ennen. Kumma että sama satunnaisuus toimi ennen pelaajan eduksi paljon useammin kuin nykyisin?!!!!
Surkeat pelit ja kaksinaismoralismia
15
1491
Vastaukset
- Vanhempi peluri
Kirjoituksesi pitää täysin paikkansa. -90 luvulla todellakin oli helpompi voittaa kuin nykyään, tai ainakin samalla summalla sai nauttia peleistä paljon pidempään. Muistan nimenomaan ne pokerimaatit joissa savun sumentamat näytöt kun baareissa niitä pelailtiin. Oli se meno aivan toisenlaista tuohon aikaan kuten sanoitkin. Ehkä suurin ero löytyy tuplauksesta kun nyt vertaa näihin nykypeleihin. Hyvä puoli tässä on se, ettei niitä tule nykyään niin usein pelailtuakaan kuin ennen. Ikävä on niitä vanhoja hyviä markka-aikoja!
- 34434343434343434343
Neloset sattuu n. 1/400 jakoon, värisuoran mahdollisuus moninkertaisesti pienempi.
"Joskus näistä pokereista sai yhdellä pelireissulla esim. 10 kertaa neloset ja pari kolme värisuoraa tms.."
Elä jauha paskaa :)
Toisekseen, aika kultaa muistot ja koneet ovat nopeatempoisempia nykyään -> heittelyt varianssissa tapahtuu nopeammin. Ja joka tapauksessa se väistämätön häviöputki tulee jossain vaiheessa, koska palautus% on laskettu alle sataan voittokertoimilla pelleillen.- Jamie FOXX
Ennen pelit oli tosin paljon satunnaisempia. Nyt niissä on ohjelmia ja satunnaisuus on jäänyt ysäri luvulle.
- KelliVoide1
Kun kone on anto päällä ei sun satunnaisuus laskemilla on mitään arvoa. Ne tulee vaikka 100 kertaa jos on tullakseen... Työnnä sun varianssis sinne minne aurinko ei paista....
- Entinen pelailija
Opintolainat tuli hakattua videopoksuun. Harvassa olivat 1980-luvullakin ne kerrat kun jäin voitolle. Niistä harvoista kerroista kun jäin voitolle, en kait koskaan jäänyt voitolle yli 40 mk. Nelosia sain silloin tällöin, värisuoran ehkä pari kertaa. Sen verran tuli hankittua pelikokemusta että ihmettelen puheita joissa on jääty voitolle satoja markkoja.
Siitä olen samaa mieltä että 80-luvulla parilla kympillä saattoi hyvässä lykyssä pelata jopa kaksi tuntia. Ei voi olla pelkästään mutua että 2000-luvulla pelikoneista ei voita käytännössä enää mitään. Ei sellaista kertaa että lähtisi koneen luota voitolla pois. RAY varmaankin pontevasti kiistää palautusprosentin pudottamisen.- Panos nostaa voitot!
Pelasit siis 1 markan panoksella. Heheh..
- Pokeri jokeri pokeri
Monesti 500mk - 1000mk voitolla noista peleistä. Iso, iso, pieni, iso ja laarissa oli SYLYT!
- pelaa pidempään
Itse olen pelaillut Helsingin kasinolla niin, että olen ottanut 40 euroa rahaa mukaan ja pelannut vakiautomaattejani 0.75 sentin- 1 euron panoksella. Useasti sieltä on sitten lähdetty 200 euroa rikkaampana.
Joka tapauksessa tuo raha riittää siellä keskimäärin pidempään kuin että pelailisit RAY:n peliautomaatteja tuolla 1 euron panoksella kaupoissa.
Tuolta nettikasinosta en ole löytänyt vielä yhtä hyviä automaatteja kuin mitä on kasinolla eli joita voi pelata pienellä panoksella ja voit jäädä jopa voitollekin. - Keno_oli_pelien_aate
pelaa pidempään kirjoitti:
Itse olen pelaillut Helsingin kasinolla niin, että olen ottanut 40 euroa rahaa mukaan ja pelannut vakiautomaattejani 0.75 sentin- 1 euron panoksella. Useasti sieltä on sitten lähdetty 200 euroa rikkaampana.
Joka tapauksessa tuo raha riittää siellä keskimäärin pidempään kuin että pelailisit RAY:n peliautomaatteja tuolla 1 euron panoksella kaupoissa.
Tuolta nettikasinosta en ole löytänyt vielä yhtä hyviä automaatteja kuin mitä on kasinolla eli joita voi pelata pienellä panoksella ja voit jäädä jopa voitollekin.videovuokraamossa, ja siellä hakkasin kenoa päivittäin. Kyllä minä viikonloppuna otin useat kännit ravintolassa näillä masseilla... Se kone kilisi ja kilisi ... Sitten tilalle tuli ventti. Ei kilissyt enää... Uudet pelit on ihan paskoja. Ainoa mistä jotain joskus tulee on tähti... Hakkaa niitä tuplausnappeja vaan loppuun asti, tulee jos tulee...
- onnea RAY
Keno_oli_pelien_aate kirjoitti:
videovuokraamossa, ja siellä hakkasin kenoa päivittäin. Kyllä minä viikonloppuna otin useat kännit ravintolassa näillä masseilla... Se kone kilisi ja kilisi ... Sitten tilalle tuli ventti. Ei kilissyt enää... Uudet pelit on ihan paskoja. Ainoa mistä jotain joskus tulee on tähti... Hakkaa niitä tuplausnappeja vaan loppuun asti, tulee jos tulee...
muistan ite kun 90-luvulla osasin ulkoa värijärjestelmän pokerin tuplauksessa! aina sai päätyyn asti! no kuitenkin nykyään pelaan harvoin, mutta ihmettelen suuresti sitä vinkumisen määrää mitä näillä palstoilla on! kenenkään mielestä pelit ei ole satunnaisia koska ei jäädä joka kerta voitolle! ärsyttää, älkää pelatko jos ette kestä häviötä! joskus tulee voitto ja se lämmittää! ei pidä pelata jos pitää aina voittaa! ainiin, fysiikan tunnilla heiteltiin kolikkoa ja laskettiin todennäköisyyksiä! ennätys oli 28 kertaa kruuna - putkeen!!!! on se mahdollista inisiät! ja RAY:lle onnittelut uudesta pelimaailmasta!
- laiwalaamukavaaolla
onnea RAY kirjoitti:

Laivalta löytyy viellä noita melko vanhoja jokeripokereita( vaikka ovatkin paffiin niin silti sama softa kun raylla) joista oikeasti voittaa jotain jos vertaa noihin nykyajan kosketusnäyttö versioihin :/
- Huh!
onnea RAY kirjoitti:
muistan ite kun 90-luvulla osasin ulkoa värijärjestelmän pokerin tuplauksessa! aina sai päätyyn asti! no kuitenkin nykyään pelaan harvoin, mutta ihmettelen suuresti sitä vinkumisen määrää mitä näillä palstoilla on! kenenkään mielestä pelit ei ole satunnaisia koska ei jäädä joka kerta voitolle! ärsyttää, älkää pelatko jos ette kestä häviötä! joskus tulee voitto ja se lämmittää! ei pidä pelata jos pitää aina voittaa! ainiin, fysiikan tunnilla heiteltiin kolikkoa ja laskettiin todennäköisyyksiä! ennätys oli 28 kertaa kruuna - putkeen!!!! on se mahdollista inisiät! ja RAY:lle onnittelut uudesta pelimaailmasta!
Jos aina napsu päätyyn asti niin sullahan pitäis olla rahaa ihan v...sti. Meinaan, että kyllä sillä nyt talot, autot yms jopa laiska mies ois tehny. Vähän virkeämpi joka jaksais kierää näitä pelejä ois tehny toki miljoonia.
Miksei ihmiset sais valittaa jos ne ei tunne "värijärjestelmiä" peleihin. Tosiasiassahan tuollaset on ihan huuhaa puheita. - dff4535
Huh! kirjoitti:
Jos aina napsu päätyyn asti niin sullahan pitäis olla rahaa ihan v...sti. Meinaan, että kyllä sillä nyt talot, autot yms jopa laiska mies ois tehny. Vähän virkeämpi joka jaksais kierää näitä pelejä ois tehny toki miljoonia.
Miksei ihmiset sais valittaa jos ne ei tunne "värijärjestelmiä" peleihin. Tosiasiassahan tuollaset on ihan huuhaa puheita.Poikien kanssa 80-luvun lopulla pokeriautomaatista.
Virrat pois koneen takaa ja päälle. Muistiin ensimmäinen jaettu käsi
ja tuplaukset eka käden mukaan. Toimi ainakin jonkun kerran... - TheSharkie
dff4535 kirjoitti:
Poikien kanssa 80-luvun lopulla pokeriautomaatista.
Virrat pois koneen takaa ja päälle. Muistiin ensimmäinen jaettu käsi
ja tuplaukset eka käden mukaan. Toimi ainakin jonkun kerran...miten vanhasta perus Pottiautomaatista sai yhden "ilmaisen" pyöräytyksen. Virrat pois koneen takaa ja takaisin päälle, niin kone pyöritteli vähän aikaa keloja ja teki yhden "testipyöräytyksen" joten jos esim. kirsikka sattui ekalle kelalle, niin siitä tosiaan voitti sen 2 markkaa. Tai jos jäi lukituspaikat, niin eikun vain oma markka sisään ja lukitsemaan. Korjatkaa, jos olen väärässä!
- HeliPullu
Syynä tietenkin se että pelaajat ovat kaikonneet kolikkopeleiltä koska on tullut paljon fiksumpaa tarjontaa.
Ray tuottovaatimukset ovat kasvaneet samaan aikaan ed.mainitun kanssa on yhtälö selvä= pelaaja joutuu tietenkin maksumieheksi.
Kyllä kaikki mainitsemasi seikat ovat havaittavissa mitä mainitsit. Ja siis ihan "käsikopelolla".
Allekirjoitan 100% edellä mainitut.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1394386Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3422209Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik32094Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481881- 1071810
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4561777Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4831621MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar571469Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4861355Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441326