Työttömälle ulkomaalaiselle toimeentulon sijasta

Suomi on Tanskan tavoin karkottanut sosiaalitukien varaan joutuneita ulkomaalaisia. Maahanmuuttoviranomaiset ovat karkottaneet muutamia ulkomaalaisia tällä perusteella.

Helsingissä ulkomaalaisten toimeentulotukien maksaminen on lisääntynyt laman aikana. Sosiaalivirasto tulkitsee lakeja niin, että kaupungin on pakko maksaa Helsingissä asuvalle viimesijaista turvaa, ellei hän itse pysty huolehtimaan elannostaan. Helsinki sanoo myös noudattavansa sosiaaliviranomaisille säädettyjä tiukkoja salassapitomääräyksiä eikä ole ilmoittanut toimeentulotukea hakeneista ulkomaalaisista maahanmuuttoviranomaisille.

Ihan oikein. Ei me voida alkaa elättämään koko maailmaa. http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Työttömälle ulkomaalaiselle toimeentulon sijasta karkotus/1135262007531?ref=tf_iHSuutisboksi_p1
285
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Koska suomi ei voi elättää kaikkia avusntarvitsijoita on esimerkiksi Helsingin Sosiaalivirasto keksinyt hyvän säästökeinon. Esimerkiksi jos suomalainen toimeentulotuen saaja asuu osan kuukaudesta vaikkapa sukulaisten luona Porvoossa lopettaa Helsingin kaupunki toimeentulotuen maksamisen. Vaikka olisi ollut vuosia kirjoilla Helsingissä.

Ja kun oleskelu Porvoossa ei ole pysyvää niin ei myöskään Porvoo maksa toimeentulotukea. Näppärää eikö totta? ja nyt on sitteen varaa maksaa ulkomaalaisille toimeentulotukea.

Ei tuo salassapito ole ensikertaa Helsingin kaupungin käytössä vastaavissa asioissa. 1990 luvulla eräs ulkomaalais porukka huijasi toimeentulotukea vaikka samaan aikaan haki kelata sekä sairapäivärahaa, että työttömyyskorvausta. Kyse oli selkeästi petos. Vastaavissa tapauksissa suomalainen joutui aina käräjille ja sai rikosrekisterin ja isot sakot.

Mutta koska kyse oli ulkomaalaisesta Helsingin sosiaalivirasto viivytti asian selvittämistä vuosikausia joten syyteoikeus vanheni.

Sosiaalityönekijä käytti virka-asemaansa värin, mutta Helsingin kaupunki siirsi hänet toiseen tehtävään jotta syytettä ei nostettaisi. Joten virkamieskin välttyi seuraamuksilta.

Mutta onneksi suomen kansalaisten oikeuksita voidaan tinkiä, niin riittää sitten enemmän muille.

NINEL

Äänestä
  • Toispaikkakuntalaisen toimeentulotukihan muuten voidaan periä jälkikäteen kotikunnalta... siis myös koti maasta.

    Toki yleinen oletus on että turisti on velvollinen varaamaan matkansa ajaksi varoja ja huolehtimaan omasta toimeentulostaan.

    Esimerkiksi Espanjaan jää vuosittain loukkuun yli sata suomalaista: myöhästyneet kännipäissään koneesta tai tuhlanneet varansa muutoin. Espanjan sosiaaliviranomaiset ei juurikaan auta. Suomen konsulaatista saa apua lähiinä vain jos on rikoksen tai onnettomuuen uhri; tuolloinkin apua saa vain jos ei omaisilta tai muutoin saa.

    Joten on kummallista että sosiaalityöntekijät laiminlyövät velvoitteitaan maksaessaan toimeentulotukea leväperäisesti ja laiminlyövät vielä takaisin perinnän.

    Jos vaikkapa suomalainen joutuu hakemaan toimeentulotukea ja on tiedossa jokin etuus joka on tulossa niin toimeentulotuen takaisin perintä on itsestään selvyys.

    No, ehkä nekin rahat todella tarvitaan ulkomaalaisille?

    Nirppa234

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


karkotus kirjoitti:

Suomi on Tanskan tavoin karkottanut sosiaalitukien varaan joutuneita ulkomaalaisia. Maahanmuuttoviranomaiset ovat karkottaneet muutamia ulkomaalaisia tällä perusteella.

Helsingissä ulkomaalaisten toimeentulotukien maksaminen on lisääntynyt laman aikana. Sosiaalivirasto tulkitsee lakeja niin, että kaupungin on pakko maksaa Helsingissä asuvalle viimesijaista turvaa, ellei hän itse pysty huolehtimaan elannostaan. Helsinki sanoo myös noudattavansa sosiaaliviranomaisille säädettyjä tiukkoja salassapitomääräyksiä eikä ole ilmoittanut toimeentulotukea hakeneista ulkomaalaisista maahanmuuttoviranomaisille.

Ihan oikein. Ei me voida alkaa elättämään koko maailmaa. http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Työttömälle ulkomaalaiselle toimeentulon sijasta karkotus/1135262007531?ref=tf_iHSuutisboksi_p1

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu