Golgathalla tapahtui....

Kirjuri 30.11.

GOLGATHALLA TAPAHTUI. Kerron siitä nyt rehellisesti siitä mitä oikein tapahtui. 07.08.2010 Lohjalla. 1. sivu. Jeshanna tuli saattajineen Golgathalle ja hän oli huonovointinen, sillä hänen Talmus pussistaan oli otettu noin puolet haihduttamalla pois. Vajaus aiheuttaa voimakkaan pyörryttävän tunteen päässä. Paikalla olleet ihmettelivät, pitääkö tätäkin laittaa ristille, kun on niin huonossa kunnossa, ettei tahdo jaloillaan pysyä? (Talmus nesteen vajaus aiheuttaa kovat kouristukset ja tajunnan vajausta noin 1/3 osaan jopa enemmän. Siihen autta nopea veden juonti ainakin 2 lasillista kylmää vettä.)

Kuitenkin laki ja tuomio oli määrätty sen puheen takia, jonka Jeshanna piti kansalle aiemmin. Totuus kirveli varsinkin ylhäisöä. Totuuden puhujaa ei liiemmälti rakasteta. Silloin ei ollut sananvapautta. Miehet asettivat Jeshannan maassa olevan ristin päälle, kahta puolta käsistä kiinni pitäen. Jeshanna olisi kyllä itsekin mennyt, mutta sitä ei sallittu.

Kädet olivat levitetty ristinpuun päälle ja pään takana oli moukarimies, rautanuijalla varustautunut. Mies sanoi: " Minä lyön koko pääsi tohjoksi". Jeshanna sanoi: " Lyö vaan niin pääsen helpommalla". Moukarimies sanoi: " Se ei käy, minun on itse mentävä ristille, jos minä tapan lyömällä liian lujaa". Oikean kätensä Jeshanna piti nyrkissä siten että peukalo oli sormien sisällä, eikä kättä saatu auki.

Kaksi miestä painoi polvillaan käsivarsia alas. Vasempi käsi tuli pahasti, sillä kämmen tuli puuta vasten, ilkeästi kiertäen kättä. Jeshanna kysyi: " Ettekö osaa laittaa kättäni oikein ? Sitten moukarin isku tuli päähän ja tajunta meni. Heräsin vasta kun olin nostettu ylös ja vasempaan jalkaani lyötiin iso naula, joka osui alemman naulan kantaan, sattui pahasti kun naula tunkeutui alempaan so. oikeaan jalkaan. Lihaskrampit olivat kovat jaloissa ja ylävartalossa. Monenlaiset ajatukset liikkuivat päässäni. Tiesin, että minut oli huumattu ja huumaajat olivat kaasumaiset aineeet laittaneet päähäni, aivo alueelle. Siitä pitäisi laajalti kirjoittaa, mutta olkoon.

Ristillä ollessani ahdistavassa tuskassa, fyysisissä ja henkisissä kivuissani, minua tuli hengen ajatusmaailmaani häiritsemään perkele nimeltään Aram. Aram on vanha ja väkivaltainen ja hän solvasi minua, alkaen jo maast käsin huutaa: ” Miksi sinä annoit itsesi naulata ristille, etkö sinä pässinpää ymmärrä, ettet sinä itse olet vanha Luoja, turhaa sínun on rukoilla Jumalaa, kun sinä itse olet Jumala, etkä sinä sieltä pääse, kun kuoleman kautta”. Sitten hän sanoi: ” Minä tulen sinun päähäsi ja vien kaiken”. Tarkoittaen aivonesteessä olevan sähköisen kentän, josta osittain sielu muodostuu. Siihen en minä suostu koskaan, sanoin Aramille. Hän kuitenkin intti röyhkeästi ensin, mutta rauhottui sitten kuitenkin, jopa ystävälliseksikin. Aram on hyvä näytteliä. Eri rooleissa taitavakin.

Ristillä ja ennekin olin miettinyt oma olemistani, enkä koskaan saanut siitä selvää, kuten en oikein nytkään. Sillä moneen kertaan lihaseen tulevana ja siirryttyäni ns. kuoleman kautta hengessäni olevat muistit heikkenevät huomattavasti. Se onkin ainaisena ongelmana ollut ja se etten ole saanutkaan luotettavia ystäviä, jotka voisivat auttaa hädän hetkellä. Kuitenkin tiedän olevani ensimmäinen elävä henki, joka olen tullut kaukaisuuden Pasfathanista ja Sarghvathanista jane jane Jgratasta, jase jase Seanfanthasta ja niin edelleen.

Ristillä tuskassa ollessani sanoin: ” Minut vanhan Luojan he taas ristille asettivat, minä joka en koskaan ole tehnyt heille mitään pahaa. Miksi minua näin kohdellaan? Saanko minä raukka pitää edes tätä ristin tuskaisaa muistoanikaan itselläni, vai otetaanko sekin minulta pois? Tuo ajatus oli minun oma ajatukseni.

0

110

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

        Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
        Yhteiskunta
        103
        2380
      2. Kysy jotain kaivatultasi

        Tämä ketju on sitä varten.
        Ikävä
        225
        1986
      3. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

        Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
        Maailman menoa
        176
        1772
      4. Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta

        Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.
        Maailman menoa
        103
        1349
      5. Tapettu

        On joku kangaskadulla perjantaina
        Sotkamo
        41
        1325
      6. Mitä ajattelet hänestä

        Millaisena pidät kaivattuasi?
        Ikävä
        122
        1128
      7. Onko jollekin vielä epäselvää Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen?

        😺 On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen jo
        Luterilaisuus
        277
        862
      8. Mietin sua liikaa

        Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
        Ikävä
        50
        721
      9. 90kW kulutus

        Joku kirjoitti sellaisesta tehomaksuaiheen yhteydessä. Tuollainen kulutushan vaatisi pääsulakkeiden kooksi jo vaikka mit
        Maailman menoa
        181
        713
      10. Vanhemmassa miehessä

        on sellaista elämän mukana tullutta viehättävää charmia. Hän paranee iän myötä niinkuin hyvä viini tai juusto! Tuli tuo
        Ikävä
        51
        700
      Aihe