Persuloiset kokoomuksen jatkepuolue

Varokaa ihmiset äänestämästä puoluetta, joka on ulkomailta johdettu äärioikeistolainen veropakolaisten yhteenliittymä. Soinin palkan maksaa Bilderberg, porvareitten ääriryhmä.
364
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Viherpiipero kipitä kiinaan.

Äänestä
  • on vaan suomalaisia...omillaan toimeen tulevia....

    Äänestä

asioista, joihin he itse syyllistyvät. Varsinainen kokoomuksen apupiskipuoluehan ovat juuri vihreät, jotka ovat myyneet kaikki aatteensa ja arvonsa puolueen ja etenkin muutaman harvan puoluepampun uran edistämiseksi. Se pitää sinällään paikkansa, että suomessa vaikuttaa maan ja kansan edus vastaisesti kansainvälinen talouseliitti, mutta sen ensisijaiset juoksupojat ovat kokoomus, keskustapuolue ja SDP.

Perussuomalaisia on sinänsä hyväkin pitää silmällä, ettei siitä pääsisi tulemaan uusi SDP (Työläisten nimissä, mutta porvareiden kenkiä nuoleskellen). Tällä hetkellä kuitenkin suomalaisen paras edunajaja on Perussuomalaiset.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ihmiset Vasemmalla kirjoitti:

Varokaa ihmiset äänestämästä puoluetta, joka on ulkomailta johdettu äärioikeistolainen veropakolaisten yhteenliittymä. Soinin palkan maksaa Bilderberg, porvareitten ääriryhmä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu