Henkseleitä paukutellen maitojunaan

Irlannilta ei sitten vaadittu yritysveron korotusta tai mitään vakuuksia lainatakauksille, vaikka niin kovasti uhottiin Brysseliin lähdettäessä? On mielenkiintoista, että tämän hallituksen kannat muuttuvat 180 astetta hyvinkin lyhyessä ajassa. Minusta hallituksen toiminta näyttäytyy poukkoilevana ja suunnattomalta, eli reagoinnilta aina uuteen aamuun. Mitään "Suomen linjaa" ei ole nähtävissä.

On selvästi nähtävissä, että Irlannin ongelmat tulevat realisoitumaan lähivuosina, samaan aikaan kun verotus kotimaassa nousee ja yritysten sekä yksityisten talousongelmat kasvavat. Tarvitaan selvästi johdonmukaisempi hallitus tämän "lama ei edes hipaise Suomea-hallituksen" tilalle.
59399
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 59

Vanhimmat

Johdonmukaista hallitusta olisi tarvittu silloin, kun Suomi päätettiin emuttaa. Silloinhan oli hirmuinen hinku päästä kovaan ytimeen, vaikka tiedettiin, että ytimestä ei tarvitse etääntyä kauaksi, kun mätää alkaa tulla vastaan. Sittemmin myös ytimestä löytyi paljonkin mätää.

Muutamat herrat puhuivat samankeskisten kehien Euroopasta. Tuollainen ratkaisu olisi ollut verrattomasti parempi kuin upottaa hyvin erilaisissa taloudellisissa tilanteissa olevia maita yhteiseen valuuttaan. Parhaat väittivät, että Suomi sitoutui liittymään yhteiseen valuuttaa EU-kansanäänestyksen yhteydessä, vaikka he tiesivät täsmälleen, että silloin varottiin kertomasta omasta valuutasta luopumisesta.

Kalli on täsmälleen oikeassa siinä, että demarien on turha raksuttaa nyt, kun Paavo Lipposen jälkiä ollaan siivoamassa. Suomi ansaitsisi johdonmukaisemman opposition. Tuomiojalla saattaisi ollakin sen verran järkeä, mutta Heinäluomalla ei sitä varmuudella ole.

Äänestä
  • Euroopan rahaliittoon pyrkiminen oli mielestäni järkevä vaihtoehto sen jälkeen, kun Euroopan Unioniin oli kansanäänestyksen ja Ahon hallituksen päätöksen jälkeen päätetty liittyä. Suomi on vähän erilaisessa asemassa "vapaamatkustaja" Ruotsiin verrattuna. Norjalla taas ovat luonnonvaransa.

    Ei voi olla niin, että ollaan vain vähän tosissaan jäsenyyden suhteen. Jos täytetään edellytykset, silloin pitää ottaa kiinteytyminen tosissaan. "Mallorca-Suomi" tietysti syyttää omien päättäjiensä "mokiksi katsomiaan" päätöksiä myöhempien päättäjien virheiksi, vaikka kyseessä on normaali kepulainen rintamakarkuruus.

    Lainkiertäjä Timo Kalli ottaa historiasta vain sopivat osat käyttöön. Hän ei muistuta Heikki Haaviston merkittävästä osallisuudesta EU-jäsenyyden toteutumisessa, siis myös tulevan rahaliiton väistämättömästä tulevaisuudesta.

    Äänestä

  • old_profile_40407 kirjoitti:

    Euroopan rahaliittoon pyrkiminen oli mielestäni järkevä vaihtoehto sen jälkeen, kun Euroopan Unioniin oli kansanäänestyksen ja Ahon hallituksen päätöksen jälkeen päätetty liittyä. Suomi on vähän erilaisessa asemassa "vapaamatkustaja" Ruotsiin verrattuna. Norjalla taas ovat luonnonvaransa.

    Rahaliitossa on maita, jotka eivät ole ottaneet kiinteytymistä tosissaan. Myös Saksa voidaan lukea näihin maihin siitä syystä, että se on kauniisti viitannut kintaalla säännöille, joita on ollut itse laatimassa. Mitä Kallin lainkiertämiset ovat tähän verrattuna?

    Heikki Haavisto oli liittämässä Suomea Euroopan Unioniin, mutta silloinen ratkaisu ei tarkoittanut etu- eikä jälkikäteen rahaliittoon sitoutumista. Rahaliittopäätös oli oma asiansa. Minusta olisi korkea aika ryhtyä tutkimaan, noudatettiinko unioniin liityttäessä ja rahaliittoon liityttäessä perustuslakia. Epäilen, että ei noudatettu. Asiaa on tähän mennessä valaissut ainakin edesmennyt Ilkka Hakalehto. Hän suhtautui kriittisesti siihen, voidaanko kansan suvereniteetti luovuttaa.

    Jos kiinteytymisen ottaa tosissaan, joutuu myös puolustamaan euroa, kun sitä kohtaa kriisi. Euro pääsi alkuun onneliisten tähtien alla. Oikeastaan ensimmäinen vakava kriisi jo keinutti euroa. Saa nähdä, kuinka toisen kriisin kanssa käy. On toki kuvaavaa, että innokkaimmat unionistit vaativat nyt kansallisesti itsekästä toimintaa, joka saattaa johtaa euron nopeaan kaatumiseen.

    Äänestä

  • old_profile_40407 kirjoitti:

    Euroopan rahaliittoon pyrkiminen oli mielestäni järkevä vaihtoehto sen jälkeen, kun Euroopan Unioniin oli kansanäänestyksen ja Ahon hallituksen päätöksen jälkeen päätetty liittyä. Suomi on vähän erilaisessa asemassa "vapaamatkustaja" Ruotsiin verrattuna. Norjalla taas ovat luonnonvaransa.

    Ei voi olla niin, että ollaan vain vähän tosissaan jäsenyyden suhteen. Jos täytetään edellytykset, silloin pitää ottaa kiinteytyminen tosissaan. "Mallorca-Suomi" tietysti syyttää omien päättäjiensä "mokiksi katsomiaan" päätöksiä myöhempien päättäjien virheiksi, vaikka kyseessä on normaali kepulainen rintamakarkuruus.

    Lainkiertäjä Timo Kalli ottaa historiasta vain sopivat osat käyttöön. Hän ei muistuta Heikki Haaviston merkittävästä osallisuudesta EU-jäsenyyden toteutumisessa, siis myös tulevan rahaliiton väistämättömästä tulevaisuudesta.

    Irlannin lainojen takaamisessa ovat mukana myös rahaliittoon kuulumattomat Euroopan maat, koska nekin haluavat - Suomen hallituksen tapaan - turvata Euroopan talouden vakauden ja estää katastrofaalisen työttömyyden syntymisen Eurooppaan.

    Kun Irlannin lainoja takavat myös mm. Ruotsi, Norja, Englanti ja jopa USA, niin suomalaisten demareiden pelleily on nyt vienyt lopunkin uskottavuuden heidän kyvystään ottaa vastuuta muusta kuin oppositioräksytyksestä asioisden tärkeydestä piittaamatta.

    Jos olet vakaumukseltasi aito demari, niin ryhdy ihmeessä vaikuttamaan siihen, että Lipposen aikana esiintynyt järkevyys Eurooppa-politiikassa pääsisi takaisin valtaan SDP;ssä. Viittauksesi Haavistoon on aika lapsellinen, koska sen vedon teki Esko Aho saadakseen Haaviston ulkoministeriyden kautta MTK:n viljelijäväestön äänestämään "kyllä" EU-vaalissa. Rahaliittoon tämä ei enää vaikuttanut, se oli sinipunan päätös, jota kepu oppositiosta vastusti

    Äänestä

  • Kurppakuukkeli kirjoitti:

    Jäbä/Transitmiehän se siellä. Etpä kauan jaksanut pois olla

    Äänestä

  • Kalli on luultavasti ihan väärässä tässä kohdin. Samassa veneessä ovat niin euromaat kuin muutkin EU-maat, olipa emutusta tai ei. Esim. Ruotsi ja britit ovat lähteneet tukemaan myös Irlantia. USAn finanssikriisi nimittäin paljasti kaikille, että vaikka dollari ei ole ollut koskaan meidän valuuttamme, upposimme silti sen mukana lamaan. Yhteistä valuuttaa tärkeämpi tekijä tässä on globaali, ylikansallinen rahoitusmalli. Kun Kreikkaa ja Irlantia ovat rahoittaneet ulkomaiset pankit, ongelmat kääntyvät joka tapauksessa meidän kaikkien päälle, kun maksukyvyttömyys realisoituu.

    Suomi on nyt kuitenkin tilanteessa, missä se pääsee niihin pöytiin, joissa ratakaisumallia haetaan. Ulkopuolisena olisemme muuten samassa tilanteessa, mutta ilman mitään mahdollisuuksia vaikuttaa päätöksiin.

    Äänestä

  • Kurppakuukkeli kirjoitti:

    Irlannin lainojen takaamisessa ovat mukana myös rahaliittoon kuulumattomat Euroopan maat, koska nekin haluavat - Suomen hallituksen tapaan - turvata Euroopan talouden vakauden ja estää katastrofaalisen työttömyyden syntymisen Eurooppaan.

    Kun Irlannin lainoja takavat myös mm. Ruotsi, Norja, Englanti ja jopa USA, niin suomalaisten demareiden pelleily on nyt vienyt lopunkin uskottavuuden heidän kyvystään ottaa vastuuta muusta kuin oppositioräksytyksestä asioisden tärkeydestä piittaamatta.

    Jos olet vakaumukseltasi aito demari, niin ryhdy ihmeessä vaikuttamaan siihen, että Lipposen aikana esiintynyt järkevyys Eurooppa-politiikassa pääsisi takaisin valtaan SDP;ssä. Viittauksesi Haavistoon on aika lapsellinen, koska sen vedon teki Esko Aho saadakseen Haaviston ulkoministeriyden kautta MTK:n viljelijäväestön äänestämään "kyllä" EU-vaalissa. Rahaliittoon tämä ei enää vaikuttanut, se oli sinipunan päätös, jota kepu oppositiosta vastusti

    vaikka kuukkeli oletkin.

    Lähes kaikki ovat samaa mieltä siitä, että Irlanti on pelastettava. Voi olla, että perussuomalaiset ja Vasemmistoliiton Tennilä-osasto on toista mieltä, mutta esim. demarit ja kristilliset sitä tuskin ovat. Nyt on ollut kyse vain siitä, millä ehdoilla tämä pelastusoperaatio tehdään. Hallituksella oli Brysseliin lähtiessä samata tavoitteet kuin oppositiollakin. Kävi vain niin, että Katainen jäi tavoitteiden kanssa yksin ja tuli sitten maitojunalla takaisin ensin uhoiltuaan tiukoilla tavoitteilla. Tottakai tällainen peli ärsyttää ketä tahansa.

    Katainen sanoi mm., että takuut kaatuivat juridisiin ongelmiin. Näitä ongelmia olisi ollut kevään Kreikka-paketin jälkeen aikaa selvittää vaikka kuinka paljon. Asian kaatuminen siis tuli yllättäen ja pyytämättä, kun asioista ei oltu otettu ajoissa selvää. Yhteisöveron alennus oli toinen vaatimus. Nyt Katainen lähtee siitä, että asia pitääkin jättää Irlannin ratkaistavaksi. Irlannin yhteisövero on huomattavasti alempi kuin muualla. Se sisältää verokilpailun mahdollisuuden ja muodostuu ennen pitkää perusteeksi muillekin maille alentaa omia yhteisöverojaan. Se taas tarkoittaa verotuksen painopisteen muuttumista yhä selvemmin siihen suuntaan, että tavallisten palkansaajien verotaakka lisääntyy.

    Oppostio siis voisi hyväksyä sellaisen tukipaketin, jonka sisältö olisi kontrolloivampi ja kurinalaisempi. Tällaista kuriahan Katainen on koko ajan juhlapuheissa vaatinut, mutta nyt sitten puolustaakin kaikin tavoin ranskalaismallista löysäilyä. Kysymys kuuluukin, että miksi hallitus suostui neuvotteluissa muiden maiden kanssa tällaiseen löysäilyyn, vaikka tavoitteet olivat huomattavan paljon tiukemmat ja toi sitten eduskuntaan tukipakettiratkaisun, joka on monessa kohdin neuvottelutavoittemme vastainen. Miksi Katainen ei pari viikkoisen uhon sijasta jo silloin sanonut, että hän nyt vaan median mieliksi pullistelee vähän lihaksiaan, vaikka tietää, ettei näistä hänen vaatimuksistaan yksikään toteudu.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Kalli on luultavasti ihan väärässä tässä kohdin. Samassa veneessä ovat niin euromaat kuin muutkin EU-maat, olipa emutusta tai ei. Esim. Ruotsi ja britit ovat lähteneet tukemaan myös Irlantia. USAn finanssikriisi nimittäin paljasti kaikille, että vaikka dollari ei ole ollut koskaan meidän valuuttamme, upposimme silti sen mukana lamaan. Yhteistä valuuttaa tärkeämpi tekijä tässä on globaali, ylikansallinen rahoitusmalli. Kun Kreikkaa ja Irlantia ovat rahoittaneet ulkomaiset pankit, ongelmat kääntyvät joka tapauksessa meidän kaikkien päälle, kun maksukyvyttömyys realisoituu.

    Suomi on nyt kuitenkin tilanteessa, missä se pääsee niihin pöytiin, joissa ratakaisumallia haetaan. Ulkopuolisena olisemme muuten samassa tilanteessa, mutta ilman mitään mahdollisuuksia vaikuttaa päätöksiin.

    Puhut järkeä. Miksi sekoilet muissa kirjoituksissasi?

    Äänestä

  • Juhakossi kirjoitti:

    Jäbä/Transitmiehän se siellä. Etpä kauan jaksanut pois olla

    Jos sinulle on kirjoittaja tärkeämpi kuin asia, niin mene chattailupalstoille seurustelemaan.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    vaikka kuukkeli oletkin.

    Lähes kaikki ovat samaa mieltä siitä, että Irlanti on pelastettava. Voi olla, että perussuomalaiset ja Vasemmistoliiton Tennilä-osasto on toista mieltä, mutta esim. demarit ja kristilliset sitä tuskin ovat. Nyt on ollut kyse vain siitä, millä ehdoilla tämä pelastusoperaatio tehdään. Hallituksella oli Brysseliin lähtiessä samata tavoitteet kuin oppositiollakin. Kävi vain niin, että Katainen jäi tavoitteiden kanssa yksin ja tuli sitten maitojunalla takaisin ensin uhoiltuaan tiukoilla tavoitteilla. Tottakai tällainen peli ärsyttää ketä tahansa.

    Katainen sanoi mm., että takuut kaatuivat juridisiin ongelmiin. Näitä ongelmia olisi ollut kevään Kreikka-paketin jälkeen aikaa selvittää vaikka kuinka paljon. Asian kaatuminen siis tuli yllättäen ja pyytämättä, kun asioista ei oltu otettu ajoissa selvää. Yhteisöveron alennus oli toinen vaatimus. Nyt Katainen lähtee siitä, että asia pitääkin jättää Irlannin ratkaistavaksi. Irlannin yhteisövero on huomattavasti alempi kuin muualla. Se sisältää verokilpailun mahdollisuuden ja muodostuu ennen pitkää perusteeksi muillekin maille alentaa omia yhteisöverojaan. Se taas tarkoittaa verotuksen painopisteen muuttumista yhä selvemmin siihen suuntaan, että tavallisten palkansaajien verotaakka lisääntyy.

    Oppostio siis voisi hyväksyä sellaisen tukipaketin, jonka sisältö olisi kontrolloivampi ja kurinalaisempi. Tällaista kuriahan Katainen on koko ajan juhlapuheissa vaatinut, mutta nyt sitten puolustaakin kaikin tavoin ranskalaismallista löysäilyä. Kysymys kuuluukin, että miksi hallitus suostui neuvotteluissa muiden maiden kanssa tällaiseen löysäilyyn, vaikka tavoitteet olivat huomattavan paljon tiukemmat ja toi sitten eduskuntaan tukipakettiratkaisun, joka on monessa kohdin neuvottelutavoittemme vastainen. Miksi Katainen ei pari viikkoisen uhon sijasta jo silloin sanonut, että hän nyt vaan median mieliksi pullistelee vähän lihaksiaan, vaikka tietää, ettei näistä hänen vaatimuksistaan yksikään toteudu.

    Katainen kertoi ennen lähtöään Suomen tavoitteet, sen mitä Suomi esittää. Katainen ei missään vaiheessa ole perunut Suomen tavoitteitaan eikä vetänyt esitystä pois. Se, ettei asia mennyt nyt läpi isojen EU_maiden vuoksi, niin se meni kuitenkin eteenpäin niihin pöytiin, joissa edelleen pohditaan ja valmistellaan sitä, millaiseksi finanssimarkkinoiden valvonta on suunniteltava ja miten valvonta - sanktioineen - on organisoitava. Se on tietenkin hiukan eri asia kuin Irlannin tilanteensta päättäminen tässä ja nyt.

    Se, että oppositio käyttää tällaista pelipaikkaa hyväkseen tuollaiseen saivartelevaan asioiden sekotteluun ja aiheettomaan syyttelyyn on hyvin ala-arvoista politikointia, jota minä pidän halveksittavana ja suomalaisen sosialidemokratian arvolle sopimattomana. Muiden valtioiden sosialidemokraatithan tukivat Irlanti-pakettia omissa parlaneteissaan, vain Suomen SDP on valinnut vaali- ja valtapolitikoinnin tien.

    Tämä on mielipide, josta saa olla eri mieltä.

    Äänestä

  • Kurppakuukkeli kirjoitti:

    Irlannin lainojen takaamisessa ovat mukana myös rahaliittoon kuulumattomat Euroopan maat, koska nekin haluavat - Suomen hallituksen tapaan - turvata Euroopan talouden vakauden ja estää katastrofaalisen työttömyyden syntymisen Eurooppaan.

    Kun Irlannin lainoja takavat myös mm. Ruotsi, Norja, Englanti ja jopa USA, niin suomalaisten demareiden pelleily on nyt vienyt lopunkin uskottavuuden heidän kyvystään ottaa vastuuta muusta kuin oppositioräksytyksestä asioisden tärkeydestä piittaamatta.

    Jos olet vakaumukseltasi aito demari, niin ryhdy ihmeessä vaikuttamaan siihen, että Lipposen aikana esiintynyt järkevyys Eurooppa-politiikassa pääsisi takaisin valtaan SDP;ssä. Viittauksesi Haavistoon on aika lapsellinen, koska sen vedon teki Esko Aho saadakseen Haaviston ulkoministeriyden kautta MTK:n viljelijäväestön äänestämään "kyllä" EU-vaalissa. Rahaliittoon tämä ei enää vaikuttanut, se oli sinipunan päätös, jota kepu oppositiosta vastusti

    Demareiden Heinäluoma korosti aamulla sitä, että kaikkien maiden tilanteet tuesta päätettäessä ovat erilaiset, samoin päätösmekanismit. Suomessa Irlanti-takauksessa ongelmana on se, että samaan aikaan kun suomalaisten verotaso on nousemassa, Irlanti saa edelleen harrastaa veroparatiisimeininkiä. Toki tavallinen irlantilainen saa jatkossa kärsiä pankkiirien pelastamisesta. Suomessa tällainen takauspäätös pitää tuoda eduskuntaan, monissa muissa maissa hallitus voi päättää tukitoimenpiteistä ilman mitään keskustelua opposition kanssa. Mm. Saksan ja Ranskan pankit ja rahoitutuslaitokset ovat olleet runsain mitoin mukana Irlannin investointikuplan rakentamisessa.

    Irlannin alhainen yritysverotus on lihottanut lähinnä ulkolaisten pankkien ja rahoituslaitosten voitontavoittelua, joita maahan on saatu runsaasti, ei niinkään mitään tuotannollista kasvua tukevaa teollisuutta. Olikos se Irlannin pankkisektori seitsemän kertaa suurempi kuin Suomen, vaikka maassa asuu vajaat miljoona ihmistä vähemmän?

    Heikki Haavisto todellakin otettiin hallitukseen kepulaismaajussien saamiseksi EU:iin liittymisen taakse, mutta kyllä silloin jo tiedettiin Unionin syventymisen edellyttävän yhteiseen rahaan siirtymistä. Muistaakseni kepulaisista yli 70% äänesti liittymistä vastaan, joten ei Haaviston ulkoministeriys ihan merkittävä menestystarina ollut. Niin ja kepuhan oppositiossa on aina täsmälleen päinvastaista mieltä, mitä sitten ollaan hallituksessa.

    Pannaan tähän vielä linkki erään vasemmistolaisen mielipiteeseen. Minusta se on hyvä

    http://www.oululehti.fi/mielipiteet/voitot_yksityistet%C3%A4%C3%A4n_4991628.html

    Tuskin pystyn uskoasi horjuttamaan enkä taida viitsiä ruveta uudelleen kirjoittelemaan samoja asioita, jotka ehdin jo Mielipidepankin kanssa käydä läpi.

    Voidaan varmaan lopettaa kinaaminen, koska minusta Hepinäluoma höpöttelee lillukanvarsista ja asian vierestä, sillä Irlantipaketissa oli kyse katastrofin estmisestä eikä Irlannin sisäisen veropolitiikan painostamisesta.

    Irlantihan saatiin suostumaan kovalla työllä siihen, että se kiristää verotustaan, leikkaa ssiaalimenojaan ja alentaa palkkojaan. olisiko irlannin pitänyt vielä tämän lisäksi häätää ulkomaiset työnantajansa ulos maasta ja pahentaa työttömyyttään?

    Heinäluoman höpötys on niin perseestä kuin olla voi ja sinä uskot tuollaiseen!

    Äänestä

En olis uskonu sinun menevän noin pahasti demareiden halpaan.

Äänestä
  • Jos Euroopan Rahaliitto halutaan pelastaa, ei kysymys voi olla vain "pensaspalojen" tukahduttamisista. Mokien lievittäminen on tietysti yksi osa asiaa, mutta lopullinen vakaus euroopan rahoille saadaan vain kansallisten päätösten kautta. Eurosta erottamiset ovat varteenotettava vaihtoehto - heikot oksat leikataan pois.

    Minusta Irlannin ökytkuplatalouden konkurssin tukeminen on erityisen vastenmielistä, koska tuki menee päämääräisesti ahneita virheitä tehneille.

    Äänestä

  • old_profile_40407 kirjoitti:

    Jos Euroopan Rahaliitto halutaan pelastaa, ei kysymys voi olla vain "pensaspalojen" tukahduttamisista. Mokien lievittäminen on tietysti yksi osa asiaa, mutta lopullinen vakaus euroopan rahoille saadaan vain kansallisten päätösten kautta. Eurosta erottamiset ovat varteenotettava vaihtoehto - heikot oksat leikataan pois.

    Suomen demarit on ainoa puolue Euroopassa joka äänestyttää oman maansa parlamenttia asiassa, josta ei äänestä ainutkaan muu Euroopan maa, kun kaikkien muiden maiden sosialidemokraatit ja vasemmisto pitävät omien työpaikkojensa turvaamista poliittista peliä tärkeämpänä.

    Demareilla ei ollut esittää pienintäkään vaihtoehtoa sille, mitä Suomen pitäisi tehdä, mutta vastaan äänestetään ihan pelkästään siksi, että päästään mediassa esille hallituspuolueiden vastustajana, koska luullaan, että siitä on hyötyä kannatuksen kasvattamisessa.

    Tällainen demareiden populistinen opportunismi on vastenmielisintä politikointia, mitä kuvitella saattaa, ja minä ainakin menetin nyt viimeisenkin luottamukseni siihen, että Heinäluoman ja Urpilaisen tapaisista vastuuttomista pelureista olisi koskaan minkään asiallisen puolueen yhteistyökumppaneiksi.

    Sosialidemokratiaa en sinänsä vastusta. Siellä on asiallistakin väkeä, joka valitettavasti koko ajan siirtyy muihin puolueisiin, kokoomukseen ja vihreisiin.

    "Minusta Irlannin ökytkuplatalouden konkurssin tukeminen on erityisen vastenmielistä, koska tuki menee päämääräisesti ahneita virheitä tehneille."

    Tuohan tarkoittaa sitä, että on vastenmielistä tukea niitä vasemmistolaisia asuntovelallisia ja muita yksityisiä kulutusjuhlaan osallistujia, jotka eivät kyenneet vastaamaan omista veloistaan.
    Pankit Irlannissa ovat Euroalueella toimineet matalan koron aikana rahoittajina ja syyllisiä ovat lainanottajat, eivät pankit. Pankit ovat kaatuneet yksiselitteisesti kehnoihin lainanottajiin, sikäläisittäin Matti meikäläisiin.
    Aivan samaan kompastui amerikkalaiset pankit, yksityisiin lainanottajiin.

    Nyt demarit vittuilee kansalaisia kohtaan, siis niitä vasemmistolaisia lainanottajia kohtaan jotka kaatoivat pankit. Sama tapahtui Suomessa 90-luvulla, jossa STS pankin kaatoivat vasemmistolaiset lainanottajat, ei markkinavoimat ja kulut maksoi veronmaksaja.

    taas Irlannin tukeminen ei ole lainkaan niin vastenmielistä kuin Kreikan ja mahdollisesti myöhemmin muiden Etelä-Euroopan maiden. Kreikassa ongelmien takana oli holtiton ja tuhlaileva politiikka kuten muuallakin etelässä. On eletty selvästi yli varojen. Sen sijaa Irlannin valtio ei ole syyllistynyt tällaiseen tuhlailuun. irlannissa talouden nopea kasvu johti asuntokuplan syntymiseen ihan samalla tavalla kuin kävi Suomessa 1990-luvun vaihteessa ja Yhdysvalloissa ennen finanssikriisiä.

    Asuntokuplien syntyminen on johtunut pankkien löysästä lainapolitiikasta. Ei ole vaadittu juurikaan omaa säästöosuutta, laina-aikoja on pidennetty ja vakuudet alimitoitettu. Sen sijaan ihmisiä on houkuteltu muka edullisin lainoin asuntorulettiin viestimällä heille valheellista stooria asuntojen hintojen loputtomasta noususta. Viimeksi mainittua harrastettiin erityisesti USAssa (ns. subprime-lainat).

    Pankkien aikaansaamassa kuplassa pitäisi tietysti vastuuttaa nämä pankit, mutta niinhän ei tunnuta haluttavan tehdä missään, ellei ole ihan pakko. Pakkosauma tuli meillä SKOPin kanssa ja USAssa Lehman Brothersien osalta. Ongelmat olivat niillä liian isot pelastettavaksi.

    Äänestä

  • Kukkelikurppa kirjoitti:

    vaihtoehtoja nimittäin. Yksi oli Irlannin yhteisöveron nostaminen ja toinen pankkien vastuuttaminen. Irlannin ongelmathan eivät ole johtuneet niikään valtion holtittomuudesta, vaan pankkien ja muiden rahoituslaitosten luomasta asuntokuplasta, kun lainapolitiikka on ollut avokätistä, velkaantumiseen houkuttelevaa ja ihmisten maksukyvystä piittaamatonta. Irlannissa ryöpsähtivät tällaiset kulutusjuhlat ja nyt krapula on kova. Toki Irlannin hallituksenkin olisi pitänyt asettaa pankkimaailma ajoissa aisoihin, mutta niin ei tehty ja siinä kohden valtiovalta on tietysti vastuullinen.

    Irlannin apupaketti on ollut pakko tehdä. Nyt on ollut kyse lähinnä ehdoista ja siinä Katainen oli vielä pari viikkoa sitten ihan samoilla linjoilla opposition kanssa. Oppositio ei muuttanut näkemyksiään, mutta hallitus ja Katainen niin tekivät. Nyt sitten ääni Kataisen kellossa oli toinen. Kataisen hyväksi on kuitenkin sanottava, että hän pyrkii edelleen puhumaan asioista asioina. Sen sijaan pääministeri Kiviniemi ja Kepun eduskuntaryhmä ovat aloittaneet jo istuntosalissakin demarien parjauskampanjan. Kepulaisista puheenvuoroista tuli päällimmäisenä esiin tyytymättömyys koko EU:hun ja rahaliittoon. Tässä kohdin Kepu siis hyökkäsi asiallisesti myös hallituskumppani Kokoomusta vastaan, vaikka nimesikin vain demarit vastuulliseksi. Kokoomuskansanedustajat eivät ihmetykseksini reagoineet millään lailla tällaiseen Kepun räksytykseen, vaikka se selvästi kohdistui myös Kokoomukseen.

    Äänestä

  • rutsev kirjoitti:

    Syytä ei voi panna lainanottajien niskaan. Näillä on asiantuntemattomina osapuolina aina epärealistisia käsityksiä siitä, miten taloudelliset muutokset voivat vaikuttaa lainojen takaisinmaksukykyyn. Asuntokuplasshan on kyse siitä, että pankit ovat houkutelleet ihmisiä asuntolainan ottajiksi ylipitkillä laina-ajoilla, vapailla korkovuosilla, olemattomalla säästöosuudella, huonoilla ja alimitoitetuilla vakuuksilla. Pankkien tarkoitus on myydä rahaa vähät välittämättä siitä, miten käy, jos tilanne muuttuu ja lainojen takaisinmaksussa esiintyy ongelmia. USAssa keksittiin kaiken lisäksi ns. subprime-lainat, joita saivat maksuvaikeuksiinkin jo joutuneet aluksi matalalla korolla ja sen jälkeen huippukoroilla. Ensin houkuteltiin ja sitten rahastettiin kovimman päälle. Lisäksi näitä lainoja alettiin kaupitella pitkin maailmaa, jolloin ongelmat vain levisivät laajalle.

    Vastuu on pankeilla ja valtiovallalla, joka antaa pankkien toimia löysien ehtojen vallitessa eli vailla mitään kontrollia kuten USAssa tapahtui. Pankit ovat osapuolia, joilla on käytössään laajaa taloudellista asiantuntemusta ja sen vuoksi niitä pitää kohdella niin, että ne valtaa todellista käyttävänä osapuolena kantavat sitten ongelmatilanteissa myös suurimman vastuun. Valitettavasti näin ei ole käynyt, vaan tässä kohdin on otettu sosialistiset opit osin käyttöön, kun tappiot on sosialisoitu, mutta voittoja ei.

    ...vaihtoehtoja nimittäin. Yksi oli Irlannin yhteisöveron nostaminen ja toinen pankkien vastuuttaminen.
    ------------------------------------------------------------
    On täysin tuulesta temmattua, että EU:lla olisi mitään valtuuksia vaikuttaa, muuta kuin suosittelemalla, Irlannin verotukseen. Irlannilla on täysi ja suvereeni oikeus päättää itse siitä, millaisella verotuksella se koettaa pitää työllisyytensä ylhäällä ja lammaskasvatusta monipuolisempana.

    Pankkien vastuuttaminen taas on asia, joka on ollut valmisteilla jo USA:n finanssikriisistä lähtien ja etenee omissa pöydissään sillä vauhdolla, mikä globaaleille sopimuksille uusista järjestelmistä on mahdollista.

    Se, että SDP politikoi tällaisilla asioilla on täyttä populismia, sori vaan, ja sellaisenaan erittäin suurta vastuuttomuutta. Samanlaista vastuuttomuuutta on tietysti myös se, että alenevasta kepun kannatuksesta ja vähenevistä eduskuntapaikoistaan huolestuneimmat kepuedustajat alkavat hermostua ja nostaa ääntään EU-vastaisia juntteja houkutellakseen. Ei kai kokoomuksen tuollaiseen pidäkään reagoida.

    USAn finanssikriisin syyt, sen ensimmäinen aalto Islantiin, taantuma euroopassa ja nyt toisen aallon vaikutukset Kreikkaan ja Irlantiin, mahdollisesti myös Portugaliin, Espanjaan ja italiaan, on asia, josta on pakko ottaa markkinataloudessa opiksi. on otettukin, koska pankkien vastuukriteerit ja valvontajärjestelmät on nostettu pöydälle ja niistä ollaan sopimusta hieromassa.

    Vapaa markkinataloushan ei saa olla sellaista, että pankkien "vapaus" loukkaa lainanottajien oikeuksia turvattuun elämään ja aiheuttaa kriisejä kansantalouksille, niin että täåmän vapauden riskit lankeavat muiden kuin pankkien kannettaviksi.

    Ei vapaa markkinatalous mitään ryöstöanarkiaa saa olla, jossa röyhkein ja nopein sieppaa rahat ja kokonaan muut tahot joutuvat auttamaan uhrit jaloilleen.

    Nyt pitää vain toivoa, että Suomen seuraavalla hallituksella olisi niin asiantuntevia ministereitä ja ministeriöissä niin asiantuntevia virkamiehiä, että osaisimme hoitaa omat esityksemme pankkien vastuita miettivissä pöydissä niin, että meidän ehdotuksiamme kuunnellaan ja että niihin suhtaudutaan vakavasti.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    taas Irlannin tukeminen ei ole lainkaan niin vastenmielistä kuin Kreikan ja mahdollisesti myöhemmin muiden Etelä-Euroopan maiden. Kreikassa ongelmien takana oli holtiton ja tuhlaileva politiikka kuten muuallakin etelässä. On eletty selvästi yli varojen. Sen sijaa Irlannin valtio ei ole syyllistynyt tällaiseen tuhlailuun. irlannissa talouden nopea kasvu johti asuntokuplan syntymiseen ihan samalla tavalla kuin kävi Suomessa 1990-luvun vaihteessa ja Yhdysvalloissa ennen finanssikriisiä.

    Asuntokuplien syntyminen on johtunut pankkien löysästä lainapolitiikasta. Ei ole vaadittu juurikaan omaa säästöosuutta, laina-aikoja on pidennetty ja vakuudet alimitoitettu. Sen sijaan ihmisiä on houkuteltu muka edullisin lainoin asuntorulettiin viestimällä heille valheellista stooria asuntojen hintojen loputtomasta noususta. Viimeksi mainittua harrastettiin erityisesti USAssa (ns. subprime-lainat).

    Pankkien aikaansaamassa kuplassa pitäisi tietysti vastuuttaa nämä pankit, mutta niinhän ei tunnuta haluttavan tehdä missään, ellei ole ihan pakko. Pakkosauma tuli meillä SKOPin kanssa ja USAssa Lehman Brothersien osalta. Ongelmat olivat niillä liian isot pelastettavaksi.

    Jätit sanomatta, että Irlannin valtiontalous on -30% alijäämäinen, kun tavoite olisi enintään vain -3% alijäämä. Tämä tieto kuuluisi minusta mukaan siihen, mistä edellä kirjoitit.

    Äänestä

  • Kurppakuukkeli kirjoitti:

    ...vaihtoehtoja nimittäin. Yksi oli Irlannin yhteisöveron nostaminen ja toinen pankkien vastuuttaminen.
    ------------------------------------------------------------
    On täysin tuulesta temmattua, että EU:lla olisi mitään valtuuksia vaikuttaa, muuta kuin suosittelemalla, Irlannin verotukseen. Irlannilla on täysi ja suvereeni oikeus päättää itse siitä, millaisella verotuksella se koettaa pitää työllisyytensä ylhäällä ja lammaskasvatusta monipuolisempana.

    Pankkien vastuuttaminen taas on asia, joka on ollut valmisteilla jo USA:n finanssikriisistä lähtien ja etenee omissa pöydissään sillä vauhdolla, mikä globaaleille sopimuksille uusista järjestelmistä on mahdollista.

    Se, että SDP politikoi tällaisilla asioilla on täyttä populismia, sori vaan, ja sellaisenaan erittäin suurta vastuuttomuutta. Samanlaista vastuuttomuuutta on tietysti myös se, että alenevasta kepun kannatuksesta ja vähenevistä eduskuntapaikoistaan huolestuneimmat kepuedustajat alkavat hermostua ja nostaa ääntään EU-vastaisia juntteja houkutellakseen. Ei kai kokoomuksen tuollaiseen pidäkään reagoida.

    Irlanti olisi voitu panna selkä seinää vasten ja vaatia yhteisöveron korottamista. Vaaditaanhan tässä paketissa Irlannilta samoin kuin muilta kriisimailta myös omia toimia. Eivät ne ole mitään suosituksia. Olishan täyttä hullustusta kertoa esim. Kreikalle, että heille on piikki auki, mutta kaikki muu on vaisn suositusta. Sinähän puhut nyt ihan levottomia, täyttä hölynpölyä. Kataisellakin oli tällaisia vaatimuksia, mutta kaiketi Ranska on se maa, joka haluaa jatkaa löysällä linjalla. Ranska ei ilmeisesti halua polttaa siltoja eteläisiin naapurimaihinsa asettamalla tiukkoja ehtoja niille. Saksalla tällaisia haluja olisi paljon enemmän ja Saksa onkin saanut niskaansa nämä eteläisenb Euroopan maat. Saksalta on jopa vaadittu, että se auttaisi nostamaan palkkoja, jotta Saksan vientiteollisuuden kilpailukyky heikentyisi. Suomen suuntaan esitettäisiin varmaan samansuuntaista, jos olisimme merkittävämpi tekijä.

    Äänestä

  • Kurppakuukkeli kirjoitti:

    USAn finanssikriisin syyt, sen ensimmäinen aalto Islantiin, taantuma euroopassa ja nyt toisen aallon vaikutukset Kreikkaan ja Irlantiin, mahdollisesti myös Portugaliin, Espanjaan ja italiaan, on asia, josta on pakko ottaa markkinataloudessa opiksi. on otettukin, koska pankkien vastuukriteerit ja valvontajärjestelmät on nostettu pöydälle ja niistä ollaan sopimusta hieromassa.

    Vapaa markkinataloushan ei saa olla sellaista, että pankkien "vapaus" loukkaa lainanottajien oikeuksia turvattuun elämään ja aiheuttaa kriisejä kansantalouksille, niin että täåmän vapauden riskit lankeavat muiden kuin pankkien kannettaviksi.

    Ei vapaa markkinatalous mitään ryöstöanarkiaa saa olla, jossa röyhkein ja nopein sieppaa rahat ja kokonaan muut tahot joutuvat auttamaan uhrit jaloilleen.

    Nyt pitää vain toivoa, että Suomen seuraavalla hallituksella olisi niin asiantuntevia ministereitä ja ministeriöissä niin asiantuntevia virkamiehiä, että osaisimme hoitaa omat esityksemme pankkien vastuita miettivissä pöydissä niin, että meidän ehdotuksiamme kuunnellaan ja että niihin suhtaudutaan vakavasti.

    teoriatasolla opiksi, mutta teot ovat olleet liian hitaita. Lisäksi on koko ajan pelko siitä, että vaatimuksista tingitään pankkimaailman painostuksen alla.

    Tässä ei ole pitkiä aikoja aikaa odotella päätöksiä. Eurokriisi uhkaa pukata päälle jo nyt. Markkinoiden epäusko jatkuu ja kriisi uhkaa syventyä ja laajentua. Tänään EKP voi kyllä riittävän vahvoilla signaaleilla lykätä kriisiä tuonnemmaksi, mutta silti aikaa ei ole loputtomiin. Tämä on vähän sama tilanne kuin joutua sotilaallisen hyökkäyksen kohteeksi. Ei silloin voi vedota siihen, että meillä on työryhmä pohtimassa asiaa ja se saa työnsä valmiiksi parin vuoden kuluttua. Että katsotaan sitten, miten hyökkäykseen vastataan.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Irlanti olisi voitu panna selkä seinää vasten ja vaatia yhteisöveron korottamista. Vaaditaanhan tässä paketissa Irlannilta samoin kuin muilta kriisimailta myös omia toimia. Eivät ne ole mitään suosituksia. Olishan täyttä hullustusta kertoa esim. Kreikalle, että heille on piikki auki, mutta kaikki muu on vaisn suositusta. Sinähän puhut nyt ihan levottomia, täyttä hölynpölyä. Kataisellakin oli tällaisia vaatimuksia, mutta kaiketi Ranska on se maa, joka haluaa jatkaa löysällä linjalla. Ranska ei ilmeisesti halua polttaa siltoja eteläisiin naapurimaihinsa asettamalla tiukkoja ehtoja niille. Saksalla tällaisia haluja olisi paljon enemmän ja Saksa onkin saanut niskaansa nämä eteläisenb Euroopan maat. Saksalta on jopa vaadittu, että se auttaisi nostamaan palkkoja, jotta Saksan vientiteollisuuden kilpailukyky heikentyisi. Suomen suuntaan esitettäisiin varmaan samansuuntaista, jos olisimme merkittävämpi tekijä.

    Ensinnäkin, Irlannin ehdot olivat erittäin kovat: rajut menoleikkaukset, veronkorotukset ja palkkojen alennukset. Älä siis väitä, että joku piikki olisi auki. Se, että Irlanti olisi juuri nyt pakotettu nostamaan yhteisöveroaan ja ajamaan sinne haalimansa kansainväliset yritykset pois, ei olisi lisännyt Irlannin verotuloja, vaan vähentänyt niitä - ja lisännyt samalla työttömyyttä ja sosiaalimenoja. Tyhmempikin ymmärtää, että tuollainen on sikamaista populismia demareilta.

    Ensi vaalikaudella Suomen demarit ovat sen edessä, että meilläkin alennetaan yritysten yhteisöveroa, että sadaan taloudellista toimintaa aktivoiduksi ja työllisyysastetta paremmaksi. Jos demarit ovat mukana hallituksessa, niin he ovat mukana tässäkin aivan niin kuin varallisuusveron poistossa.

    Katselin juuri tv:sta a-plussan uusinnan ja ihmettelin Heinäluoman härskiyttä, jolla hän jättäytyi pelkkään inttämiseen "hallituksen virheistä" ja sivuutti kokonaan sen vaihtoehdon, mitkä seuraukset Irlannin kaatamisella Suomelle olisi.

    SDP on vajonnut ala-arvoiseksi opportunistijengiksi, joka ei ota mitään vastuuta mistään, kiitos Heinäluoman.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    teoriatasolla opiksi, mutta teot ovat olleet liian hitaita. Lisäksi on koko ajan pelko siitä, että vaatimuksista tingitään pankkimaailman painostuksen alla.

    Tässä ei ole pitkiä aikoja aikaa odotella päätöksiä. Eurokriisi uhkaa pukata päälle jo nyt. Markkinoiden epäusko jatkuu ja kriisi uhkaa syventyä ja laajentua. Tänään EKP voi kyllä riittävän vahvoilla signaaleilla lykätä kriisiä tuonnemmaksi, mutta silti aikaa ei ole loputtomiin. Tämä on vähän sama tilanne kuin joutua sotilaallisen hyökkäyksen kohteeksi. Ei silloin voi vedota siihen, että meillä on työryhmä pohtimassa asiaa ja se saa työnsä valmiiksi parin vuoden kuluttua. Että katsotaan sitten, miten hyökkäykseen vastataan.

    Suomi voi vaiukuttaa asioiden agendaan omilla ehdotuksillaan, muttei aikatauluihin eikä lopullisiin päätöksiin, ellei saa muita maita mukaansa.

    Aika on todellakin tiukalla, jos markkinat pitäisi saada luottavaisiksi siihen, ettei Eurooppa ala kaatua. Kyllä sen kaikki tietävät joka maassa, ei vain EU:n sisällä.

    Se, että pankkien vastuut ja valvonta on pohdittavana nyt vaan on fakta, jonka aikataulusta sdp:n on turha Suomen hallitusta syytellä, koska ei se aikataulu ole meidän nopeutettavissamme, vaikka kuinka yrittäisimme. Joku raja Heinäluoman paskanjauhannallakin pitäisi olla, kun hän jäkättää, että "hallitus on pettänyt lupauksensa vakuiden suhteen".

    Kreikalta niitä ei todellakaan ehditty vaatia ja Irlannin kohdalla Suomi ei ole lainan antajana, eikä siis vakuuksien pyytäjänäkään, vaan takaajana, mutta vei silti vakuudet neuvottelupöytään ja sieltä siihen ryhmään, koka pohtii koko järjestelmää globaalilla tasolla. Eihän pankkien vakavaraisuuden ja vastuiden valvonta ole mikään EU:n sisäinen juttu.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    taas Irlannin tukeminen ei ole lainkaan niin vastenmielistä kuin Kreikan ja mahdollisesti myöhemmin muiden Etelä-Euroopan maiden. Kreikassa ongelmien takana oli holtiton ja tuhlaileva politiikka kuten muuallakin etelässä. On eletty selvästi yli varojen. Sen sijaa Irlannin valtio ei ole syyllistynyt tällaiseen tuhlailuun. irlannissa talouden nopea kasvu johti asuntokuplan syntymiseen ihan samalla tavalla kuin kävi Suomessa 1990-luvun vaihteessa ja Yhdysvalloissa ennen finanssikriisiä.

    Asuntokuplien syntyminen on johtunut pankkien löysästä lainapolitiikasta. Ei ole vaadittu juurikaan omaa säästöosuutta, laina-aikoja on pidennetty ja vakuudet alimitoitettu. Sen sijaan ihmisiä on houkuteltu muka edullisin lainoin asuntorulettiin viestimällä heille valheellista stooria asuntojen hintojen loputtomasta noususta. Viimeksi mainittua harrastettiin erityisesti USAssa (ns. subprime-lainat).

    Pankkien aikaansaamassa kuplassa pitäisi tietysti vastuuttaa nämä pankit, mutta niinhän ei tunnuta haluttavan tehdä missään, ellei ole ihan pakko. Pakkosauma tuli meillä SKOPin kanssa ja USAssa Lehman Brothersien osalta. Ongelmat olivat niillä liian isot pelastettavaksi.

    Pankithan Irlannissa kuplan tekivät ja ovat päävastuussa, mutta tekivät sen irlannin poliittisten päätösten kehikossa. Ei hallituksia voi Irlannissa vapauttaa vastuusta, kuten ei Suomenkaan hallituksia 1990-luvun alussa ja sitä ennen.

    Äänestä

  • old_profile_40407 kirjoitti:

    Pankithan Irlannissa kuplan tekivät ja ovat päävastuussa, mutta tekivät sen irlannin poliittisten päätösten kehikossa. Ei hallituksia voi Irlannissa vapauttaa vastuusta, kuten ei Suomenkaan hallituksia 1990-luvun alussa ja sitä ennen.

    Irlannin pankit tekivät saman asuntokuplan kuin USAssa tehtiin. Ikävä kyllä nyt ei vaan ole kyse vastuullisten kurittamisesta, kun siinä olisi isompi paha uhkaamassa, jos koko maa menee nurin.

    Kannattaa myös muistaa, että Irlannille vain lainataan rahaa - ei anneta.

    Äänestä

  • Kurppakuukkeli kirjoitti:

    Irlannin pankit tekivät saman asuntokuplan kuin USAssa tehtiin. Ikävä kyllä nyt ei vaan ole kyse vastuullisten kurittamisesta, kun siinä olisi isompi paha uhkaamassa, jos koko maa menee nurin.

    Kannattaa myös muistaa, että Irlannille vain lainataan rahaa - ei anneta.

    Taidan tulevissa presidentinvaaleissa äänestää Niinistöä, koska sillä on hallitukseen nähden jotenkin läheisemmät yhteydet peruskansalaisiin. Kokoomuksen vanhas-marilaisten ja kataislaisten tolkuton halu maata rähmälläänn pankkisektorin edessä on kuvotonta katsottavaa. Kansanvaltaisesti valitut edustajat eivät edusta johtajuutta, vaan nuolevat innolla rahamaailman persettä.

    Kansa saa aina kärsiä, sehän on perustotuus, mutta miksi se suostuu siihen? (Pankkiirien lainatakuiden ehto oli tavallisten irlantilaisten elinolojen kurjistaminen)

    Pankkikuplan lisäksi sattui olemaan niin, että Irlannin valtiontalous oli 30% pakkasella, joten kai sekin pitää panna kuntoon. Eihän ulkopuolista lainaa olisi tarvittu pelkkään Irlannin pankkitukeen, jos Irlannin valtiontalouden alijäämä olisi vain se EU:n yhteisesti hyväksymä -3%. Silloin Irlanti olisi saanut kohtuukorolla itse lainansa ja pannut pankkinsa pystyyn omin avuin. Se, että maassa on pankkipalvelujen täydellinen ylikapasiteetti muistuttaa toki 80-luvun lopun Suomea ja sitä pankkikriisin kuplaa, joka meillekin aikanaan synnytettiin, mutta korjattiin.

    Ei Niinistössä mitään vikaa ole, jos hän nyt ehdolle lähtee. Epäilen vaan, ettei lähde, kun kaksi kautta merkitsisi, että ukko olisi jo 80:nellä kun toinen kausi olisi lopuillaan

    Äänestä

  • kurppakuukkeli kirjoitti:

    Sehän sama kuka presidenttinä tulevaisuudessa on. Julkkis voi tietysti ottaa kantaa asioihin, mutta Kalle Kustaan tavoille ei ole syytä ryhtyä.

    Tämäniltaisessa A-Talkin keskusteluohjelmassa Kalle Isokallio heitti hyvin matalaa yritysverotusta puolustaneelle Eero Lehdelle: "Matalimman yritysverotuksen maita ovat mm. Afganistan, Albaania, ..Irlanti, Islanti". Yleensä ne maat joissa on korkea koulutus ja vähäisimmät tuloerot, pärjäävät parhaiten kansakuntina taloudellisessa kilpailussa. Tästähän pelurit kaikkialla haluavat eroon.

    Niinistö määritteli presidentin "unilukkariksi", mikä olisi ihan hyvä rooli, kun valtaa vähennetään. halonen on vaan toiminut pikemminkin vain närkästyneenä jäljellä olevan valtansa kiukkuisena vaalijana kuin oikeana arvojohtajana, vaikka toki naisasiasta ja tasa-arvostakin puhua saa, mutta että siihen leimautuu joka paikassa, niin ei se minusta kovin fiksua ole ollut.

    A-talkia en nähnyt alusta saakka, mutta mieleen jäi, että Lehti olisi tehnyt selvän eron pääomaverotuksen ja yhteisöveron mataluuden välille ja esittänyt pikemminkin sitä, että päästäisi eroon verotuksen monimutkaisuudesta, kun yritystä kumminkin ensin verotetaan yhteisöverolla ja sitten taas osinkoja pääomaverolla.

    Kaikki näyttivät olevan melko mukavan samaa mieltä siitä, että yrityksille pitäisi jättää verotuksellinen mahdollisuus tehdä itsestään vakavaraisia ja sellaista verotusta pitäisi välttää, joka johtaisi verosuunnitteluun, keinotteluun, porsanreikien etsimiseen sen sijaan, että verotus samalla kannustaisi kasvuun, eli tuottaisi sitä kautta euroja valtiolle ja kunnille.

    Demarien Backman sortui minusta pari kertaa aika tyhmään populismiin puhuessaan siitä, että jonkun veron alentaminen alentaisi niin ja niin monta miljardia valtiuon tuloja. Eihän se niin mene. Jos yritysveron alennus aikaansaa dynaamisen vaikutuksen ja kannustaa kasvuun niin käy samalla tavalla kuin 90-luvulla, ahon hallituksen pääomaverouudistukjsessa: veroprosenttia alennettiin ja saatiin kahdeksankertaa enemmän ( 8 x !!!) verorahaa sisään valtion kassaan. Tämän myöntäminenhän on demareille ollut mahdotonta, kun he eivät olleet asiaa päättämässä.

    Politiikassa tämä NIH-ilmiö (Not Invented Here) on joskus aika rasittava populismin ja kinastelun aiheuttaja.

    Äänestä

  • old_profile_40407 kirjoitti:

    Sehän sama kuka presidenttinä tulevaisuudessa on. Julkkis voi tietysti ottaa kantaa asioihin, mutta Kalle Kustaan tavoille ei ole syytä ryhtyä.

    Tämäniltaisessa A-Talkin keskusteluohjelmassa Kalle Isokallio heitti hyvin matalaa yritysverotusta puolustaneelle Eero Lehdelle: "Matalimman yritysverotuksen maita ovat mm. Afganistan, Albaania, ..Irlanti, Islanti". Yleensä ne maat joissa on korkea koulutus ja vähäisimmät tuloerot, pärjäävät parhaiten kansakuntina taloudellisessa kilpailussa. Tästähän pelurit kaikkialla haluavat eroon.

    Onko demarit pelureita kun ne ei halua tuloerojen tasoitusta esim, työmarkkinatuen osalta?
    Ja lisäksi haluaisivat sitä "sinipunaa" (kokoomuksen kanssa köyhää kyykyttämään)

    Äänestä

kun demarit puhuu koko ajan, että veronmaksajat ja suomalaiset maksavat?
Lainan maksaa se joka lainan ottaa, takaajat astuvat kehään vasta sitten jos lainan ottaja ei pysty maksamaan lainaa.

Kyllähän se tietenkin ilahduttaisi vanhaa demaria jos saataisiin ajettua konkurssiin pieni ja keskisuuria riistoyrityksiä.

Äänestä
  • Kyllähän lainoittajat ilman muuta lähtevät siitä, että sekä Kreikka että Irlanti pääsevät lainoituksen avulla jaloilleen, kun toteuttavat lainojensa erittäin tiukat ehdot sen suhteen, miten heidän on tasapainotettava julkinen taloutensa.

    Sitten, kun julkinen talous on lainojen avulla tasapaoinoitettu alkaa tietenkin lainojen ja korkojen takaisinmaksu.

    Ei tässä kukaan muu kuin typerä suomalainen oppositio spekuloi sillä, että takaajamaiden veronmaksajille tulisi nyt tehdyllä päätöksellä joku hirveä lasku maksettavaksi. Kun oppositio tuollaisia puhuu se valehtelee äänestäjilleen ja tietää sen.

    Äänestä

  • Kurppakuukkeli. kirjoitti:

    Kyllähän lainoittajat ilman muuta lähtevät siitä, että sekä Kreikka että Irlanti pääsevät lainoituksen avulla jaloilleen, kun toteuttavat lainojensa erittäin tiukat ehdot sen suhteen, miten heidän on tasapainotettava julkinen taloutensa.

    seuraavan viiden vuoden aikana.
    Suomen kannattaa olla romahduksessa mukana ensimmäisten joukossa, että sitten pääsemme nopeasti siirtymään sosialismiin!

    Äänestä

  • vanha demari... kirjoitti:

    Sosialismi on romahtanut mutta kapitalismissa pääoma siirtyy taskusta toiseen ja homma jatkuu.

    Äänestä

  • Kurppakuukkeli. kirjoitti:

    Kyllähän lainoittajat ilman muuta lähtevät siitä, että sekä Kreikka että Irlanti pääsevät lainoituksen avulla jaloilleen, kun toteuttavat lainojensa erittäin tiukat ehdot sen suhteen, miten heidän on tasapainotettava julkinen taloutensa.

    Sitten, kun julkinen talous on lainojen avulla tasapaoinoitettu alkaa tietenkin lainojen ja korkojen takaisinmaksu.

    Ei tässä kukaan muu kuin typerä suomalainen oppositio spekuloi sillä, että takaajamaiden veronmaksajille tulisi nyt tehdyllä päätöksellä joku hirveä lasku maksettavaksi. Kun oppositio tuollaisia puhuu se valehtelee äänestäjilleen ja tietää sen.

    Markkinavoimat eivät usko, että apupaketteihin pannut rahat saadaan takaisin. Ongelmahan on synytynyt juuri siitä, että yksityinen lainoittaja ei enää usko takaisinmaksukykyyn. Sen takiahan näiden maiden korot ovat nousseet taivaisiin eikä lainoja tahdo saada. Miksi siis suomalaisen veronmaksajan pitäisi sinusta uskoa, että maksut saadaan takaisin, kun rahoitusalaa tuntevat pankit eivät sellaiseen usko. Eikö tässä ole nyt jokin ajatuksellinen häränpylly sinulla.

    Barroso ja Rehn kertoivat eilen, että EKP ostaaIrlannin, Portugalin, Espanjan ja Italian valtionoligaatioita, eli rahoittaa näiden maiden taloutta, jotta ne saavat julkisen talouden vajeensa kuntoon. Asiasta tulee ilmeisesti tänään EKP:n pääjohtajan ilmoitus. jo tätä ennen markkinat olivat rauhoittuneet, kun Irlanti sai IMF:n ja EKP:n lainoittajikseen ja kaikki EU-maat yhdessä lainojen takaajiksi.

    Mistä "ykstyisistä lainoittajista" siis höpiset? Keitä ne ovat? Korot toki nousivat ja olisivat todella nousseet huippulukuihin, ellei nyt olisi tehty niin kun tehtiin. EKP:n lupaus obligaatioiden ostosta pudottaa korkoja jälleen ja EKP pitää oman korkonsa alhaalla, mikä on tietenkin myös Suomen tavoite.

    Markkinavoimat ovat eri asia kun lainoittajat. Eivät ne rahaansa hukkaan heitä, mutta toki tilanne on sellaiseksi päässyt, että yhdenkin EU-maan kaatuminen heilauttaisi liikkeelle sellaisen domnoefektin, jonka päässä olisi ennennäkemätön lama koko Euroopassa ja sitä myötä koko maailmassa.

    Kun demarit politikoivat sillä, että äänestävät nyt vastaan, se osoittaa niin hirveän suurta vastuuttomuutta ja piittaamattomuutta suomalaisen duunarin hyvinvoinnista, ettei voi kuin ihmetellä, millaiseen valheeseen demarit vaalitoiveensa ovat uskaltaneet asettaa.

    Hätä on nyt suuri, että tarvitaan EKP:n kriisitoimia. Ne ovat itse asiassa aivan ratkaisevassa asemassa siinä, miten tässä käy. Nyt ollaan jo viimeisellä laidalla.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Hätä on nyt suuri, että tarvitaan EKP:n kriisitoimia. Ne ovat itse asiassa aivan ratkaisevassa asemassa siinä, miten tässä käy. Nyt ollaan jo viimeisellä laidalla.

    Vapaa markkinatalous sai USA:n finanssikiriisistä jo ensimmäisen opetuksen, mutta maailman suuret, G20, vai mikä se on, ei ole tainnut siltikään pystyä tarpeeksi nopeaan ongelmanratkaisuun ja yksimielisyyteen siitä, mten tätä "vapautta" pitäisi valvoa, ettei vapauden kustannuksella kaadettaisi juuri sitä järjestelmää, jonka nimissä vapautta harrastetaan.

    Sääntelemättömiä vapauksia ei voi olla, koska yksilönvapaudenkin varmistamiseksi tarvitaan rikoslaki, jossa toisten rahojen huijaaminen on tuomion uhalla kielletty.

    Finanssi- ja pankkisektori tarvitsee uudet, globaalit pelisäännöt ja niille valvontajärjestelmän. Toivottavasti Suomesta on hyvä apu tähän projektiin, kun meillä on "oma mies", Olli Rehn jopa EU:n talouskomissaarina, yhtenä niistä, joilla pitäisi olla paras informaatio siitä, mikä on mahdollista toteuttaa.

    Seuraava hallitus on vaalien jälkeen tässäkin asiassa kovan edessä. Nyt näyttää pahasti siltä, että Heinäluoma puhuu sdp:n asiantuntemuksen ulos tämän asian hoitamisesta.

    Äänestä

  • vanha demari... kirjoitti:

    seuraavan viiden vuoden aikana.
    Suomen kannattaa olla romahduksessa mukana ensimmäisten joukossa, että sitten pääsemme nopeasti siirtymään sosialismiin!

    ja mitään muutoksia ei Suomen ulkopoliittisissa doktriineissa tapahdu, Blokkirajat pysyvät ja Euroopan valtioiden rajat pysyvät ainakin viisikymmentä vuotta muuttumattomina julisti Paavo Väyrynen väitöskirjassaan muutama kuukausi ennen Berliinin muurin kaatumista.
    Paavo Väyrynen on aina oikeassa, samoin kuin Savupirtin Suuri Poika Urho Kekkonen ylisti Stalinia suureksi neroksi ja Suureksi Suomen Ystäväksi on meidän kaikkien tunnustettava Paavo Vladimirov Väyrynen neroksi ja Suureksi Isänmaalliseksi Kepuänkyräksi ja täysin erehtymättömäksi. Suotta hän ei ylistänyt Pohjois-Koreaa ja sen suurta johtajaa Kim Il Sungia.

    Paavo Väyrysen suuri kepulainen isänmaallisuutensa ja mieletön neroutensa käy ilmi tavassa kuinka hän aneli vaikeuksia Suomelle ja suomalaisille, jotta Ahti Karjalainen voitaisi valita Suomen presidentiksi.

    Me kaikki tukiasisisa ryprvät änkyrät tiedämme miten asiat ovat, meille kertoo oikean totuuden Ilkka, Keskisuomalainen ja muut änkytälehdet. Uutena Itsenäisyyspäivänä kokoonnumme Syöttiläsmaakuntaan Suuren Ajattelijan ja Kepuänkyrän maalle Heimo Huusitalon, anteeksi Eino Uusitalon maisemiin

    Äänestä

..suhteellisuudentaju SDP:ssä kadonnut. Uskotko sinäkin oikein tosissasi, että Katainen ja Suomi voivat sanella mitä EU:ssa päätetään. Suomi on vain yksi pieni jäsenmaa muiden joukossa, joukossa jossa on mukana paljon suurempiakin.

Nuo Urpilaisen sutkaukset ovat typerimpiäkin typerimpiä, ei uskoisi hänen asemassaan tuollaisia ilmoille päästettävän. Muutenkin SDP:n politiikka on niin uskomattoman typerää ja vastuutonta kun vain olla voi. KUinka tuollaista pyrömaani joukkiota voi vielä joku kannattaa.

Hallitus ja Katainen ovat varmasti parhaansa yrittäneet, mutta ei hän ole yksin asioista päättämässä kuten Heinäluoma ja URpilainen näyttävät suomalaisille äänestäjille nyt uskottelevan.

Hyvä hallitus, Huono oppositio!

Äänestä
  • SDP ampuu nyt toistuvasti omaan jalkaansa, kun se kuvittelee kannatuksen kasvavan sillä, että vastustetaan kaikkea ihan asiasta riippumatta ja kusetetaan äänestäjiä aivan suruttomasti sellaisissakin asioissa, joissa hallitus tekee vastuullisesti sen kaiken, mikä tehtävissä on.

    Minä en enää osaa luottaa demareihin ennen kuin Urpilainen ja Heinäluoma siirtyvät sivuun.

    Äänestä

  • voi sitten kysyä, miksi Katainen ja hallitus ovat valehdelleet. Kreikka-pakettia perusteltiin kiireellä. Ei ollut aikaa tehdä selvityksiä ja asettaa tavoitteita sekä pitää niistä kiinni. Nyt sitten Irlannin tukemiseen on ollut aikaa näihin selvityksiin ym. Miksi niitä ei ole tehty? Sen sijaan Katainen lähti Brysseliin uhomielellä ja neuvottelutavoitteet olivat suunilleen samat, mistä oppositio edelleen haluaisi pitää kiinni. Miksi Katainen ei jo tuossa vaiheessa kertonut kansalle, että apupaketti tullaan hyväksymään niillä ehdoilla, jotka Saksa ja Ranska tulevat sanelemaan. Miksei Katainen sanonut, että hän käy Brysselissä lähinnä juomassa kahvia muiden maiden valtionvarainministerien kanssa?

    Keväällä Katainen ja hallitus uhosivat, että tämän jälkeen lähdetään tiukalle kontrollin tielle, ettei tulisi uusia vastaavia ongelmia. Että pitää ottaa opiksi. Vaan miten kävi? Saksan Merkel ja Ranskan Sarkozy neuvottelivat asiat kahden kesken sillä tuloksella, että Ranskan ajama löysäilylinja voitti. Opiksi ei siis enää haluttukaan ottaa. Tätä Katainen ei ole ymmärrettävästi halunnut suurin sanoin mainostaa.

    Katainen ja Kiviniemi voisivat alkaa puhua edes totta. Nyt kun Portugal on seuraavana jonossa. Sen kohdalla voisi edes sanoa, että hallituksen tavoitteena on tukea Portugalin tukipaketti sen suuruuresta ja ehdoista välittämättä. Tyydytään siihen, mitä Merkel ja Sarkozy keskenään mahdollisesti sopivat. Katainen voisi ehkä välillä viestittää näille, että tukipaketit eivät ehkä mene loputtomiin läpi kansallisissa parlamenteissa, jos siellä pitää perusteluiksi kertoa, että tehdään niin kuin Merkel ja Sarkozy päättävät. Tästähän on kyse, kun sanotaan, että asia oli kompromissi. Olihan se, nimitääin Merkelin ja Sarkoqyn keskinäinen kompromissi. Isot vie ja pienet vikisee.

    Äänestä

  • kurppakuukkeli kirjoitti:

    SDP ampuu nyt toistuvasti omaan jalkaansa, kun se kuvittelee kannatuksen kasvavan sillä, että vastustetaan kaikkea ihan asiasta riippumatta ja kusetetaan äänestäjiä aivan suruttomasti sellaisissakin asioissa, joissa hallitus tekee vastuullisesti sen kaiken, mikä tehtävissä on.

    Minä en enää osaa luottaa demareihin ennen kuin Urpilainen ja Heinäluoma siirtyvät sivuun.

    ennen kuin tipahtaa. Tulet vielä näkemään, että kun ja jos näitä rupumaita alkaa tulla enemmänkin, oppositiomieliala alkaa vallata myös hallituspuolueita. Ensin epäileviä tuomaita alkaa tulla Kepusta, koska jossain vaiheessa voidaan ottaa esiin myös ajatus, että EUn budjetteja pitää supistaa näiden vaikeuksien takia. Se puolestaan tarkoittaa, että maataloustukia pitää vähentää. Viimeistään siinä vaiheessa tulet huomaamaan, että tämä sinu pitää laventaa tätä epäluottamustasi myös muihin. Jo nyt on havaittavissa tyytymättömyyttä Kepun sisälle. Tämä tuli hyvin esille eilisessä eduskuntakeskustelussa, kun keput alkoivat kritisoida koko rahaliittoa.

    En voisi kuvitella mitään, millä on vähemmän merkitystä tämän kansan hyvinvoinnille kuin se, mitä poliitikot alkavat "epäillä" silloin, kun tv-lamput palavat ja kamerat käyvät isossa salissa.

    En voi oikein kuvitella sitäkään, ettetkö sinä ymmärtäisi, mikä tilanne nyt on, kun on vain kaksi vaihtoehtoa: 1) estää, ettei yksikään EU-maa kaadu ja 2) antaa koko Euroopan ja maailman upota jeesuksen syntymän jälkeen suurimpaan lamaan.

    Se, että demariut ovat valinneet sellaisen viisastelun tien kuin ovat valinneet on minusta niin alhaista, etten alhaisempaa pysty enää kuvittelemaan, kun en vieläkään oikein usko todeksi, että SDP - suomalaisen hyvinvoinnin rakentaja - voisi vajota niin alas, että sysäisi kaiken rakentamansa suoraan tuhoon, jos nyt ei muita EU-maita tuettaisi.

    Ethän sinä voi olla näin selvää asiaa ymmärtämättä, ethän?

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    voi sitten kysyä, miksi Katainen ja hallitus ovat valehdelleet. Kreikka-pakettia perusteltiin kiireellä. Ei ollut aikaa tehdä selvityksiä ja asettaa tavoitteita sekä pitää niistä kiinni. Nyt sitten Irlannin tukemiseen on ollut aikaa näihin selvityksiin ym. Miksi niitä ei ole tehty? Sen sijaan Katainen lähti Brysseliin uhomielellä ja neuvottelutavoitteet olivat suunilleen samat, mistä oppositio edelleen haluaisi pitää kiinni. Miksi Katainen ei jo tuossa vaiheessa kertonut kansalle, että apupaketti tullaan hyväksymään niillä ehdoilla, jotka Saksa ja Ranska tulevat sanelemaan. Miksei Katainen sanonut, että hän käy Brysselissä lähinnä juomassa kahvia muiden maiden valtionvarainministerien kanssa?

    Keväällä Katainen ja hallitus uhosivat, että tämän jälkeen lähdetään tiukalle kontrollin tielle, ettei tulisi uusia vastaavia ongelmia. Että pitää ottaa opiksi. Vaan miten kävi? Saksan Merkel ja Ranskan Sarkozy neuvottelivat asiat kahden kesken sillä tuloksella, että Ranskan ajama löysäilylinja voitti. Opiksi ei siis enää haluttukaan ottaa. Tätä Katainen ei ole ymmärrettävästi halunnut suurin sanoin mainostaa.

    Katainen ja Kiviniemi voisivat alkaa puhua edes totta. Nyt kun Portugal on seuraavana jonossa. Sen kohdalla voisi edes sanoa, että hallituksen tavoitteena on tukea Portugalin tukipaketti sen suuruuresta ja ehdoista välittämättä. Tyydytään siihen, mitä Merkel ja Sarkozy keskenään mahdollisesti sopivat. Katainen voisi ehkä välillä viestittää näille, että tukipaketit eivät ehkä mene loputtomiin läpi kansallisissa parlamenteissa, jos siellä pitää perusteluiksi kertoa, että tehdään niin kuin Merkel ja Sarkozy päättävät. Tästähän on kyse, kun sanotaan, että asia oli kompromissi. Olihan se, nimitääin Merkelin ja Sarkoqyn keskinäinen kompromissi. Isot vie ja pienet vikisee.

    Kreikan ja Irlannin kohdalla on kyse ihan muusta kuin siitä, että jälkiviisastellaan sillä, mitä joku ministeri on sanonut mikrofoni suun eteen työnnettynä silloin, kun akuutti tilanne on ollut päällä, epävarmuus tilanteesta on ollut koko ajan suunnatonta ja uutta tietoa on tullut tunti tunnilta lisää.

    Siinäkö olisi pitänyt sanoa maailman finanssimarkkinoille, että odotelkaa korkojenne kanssa, kun me teemme ensin selvityksen?

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    voi sitten kysyä, miksi Katainen ja hallitus ovat valehdelleet. Kreikka-pakettia perusteltiin kiireellä. Ei ollut aikaa tehdä selvityksiä ja asettaa tavoitteita sekä pitää niistä kiinni. Nyt sitten Irlannin tukemiseen on ollut aikaa näihin selvityksiin ym. Miksi niitä ei ole tehty? Sen sijaan Katainen lähti Brysseliin uhomielellä ja neuvottelutavoitteet olivat suunilleen samat, mistä oppositio edelleen haluaisi pitää kiinni. Miksi Katainen ei jo tuossa vaiheessa kertonut kansalle, että apupaketti tullaan hyväksymään niillä ehdoilla, jotka Saksa ja Ranska tulevat sanelemaan. Miksei Katainen sanonut, että hän käy Brysselissä lähinnä juomassa kahvia muiden maiden valtionvarainministerien kanssa?

    Keväällä Katainen ja hallitus uhosivat, että tämän jälkeen lähdetään tiukalle kontrollin tielle, ettei tulisi uusia vastaavia ongelmia. Että pitää ottaa opiksi. Vaan miten kävi? Saksan Merkel ja Ranskan Sarkozy neuvottelivat asiat kahden kesken sillä tuloksella, että Ranskan ajama löysäilylinja voitti. Opiksi ei siis enää haluttukaan ottaa. Tätä Katainen ei ole ymmärrettävästi halunnut suurin sanoin mainostaa.

    Katainen ja Kiviniemi voisivat alkaa puhua edes totta. Nyt kun Portugal on seuraavana jonossa. Sen kohdalla voisi edes sanoa, että hallituksen tavoitteena on tukea Portugalin tukipaketti sen suuruuresta ja ehdoista välittämättä. Tyydytään siihen, mitä Merkel ja Sarkozy keskenään mahdollisesti sopivat. Katainen voisi ehkä välillä viestittää näille, että tukipaketit eivät ehkä mene loputtomiin läpi kansallisissa parlamenteissa, jos siellä pitää perusteluiksi kertoa, että tehdään niin kuin Merkel ja Sarkozy päättävät. Tästähän on kyse, kun sanotaan, että asia oli kompromissi. Olihan se, nimitääin Merkelin ja Sarkoqyn keskinäinen kompromissi. Isot vie ja pienet vikisee.

    .... nyt pitkät paskat.. Olet kuin poliittinen jutta- kyyttö ,joka ammuu "kiimoissaan" kuin aina sonnillaan oleva maho lehmä. Tiedäthän sen itsekin, että maho (sanottiin ennen möyrytautiseksi) lypsää vähän, eikä vasikoi.
    -ps. Senkin tiedät, että Lipposen hallitus vei Suomen monista varoittavista puheista piittaamatta mukaan tähän laajaan ja epäyhtenäiseen rahaliittoon. Jo silloin oli nähtävissä kuinka holtittomasti Välimerenmaat talouttaan hoitivat.

    ..aina sen tiedon mukaan mitä on ollut käytettävissä. Kyse on siitä mitkä ne mahdollisuudet on mitä Suomen kaltaisella maalla on. Ei tarvitse olla suuri ajattelija joka huomaa, että ei Katainen ja muu hallitus ole se suurin ja kaunen mikä asioista päättää.

    Ei Katainen mitää henkseleitä paukutellen ole neuvotteluihin lähtenyt. Hän lähti tavoittelemaan takuita lainalle. Hän kyllä selvästi kertoi,että että ei tiedä kuinka se on käytännössä mahdollista. Mutta toisilta vain jää jotkut asiat kuulematta.

    Mutta ei tarvitse olla luulematta, etteikö Heinäluoman ja Urpilaisen puheet myöskin muistettaisi viime päiviltä, varsinkin jos he hallituksessa vaalien jälkeen ovat. Ja jos niitä väritetään samalla kertoimella kun Kataisenkin puheita niin ei hupi ainakaan ole vähenemään päin.

    Ei neuvotteluihin koskaan mennä kertomalla sitä mihionkä voidaan suostua, tämähän on aivan peruskysymys, se mihin ollaan yleensä valmiita on tarkoin suojeltu salaisuus.

    Äänestä

  • kurppakuukkeli kirjoitti:

    SDP ampuu nyt toistuvasti omaan jalkaansa, kun se kuvittelee kannatuksen kasvavan sillä, että vastustetaan kaikkea ihan asiasta riippumatta ja kusetetaan äänestäjiä aivan suruttomasti sellaisissakin asioissa, joissa hallitus tekee vastuullisesti sen kaiken, mikä tehtävissä on.

    Minä en enää osaa luottaa demareihin ennen kuin Urpilainen ja Heinäluoma siirtyvät sivuun.

    ..varsinaiset vuosisadan narrajaiset. Kouluakäyneet ihmiset eivät ymmärrä selviä tosiasioita, tai ymmärtävät mutta kuvittelevat ihmisten olevan ihmisten olevan tyhmiä.

    Äänestä

  • mvv kirjoitti:

    ..aina sen tiedon mukaan mitä on ollut käytettävissä. Kyse on siitä mitkä ne mahdollisuudet on mitä Suomen kaltaisella maalla on. Ei tarvitse olla suuri ajattelija joka huomaa, että ei Katainen ja muu hallitus ole se suurin ja kaunen mikä asioista päättää.

    Ei Katainen mitää henkseleitä paukutellen ole neuvotteluihin lähtenyt. Hän lähti tavoittelemaan takuita lainalle. Hän kyllä selvästi kertoi,että että ei tiedä kuinka se on käytännössä mahdollista. Mutta toisilta vain jää jotkut asiat kuulematta.

    Mutta ei tarvitse olla luulematta, etteikö Heinäluoman ja Urpilaisen puheet myöskin muistettaisi viime päiviltä, varsinkin jos he hallituksessa vaalien jälkeen ovat. Ja jos niitä väritetään samalla kertoimella kun Kataisenkin puheita niin ei hupi ainakaan ole vähenemään päin.

    Ei neuvotteluihin koskaan mennä kertomalla sitä mihionkä voidaan suostua, tämähän on aivan peruskysymys, se mihin ollaan yleensä valmiita on tarkoin suojeltu salaisuus.

    Pyydän anteeksi. Minulla on maaninen kausi mennossa. Lisäksi olen hukannut tappini siirrellessä papereita pöydän eri kulmille.

    Äänestä

  • mvv kirjoitti:

    ..varsinaiset vuosisadan narrajaiset. Kouluakäyneet ihmiset eivät ymmärrä selviä tosiasioita, tai ymmärtävät mutta kuvittelevat ihmisten olevan ihmisten olevan tyhmiä.

    SDP:ssä ja keskustassa on jo näkyvissä suuri vaalipaniikki, kun laskevat gallup-prosentit ennustavat, että ollenkaan kaikille nykyisille kansanedustajille ei ole tuolia seuraavassa eduskunnassa.

    Eniten tämä näyttää panikoittaneen jo viimeksikin paniikkiin menneen SDP:n Heinäluoman, jolle on ihan sama, mitä hallitus tekee tai sanoo, niin aina hän naama punaisena, ohimosuonet pullollaan ja pää täristen jäkättää, että hallitus on pettänyt kansan, omat lupauksensa ja tekee kaiken väärin, mutta ei koskaan sano, miten SDP asian hoitaisi.

    Se, että Urpilainen nostettiin pehmeäksi puskuriksi Heinäkuoman äkäisen koleerisuuden, ei muuta tilannetta. Punakone on paniikissa ja se näkyy pahasti, ja puheet ovat jo jonkin aikaa olleet sellaisia, että sdp:n on vaikea niitä pyörtää, jos se aikoo hallitusneuvotteluihin osallistua.

    Oudointa tässä on juuri se, minkä totesit, että vähänkin kouluja käyneet, jotka eivät ole täysin demariuskoon hurahtaneet, tajuavat, miten hukassa Heinäluoman pallo on, mutta SDP vaan jatkaa "oppositiopolitiikkaansa", vaikka se vetää heidän kannatustaan alaspäin joka kerta, kun tv näyttää Heinäluomaa tai Urpilaista puhumassa löysiä höpötyksiään.

    Äänestä

  • Hoh-hoi-jaa kirjoitti:

    .... nyt pitkät paskat.. Olet kuin poliittinen jutta- kyyttö ,joka ammuu "kiimoissaan" kuin aina sonnillaan oleva maho lehmä. Tiedäthän sen itsekin, että maho (sanottiin ennen möyrytautiseksi) lypsää vähän, eikä vasikoi.
    -ps. Senkin tiedät, että Lipposen hallitus vei Suomen monista varoittavista puheista piittaamatta mukaan tähän laajaan ja epäyhtenäiseen rahaliittoon. Jo silloin oli nähtävissä kuinka holtittomasti Välimerenmaat talouttaan hoitivat.

    se vahvistus sieltä. Juuri tätä se kepulaisuus on, myyräntyötä hallituksen sisälläkin. Menkää keput nyt ihmeessä sanomaan hallituskumppani Kokoomukselle suoraan, ettei rahaliittoon olisi saanut mennä. Kertokaa vielä heille se, että kuka ja minkä puolueen edustaja oli valtionvarainministerinä silloin.

    Tällaisten nilviäisten kanssa te kokoomuslaiset sitten teette yhteistyötä.

    Äänestä

  • mvv kirjoitti:

    ..aina sen tiedon mukaan mitä on ollut käytettävissä. Kyse on siitä mitkä ne mahdollisuudet on mitä Suomen kaltaisella maalla on. Ei tarvitse olla suuri ajattelija joka huomaa, että ei Katainen ja muu hallitus ole se suurin ja kaunen mikä asioista päättää.

    Ei Katainen mitää henkseleitä paukutellen ole neuvotteluihin lähtenyt. Hän lähti tavoittelemaan takuita lainalle. Hän kyllä selvästi kertoi,että että ei tiedä kuinka se on käytännössä mahdollista. Mutta toisilta vain jää jotkut asiat kuulematta.

    Mutta ei tarvitse olla luulematta, etteikö Heinäluoman ja Urpilaisen puheet myöskin muistettaisi viime päiviltä, varsinkin jos he hallituksessa vaalien jälkeen ovat. Ja jos niitä väritetään samalla kertoimella kun Kataisenkin puheita niin ei hupi ainakaan ole vähenemään päin.

    Ei neuvotteluihin koskaan mennä kertomalla sitä mihionkä voidaan suostua, tämähän on aivan peruskysymys, se mihin ollaan yleensä valmiita on tarkoin suojeltu salaisuus.

    ja neuvottelustrategiasta voit olla ihan oikeassa. Mutta jos ajatus on ollut tällainen, niin kai sitä on sitten turha tulla pyytelemään myös oppositiolta siunausta sille, mitä siltäkin on haluttu salata. Jos asia olisi koettu sen tärkeyden edellyttämällä tavalla, oppositio olisi otettu mukaan jo valmisteluvaiheessa.

    Ei kai sinulle ole epäselvää se, että hallitus odotti opposition ymmärtävän, että suomalaista duunaria ja hänen hyvinvointiaan suojataksemme, pitää mennä mukaan Irlannin pakettiin.

    Oppositio päätti kuitenkin tehdä tästä pelkän politikointipelin, jossa hallitusta syyteltiin täysin epäolennaisista tyyliseikoista pääasian kustannuksella.

    Äänestä

  • Mpp on jo tuonut ansiokkaasti pääkohdat hallituksen ja Kataisen sekoiluista esille, mutta kerrataan vielä.

    1. Kreikka kuulemma tuli päättäjien syliin niin nopeasti, että tukipaketti piti rakentaa heti. Tosiasiassa Kreikan ja muiden Etelä-Euroopan maiden taloudellinen huijaustoiminta oli tiedossa vuosia, jopa vuosikymmeniä.

    2. Kreikan jälkeen Katainen Painokkaasti muisti useampaan kertaan korostaa, että mahdollisiin tuleviin kriiseihin valmistaudutaan kunnolla, talouskuria vaaditaan ja mihinkään tukitoimiin ei suostuta ilman vakuutta. Tosiasiassa mitään ei ilmeisesti kriisieihin varautumisen suhteen tehty, tuuli heilutteli Kataisen huulia.

    3. Irlannin tukipaketin rakentelun tiimoilta Katainen pontevasti esititi takuiden vakuusvaatimusten olevan voimassa. Tosiasiassa parin tunnin lentomatkan ja kahvitteluiden jälkeen Suomi oli sitoutunut vakuudettomaksi lainantakaajaksi Irlannin ulkomaalaisperäisen pankkisektorin mahdollisen romahtamisen varalle. Irlantilaiset tavalliset ihmiset toki saavat kiristää vyötä. Katainen joko valehteli päin naamaa, tai toisaalta oli ulkona kuin lumiukko.

    4. Takuiden päättämisen jälkeen Katainen ei tiennyt, millaisen takuusumman takaajaksi Suomi oli suostunut. Tosiasiassa takuiden päättämisen jälkeen Katainen ei tiennyt, millaisen takuusumman takaajaksi Suomi oli suostunut. Katainen ei siis tiennyt.....?

    Äänestä

  • old_profile_40407 kirjoitti:

    Mpp on jo tuonut ansiokkaasti pääkohdat hallituksen ja Kataisen sekoiluista esille, mutta kerrataan vielä.

    1. Kreikka kuulemma tuli päättäjien syliin niin nopeasti, että tukipaketti piti rakentaa heti. Tosiasiassa Kreikan ja muiden Etelä-Euroopan maiden taloudellinen huijaustoiminta oli tiedossa vuosia, jopa vuosikymmeniä.

    2. Kreikan jälkeen Katainen Painokkaasti muisti useampaan kertaan korostaa, että mahdollisiin tuleviin kriiseihin valmistaudutaan kunnolla, talouskuria vaaditaan ja mihinkään tukitoimiin ei suostuta ilman vakuutta. Tosiasiassa mitään ei ilmeisesti kriisieihin varautumisen suhteen tehty, tuuli heilutteli Kataisen huulia.

    3. Irlannin tukipaketin rakentelun tiimoilta Katainen pontevasti esititi takuiden vakuusvaatimusten olevan voimassa. Tosiasiassa parin tunnin lentomatkan ja kahvitteluiden jälkeen Suomi oli sitoutunut vakuudettomaksi lainantakaajaksi Irlannin ulkomaalaisperäisen pankkisektorin mahdollisen romahtamisen varalle. Irlantilaiset tavalliset ihmiset toki saavat kiristää vyötä. Katainen joko valehteli päin naamaa, tai toisaalta oli ulkona kuin lumiukko.

    4. Takuiden päättämisen jälkeen Katainen ei tiennyt, millaisen takuusumman takaajaksi Suomi oli suostunut. Tosiasiassa takuiden päättämisen jälkeen Katainen ei tiennyt, millaisen takuusumman takaajaksi Suomi oli suostunut. Katainen ei siis tiennyt.....?

    Olet oppinut median toistaman demaripropagandan ihan ulkoa.

    Onnittelut.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    se vahvistus sieltä. Juuri tätä se kepulaisuus on, myyräntyötä hallituksen sisälläkin. Menkää keput nyt ihmeessä sanomaan hallituskumppani Kokoomukselle suoraan, ettei rahaliittoon olisi saanut mennä. Kertokaa vielä heille se, että kuka ja minkä puolueen edustaja oli valtionvarainministerinä silloin.

    Tällaisten nilviäisten kanssa te kokoomuslaiset sitten teette yhteistyötä.

    ..annoit jällen näytön. Yksimielinen ja vastuuta kantava hallitus pyrkii omalta osaltaan pitämään pystyssä hajanaista rahaliittoa, johon Lipposen johtama sossuvetoinen hallitus valtansa uhossa Suomen vei. Lipponenhan kuvitteli pääsevänsä EU-ytimiin.
    Tänä päivänä "möyrytautiset" sossut , kuten sinäkin vastustavat hallituksen toimia, mitään vaihtoehtoa esittämättä. Että sellainen vastuuton "NILVIÄISIÄISTEN".poppoo Jutta-kyytön johtama päätön lauma on.
    Ps. on siellä omilla aivoillakin ajattelevia realiteetit tunnustavia, kuten Liikanen, Jaakonsaari , Halonenkin taisi jotain sellaista vänkyttää.Ja uskoisinpa Lipposenkin kauhistelevan demari-nilviästen myyräntyötä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ironcurtain kirjoitti:

Irlannilta ei sitten vaadittu yritysveron korotusta tai mitään vakuuksia lainatakauksille, vaikka niin kovasti uhottiin Brysseliin lähdettäessä? On mielenkiintoista, että tämän hallituksen kannat muuttuvat 180 astetta hyvinkin lyhyessä ajassa. Minusta hallituksen toiminta näyttäytyy poukkoilevana ja suunnattomalta, eli reagoinnilta aina uuteen aamuun. Mitään "Suomen linjaa" ei ole nähtävissä.

On selvästi nähtävissä, että Irlannin ongelmat tulevat realisoitumaan lähivuosina, samaan aikaan kun verotus kotimaassa nousee ja yritysten sekä yksityisten talousongelmat kasvavat. Tarvitaan selvästi johdonmukaisempi hallitus tämän "lama ei edes hipaise Suomea-hallituksen" tilalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu