Hei!!
Nyt vastaavia kokemuksia, alkaa nimittäin jo pikkuhiljaa toivo hiipua.
Olisko tähän jotakin apua kun mieheni tulee aivan liian äkkiä aina. Meillä ongelma ollut tämän asian kanssa koko suhteen ajan (5 vuotta melkeenpä) ja seksielämä ei tunnu parantuvan milläänlailla lukuisista keskusteluista huolimatta. Koska mieheni tulee joka kerta muutamassa minuutissa, kun minä en ole päässyt melkeenpä edes vauhtiin, on pettymyt yhtä suuri aina...
Melkeen vuoden kesti hiljaiselo ettei juurikaan seksiä enää harrastettu koska oikeasti, minua ei huvittanut lainkaa eikä miehenikään vaikuta olevan mikään äärinmäisen halukas (johtuen ehkä siitä että olen valittanut sitä nopeasti tulemista niin pitkään, voisikohan hänellä olla paineita asian suhteen? Mitään hän ei ainakaan myönnä). Mutta itselläni kadonnut suorastaan koko fiilis. Mieheni on todella yksinkertainen ihminen (seksi asioissa), yleensä haluaa käydä suht heti asiaan eikä laukeamisen jälkeen ole sitten vissiinkään tullut mieleenkään että olen jäänyt aina ihan kylmäksi, vaan ainainen sama "sori, ens kerralla sitte".. Ja kun seksihalutkin ovat kaikonneet (molemmilta kai sitten) niin ainainen selitys on "kun me harrastetaan seksiä niin vähän niin tulen niin nopeasti". Se ei kyllä mielestäni pidä paikkansa koska hän tulee AINA AINA AINA niin nopeasti. Sanoin miehelleni että jos esileikki kestäisi pidempään voisi ehkä tästä saada irti enemmän mutta... ei se mielestäni ole auttanut asiaa eikä mieheni "harrasta" juuri sellaista.
Mistä saisi fiilistä jatkaa tätä hommaa? Mitä enemmän olen maininnut asiasta, sen vähemmän on seksiäkään..
Nyt vastaavia kokemuksia, alkaa nimittäin jo pikkuhiljaa toivo hiipua.
Olisko tähän jotakin apua kun mieheni tulee aivan liian äkkiä aina. Meillä ongelma ollut tämän asian kanssa koko suhteen ajan (5 vuotta melkeenpä) ja seksielämä ei tunnu parantuvan milläänlailla lukuisista keskusteluista huolimatta. Koska mieheni tulee joka kerta muutamassa minuutissa, kun minä en ole päässyt melkeenpä edes vauhtiin, on pettymyt yhtä suuri aina...
Melkeen vuoden kesti hiljaiselo ettei juurikaan seksiä enää harrastettu koska oikeasti, minua ei huvittanut lainkaa eikä miehenikään vaikuta olevan mikään äärinmäisen halukas (johtuen ehkä siitä että olen valittanut sitä nopeasti tulemista niin pitkään, voisikohan hänellä olla paineita asian suhteen? Mitään hän ei ainakaan myönnä). Mutta itselläni kadonnut suorastaan koko fiilis. Mieheni on todella yksinkertainen ihminen (seksi asioissa), yleensä haluaa käydä suht heti asiaan eikä laukeamisen jälkeen ole sitten vissiinkään tullut mieleenkään että olen jäänyt aina ihan kylmäksi, vaan ainainen sama "sori, ens kerralla sitte".. Ja kun seksihalutkin ovat kaikonneet (molemmilta kai sitten) niin ainainen selitys on "kun me harrastetaan seksiä niin vähän niin tulen niin nopeasti". Se ei kyllä mielestäni pidä paikkansa koska hän tulee AINA AINA AINA niin nopeasti. Sanoin miehelleni että jos esileikki kestäisi pidempään voisi ehkä tästä saada irti enemmän mutta... ei se mielestäni ole auttanut asiaa eikä mieheni "harrasta" juuri sellaista.
Mistä saisi fiilistä jatkaa tätä hommaa? Mitä enemmän olen maininnut asiasta, sen vähemmän on seksiäkään..
Vastaukset 48
Vanhimmat
Niin ja tuntuu myös siltä että miestäni ei edes kiinnosta mitenkään äärinmäisen paljon kokeilla mitään "kikkoja" asian suhteen ja sen ekan laukeamisen jälkeen yleensä alkaa nukkua tms eli ei kiinosta mikään uusinta kierroskaan, eli en tiedä auttaako tässä käytännössä mikään.
Muutenkin entiset mieheni ovat olleet paljon "halukkaampaa sorttia", en tiedä onko mieheni todella niin epävarma itsestään että sekin vaikuttaa siihen ettei halukkuutta edes ole. Itsekin olen aika rääväsuinen ja puhun välillä hieman liiankin suoraan, voi toki olla että on loukkaantunut kovasti. Mutta kun on vaan vituttanut niin paljon. Olen sanonut että olen 22 vuotias enkä todellakaan aloittamassa mitään selibaattia kanssasi, ja että entiset mieheni ovat ottaneet minut paremmin huomioon eikä toimineet näin :
1. Jos edellisestä kerrasta on tyyliin viikko tai enemmän niin kyllä melkein kuka tahansa laukeaa muutamassa minuutissa. Eli joko useammin seksiä tai sitten käteenveto ennen seksiä.
2. Kortsu päälle niin herkkyys vähenee -> laukeaminen pitkittyy. Jos ei auta niin 2 tai 3 kortsua päällekkäin.
3. Kunnon kerros liukkaria, sekin vähentää herkkyyttä
4. Tosiaan miehesi pitäisi kiinnittää enemmän aikaa esileikkiin, ja ehdottomasti vaikka nuolla sulle orgasmi seksin jälkeen. Luultavasti pelkää esileikkiä, koska luulee kiihottuvansa kahta kauheammin ja sitten yhdyntä kestäisi vaan muutaman sekunnin.
Meinasin sanoa useitakin käytännön neuvoja jotka auttaisivat mutta sitten tulin toisiin aatoksiin...
Sen sijaan haluisin kysyä että miksi itse olet vaivautunut olemaan 5v tämmöisen nyhvärin kanssa? Jos hän ei ota sinua huomioon sängyssä niin ei varmaan ota huomioon missään muuallakaan. Kyllä miehen pitäisi nykypäivänä tietää itsekkin ainakin perusteet siihen miten nainen tyydytetään, jos ei muualta niin pornosta. Ennyt sano että porno olisi mikään hyvä opas, mutta kyllä sieltä nyt ainakin perusteet löytyy.
Potki pellolle koko paska jätkä! :D
Minulla on myös ollut joidenkin entisten miesystävieni kanssa samanlaisia tilanteita. Tilanne on hoidettu joko sillä että mies nuolee minulle orgasmin laukeamisen jälkeen tai sitä ennen. Myös uusintakerrat ovat toimineen, koska mies kestää toisella ja kolmannella kerralla huomattavasti pidempään.
Alkoholi pitkittää laukeamista, joten muutama kalja ennen seksiä auttaa myös.
Syyllistäminen ei auta asiaa. Silloin seksihalut lähtevät myös häneltä sekä sinulta. Hän kokee varmasti paineita siitä ettei pysty tyydyttämään sinua kunnolla, joten jättää asian sitten kokonaan hoitamatta. Yritä rohkaista häntä uusiin asioihin esimerkiksi lelujen ja uusien asentojen avulla. Kun hän sitten saa sinulle nautintoa aikaan niin voit jopa hieman ylinäytellä kuinka hyvältä se tuntuu ja sanoa, että olisi kiva jos sitä jatkuisi vielä pidempään. Ehkä hän näin innostuu itsekin vaikka uusintakertaan tai jollain muula tapaa antamaan sinulle nautintoa. Syyllistäminen on kuitenkin tapa jolla latistaa toisen innostus seksiin kanssasi kokonaan.
Monet esittävät tähän vastaukseksi, että miehen pitää runkata ennen yhdyntää, naisen pitää ottaa suuhun ensin, tai sitten pitää yhtyä useamman kerran. Mielestäni se ei ole kuitenkaan paras keino vaivaan, koska on paljon miehiä, jotka eivät pysty heti yhtymään uudelleen, ja luultavasti vielä enemmän niitä, joille 1 kerta riittää, eli he eivät ainakaan ihan heti haluakaan uusintaa.
Tuo mainittu alkoholi olisi useimmille hyvä keino, mut siinä pitää olla määrän kans tarkkana: pari olutta ei vielä välttämättä pitkitä laukeamista, ja 20 voi saada aikaan sen, että ei edes seiso, tai jos seisoo, ei laukea lainkaan. Sopiva määrä on jossain siellä välillä ja sen löytää kokeilemalla.
Tuossa voi olla myös se että miehesi pitää seksiä ikäänkuin "suorituksena" mikä hoidetaan ja thats it.
parit varvit peräkanaa ni rupee kestää tuleminen.
Sano sille ukolles et nyt opetellaan tyydyttaan naista. Se on sen ongelma ja tajuttava et on aika keskinkertaine petipuuhis jos samantien laukeaa. Vie jonkin aikaa, mut kyl se taito kannattaa ihan opetella
Viisi kertaa peräkkäin eiköhän miehelläsi kestä jo viidennellä kerralla mälli vähän pidempään tai yksi hyvä konsti on että juotappa miehellesi sopivamäärä alkoholia koska se tekee miehelle tunnottomuutaa ja kun saa seisomaan niin voi kestää vaikka tunnin enne kuin lähtee. Otappa mieheltasi ensin suohin että laukeaa ja sitten 15-30min jälkeen miehelle uusi seisokki niin pitäisi kestää pidempään mutta jos on ikää niin pitäisi pystyä itsensä hillitsemään että ei heti laukea.
Moro
tiedän miehenä mitä on elää tämän asian kanssa, se nakertaa itsetuntoa ja haittaa pahimmillaan parisuhdetta ja tekee naisesta helposti haluttoman. Olen kärsinyt tästä vaivasta noin 30 vuotta eli ikäni.
Mutta...parempaa on tullut. Tuntoherkkyys alenee mitä enemmän rakastelee. Eka kerran jälkeen toinen on aina ollut mulla pitempi ja varmempi ja kolmas sitäkin parempi. Ja myös orkut tuntuneet sitä paremmilta mitä usemman kerran peräkkäin on tullut. Se aukainen laukeaminen ei ole orgastinen kokemus miehellekään vaan enempi semmoinen hätälasku tai vähän kuin kakarana kun kusi housuihinsa.
Takuuvarmasti tulen nopeasti lähetyssaarnaaja-asennossa, aiemmin myös takaa päin mikä on niin kiihottavaa jo ajatuksenakin, mutta nyt tulllut siihenkin kestoa. Varmimmin kestän, jos nainen on päällä ja säätelee tempoa ja syvyyttä.
Alalle on tullut myös täsmälääke josta on osalle ollut apua. Olen kokeillut pari kertaa ja kokemukset hyvät. Hieno tunne, kun on saanut kokea naisen laukeamisen riemun ennen omaa ja voinut vaihdella välillä asentoja.
Joitain puudutteitakin on, mutten ole kokeillut. Niissä huomioitava että pestävä ajoissa jottei myös nainen puudu ja homma vaikeudu sitä kautta entisestään.
Joskus ajateltava myös sitä, että seksi sinällään kivaa ja iloista ja pyrkiä pois suorituspaineista - aina ei laukea mutta seur. kerralla ehkä sitten....naisella mielestäni tämä laukeamishomma ei ole niin helppoa kuin meillä miehillä
"Mutta...parempaa on tullut. Tuntoherkkyys alenee mitä enemmän rakastelee. Eka kerran jälkeen toinen on aina ollut mulla pitempi ja varmempi ja kolmas sitäkin parempi."
Ahkeralla runkkaamisella päästään samaan tulokseen. Runkatessa kalun pää tottuu hankaukseen eikä ole enää niin tuntoherkkä. Pahimmillaan naisen on vaikea saata miestä laukeamaan edes imemällä kyrpää. Tietysti yksi ratkaisu voi olla hankkia niin paksuja kumeja kuin markknoilla on sillä kumi vähentää aina kyrvän pään tuntoherkkyyttä.
Sulla on liian herkkuhyvä ja puristeleva pimppi. Tekee liian makeaa miehelle, ei hän pysty pidättelemään kiihottumistaan vaan laukee pian.
Se auttaisi jos olisitte aika tiheästi silleen, ettei painetta miehesi kaluun ehtisi tulla. Alkais kestää pidempään.
Hyvä keino olisi myös jos miehesi runkkaisi itseään kaiken päivää sellaisena päivänä kun illalla "saa".
Sun pitäisi ilmoittaa hänelle se päivä etukäteen jonka iltana "annat", että hän voisi laimentaa kaluaan runkkaamalla.
Nopeasti tuleminen on miehelle raskas asia.Olen sen monesti huomannut.
Nyt kun seksielämää ei enää meillä ole,olen luovuttanut koko asian.Haluaisin nuolla naista,
vaimoni ei tykkää siitä. Joskus ollut nainen jonka kanssa kaikki toimi hyvin,nainen oli minua 10 vuotta
vanhempi.Suhde loppui väärinkäsitykseen.Menetimme molemmat paljon viriilistä elämästämme.
Minä osasin pidättää laukeamista,mutta kun toinen haluaa koko ajan lisää.Se on molempien tunne-elämästä
kiinni.Kyllä sen oppii ajan kanssa.
Pihtaaminen ei mitään auta, itse asiassa olet vaan itse pahentanut ongelmaa. Kai sen orkun saat muutenkin?
ota ensimmäinen lasti pois käsin ta jotenkin ja muutaman minuutin päästä alat vetellä vehettä kuntoon sitten kestää että sinäkin saat jos ei meinaa nousta niin imet reippasti niin nousee
Alkoholi on hyvä keino, joku 6-8 paukkua tunti pari ennen yhdyntää pitäis auttaa.
Toi on toiminut ainakin mulla, mut jos ottaa liikaa, ei meinaa tulla tunninkaan jälkeen. Ja ihan koomassa ei aina seisokaan.
alkoholi on mahd huono vaihtoehto..itse raittiina miehenä en voi kun paheksua humalaista käytöstä mikä on todella rumaa katsella ja kuunnella ja pilaa lisäksi kaiken seksiin liittyvän tunne-elämänkin
lol
Itse opin kuin pidättää tulemista. Hengitystekniikka ainakin vaikuttaa paljon siihen kuin nopeasti tulen. Rauhallinen hengittäminen syvään, sisään nenän kautta, ulos suun kautta pitää laukeamista loitolla. Jos esim kovasti pidättää hengitystään niin laukean huomattavasti nopeampaa. Aikaisemmin itse yhdyntä kesti max 10min, mutta nyt olen pystynyt jopa 90min yhtämittaiseen suoritukseen.
Jokaisen täytyy oppia tuntemaan oma kehonsa ja osata hallita sitä.
Kummia noi naiset, jos ei saa munaa niin valitetaan jos saa valitetaan, ota noista selvää. Itse tein stopin naisille, huomasin näet. On paljon puhtaampi olo kun ei sotke itseään kenenkään perseessä, johan se löyhkäkin on tavatonta mikä sieltä lähtee.
netistä saa, tai hesasta pehngerkadulta. maailma muuttuu sen jälkeen.
Yksi keino parantaa kestävyyttä on ympärileikkaus. On myös ihan manuaalisia konsteja: kalua runkataan ja vähää ennen kun orgasmi alkaa lopetetaan runkkaus ja terskaa puristetaan sormilla niin että kiihotustila "pysähtyy", sitten taas runkataan kalua ja kun tuntuu että orgasmi tulee lopetetaan runkkaus ja puristetaan terskaa sormien välissä pysäytetään kiihotustila, pieni tauko (minuutti) ja sama vielä kerra. Orgasmi siirtyy "kauemmaksi", sitten voi jo kokeilla yhdyntää. Tämä kiihotus-puristus-tekniikka on vanha juttu.
Mulla toi kiihotus-puristus toimii hyvin, kun teen sitä itse yksikseni, mut ei se yhdynnässä sit auta... Ylempänä mainittu alkoholi sen sijaan on aika useinkin toiminut. Joskus tosin jos ottaa liikaa, voi jäädä tulematta kokonaan, mut silloinhan se vaimo vasta onkin tykännyt, kun tunninkin jaksaa jylkyttää...
Olen juuri tavannut muuten tosi miellyttävän miehen, jolla tuntuu olevan erektio-ongelmia, siis ongelmia sen saamisessa ja meidän ekassa yhdynnässä tuli lähes heti sisään päästyään. Mulle uusi tilanne, haluaisin tietää, voinko itse auttaa asiaa, kun jatkaisin mielelläni suhdetta muuten. Vaikea vaan ottaa tällaista puheeksi heti alussa. Hän on ympärileikattu, aiemman kokemuksen mukaan sen tosiaan pitäisi pitkittää orgasmin saamista. Tupakoi aika paljon, juo kyllä muttei liikaa. Mietin kuinka paljon tupakka vaikuttaa, mutta en siitäkään kehtaa heti alkaa valittaa... On hän kaksi lasta saanut aikaan. Ikää yli 40. Ja kyllä tyydytti minut muuten hyvin.
Joissain maissa on hyvaksyttya maarata SSRI-tyyppisia mielialalaakkeita tahan ongelmaan. Naiden laakkeiden yleisin sivuvaikutus on orgasmin saavuttamisen vaikeus, mutta myos vahemmassa maarassa erektiovaikeukset. Mikali Suomessa on sama prokolli, kannattanee kokeilla. Jos ei toimi, niin onhan niita muitakin konsteja, joita taalla on jo listattu. Puudutus-spray tai -voide on yksi toimiva vaihtoehto. Aikaisempi masturbointi ja orgasmi vie mehut toiselta. Seksiin kannattaa varata aikaa, varsinkin naissa tapauksissa. Pikapanoista tulee liiankin pikaiset :) Seksirutiinin alkuun voisi varata miehen lypsamisen kuivaksi yhdessa ja sen jalkeen han voi alkaa naisen (tai toisen miehen) lammittelyn kayttaen kasiaan ja suutaan. Sitten kun alkaa taas sojottaa, voidaan aloittaa penetraatiot yms. Varmasti kestaa talla kerralla tulo kauemmin.
et ole ainut. Mina ei edes kohta kiinnosta kn tiedän että se kestää noin puoli minuuttia ja homma on ohi. Hyvähän se on että tulee, pahempi olisi jos ei tulisi. Mutta ei itselle jää mitään muuta käteen kuin läheisyys. Juuri kun alkaa päästä vauhtiin niin kaikki onkin ohi. Huono juttu on myös, että en odotakaan enää että kerkiän mukaan. Olen vain ns. tyydyttäjä toiselle. Minulla ei ole koskaan ollut tällaista "ongelmaa" kenenkään muun kanssa. Muuten mies on ihana ja huomioiva. Se antaa minulle aika paljon meidän suhteessa. Haluttava ja ihana mies, mutta olishan se kivaa, jos seksikin toimisi tyydyttävästi..ja toimisihan se jos kestoa olisi hiukka enemmän.
Normaali mies haluaa miellyttää sinua sängyssä.
Sama juttu mulla, ettei aiemmin tällaista pikatulemista ole tullut vastaan, sen sijaan sellaisia, jotka ei tule ollenkaan. Ja mulla sama se, että muuten tuntuu aika ihanalta, harmittaa kuitenkin tämä puute, joka on kuitenkin viime kädessä aika tärkeä, ei sitä halua jäädä vain klitorisseksin varaan, kun on tottunut muuhunkin. Meidän juttu on tosin nyt niin uusi, että pitää nyt vielä katsoa miten kehittyy. Pari kertaa on ollut vain käsi- ja suuseksiä, siis minä tehnyt, kun ei ole ollut mahdollisuutta mennä sänkyyn, silloinkin eka kerralla kesti kiihottuminen, vaikka tilanne varmaan oli kiihottava hänellekin. Mutta vaikea kysymys se, kuinka paljon tämä suorituskyky painaa koko suhteessa, ei voi sanoa etukäteen. Toivon ettei se muodostu kynnyskysymykseksi!
Kirjoitit, että mies juo, mut ei liikaa. Kannattais ottaa joku 5-10 olutta/drinksua ennen seksiä, sen pitäis hidastaa orgasmia, mut ei viel estää sitä tai seisokkia
Toi toimii ainakin mulla. Tosin en kyl varsinaisesti kärsi ennenaikaisesta siemensyöksystä, sillä osaan säädellä ainakin jossain määrin lantionpohjan lihaksilla orgasmin tulemista, enkä nyt muutenkaan ihan puolessa minuutissa tule, mut pikku kännis on se hyvä puoli, että silloin ei tarvii jännitellä niitä alapään lihaksia, vaan voi ihan huoletta naida sellasen 20min, ettei ole orgasmi lähelläkään.
Kyllä se vaan niin on että kun tarpeeksi usein nai,niin jopa rupeaa kestämään. Minullakin laukesi jo muutan kiihkeän minuutin jälkeen, mutta kun tarpeeksi usein nussii niin jopa rupeaa kestämään.
Tuo pitää paikkansa, mutta entäs, jos mies ei kerta kaikkiaan halua kovin usein, joten kaksikin kertaa peräkkäin on miltei mahdoton ajatus....?
Kokemuksesta tiedän, että parhaan ja toimivan avun saa, kun menee oikealle lääkärille Mehiläiseen.
Markkinoilla on mielialalääkkeenä olemassa joukko SSRI -lääkkeitä, joista ainakin paroksetiini on suhteellisen tehokas ja edullinen apu. Lääkettä tosin pitää käyttää jatkuvasti, mutta teho on hyvä ja käyttö maksaa alle 10€ / kk. Sivuvaikutuksia on vähän ja ainakin itse olen kokenut sivuvaikutuksena, että esimerkiksi alkoholista aiheutuvaa krapulaa ei koskaan tule --- tosin en kyllä paljon juokaan. Ihmeitä tämäkään lääke ei tee, mutta tämän avulla olen itse pystynyt kontrolloimaan, milloin tulen ja se "minuutin muna" on muuttunut mukavasti "useamman minuutin munaksi".
Markkinoilla on myös täsmälääke, Priligyn, jonka vaikutus kestää muutamia tunteja, mutta hinta on aika suolainen, noin 13€/tabletti.
Itse käytän ssri-lääkettä ja olen todella huomannut ettei laukea ennenaikaisesti. Itse asiassa täytyy jättää sinä aamuna lääke ottamatta mikäli haluaa illalla laueta. Vaikutus alkaa n. 3 viikon kuluttua lääkkeen aloituksesta.
hommatkaa viagrat sun muut niin johan pelittää. Alkuun voi laueta liian nopeasti mutta jo parin kerran jälkeen helpottaa. yhdynnässä täytyy olla vähintään joka toinen päivä niin ei kerkiä kiihottumaan liikaa, Itselläni ainakin oli se pelko että lerpahtaa niin äkkiä oli se homma tehtävä kun kalu toimi. Myös testosteronitaso kannattais mitata jos ei tee edes mieli. Jos nämäkään ei auta niin vika on kumppanissa. joko on tullut oltua liian kauan saman kanssa ja mielekkyys on hävinnyt.
mulla oli pitkä suhde ja siitä kertakaikkiaan loppui innostus. Vaihdoin muijan parempaan niin homma toimii taas kuin unelma, Koittakaa te naiset poiketa tyylistänne ja tehkää jotain jännää ja uutta. Se jo pelkästään kiihottaa kun on uudet kujeet
Vanhan muijan kanssa oltiin noin kerran kuussa ja mälli lähti aina liian nopeasti. Tyydytin muijan tietenkin muuten että kummallekkin tuli hyvä mieli. Muijan vaihto parempaan ja paljon nuorempaan niin seksiälämää on joka päivä ja joskus jopa kahdesti..
Ei muuta ku parin vaihtoon niin homma luistaa. ja tietenkin kannattaa kkokeilla käydä siellä lääkärin pakeilla!!!!!!
Helvettiäkö tollasta minuuttivelliä olet jaksanut valmistaa? Sun äijä on urpo, miksi valitat etkä hae säpinää muualta??
Tyhmä tyhmän ansaitsee?
Pitäiskö sen sit kuhnailla töistätullessa jossain baarissa vaikka 4h että ei tulis liian äkkiä? Ei tuo täällä ainakaan ole tikkana missään, aina saa odottaa että joko se tulis.
Kylläpä sanoisin, että toi muutaman kerran ehdotettu alkoholi on paras keino hidastaa laukeamista. Liika on tietty aina liikaa. Toinen mahdollisuus on sit esim. suihinotto ennen yhdyntää, mut joidenkin miesten kohdalla (itse asias aika monien) kans käy silloin niin, et he eivät aivan just kykene/halua yhdyntää.
Mun mies tulee ihanan hitaasti, se suorastaan valuu sohvalta keittiöön syömään...toisinaa siihen menee jopa 10min aikaa.
Ollaan seurusteltu muutama viikko miesystävän kanssa, eikä nähdä
viikolla lainkaan, kun asutaan eri paikkakunnilla, nähdään vain viikonloppuisin.
Melkein heti kun sen on tullut mun luokse perjantaina, niin ollaankin jo
sängyssä. Pussaillaan ja halataan ensin, sitten aletaan riisua, tässä vaiheessa
mies käy jo kierroksilla, se on aivan kovana. Se ei malta tehdä yhtään mitään
muuta kuin työntyä heti mun sisääni. Koitan välillä estää sitä, mutta ei auta.
Sen on heti päästävä työntämään. Mutta se ei kauaa kestä kun se laukee.
Joskus se laukee jo siinä vaiheessa kun vahingossa kosken sen kalua kun se on
työntymässä sisääni.
Tämä on jo niin iso ongelma, että nyt ollaan oltu ilman yhdyntöjä, kun miestäkin
on alkanut hävettää tämä asia, vaikka emme ole edes ääneen siitä puhuneet.
Sen tekee hirveästi mieli, koska jos vaikka olemme sohvalla katsomassa telkkua,
minä sen kainalossa, niin sen kalu jököttää kovana koko ajan sen housuissa.
En haluaisi pilata tätä suhdetta, kun mies on muuten niin ihana ja mukava, mutta
en halua myöskään jatkaa näin, jos se laukee aina näin nopeasti. Tykkään, että
rakastelu kestää mahdollisimman pitkään, ei mitään tällaista hätäistä parin
sekunnin pikasurvaisua.
Puhuminen tästä asiasta varmaan auttaisi, mutta en uskalla alkaa jutella tästä
ongelmasta miehelle, koska se tuntuu olevan itsekkin niin häpeissään tästä asiasta.
No nyt on vastauksia..
http://www.kimallus.fi/kysy-asiantuntijalta/kysymys/3329176
Tuommosissa tapauksissa ennenkuin muijansa näkee kandee varmaan tumputtaa ennemmin kuin käydä hankalia keskusteluja ihmisten kanssa ja lukee kirjoja.
Huomaa että vastaajana on naislääkäri, naisseksuaaliterapeutti tms. kovapalkkainen, kun kaikki menee hankalaksi. Mitään tuommosiin urologisiin juttuihin ei naista kannata neuvonantajaksi pyytää. Joskus tuntuu ettei ihmiset osaa itsekään ajatella vaan kyselee tyhmiä palstoilla.
Jos puolestaan muija kysyy asiaa, niin ohjeeksi, vedät siltä käteen käsin joka kerta ensin. Sitte koitat löytää ajan uudestaan milloin taas voi alkaa pelehtimään, heti se tuskin käy tai sitte se vetää viagraa.
En minä ainakaan ala vetää käteen mieheltä, jonka kanssa olen ollut vasta muutaman viikon,
kun ei edes kunnolla tunneta vielä ja tiedä mitä se haluaa mun sille tekevän.
Sitäkin olen miettinyt, että sillä on jotain ongelmia, kun se ei kuulemma nuku
oikein viikolla. Väsyneenähän ihminen käy ylikierroksilla, ehkä siksi se on niin herkkä
sängyssä. Mun luona se kyllä nukkuu hyvin. Haluaisi jo muuttaakkin mun luokse, kun
täällä nukkuu niin hyvin. Ei tykkäisi enää yhtään asua yksin. Mutta kun ollaan seurusteltu
vasta muutama viikko, niin en minä sitä vielä tänne päästä asumaan.
En usko, että se mitään viagraa käyttää, ei sillä nyt koko ajan seiso.
Enkä minä ala sille ehdotteleen, että ennen kuin tulet mun luokse, niin
vedä kätees. Pitää nyt katsoa, että mihin tämä juttu kehittyy, jos jatkuu näin,
niin ei kivalta tunnu.
Moi!
Kuulostaa ikävälle tilanteelle...
Haluatko apua??
Olen pk-seudulta 35v kivannäköinen ja 100% luotettava..
Alla nro väärinpäin..eli vaati pikku kekseliäisyyden..
9284623040
On kyllä harmillinen tilanne, minulla oli joskus myös samanlaisia oireita, olin sairastunut ja minua jännitti kokoajan, että miten seksi onnistuu. No eihän se onnistunut kovin hyvin.
Nykyään panettaa jatkuvasti ja joudun runkkaamaan 2-3 kertaa päivässä, joka päivä, vaikka elän parisuhteessa. Iso penikseni tyydyttää kumppanini täysin, jaksan rakastella nykyään jopa 20-30 min kerta ja sen jälkeenki jatkaa toiselle kierrokselle nopeasti.
Jaksamista, asia ratkeaa varmasti ajan kanssa.
Mie hieron ukon tapin nuppiin tunti ennen panoja Emlaa niin jo kestää panna tunnin kaks.
Kannattaa koklata.
No mulle ainakii tulee mieleen että mitä jos nauhoittaisitte koko toiminnan ja sitten jälkeenpäin kattoisitte hidastuksella...eikö se sitten menis aikaa paljon enämpi ( riippuen tietysti hidastusnopeudesta ja samalla voisitte keskustella eli puhua ääneeen asioista ikäänkuin kolmantena ja neljänenä persoonanana).
Mielestäni jokainen ihminen on (vähintään) vartin arvoinen... vai mitä se Vepa Lavikin lauloi...
Meillä ennenaikainen siemnsyöksy ratkesi lääkäri käynnillä ja ei tarvinnut varata aikaa spesialistille.
Ukko kertoi ongelman ja sai reseptin ja nyt ei ole enää ongelmia!!!
Kannattaa soittaa omalle lääkärille aika.
Hyvin menee =)
kokeilkaa kondomeja joissa puuduttavaa ainetta sisällä kokeilin joskus mutta tuntui että vie kaiken tunnon ei se minua niinkään haitannut mutta naiseni ei oikein jaksanut kun tunnin päästäkään ei ollut saanut minua laukeamaan nykyään laitan joskus aluksi sen ja otan pois että tunto kerkeää palautumaan ainakin netin seksiliikeistä saa tilattua niitä