"Assagne pitäisi TAPPAA!"

"Assagne assassinated!" Saammeko lähiviikkoina lukea otsikon, että Julian Assagne on salamurhattu? Ihan mahdollista:

Kanadan pääministerin avustaja: Assange pitäisi tappaa
1.12.2010 14:03 | Kommentit 41
Helsingin Sanomat

Kanadan pääministerin Stephen Harperin läheinen avustaja sanoi keskiviikkona CBC-kanavan keskusteluohjelmassa, että Wikileaksin perustaja Julian Assagne pitäisi tappaa.

Professori Tom Flanagan sanoi olevansa erittäin vihainen paljastuksista. Hänen mukaansa paljastuksissa ei ole mitään hyvää, ja ne voivat jopa johtaa sotaan.

Flanaganin mielestä paljastukset voivat olla erityisen kohtalokkaita Iranin naapurimaille, koska vuotojen mukaan arabimaat ovat vaatineet Yhdysvalloilta kovia toimia Irania vastaan.

Tom Flanagan on Calgaryn yliopiston poliitikan tutkimuksen professori, ja hän on aiemmin toiminut Kanadan konservatiivipuolueen kampanjapääkkönä.

ooooo

Ensin viritettiin seksiansa, johon Assagne lankesi. Sitten Bushin entinen avustaja julisti, että hallituksen täytyy murskata ja tuhota Wikileaks ja vangita sen työntekijät. Sitten Hillary Clinton, Sarah Palin, Alexander Stubb ja Vladimir Putin antoivat lausuntoja, joiden mukaan Wikileaks on äärimmäisen sairas ja vaarallinen sivusto joka pitäisi lakkauttaa vaikka väkisin. Sitten Interpol julisti Assagnen maailmanlaajuisesti etsintäkuulutetuksi vaarallisimpien rikollisten joukossa - ja nyt viimeisimpänä sitten Kanadassa vaaditaan hänen tappamistaan!

Kyllä on poliitikoilla syytä pelätä yhtä miestä! Nyt alkaa jo tuleva maailmanlaajuinen pakkovalta paljastaa kasvojaan. Peto on astumassa ulos piilostaan... Kulissit alkavat kaatua, ja pian käy ilmi, miten meitä on salassa harhaanjohdettu, riistetty, alistettu, aivopesty ja orjuutettu vuosikymmeniä ellei vuosisatoja mitä mielikuvituksellisimmilla keinoilla yhtenäisen globaalin rikollisjoukon toimesta.
24429
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Mikä vaivaa maailmaa joka ei kestä totuutta, miksi avoimuudesta syntyy niin suuri kohu? Miksi totuutta hyssytellään ja kansoille halutaan luoda satu-uskomuksia vailla totuuspohjaa?
Ihmettelen suuresti koko juttua, miksi muka tieto on niin vaarallista. Tulee ihan mieleen paavi ja Galileo.

Äänestä
  • Kuten Eppu Normaali muinoin lauloi: "Jos haluatte pitää vallankahvasta niin älkää herättäkö rahvasta". Valta. Raha ja valta. Siinä kaiken A ja O. Niiden menettäminen on vallanpitäjille kauheampaa kuin mikään muu asia. Siksi tieto on vaarallista.

    Äänestä

  • paljastaa mikä merkkistä condomia Paavi käyttää?

    Äänestä

Se, minkälainen yhteistyökuvio ja globaali mafia vallitsee. Ja kuinka äärimmäisiin toimiin globaalin diktatuurin johto on valmis.

Äänestä

Ei oo Assaknen Julle pitkäikänen mies.

Äänestä
  • sellaista tietoa jota varsinki kommunistit pelkää.....olisi jo aika saada selville mitä teidänkin "rauhaanne" kuluu? Assagnea syytetään mm. raiskauksesta...ihmetyttää vähän tuo syyte.... kun filmiohjaaja Roman Polanskia syytettiin alaikäiseen sekaantumisesta Ransa suojeli Polanskia ja USA vaati vangitsemista.! Assagnen syytteet tuntuvat minusta keksityiltä.....onko hän astunut nyt jonkun vasemman jalan varpaille.....Suomessa mm. Erkki Tuomioja vastusti Wikileaksin tietojen astamista julki.

    Wikileaksin julkaisuista kävi ilmiainakin se, että Israelein "ystävällismieliset" naapurit vehkeilevät todenteolla Israelia vastaan ja huijaavat niitä joita on helppo huijata....mm. suomalaiset politikot! Turkkin pääministeri on ilmoittanut olevansa Israelin vihollinen......minä tiesin tuon ilman Wikileaksin teksejäkin...Turkista lähettiin terroristialus viime syksynä Isralin aluevesille ja silloin hyökättiin juutalaisian poikia vastaan, jotaka menivät tarkastmaan laivaa.....olkaahan suomalaiset tarkkana näissä Israelia koskevissa asioissa.

    Äänestä

mutta ei se pysäytä wikiä. Siitä on tullut jo enemmän, kuin yksi mies.

Äänestä
  • Helppokos CIAn on tappaa kaikki muutkin puljun työntekijät. Ei niitä monta ole.

    Äänestä

normaali kansalainen esittäisi vastaavanlaisia, niin muistaisi sen tehneensä ihan varmasti erilaisten korvausten sekä sakkojen muodossa jotka olisivat enemmän kuin riittävän suuret.

Äänestä
  • että akateeminen ja ns. sivistynyt ihminen, jolta nyt voisi sentään odottaa jonkinasteista moraalia, on valmis antamaan tappotuomioita ei-toivotuille.
    Nwo-diktatuurissa ei todellakaan totella 1o käskyä. Se on puhdasta saatananpalvontaa.

    Äänestä

  • aloittaja haluaa oikeasti tappaa Wikileaksin pomon. Ehkä hän vain siteeraa jotain uutista.

    Äänestä

  • Järkyttävää on kirjoitti:

    että akateeminen ja ns. sivistynyt ihminen, jolta nyt voisi sentään odottaa jonkinasteista moraalia, on valmis antamaan tappotuomioita ei-toivotuille.
    Nwo-diktatuurissa ei todellakaan totella 1o käskyä. Se on puhdasta saatananpalvontaa.

    Eikös se Ayatollahi Khomeinikin niitä fatwojaan jaellut ihan samaan tapaan.

    Äänestä

Assagnea ei pidä tappaa, ei eliminoida. Totuus on hyvä joskus tuoda julki. Sensuuri on kovaa nykyaikana emmekä tiedä puoliakaan siitä mitä maailmassa tapahtuu...

Äänestä

Lauloi totuuden julki.
Kaikki tietävät, että miten mafia rankaisee.
No joo. Jos ihmiset tietäisivät, että minkälaisessa valheessa elävät...
Vapaus ja Demokratia on mennyttä ja vankileirit odottaa.
Kapitalismissa ja kommunismissa on lopulta paljonkin yhteistä.

Äänestä

  • tämä on tyypillistä kommunistin puhetta...suurena kukoistuksen aikananne....jos sitä huijausta nyt niin voi kutsua......ette koskaan puhuneet tuohon tyyliin.....nyt ollaan taas ymmärtävinään enemmän......kommunisti ei pääse irti ympyröistään, syystä, että se ei pysty tunnustamaan ennenkaikkea itselleen, että "suuri "oppi hullutti minut!

    Äänestä

Olen luullut kanadaa paljon sivistyneemmäksi maaksi, mutta sijoittuukin johonkin afganistanin ja somalian välimaastoon.

Äänestä
  • varmaan jo CIA:n palkkatappajat perässä. Kun äijä on saatu hengiltä, alkaa Wikileaksin muuta henkilökuntaa kuolla ikävissä "onnettomuuksissa".

    Äänestä

KANNABISTAKIN POSKET KLOMMOLLA!, SIKSIKIN RAIVOAVAT!

Äänestä
  • Noh, sinähän sen varmaan tiedät.
    "NE VETÄVÄT KANNABISTAKIN POSKET KLOMMOLLA!". Heh, heh, tosi viisasta.

    Äänestä

ööö siis miten se vaikuttas wikiliiksiin vaika se assante nakattaski jonnekki vankilaan? eikö se oo vaan pelkkä naama sille wikiliiksille? vai pyörittääkö se tosiaan ihan ite yksinään sitä wikiliiksiis jollai kannettavalla joka sillon mukana koko ajan ja langattomalla yhteyessllä?

Äänestä

Josko Pili, Hilari ja monet muut haluaa deletoida J. Assagnen, saattaa miehen maine nousta marttyyritasolle. Siksi tekaistu raiskaussyyte on aikaansaatu. Sitä tuomiota istuessaan maailmalla kyllä keksitään uusia syytteitä. Pitkä kakku...

Äänestä
  • Joo sellainen maailman mafia hallitsee. Päättäjämme ovat samassa organisaatiossa.

    Suurin harmaa talous taitaa ollakin koko talous.

    Halutaan ihmiset huonoon asemaan, jotta hallinta on helpompaa. Epäilen, että erilaiset yhteisöt alkavat lisääntyä, kun valtiot hävisivät voimat tuolle globaalille järjestykselle.

    SOTA

    Äänestä

Wikileaks = kontroloitu oppositio. Pelkästään se kuinka valtamedia hypettää tätä saippuaoopperaa kertoo kaiken. On se nimittäin kumma että wikileaksin pitkän historian aikana jenkit eivät ole onnistuneet sulkemaan sivustoa, vaikka heillä on siihen kaikki tekniset mahdollisuudet ja täydet valtuudet kansallisen turvallisuuden nimissä.

Mikähän siinä on että kukaan ei ole pureutunut wikileaksin taustavoimiin? Kukahan operaatiota mahtaakaan rahoittaa?

Lisäksi. Wikileaks "paljastaa" Iranille vahingollisia...mmmm ihka aitoja asiakirjoja, eli syytää samaa propagandaa kuin Israelin ja Jenkkien hallinto. Ohhoh, kuinkas sattuikaan. Ei olleskaan läpinäkyvää, ei.

Kannattaisiko keskittyä kontroloidun draaman sijaan vaikkapa siihen, että maailman keskuspankit kaatavat euroopan valtioita minkä ehtivät. Tavoitteena on todennäköisesti imploosio tiukempaan liittovaltiomalliin. Suomen vuoronumero on jo tiedossa.

Ei, ei.... wiki, wiki, wiki, wiki, wiki, wiki, liekki sonni, wiki, wiki, wiki, wiki, lätkä, wiki, wiki, wiki, matti nykänen, wiki, wiki, wiki, wiki, mervi, wiki, wiki, viinaa, wiki, wiki, wiki, wiki, mamu, wiki, wiki, wiki, wiki, persu, wiki, wiki, wiki, wiki, wiki...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Varavaraani kirjoitti:

"Assagne assassinated!" Saammeko lähiviikkoina lukea otsikon, että Julian Assagne on salamurhattu? Ihan mahdollista:

Kanadan pääministerin avustaja: Assange pitäisi tappaa
1.12.2010 14:03 | Kommentit 41
Helsingin Sanomat

Kanadan pääministerin Stephen Harperin läheinen avustaja sanoi keskiviikkona CBC-kanavan keskusteluohjelmassa, että Wikileaksin perustaja Julian Assagne pitäisi tappaa.

Professori Tom Flanagan sanoi olevansa erittäin vihainen paljastuksista. Hänen mukaansa paljastuksissa ei ole mitään hyvää, ja ne voivat jopa johtaa sotaan.

Flanaganin mielestä paljastukset voivat olla erityisen kohtalokkaita Iranin naapurimaille, koska vuotojen mukaan arabimaat ovat vaatineet Yhdysvalloilta kovia toimia Irania vastaan.

Tom Flanagan on Calgaryn yliopiston poliitikan tutkimuksen professori, ja hän on aiemmin toiminut Kanadan konservatiivipuolueen kampanjapääkkönä.

ooooo

Ensin viritettiin seksiansa, johon Assagne lankesi. Sitten Bushin entinen avustaja julisti, että hallituksen täytyy murskata ja tuhota Wikileaks ja vangita sen työntekijät. Sitten Hillary Clinton, Sarah Palin, Alexander Stubb ja Vladimir Putin antoivat lausuntoja, joiden mukaan Wikileaks on äärimmäisen sairas ja vaarallinen sivusto joka pitäisi lakkauttaa vaikka väkisin. Sitten Interpol julisti Assagnen maailmanlaajuisesti etsintäkuulutetuksi vaarallisimpien rikollisten joukossa - ja nyt viimeisimpänä sitten Kanadassa vaaditaan hänen tappamistaan!

Kyllä on poliitikoilla syytä pelätä yhtä miestä! Nyt alkaa jo tuleva maailmanlaajuinen pakkovalta paljastaa kasvojaan. Peto on astumassa ulos piilostaan... Kulissit alkavat kaatua, ja pian käy ilmi, miten meitä on salassa harhaanjohdettu, riistetty, alistettu, aivopesty ja orjuutettu vuosikymmeniä ellei vuosisatoja mitä mielikuvituksellisimmilla keinoilla yhtenäisen globaalin rikollisjoukon toimesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu