Jone Nikula pakkoruotsista (Radio Aalto 2.12)

7235
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

mutta floppasi lopussa. Eihän kyse ole siitä, että joku muu kieli olisi ruotsia helpompi vaan että ruotsin tuntien tilalla pitäisi olla mahdollisuus opiskella jotain muuta kieltä. Sehän se tulppa on, eikä se, että ruotsi olisi muita kieliä vaikeampi.

Äänestä
  • oli tuo kohta, että se mikä on rikki ja jota ei voi korjata (Suomen kaksikielisyys) joutaa romukoppaan.

    Äänestä

  • nuoleskelijana halusi turvata tulevat työtarjoukset. jone on selvästi pelkuri, eikä uskalla sanoa asioita kuin puoliksi suoraan. Jotain piti löytää hurrienkin mielyttämiseksi.

    Äänestä

Tässä näkyy se, että vaikka järki sanoo, ettei pakkoruotsia tarjota, on tunteen tasolla jo omaksunut halveksunnan kielivapauden puoustajia kohtaan. Täytyy siis löytää jokin tapa piikittää heitäkin vaikka muuten puhuu kielivapauden puolesta. Jos tämän tason jätkä ei ymmärrä, ettei kiinaa tarjotakaan sille, jolla on ruotsissa nolla vaan sille, jolla menee ruotsissa hyvin mutta joka ei jaksa enää kolmatta kieltä siihen rinnalle, niin hyvin on pakkoruotsittajien kamppanja purrut.

Äänestä
  • Jone esittää särmikästä tyyppiä, mutta se on vain rooli. Ei sellaisessa tyypissä ole mitään särmää, joka ei uskalla olla ehdottomasti jotain mieltä. Varsinkaan oikeudenmukaisuuden puolella.

    Äänestä

  • human nature kirjoitti:

    Jone esittää särmikästä tyyppiä, mutta se on vain rooli. Ei sellaisessa tyypissä ole mitään särmää, joka ei uskalla olla ehdottomasti jotain mieltä. Varsinkaan oikeudenmukaisuuden puolella.

    Joka ei opi ruotsia, ei opi myöskään Venäjää. Nikulan ratkaisu. Pannaan opettelemaan molemmat kielet.

    Pyhä Sylvi.

    Äänestä

Lyhyt ja ytimekäs kannanotto, mutta viimesen kommentin kanssa olen eri mieltä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


--- kirjoitti:

http://www.youtube.com/watch?v=pKdpa3Xk5DQ

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu