Näin saataisiin ihmisiä motivoitua ostamaan sähköautoja ja itku kalliista polttoaineesta loppuisi siihen.
Bensiinin ja dieselin verotusta kovennettava
Villapipo.
2227
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kiitos hallituksessa istuvien Vihreiden, Keskustan ja Kokoomuksen Suomessa on nykyisin EU:n kolmanneksi kirein sähkön verotus. Todennäköisesti verotus tulee edelleenkin krisitymään, joten sähkön käyttäjät tulevat näkemään ennen näkemättömän korkeita sähkön myyntihintoja tulevaisuudessa.
Kiitos Vihreiden ja muiden hallituspuolueiden sähköautoista peritään myös käyttövoimaveroja ja sitä todennäköisesesti korotetaan sitä mukaan kun sähköautojen määrä korvaa polttomoottoriautoja. Hallitus pitää huolen siitä, että verokertymä tulee autoilusta kasvamaan vaikka siirryttäisiin sähköauton käyttäjäksi.
Pitäähän sitä jostain saada verotuloja joilla elätetään Vihreitä (kommunisteja) ja saadaan maksettua 2 miljardin vuosittaiset maataloustuet (Keskusta).
millä perkeleen rahoilla ne niitä ostavat.kun taitaa kaikki rahat mennä roistopankkien perseeseen.niin motivoidu tässä sitten.