Mikä on kohtuullisesti itsestään pitämistä?
rakastatko itseäsi?
4
126
Vastaukset
Normivastaushan on ollut: Kun uskoo itsensä armosta autuaaksi, silloin pitää itsestään kohtuullisesti.
Kerran jäin miettimään rakkauden käskyä. Lähimmäistä pitäisi rakastaa kuin itseä. Se on sitten myös niinpäin, että itseä pitäisi rakastaa kuin lähimmäistä.
Jos kunnioitamme lähimmäistä, meidän on kunnioitettava itseämme.
Jos haluamme lähimmäisellemme kaikkea hyvää, niin silloin meidän tulee haluta kaikkea hyvää myös itsellemme.
Elämä on Jumalan lahjaa. Meidän ei sopisi käyttää Jumalan lahjaa itsekkäästi, vaan vastuullisesti sitä kunnioittaen.
Meidän ei tarvitse olla pää kainalosaa toisten ihmisten edessä, mutta emme myöskään saa nousta toisen yläpuolelle itsessämme.- savon ukko
Kun vihaa lähimmäistään, rakastaa liikaa itseään. Jos vihaa itseään, ei voi myös rakastaa lähimmäistään.
Millainen ihminen on lähimmäistään vihaava ja itseään rakastava, ja millainen ihminen on itseään vihaava joka ei voi myös lähimmäistään rakastaa?
Eli itseään liikaa vain rakastava ihminen haluaa olla lähimmäisen yläpuolella, olettaen, että hän on parempi kuin tuo" publikaani" jota hän halveksii.
Itseään vihaava ihminen elämässään kolhuja itselleen tehneenä, joka on helppo saalis alistavalle itseään rakastavalle, joka käyttää huonon itsetunnon omaavaa hyväkseen, vain omaksi hyväkseen. Itseään vihaava ihminen alistuu vielä enemmän omaan mitättömyyteensä. Jolloin ahdistus omasta hyvyydestään saa paineita loppuiäksi. Rakastaminen alistajaa kohtaan on pelkoa.
Sopivasti itseään rakastava ihminen omaa hyvän itsetunnon, jota ei voi itseään liikaa rakastavat hyväkseen käyttää. Hän kyllä puolustaa omia mielipiteitään mitkä tuntee oikeaksi.
- rivik.
nais teolookin ajatuksen tästä kun keskustelimme, se on minustakin hyvä.
Jos haluat että sinulla on hyvä olla, niin älä sano pahasti/loukkaavasti toiselle.- savon ukko
Ei kai kukaan täällä ensiksi pahasti sano, mutta itserakkaat ottavat itselleen heidän yhteisönsä huonoja puolia arvosteltaessa ja rupeavat sitten helvetintietä tarjoilemaan.
Jos minulle, arvostelen palstan luvan mukaan epäkohtia, aletaan käärme soppaa
itseään autuaina pitävät keittämään. Alan auliisti sitä sitten jakamaan.
Olen huomannut, että täällä jos joku sanoo hyvästi viestiin voi kiittää, mutta jos sanotaan meille kullekin pahasti ja loukkaavasti, niin tietysti se panee piruilun kiertämään. Pystyn myös pyytämään anteeksi jota ei kaikki uskovaisetkaan pidä tarpeellisena. He pitävät minuakin vain kiusanhenkenä, koska sanon rehellisisiä tuntemuksia heistä. Huonoja, jolloin se määritellään Jumalan pilkaksi. Hyviäkin, jos on aihetta.
Näin ihmeellinen on ihminen oli sitten uskossa tai ei.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tiedätkö autereen?
Se on vähän niinkuin sinä. Eräänä päivänä se hehkuttaa eteerisenä, laiskan hauen tavoin. Toisena se iskee kuin nälkäinen142224- 1091993
Naisten pitäisi lähestyä miehiä enemmän.
Milloin viimeksi lähestyit miestä ja pyysit kahville tai treffeille?1461801Jos Harris saa naiset liikkeelle,niin kenties.....
Myöskin Nikki Haleyn tukijat lupasivat Harrikselle tukensa.Harris vain 2-3% jäljessä vaikka ei ole edes viellä ehdokas.1661344Luulin olevani ainoa... Mutta jättääkö muutkin tosiaan lääkärikäynnit sivuun?
Lueskelin netistä uutisia ja iltalehdessä oli juttua, että ihmiset eivät hakeudu hoitoihin. Luulin olevani ainoa, joka t1061322Joonas Rask viettänyt omasta
mielestään kivaa iltaa hyvässä hengessä.. https://www.is.fi/sm-liiga/art-2000010582941.html21281- 761124
Yksi syy miksi kaipaan sua
On se että luulen sun ymmärtävän mua hyvin. Ollaan jokseenkin samanlaisia vaikka hyvin erilaisia.66970- 42916
- 68888