Tasa-arvosta pitäisi luopua

Täydellinen tasa-arvo toteutuu ihmisen kykyjen suhteen vain silloin, jos tämä saa ilman rajoituksia toteuttaa lahjakkuuttaan.
Väitän näin siksi, koska ihmisen kyvyt ja lahjakkuudet eivät ole yhteismitallisia asioita. Tasa-arvossa tasa-arvo ei voi toteutua juuri sen vuoksi, koska siinä ei tunnusteta ihmisen synnynnäisiä ominaisuuksia, kykyjä ja lahjoja määrääviksi tekijöiksi. Tasa-arvossa pyritään enneminkin siihen, että lahjakkuuksia toppuutellaan, jotta lahjattomat saisivat kokea olevansa tasa-arvoisia.

Tasa-arvossa kuka tahansa voi olla yhtä lahjakas kuin muutkin, vaikka olisi täysin lahjaton. Tasa-arvo on piilo sosialismia, jossa lahjakkaat joutuvat nöyristelemään lahjattomien edessä.
Lahjakkaat ja kyvykkäät eivät tarvitse tasa-arvoa, koska he pärjäävät muutenkin, joten tasa-arvo on vain lahjattomia varten.

Mitä tulee naisiin, niin tunnen monia lahjakkaita naisia, jotka eivät peräänkuuluta itselleen tasa-arvoa. Nainen voi olla jopa miestä lahjakkaampi, joten ihminen voi pärjätä aivan hyvin ilman tasa-arvoakin.

Tasa-arvo muutenkin haisee, koska siinä tavoitellaan aina etua jollekin ryhmälle. Oikea tasa-arvo ottaisi huomioon kaikkien edun, eikä pyrkisi ajamaan vain omaa etuaan.
9554
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Olet tajunnut koko sanan päin persettä, ei tasa-arvo tarkoita sitä että kaikki tasapäistetään. Se tarkoittaa sitä ettei kohdisteta eriarvoistavia lakeja ja asenteita ihmisen sukupuolen, ihonvärin, seksuaalisen suuntautuneisuuden tai jonkin muun seikan takia. Sinunko mielestä miehen arvo on suurempi kuin naisen ihan vain sen takia että sattuu olemaan mies, vaikka nainen olisi pätevämpi? Se on epätasa-arvoa.

Äänestä
  • ”ei tasa-arvo tarkoita sitä että kaikki tasapäistetään”

    Tasa-arvossa kaikki on neutraalia, joten tasa-arvossa ei suvaita ihmistä, joka on liian lahjakas. Yhden kokeilun tasa-arvosta teki entinen Neuvostoliitto, joka tappoi kaikki liian lahjakkaat ihmiset. Jäljelle jäi vain tyhmiä ja lahjattomia. Sen vuoksi entisen Neuvostoliiton maista ei ole noussut nykypäivän suurmiehiä.

    Tasa-arvo on historian verisin aate. Aina kun jossain on ryhdytty kokeilemaan tasa-arvoa, niin se on johtanut kansanmurhaan ja tasapäistämiseen. Lopputulos on aina ollut totalitarismi, jossa toisinajattelua ja lahjakkuuksia ei suvaita.

    Tasa-arvossa rakastetaan vain omia eli niitä, jotka ajattelevat samalla tavalla ja niitä jotka ovat yhtä tyhmiä, ainakin vähän aikaa. Lopulta tasa-arvossa tapetaan jopa omia ystäviä, kuten esim. Stalin ja Hitler tekivät.

    Äänestä

  • SamiA kirjoitti:

    ”ei tasa-arvo tarkoita sitä että kaikki tasapäistetään”

    "Tasa-arvo (tasa-arvoisuus eli samanarvoisuus) tarkoittaa erityisesti kaikkien ihmisten yhtäläistä arvoa yksilöinä ja yhteiskunnan jäseninä.[1]
    Poliittisesti tasa-arvon vaatimus on tarkoittanut vaatimusta kansalaisten yhtäläisestä asemasta lain edessä (yhdenvertaisuusperiaate) sekä kansanvaltaisesta hallinnosta." (määritelmä lainattu wikipediasta)

    Mitenkäs näiden periaatteiden noudattaminen muka johtaa "kansanmurhaan ja tasapäistämiseen"??

    Äänestä

  • Eriarvoistavia lakeja nimen omaan tehdään tasa-arvon nimissä, kun naisille tehdään kiintiöitä. Edes yksityisyrityksissä omistaja ei saisi ottaa parhaita johtajiksi, vaan mukaan täytyisi ahtaa väkisin pätemättömiä naisia.
    Miehille sen sijaan ei ole kiintiöitä, vaikka esim. sosiaalialalla, jossa naiset niitä syrjiviä päätöksiä tekevät sukupuolen perusteella, se olisi todella tarpeen.

    Äänestä

  • kirjoitit kirjoitti:

    Eriarvoistavia lakeja nimen omaan tehdään tasa-arvon nimissä, kun naisille tehdään kiintiöitä. Edes yksityisyrityksissä omistaja ei saisi ottaa parhaita johtajiksi, vaan mukaan täytyisi ahtaa väkisin pätemättömiä naisia.

    "Eriarvoistavia lakeja nimen omaan tehdään tasa-arvon nimissä..."

    Epäilemättä. Kaikki lait laaditaan jonkin hyvän asian nimissä, eihän niitä muuten saataisi hyväksytyiksi. Ja huomaa, että nuo lait aiheuttavat nimenomaan eriarvoisuutta kuten itsekin kirjoitit.

    Äänestä

  • kirjoitit kirjoitti:

    Eriarvoistavia lakeja nimen omaan tehdään tasa-arvon nimissä, kun naisille tehdään kiintiöitä. Edes yksityisyrityksissä omistaja ei saisi ottaa parhaita johtajiksi, vaan mukaan täytyisi ahtaa väkisin pätemättömiä naisia.
    Miehille sen sijaan ei ole kiintiöitä, vaikka esim. sosiaalialalla, jossa naiset niitä syrjiviä päätöksiä tekevät sukupuolen perusteella, se olisi todella tarpeen.

    "Edes yksityisyrityksissä omistaja ei saisi ottaa parhaita johtajiksi, vaan mukaan täytyisi ahtaa väkisin pätemättömiä naisia."

    Olet valehtelija, tai tietämätön tomppeli.

    Äänestä

  • 5 kirjoitti:

    Eikö pörssissä ole yksityisyrityksiä?
    " Olisiko ehkä syytä tiukentaa pörssiyhtiöiden hallinto- ja ohjausjärjestelmiä koskevaa suositusta, esimerkiksi kirjaamalla naisten osuuden kasvattaminen nimenomaiseksi tavoitteeksi", ministeri Wallin kysyi."
    http://www.stm.fi/tiedotteet/tiedote/view/1243049

    Äänestä

  • SamiA kirjoitti:

    ”ei tasa-arvo tarkoita sitä että kaikki tasapäistetään”

    Tasa-arvossa kaikki on neutraalia, joten tasa-arvossa ei suvaita ihmistä, joka on liian lahjakas. Yhden kokeilun tasa-arvosta teki entinen Neuvostoliitto, joka tappoi kaikki liian lahjakkaat ihmiset. Jäljelle jäi vain tyhmiä ja lahjattomia. Sen vuoksi entisen Neuvostoliiton maista ei ole noussut nykypäivän suurmiehiä.

    Tasa-arvo on historian verisin aate. Aina kun jossain on ryhdytty kokeilemaan tasa-arvoa, niin se on johtanut kansanmurhaan ja tasapäistämiseen. Lopputulos on aina ollut totalitarismi, jossa toisinajattelua ja lahjakkuuksia ei suvaita.

    Tasa-arvossa rakastetaan vain omia eli niitä, jotka ajattelevat samalla tavalla ja niitä jotka ovat yhtä tyhmiä, ainakin vähän aikaa. Lopulta tasa-arvossa tapetaan jopa omia ystäviä, kuten esim. Stalin ja Hitler tekivät.

    KOMMUNISMI JA TASA-AVO ON KAKS VITUN ERI ASIAA!! Hiffasitko? :P

    Äänestä

"Tasa-arvossa tasa-arvo ei voi toteutua..."

Myönnettäköön, etten täysin ymmärrä. Kerrohan SamiA miten tähän tasa-arvoiseen tasa-arvottomuuteen sitten päästäisiin. Mitä lakeja haluaisit muuttaa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

SamiA kirjoitti:

Täydellinen tasa-arvo toteutuu ihmisen kykyjen suhteen vain silloin, jos tämä saa ilman rajoituksia toteuttaa lahjakkuuttaan.
Väitän näin siksi, koska ihmisen kyvyt ja lahjakkuudet eivät ole yhteismitallisia asioita. Tasa-arvossa tasa-arvo ei voi toteutua juuri sen vuoksi, koska siinä ei tunnusteta ihmisen synnynnäisiä ominaisuuksia, kykyjä ja lahjoja määrääviksi tekijöiksi. Tasa-arvossa pyritään enneminkin siihen, että lahjakkuuksia toppuutellaan, jotta lahjattomat saisivat kokea olevansa tasa-arvoisia.

Tasa-arvossa kuka tahansa voi olla yhtä lahjakas kuin muutkin, vaikka olisi täysin lahjaton. Tasa-arvo on piilo sosialismia, jossa lahjakkaat joutuvat nöyristelemään lahjattomien edessä.
Lahjakkaat ja kyvykkäät eivät tarvitse tasa-arvoa, koska he pärjäävät muutenkin, joten tasa-arvo on vain lahjattomia varten.

Mitä tulee naisiin, niin tunnen monia lahjakkaita naisia, jotka eivät peräänkuuluta itselleen tasa-arvoa. Nainen voi olla jopa miestä lahjakkaampi, joten ihminen voi pärjätä aivan hyvin ilman tasa-arvoakin.

Tasa-arvo muutenkin haisee, koska siinä tavoitellaan aina etua jollekin ryhmälle. Oikea tasa-arvo ottaisi huomioon kaikkien edun, eikä pyrkisi ajamaan vain omaa etuaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu