ilmiselvästi, paitsi että on ottanut myöhemmin tuon sairaan virnistyksen tehosteekseen. Niin ja lisäksi hän laitatti kultaiset kulmahampaat, jotta vaikutus olisi vieläkin tehokkaampi. Tuolla Oliver Hawk taitelijanimenään käyttäneelläkinhän oli muistaakseni kultahammas, jos ei sitten kaksikin, joten oliskohan niin, että kapimme on saanut hänestäkin vaikutteita, kuten Hitleristä, Rembrantista, Stalinista /Leninistä, Saunatontustakin, mutta ei valitettavasti normaali ihmisistä, kuten Kekkosesta, ja keskustalaisista.
Ilmankos hän noita kuviaan viljeleekin saitilla. Olenhan todennut jo aiemminkin, että hänen psykkaleikkinsä on kääntynyt häntä itseään vastaan. No eihäni ole poikasista ollut pommikoneenkuljattajiksi ennenkään. Esikunnan sisälähetiksi korkeintaan. Ulkopuolelle talon, tuollaisia ei pidä pästää ainakaan minkään arvopostin kanssa. Korkeintaan pullan ostoon lähikaupasta kahvinkeittonsa lomassa.
0Äänestä
telluuzzzzzzzzz....
Totta kai se on Kapi. Eihän sinun pienessä maailmassasi muuta olekaan kuin Kapi ja kepu. Tuossa tärkeysjärjestyksessä.
0Äänestä
Fantom 2
Tuon kuvan vieressä kerrotaan, kuka kuvassa on.
0Äänestä
24
Maalaisliittolainen iso kiho on tuo paksu patu tuossa etualalla.
Vastaukset 6
Vanhimmat
ilmiselvästi, paitsi että on ottanut myöhemmin tuon sairaan virnistyksen tehosteekseen.
Niin ja lisäksi hän laitatti kultaiset kulmahampaat, jotta vaikutus olisi vieläkin tehokkaampi.
Tuolla Oliver Hawk taitelijanimenään käyttäneelläkinhän oli muistaakseni kultahammas, jos ei sitten kaksikin, joten oliskohan niin, että kapimme on saanut hänestäkin vaikutteita, kuten Hitleristä, Rembrantista, Stalinista /Leninistä, Saunatontustakin, mutta ei valitettavasti normaali ihmisistä, kuten Kekkosesta, ja keskustalaisista.
Ilmankos hän noita kuviaan viljeleekin saitilla.
Olenhan todennut jo aiemminkin, että hänen psykkaleikkinsä on kääntynyt häntä itseään vastaan.
No eihäni ole poikasista ollut pommikoneenkuljattajiksi ennenkään. Esikunnan sisälähetiksi korkeintaan.
Ulkopuolelle talon, tuollaisia ei pidä pästää ainakaan minkään arvopostin kanssa. Korkeintaan pullan ostoon lähikaupasta kahvinkeittonsa lomassa.
Totta kai se on Kapi. Eihän sinun pienessä maailmassasi muuta olekaan kuin Kapi ja kepu. Tuossa tärkeysjärjestyksessä.
Tuon kuvan vieressä kerrotaan, kuka kuvassa on.
Maalaisliittolainen iso kiho on tuo paksu patu tuossa etualalla.
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/8/8d/IKL_leadership_with_Italian_delegation_1933.jpg
Sepistä ei ollut edes esikuntaan pullaa ostamaan.
..alkuperä selviää täältä:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9512349