"Yhteiskunnallisesti paljon vakavampaa on kuitenkin oikeuslaitoksen sisällä oleva rikollisuus."
"Syyttäjät estävät poliisien virkarikosten tutkinnan ja poliisit estävät syyttäjien virkarikosten tutkinnan. Molemmat luottavat siihen, että kansalainen uupuu pyörityksessä. Mediaa ei kiinnosta. Se on maan tapa.
Kaikesta huolimatta poliisi saa tavattoman korkeita lukuja sisäministeriön kahden, kolmen vuoden välein teettämässä kyselyssä, Poliisibarometrissa. Tuorein julkaistiin viime elokuussa ja siinä kerrottiin, että 96 prosenttia suomalaisista luottaa poliisiin erittäin tai melko paljon. Korkeammat luvut saivat vain pelastuslaitokset, 99 prosenttia.
Kuva muuttuu, kun kysytään kansalaisten konkreettisia kokemuksia. Vastaajat ovat aiemmin kertoneet, että vain 30 prosenttia heidän tekemistään rikosilmoituksista johti esitutkintaan. Nyt määrä romahti, enää 18 prosenttia kansalaisten ilmoituksista käynnistää esitutkinnan.
Tietenkin kansalaisten rikosilmoituksista osa on aiheettomia, mutta niin on myös poliisin ja vaikkapa verottajan tekemistä rikosilmoituksista. Niistä tutkitaan myös aiheettomat.
Lain mukaan vähäinen teko voidaan jättää tutkimatta, jos asianomistajalla ei ole vaatimuksia. Syyttäjä voi lisäksi määrätä, ettei jotain tekoa tutkita, vaikka asianomistaja sitä vaatisikin, jos teko ja syyllisyys ovat vähäisiä. Tosiasiassa sitä, mitkä tutkitaan ja mikä jätetään, ei kuitenkaan ratkaise pelkästään rikoksen vakavuus. Sen ratkaisee aivan liian usein poliisin ja syyttäjän mielivalta.
Resurssipula selittää osaksi sen, ettei esimerkiksi kaikkia massarikoksia pystytä tutkimaan. Yhteiskunnallisesti paljon vakavampaa on kuitenkin oikeuslaitoksen sisällä oleva rikollisuus.
Poliisit väärentävät asiakirjoja, lavastavat rikoksia, valehtelevat todistajina esitutkinnassa ja oikeudessa. Nämä virkarikokset ovat poliisille ja syyttäjille lähes riskittömiä, sillä ne jätetään tutkimatta. Tässä koneisto on tehokas.
Asianajajien mukaan huumejutuissa on tavanomaista, että tuomiot eivät useinkaan perustu näyttöön vaan vanhaan rikosrekisteriin. Ja poliisin todistuksiin. Tässäkin asiassa on hyvin suuri ero länsimaisiin oikeusvaltioihin.
"Syyttäjät estävät poliisien virkarikosten tutkinnan ja poliisit estävät syyttäjien virkarikosten tutkinnan. Molemmat luottavat siihen, että kansalainen uupuu pyörityksessä. Mediaa ei kiinnosta. Se on maan tapa.
Kaikesta huolimatta poliisi saa tavattoman korkeita lukuja sisäministeriön kahden, kolmen vuoden välein teettämässä kyselyssä, Poliisibarometrissa. Tuorein julkaistiin viime elokuussa ja siinä kerrottiin, että 96 prosenttia suomalaisista luottaa poliisiin erittäin tai melko paljon. Korkeammat luvut saivat vain pelastuslaitokset, 99 prosenttia.
Kuva muuttuu, kun kysytään kansalaisten konkreettisia kokemuksia. Vastaajat ovat aiemmin kertoneet, että vain 30 prosenttia heidän tekemistään rikosilmoituksista johti esitutkintaan. Nyt määrä romahti, enää 18 prosenttia kansalaisten ilmoituksista käynnistää esitutkinnan.
Tietenkin kansalaisten rikosilmoituksista osa on aiheettomia, mutta niin on myös poliisin ja vaikkapa verottajan tekemistä rikosilmoituksista. Niistä tutkitaan myös aiheettomat.
Lain mukaan vähäinen teko voidaan jättää tutkimatta, jos asianomistajalla ei ole vaatimuksia. Syyttäjä voi lisäksi määrätä, ettei jotain tekoa tutkita, vaikka asianomistaja sitä vaatisikin, jos teko ja syyllisyys ovat vähäisiä. Tosiasiassa sitä, mitkä tutkitaan ja mikä jätetään, ei kuitenkaan ratkaise pelkästään rikoksen vakavuus. Sen ratkaisee aivan liian usein poliisin ja syyttäjän mielivalta.
Resurssipula selittää osaksi sen, ettei esimerkiksi kaikkia massarikoksia pystytä tutkimaan. Yhteiskunnallisesti paljon vakavampaa on kuitenkin oikeuslaitoksen sisällä oleva rikollisuus.
Poliisit väärentävät asiakirjoja, lavastavat rikoksia, valehtelevat todistajina esitutkinnassa ja oikeudessa. Nämä virkarikokset ovat poliisille ja syyttäjille lähes riskittömiä, sillä ne jätetään tutkimatta. Tässä koneisto on tehokas.
Asianajajien mukaan huumejutuissa on tavanomaista, että tuomiot eivät useinkaan perustu näyttöön vaan vanhaan rikosrekisteriin. Ja poliisin todistuksiin. Tässäkin asiassa on hyvin suuri ero länsimaisiin oikeusvaltioihin.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kun poliisia epäillään rikoksesta, tutkinnanjohtajaksi tulee syyttäjä, jonka nimeää valtakunnansyyttäjänvirasto. Maaliskuussa 2010 valtionsyyttäjä Ari-Pekka Koivisto kehui eräässä toimittajien tilaisuudessa poliisirikosten tutkinnan hyvää tasoa virastossaan:
”Poliisista tehdyt rikosilmoitukset tarkastaa ensimmäiseksi tutkinnanjohtajana kihlakunnansyyttäjä Heli Haapalehto. Hänet on nimetty varta vasten tähän tehtävään tämän vuoden alusta. Haapalehto seuloo heti päältä pois ilmeisen aiheettomat ilmoitukset”, Koivisto selosti. Hän pilkkasi poliiseista rikosilmoituksia jättäneitä:
”Käykää katsomassa Haapalehdon päättyneiden juttujen luetteloa. Siitä selviää, mitä on käsitelty ja miten suuri osa on aivan aiheettomia. Monista näkee heti, että kirjoittajalta ovat jääneet aamulla lääkkeet ottamatta.”
Turun oudon huumejutun tutkinta näytti, kuinka Koiviston ylistämä kone toimii. Tilaukseni poliisien kuulustelukertomuksista otettiin tammikuussa asiallisesti vastaan, mutta asiakirjojen sijaan posti toi toimistosihteerin kirjeen:
”Tiedustelin asiaa tutkinnanjohtaja Susanne Arppelta ja hän ilmoitti, etten voi sitä lähettää.”
Vaadin puhelimitse rikoskomisario Arppelta asiakirjoja. Arppe kieltäytyi, mitään syytä tai perustetta ilmoittamatta. Hän myös pakotti toimistohenkilökunnan rikkomaan lakia määräämällä uudelleen, ettei asiakirjoja anneta. Lopulta lähetin Arppesta rikosilmoituksen.
Eräs turkulainen ylikomisario pelasti osin tilanteen lähettämällä paperit. En silti peruuttanut rikosilmoitusta, koska halusin nähdä millaisen fiaskon valtakunnansyyttäjänvirasto tapauksesta kehittää. Enkä pettynyt.
Aikanaan sain Heli Haapalehdon päätöksen, ettei mitään rikosta ollut tapahtunut. Rikoskomisario Arppe oli selittänyt kaiken johtuneen siitä, ettei asiakirjat tilannut toimittaja ollut jättänyt osoitettaan.
Haapalehto astui miinaan. Rikosilmoitukseni liitteenä oli kopio toimistosihteerin kirjelapusta ja jopa kirjekuoresta, joissa molemmissa on osoitteeni. Siinä oli myös muita todisteita Arppen toiminnasta.
Seuraavaksi tilasinkin valtakunnansyyttäjänviraston (VKSV) kirjaamosta oman rikosilmoitukseni. Sitä ei siellä ollut, oli vain Arppen selitys – sen sentään sain. Tutkinnanjohtaja Haapalehto oli saanut sähköisesti tiedon Arppea koskevasta rikosilmoituksesta ja pyytänyt Arppelta selvityksen.
Hän kopioi sen sellaisenaan omaan ”ei rikosta” -päätökseensä, viitsimättä koskaan lukea rikosilmoitusta ja sen mukana olevia todisteita.
Selvityksessäni ilmeni, että tämä on VKSV:n vakiomenettely, jonka erinomaisuudesta valtionsyyttäjät rehentelevät hyväuskoisille toimittajille, kuten Ari-Pekka Koivisto maaliskuussa. Sekin on riskitöntä, sillä toimittajat eivät yleensä tarkista poliisien ja syyttäjien puheiden todenperäisyyttä. Syytä olisi.
http://fifi.voima.fi/voima-artikkeli/2010/numero-9/virkavaltaa-mielivaltaa
Mikko Niskasaari on vapaa oikeus- ja ympäristötoimittaja, joka on erikoistunut poliisi- ja syyttäjänlaitoksen virkarikosten tutkimiseen.
Artikkeli pohjautuu valmisteilla olevaan kirjaan.
Artikkelin tiedot perustuvat tapausten esitutkintapöytäkirjoihin ja tuomioistuimien päätöksiin. Niitä on täydennetty haastatteluilla.
Poliisien oikeuksissa:
1. Oikeusoppineet kritisoivat voimakkaasti poliisille esitettävää havaintotietojen keruujärjestelmää.
- Tämähän alkaa lähennellä Itä-Saksan Stasin urkkijarekisteriä, sanoo oikeusinformatiikan professori Rauno Korhonen Lapin yliopistosta.
Alma Median sanomalehdet kertoivat viikonvaihteessa eduskunnassa käsiteltävästä lakiesityksestä, joka antaisi poliisille oikeuden panna kenen tahansa henkilötiedot valtakunnalliseen rekisteriin pelkän yksittäisen poliisimiehen epäilysten perusteella.
Määräaikainen rekisterimerkintä voitaisiin tehdä, jos poliisilla olisi perusteltu epäily siitä, että henkilö liittyy rikolliseen toimintaan olosuhteiden, uhkailujen tai muun käyttäytymisen perusteella.
Poliisi saisi esimerkiksi kirjata ylös aamuyöllä kaupungilla kulkevan henkilön tiedot, jos hän kantaa mukanaan arvokkaita työkaluja joita voi epäillä varastetuiksi.
Oikeusoppineita lakiesitys tyrmistyttää. Oikeustieteen lisensiaatti Mikael Koillinen Turun yliopistosta katsoo, että esitys vaarantaisi ainakin yksityisyyden ja henkilötietojen suojan. Ne ovat perustuslain suojaamia perusoikeuksia.
Koillinen pelkää rekisterin perustamisen johtavan edelleen siihen, että tietoja ryhdytään myöhemmin käyttämään uusiin tarkoituksiin. Poliisi yritti toimia näin viimeksi biometristen passien sormenjälkirekisterin kohdalla.
- Seuraava askel on aina pienempi kuin ensimmäinen, Koillinen sanoo.
Poliisin toimivaltuuksia on laajennettu voimakkaasti jo vuosien ajan. Harvalla asiantuntijalla on enää hyvää käsitystä kokonaistilanteesta.
2. Poliisi on saamassa reaaliaikaisen pääsyn hotellien matkustajatietoihin. Uuden oikeutensa avulla poliisi voisi sähköisen yhteyden avulla koska tahansa tarkistaa keitä suomalaisissa majoitusliikkeissä on asiakkaina, jos virkatehtävät sitä vaativat. Uusi oikeus sisältyy parhaillaan eduskunnassa käsiteltävään lakiesitykseen henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa.
Lakiesityksessä lähdetään siitä, että poliisi saa jatkossa oikeuden tarkistaa majoitusliikkeistä kaikki matkustajatiedot kansallisuuteen katsomatta teknisen käyttöyhteyden avulla. Poliisi saisi myös oikeuden tallettaa saamiaan tietoja poliisiasiain tietojärjestelmään vuoden ajaksi, minkä jälkeen tiedot olisi poistettava (*mitä ei tule tapahtumaan).
3. Suomessa poliisi voi suorittaa kotietsinnän ilman oikeuden päätöstä tai syyttäjän lupaa. Toisin kuin Kiinassa, Neuvostoliitossa, Suomessa ja Pohjois-Koreassa, länsimaalaisissa oikeusvaltioissa vaaditaan aina tuomarin tai oikeuden lupa.
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/12/poliisin_kotietsintavaltuuksista_iso_kiista_2195364.html
Stalin sanoi aikoinaan, että paperi on (vain) paperia. Onko Suomessa otettu Stalinilta oppia?
Talvisodassa Neuvostoliiton rikkoessa Geneven ("laki") sopimusta käyttämällä räjähtäviä pienaseammuksia, Stalinin korviin kantautui suomalaisten valitukset sopimusrikkomuksesta. Stalin totesi, että paperi (Geneven sopimus) on paperia. Vetoaminen "turhan byrokratian poistamiseen" eli luvan saamiseen esim. tuomarilta liittynee siis stalinismiin tai ainakin stalinismin ihannointiin?
niin..
tätä palstaakin valvoo ihmiset, jotka ovat aina "oikeassa"..
Poliisivaltio on valtio, jossa lait eivät valvo viranomaistoimintaa. Vastakohtana poliisivaltiolle on oikeusvaltio, jossa viranomaiset toimivat lakien alaisuudessa. Tyypillisesti poliisivaltioon liitetään pelätty salainen poliisi ja mielivaltaiset pidätykset.
jos poliisi valvoo poliisia, niin kuka valvoo sitä poliisia, joka valvoo poliisia.. =)
no poliisi tai poliisin poika..