Koskettavia hetkiä itsenäisyyspäivänä

Itsenäisyyspuolue kunnioitti Suomen tasavallan perustuslain isän K J. Ståhlbergin elämäntyötä.
Laskimme havuseppeleen eduskuntatalon edessä siajaitsevalle Tasavallanpresidentti
K.J Ståhlbergin muistopatsaalle.

Seppelenauhassa on teksti:
Suomen tasavallan perustuslain isän K.J Ståhlbergin ja itsenäisyyden rakentajien työtä kunnioittaen
Kohti uutta itsenäisyyttä
Itsenäisyyspuolue.

Vaikuttavaa oli seisoa miehen näköispatsaan edessä ja katsoa hänen ilmettään ja nähdä kuinka hänen kätensä lepää (nyrkki) lakikirjan päällä Suomen perustuslain/ Hallitusmuodon päällä.
IPUN Itsenäisyyspäivän kunnianosoitus osoitettiin miehelle joka on Suomen itsenäisyyden saavuttamiseksi 1917.1918 edeltäneenä aikana tehnyt aikalaistensa keskuudessa valtavan työn.
Hän taivutteli porvarit, maanomistajat, virkamiehet, papiston, työnorjat, maattomat, kodittomat ja koko kansan hyväksymään perustuslain.
Hän mm. käveli Helsingistä Ouluun jalkaisin ja talo talolta esitteli Suomen hallitusmuotoa ja hankki perustuslaille kansalaisten luottamuksen ja kannatuksen.

1917 Suomen tasavallan perustuslain kunniapäiväksi voisikin nimetä 6.12 itsenäisyyspäivän.

Suomen eduskunnassa kansanedustajat ovat 1980-luvulta alkaen suunnitelleet ja toteuttaneet minun mielestäni valtiopetosta.

Suomen perustuslaki-lait ovat muutettu EU:hun sopivaksi.

Eduskunta on tehnyt ja tekee Suomen tasavallan hajotus-työtä.

Hallituksen esityksistä 2010 on 85% EU-direktiivien määräämiä

Ihmiset kannattavat Suomalaiset kannattavat Suomen valtiollista itsenäisyyttä.
Kansalaisille avautuu jo eduskuntavaaleissa 17.4.2011 mahdollisuus vaikuttaa asiaan ja pudottaa vaaliuurnaan lippu jossa on henkilön numero, joka julkisesti on jo ehdokkaana ilmoittanut että hän valituksi tultuaan eduskunnassa ehdottaa/ äänestää Suomen eroamiseksi EU:sta.

Yksi varma tapa vaikuttaa asiaan on antaa ääni Itsenäisyyspuolueen ehdokkaille kaikissa vaalipiireissä.
ME itsenäisyyden kannattajat voisimme tehdä tuota K.J Ståhlbergin kansalaiskävelyn ja valistaa ihmisiä.
ME voisimme ottaa yhteyttä henkilökohtaisesti ihmisten kesken kaikkialla ja oikoa EU-myönteisten valheita sillä niitä pidetään yllä ja levitetään suuren-rahan voimalla.

Itsenäisyyspuolueen Itsenäisyyspäivän kunnianosoitukset Kymeenvaalipiirissä kohdistettiin Suome tasavallan perustuslain/ itsenäisyyden muistolle.
Paikalliset Itsenäisyyspuolueen jäsenet ja itsenäisyyden kannattajat laskivat havuseppeleet
- Lappeenrannassa Äiti-Karjala muistomerkille
- Kouvolassa Torso muistomerkille/ Sotiemme uhreille-Karjalaan jääneiden muistolle
- Kotkassa Sankarivainajien muistomerkille sankarihaudalla
- Haminassa Sankarivainajien muistomerkille sankarihautausmaallaj
- vakaumuksensa puolesta, vakaumuksensa vuoksi teloitettujen muistolle.

tahtomme periaatteemme on palauttaa itsenäinen Suomen tasavalta, oma riippumaton lainsäädäntö.

Kohti uutta itsenäisyyttä
Aune Mänttä
3155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Suomi voi olla todella itsenäinen vain Neuvostoliiton naapurina - tai osana sitä. Siksi ipu tekee läheistä yhteistyötä muiden kommunististen puolueiden kanssa. KTP:n Helsingin osaston kanssa kuuluimme jopa samaan puolueeseen!

Stalinin syntymäpäivä on 18. joulukuuta. Se on vuoden pyhin päivä.

Äänestä
  • Venäjän maalla Suomen kommunistien henkiin auttama järjestelmä
    Neuvostolito on hajonnut jo aikapäiviä mutta samankäden puolelta rakennettu EU-vostoliitto natisee jo liitoksissaan!

    Arvoisa kirjoittaja "I s ä n n e Stalin" on haudattu 1951 keväällä "römpsäkelin aikana"

    Sain jo tuolloin kommunistien heittämät kurat silmilleni!

    Tuo jäi mieleeni pysyvästi kun ollessani puurarhaharjoittelijana Joensuun kaupungin puutarhassa ja kuljettamassa kevät sohkaisella kadulla kukkalahetystä niin Sirkkalan mutkassa rautatieaseman edustalla tuli vastaani myrkynvihreä Pobeda henkilöauto jonka keskiosassa oli n. 10-20 sm:n levyinen shakkiruutu raita ympäri auton ja ikkunasta megafoonilla kovalla äänellä mies toitotti
    " isämme Stalin on kuollut)
    Auto roiskutti kevät loskalla ja kuralla minut ja mutkassa olleen Vuorisen apteekin ikkunat, josta minulle seurasi oppitunti puutarhalle palattuani.
    Ylipuutarhuri palattuani piti kovan kuulustelun mitä minulle oli tapahtunut ja samalla selvisi mistä oli kysymys.
    Tuo kuulutus megafoonin ääni raikui kokopäivän.
    Tallainen muistelo nousi mieleeni sinun itsenäisyyspäivä ajatuksistasi, jotka minun mielestäni ovat laittoman herjauksen tasolla IPUA ja meitä jäseniä kohtaan.
    Voisit muisttaa, ettei nimimerkki suojaa kirjoittajaa sivun valvojat ja tutkinta saa jokaisen ip-osoitteen tietoonsa miltä tietokoneelta juttu on kotoisin.

    Palattuani puutarhalle kysyin puutarhurilta mitä se tarkoittaa
    Neuvostoliitto hajosi kuten eu-union

    Äänestä

  • aune m. kirjoitti:

    Venäjän maalla Suomen kommunistien henkiin auttama järjestelmä

    ihmiset kiiruhtakaamme rikkaiden rahojen takuu miehiksi

    kyllä kansa kiristää suolivyötään ja makssa pankeissa liikarahojaan lihottavien rahat korkojen kera.

    on meillä niin laaja ja lämmin sydän

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

aune m. kirjoitti:

Itsenäisyyspuolue kunnioitti Suomen tasavallan perustuslain isän K J. Ståhlbergin elämäntyötä.
Laskimme havuseppeleen eduskuntatalon edessä siajaitsevalle Tasavallanpresidentti
K.J Ståhlbergin muistopatsaalle.

Seppelenauhassa on teksti:
Suomen tasavallan perustuslain isän K.J Ståhlbergin ja itsenäisyyden rakentajien työtä kunnioittaen
Kohti uutta itsenäisyyttä
Itsenäisyyspuolue.

Vaikuttavaa oli seisoa miehen näköispatsaan edessä ja katsoa hänen ilmettään ja nähdä kuinka hänen kätensä lepää (nyrkki) lakikirjan päällä Suomen perustuslain/ Hallitusmuodon päällä.
IPUN Itsenäisyyspäivän kunnianosoitus osoitettiin miehelle joka on Suomen itsenäisyyden saavuttamiseksi 1917.1918 edeltäneenä aikana tehnyt aikalaistensa keskuudessa valtavan työn.
Hän taivutteli porvarit, maanomistajat, virkamiehet, papiston, työnorjat, maattomat, kodittomat ja koko kansan hyväksymään perustuslain.
Hän mm. käveli Helsingistä Ouluun jalkaisin ja talo talolta esitteli Suomen hallitusmuotoa ja hankki perustuslaille kansalaisten luottamuksen ja kannatuksen.

1917 Suomen tasavallan perustuslain kunniapäiväksi voisikin nimetä 6.12 itsenäisyyspäivän.

Suomen eduskunnassa kansanedustajat ovat 1980-luvulta alkaen suunnitelleet ja toteuttaneet minun mielestäni valtiopetosta.

Suomen perustuslaki-lait ovat muutettu EU:hun sopivaksi.

Eduskunta on tehnyt ja tekee Suomen tasavallan hajotus-työtä.

Hallituksen esityksistä 2010 on 85% EU-direktiivien määräämiä

Ihmiset kannattavat Suomalaiset kannattavat Suomen valtiollista itsenäisyyttä.
Kansalaisille avautuu jo eduskuntavaaleissa 17.4.2011 mahdollisuus vaikuttaa asiaan ja pudottaa vaaliuurnaan lippu jossa on henkilön numero, joka julkisesti on jo ehdokkaana ilmoittanut että hän valituksi tultuaan eduskunnassa ehdottaa/ äänestää Suomen eroamiseksi EU:sta.

Yksi varma tapa vaikuttaa asiaan on antaa ääni Itsenäisyyspuolueen ehdokkaille kaikissa vaalipiireissä.
ME itsenäisyyden kannattajat voisimme tehdä tuota K.J Ståhlbergin kansalaiskävelyn ja valistaa ihmisiä.
ME voisimme ottaa yhteyttä henkilökohtaisesti ihmisten kesken kaikkialla ja oikoa EU-myönteisten valheita sillä niitä pidetään yllä ja levitetään suuren-rahan voimalla.

Itsenäisyyspuolueen Itsenäisyyspäivän kunnianosoitukset Kymeenvaalipiirissä kohdistettiin Suome tasavallan perustuslain/ itsenäisyyden muistolle.
Paikalliset Itsenäisyyspuolueen jäsenet ja itsenäisyyden kannattajat laskivat havuseppeleet
- Lappeenrannassa Äiti-Karjala muistomerkille
- Kouvolassa Torso muistomerkille/ Sotiemme uhreille-Karjalaan jääneiden muistolle
- Kotkassa Sankarivainajien muistomerkille sankarihaudalla
- Haminassa Sankarivainajien muistomerkille sankarihautausmaallaj
- vakaumuksensa puolesta, vakaumuksensa vuoksi teloitettujen muistolle.

tahtomme periaatteemme on palauttaa itsenäinen Suomen tasavalta, oma riippumaton lainsäädäntö.

Kohti uutta itsenäisyyttä
Aune Mänttä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu