Ähäkutti, tämä kylmä talvi on vain bluffia !

Runsaslumiset talvet harhauttavat - Talvet ovat lauhtumassa
Julkaistu 12.12.2010 04:28 (päivitetty 17:30)

Suomea koettelee jo toinen perättäinen kipakka alkutalvi, mutta silti muutoksen ei uskota olevan pysyvä. Kylmät talvet eivät näytä jäävän pysyviksi, toppuutellaan Ilmatieteen laitokselta.

- Ilmastonmuutokseen on kyllä liitetty kylmeneviä talvia. Kyse on kuitenkin vain yhdestä tutkimuksesta, muistuttaa meteorologi Reija Ruuhela Ilmatieteen laitokselta.

Tunnettu amerikkalainen ilmastotutkija James Overland kertoi kesällä, ettei Suomen viime talvi ollut mikään poikkeus, vaan kylmistä talvista olisi tulossa ilmastomuutoksen myötä normi koko Euroopassa.
Talvet lauhtuvat

Ilmatieteen laitoksella uskotaan Suomen tulevien talvien päin vastoin lauhtuvan. Suomen vuosikeskilämpötila nousee tutkimusten mukaan 0,3-0,4 astetta kymmenessä vuodessa.

Tämä tarkoittaa sitä, että nykyisenkaltaiset runsaslumiset talvet ovat edelleen mahdollisia, mutta ne käyvät aina vain harvinaisemmiksi, selittää Ruuhela.

Talvien ennustetaan olevan muutoinkin nykyistä lyhyempiä vuosisadan loppupuolella etenkin etelärannikolla. Keskellä talvea voi myös tulla vesisateita entistä enemmän.
Etelä-Suomessa korkeat kinokset

Tänä talvena etenkin eteläisessä Suomessa on saatu hikoilla lumikinosten keskellä. Pääkaupunkiseudulla kinokset alkavat olla jo korkeammat kuin Lapissa.

Sään ennakoidaan jatkuvan talvisena ainakin jouluun asti. Ilmojen pitäisi lauhtua rajusti ja samalla pitäisi tulla vesisateita, jotta lumet sulaisivat jouluksi. Tällaista ei ole näköpiirissä, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta.
Kummallinen vuosi

Koko vuosi on ollut erikoislaatuinen helteineen ja myrskyineen. Viimeaikaisista sääilmiöistä kuitenkin vain pieni osa voidaan Ruuhelan mielestä laskea ilmastonmuutoksen piikkiin. Kyse on hänen mukaansa enemminkin ilmaston luontaisesta vaihtelusta.

Alkutalvi on ollut poikkeuksellinen myös sikäli, että kipakat pakkaset alkoivat jo marraskuussa. Lumikin oli koko maassa jo itsenäisyyspäivänä.

Normaalisti pääkaupunkiseudulle tulee pysyvä lumi joulun tietämillä ja Lounais-Suomeen vasta tammikuun puolella.

(MTV3 - STT)
196
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Sehän olikin tarkemmin katsottuna vain koiran kusema reikä hangessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Vihreä SetaHörhö. kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu