Kysyisin ihan mielenkiinnosta, että osaatteko arvioida esimerkiksi ajattelemalla omaa henkilöhistoriaanne tai tuttavapiiriänne, että kuinka suuri osuus 16-50 vuotiaista hedelmällisistä naisista tällä hetkellä Suomessa on jonkin ehkäisymuodon käyttäjiä?
Iltalehdessä mainittiin viikonloppuna lukema, joka oli muistaakseni 80% -saattoi olla jopa korkeampi. Minulle tämä oli yllätys. Kuulosti liian suurelta osuudelta. Jos ajattelen itseäni ja tuttavapiiriäni nyt ja menneisyydessä, niin avo- tai avioliiton ulkopuolella arvioisin, että 30-50% 16-50 vuotiaista hedelmällisistä naisista ei edes ole seksuaalisesti aktiivisia, jolloin ehkäisy ei edes ole ajankohtainen asia. Tuntuu vain korkealta lukemalta että 80% olisi seksuaalisesti aktiivisia, kun itselläkin on edellisestä kerrasta 3 vuotta.
80% naisista käyttää ehkäisyä?
6
350
Vastaukset
- .
ikäsi, synt.vuotesi vai jokin luku vain?
Itse olen synt.v-60 ja olen edelleen seksuaalisesti aktiivinen, Mirenallinen nainen. - kyllä uskon
Minun on helppo uskoa tuo.
Jos ajatellaan, että viidennes naisista ei käytä ehkäisyä. He joko toivovat raskautta tai eivät ole seksuaalisesti aktiivisia tai sitten ovat niin typeriä, että joutuvat pian miettimään: tullako äidiksi vai tehdäkö abortti.
Jos viidennes naisista ei käytä ehkäisyä ja tulisi hetkessä raskaaksi, se tarkoittaisi että 16-50 vuoden välillä naiset ehtisivät saada lapsen teoriassa joka viides vuosi eli seitsemän lasta. Keskimääräinen lapsiluku on kuitenkin alle kaksi. Vuosittain toki tehdään liki 10 000 aborttia. - jadelletar
Ehkäisyä käytetään silloin kun harrastetaan seksiä. Mun tuntemistani hedelmällisistä naisista ei kukaan tällä hetkellä yritä raskautua joten 100% kaikki käyttävät ehkäisyä. Ehkäisyn käyttäminen ei tarkoita pelkästään pysyvää ehkäisyä kuten kierukkaa tai muuta vastaavaa.
- sari731
lasketteko myös kondomin mukaan tähän naisten käyttämään ehkäisyyn?
(vai onko se sitten miehen käyttämä ehkäisy?) - Tottakai..
sari731 kirjoitti:
lasketteko myös kondomin mukaan tähän naisten käyttämään ehkäisyyn?
(vai onko se sitten miehen käyttämä ehkäisy?)Jos on kondomi käytössä niin silloin käyttää ehkäisyä.
Eköis se ole naisena ihan luonnollistakin?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721127
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132857- 84793
- 51738
Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55549Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37541Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä295533Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215489Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45482- 49477