Mielipiteeni naisista

Heikki669

Minua on alkanut mietityttämään tämä ainainen feministi ja sovinisti jankutus. Nainen on nainen ja Mies on Mies. Näin on tarkoitettu ja sillä sipuli.

Olen kuitenkin huomannut sellaisen piirteen tässä nykyisessä yhteiskunnassamme, jossa naisilla alkaa olla entistä enemmän valtaa. Naiset ovat nimittäin alkaneet halventamaan miehiä. Miehiä pidetään " hitaina" eli hidasälysinä, tunnevammaisina, ja tietysti " sikoina ". Tämä on alkanyt ärsyttämään minua päivä päivältä enemmän ja enemmän.

Onko nyt todella niin, että kun nainen saa valtaa, niin alkaa se kaakatus ja edellä mainitsemani asiat?

Alankin olemaan päivä päivältä vakuuttuneempi siitä, että ennen tosiaan asiat OLI paremmin, kun miehet olivat vallassa ja naiset kotona. Näin pitäisi olla myös nykyään, koska naiselle valta ei selkeästikään sovi. Se on kiistaton tosiasia.

Olemme muuten aika pieni maa ja valtio verrattuna itämaihin ja moneen muuhun maahan jossa naisella ei ole valtaa, miksi meillä suomessa pitää olla näin tyhmiä, että olemme menneet pilaamaan kaiken antamalla naiselle liikaa oikeuksia ja valtaa? Kaikkihan sen nyt huomaa miten siinä on käynyt!

Ottakaamme mallia esim . Venäjästä, siellä naisella on hieman oikeuksia mutta ei liikaa ja se on havaittu juuri hyväksi, eiköhön noin ison valtion päättäjät ja herrat jotain tiedä, vaikka feministit nyt ovat tietenkin tässäkin asiassa erimieltä ja väittävät, että juuri täällä suomessa on kaikki hyvi, koska suomi ja suomalaiset ovat alkaneet paapomaan jokasiassa, jopa lesbot ( ja homot ) pitää hyväksyä, kohtahan tämä menee aivan pelleilyksi koko touhu!!!!

32

1740

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kjkhkjkj

      "Minua on alkanut mietityttämään tämä ainainen feministi ja sovinisti jankutus. Nainen on nainen ja Mies on Mies. Näin on tarkoitettu ja sillä sipuli."

      Kuka on tarkoittanut?

      "Naiset ovat nimittäin alkaneet halventamaan miehiä. Miehiä pidetään " hitaina" eli hidasälysinä, tunnevammaisina, ja tietysti " sikoina ". Tämä on alkanyt ärsyttämään minua päivä päivältä enemmän ja enemmän."

      En tunne yhtään naista, joka pitäisi miehiä tuollaisina. Sinua ehkä voisin pitää.

      "Onko nyt todella niin, että kun nainen saa valtaa, niin alkaa se kaakatus ja edellä mainitsemani asiat?"

      Kaakatus= tasa-arvon ajaminen(en puhu nyt vain naisten oikeuksista)? Ei oikein käy tekstistäsi selväksi.

      "Alankin olemaan päivä päivältä vakuuttuneempi siitä, että ennen tosiaan asiat OLI paremmin, kun miehet olivat vallassa ja naiset kotona. Näin pitäisi olla myös nykyään, koska naiselle valta ei selkeästikään sovi. Se on kiistaton tosiasia."

      Ei se valta sovi miehillekään. Valta tekee jokaikisen ahneeksi kusipääksi.

      "Olemme muuten aika pieni maa ja valtio verrattuna itämaihin ja moneen muuhun maahan jossa naisella ei ole valtaa, miksi meillä suomessa pitää olla näin tyhmiä, että olemme menneet pilaamaan kaiken antamalla naiselle liikaa oikeuksia ja valtaa? Kaikkihan sen nyt huomaa miten siinä on käynyt!"

      Mikset muuta sinne itämaihin jos sieltä löytyy mielestäsi utopia. Itse en pidä teokratiaa hyvänä yhteiskuntamallina.

      "Ottakaamme mallia esim . Venäjästä, siellä naisella on hieman oikeuksia mutta ei liikaa ja se on havaittu juuri hyväksi, eiköhön noin ison valtion päättäjät ja herrat jotain tiedä, vaikka feministit nyt ovat tietenkin tässäkin asiassa erimieltä ja väittävät, että juuri täällä suomessa on kaikki hyvi, koska suomi ja suomalaiset ovat alkaneet paapomaan jokasiassa, jopa lesbot ( ja homot ) pitää hyväksyä, kohtahan tämä menee aivan pelleilyksi koko touhu!!!! "

      Venäjällä menee mielestäsi paremmin?! Ööh...Joo ei. Paapominen on eriasia kuin ihmisoikeuksien kunnioittaminen. Ovatko ihmisoikeudet ja inhimillinen kohtelu mielestäsi pelleilyä? Onnea valitsemallasi tiellä!

      • Heikki669

        "Kuka on tarkoittanut?"

        Oliskohan se joka meidän on luonnut...? Äläkä ala väittämään, että tämä kaikki älyllinen elämä on sattumaa.. sitä ei voi uskoa yksikään JÄRKEVÄ ihminen...

        "En tunne yhtään naista, joka pitäisi miehiä tuollaisina. Sinua ehkä voisin pitää."

        Kas kummaa jotenkin odotinkin tota vastausta/ väittämää, minäpä tunnen montakin, onkohan se ihan sattumaa... Ettet nyt vain taas kusettaisi pelkästään itseäsi...:-)

        "Kaakatus= tasa-arvon ajaminen(en puhu nyt vain naisten oikeuksista)? Ei oikein käy tekstistäsi selväksi."

        En ole missään kohti näin väittänytkään. Mutta feminismissä on selvästi muustakin kyse kuin tasa- arvon ajamisesta.

        "Ei se valta sovi miehillekään. Valta tekee jokaikisen ahneeksi kusipääksi."

        Mielenkiintoista. Miten se tähän asti on sopinut?

        "Mikset muuta sinne itämaihin jos sieltä löytyy mielestäsi utopia. Itse en pidä teokratiaa hyvänä yhteiskuntamallina"

        Olenko kysynyt mitä sinä pidät hyvänä ja mitä et. Sillä kun ei ole ihan oikeasti mitään merkitystä. Saapampa muuttaakin itämaihin, mutta täällä on tällähetkellä pakko olla henk.koht syistä.

        "Venäjällä menee mielestäsi paremmin?! Ööh...Joo ei. Paapominen on eriasia kuin ihmisoikeuksien kunnioittaminen. Ovatko ihmisoikeudet ja inhimillinen kohtelu mielestäsi pelleilyä? Onnea valitsemallasi tiellä "

        Todellakin, ymmärsit ihan oikein. Taputukset sille:-) Venäläiset ihmiset ovat keskimäärin moraalisesti paljon terveempiä kuin esim. Suomalaiset. Ikävä tosiasia. Siellä ei Presidentin juhlatilaisuuksissa homot ja muut sairaat ihmiset pelleile! Siellä Presidentti on on PRESIDENTTI, eikä mikään kukkahattutäti " suvaitsevainen "

        Miten olen muuten väittänyt, että inhimillen kohtelu ei olisi oikein. Olen vain kertonut täällä havaitsemani asiat siitä mitä tapahtuu kun nainen saa LIIKAA valtaa...

        Onnea itsellesi, älä sekoa ajatuksiisi. Et pysty muuttamaan koko maailmaa haluamallesi tasolle. Täällä Suomessa sinun kaltaistesi ihmisten on ikävä kyllä liian helppoa mesotam, menepä kokeilemaan sitä it'-rajan taakse. Siellä ei sinunlaistesi huutoa kuunnella, niin kuin ei pidäkään!

      • evolutionaire
        Heikki669 kirjoitti:

        Taas se tuli näytettyä toteen että kun kreationistin pintaa hiukankaan raapaisee, niin änkyräfundishan siellä luuraa. 'sitä ei voi uskoa yksikään JÄRKEVÄ ihminen'. Kas kun se nyt vaan ei satu olemaan mikään uskonkappale. Toki voit olla ihan mitä mieltä tahansa, mutta älä odota, että saat arvostusta. Eli kestä kritiikki kuin MIES.

      • mutta miksi te
        evolutionaire kirjoitti:

        evoluution kannattajat ( joita alkaa olemaan valta väestö suomalaisista ) ette itse kestä kritiikkiä jos joku uskoo esim. Raamattuun. Olette heti vetämässä herneen nenään, että " joo on tosi viisasta uskoa niin vanhaan kirjaan jne ".

        Mitä sekin todistaa, että kirja on vanha? Noh ainakin sen, että Raamattu on maailman vanhin kirja ( jostain kumman syystä ) ja että se on myös ainoa kirja jota on niin paljon yritetty tuhoa kautta aikojen, siinä kuitenkaan onnistumatta ( jostain kumman syystä )

        Sinuako sitten pitäisi arvostaa, kun ilmeisesti uskot evuluutioon ja muuhun huuhaa juttuihin kuten suurinosa ihmisistä Suomessa. Luuletko olevasi kovinkin erityinen ihminen kun uskot siihen? Sen voin sanoa, että sitä sinä et ole:-)

        Ja kyllä, järkevä ihminen ottaa asioista selvää ja tekee OMAT johtopäätöksensä eikä vain sitä minkä valtaväestö mieltää oikeaksi....

      • evolutionaire
        mutta miksi te kirjoitti:

        En minäkään usko mihinkään evoluutio-oppiin, ei ole mitään tarvetta uskoa. Mutta luotan tieteen todistukseen siten, että se on näyttöjen valossa lähinnä totuutta. Ei oikea evoluutioTEORIA, siis huomaa teoria, ei oppi, ole mitenkään raamatun kanssa ristiriidassa. Ristiriidassa on fundamentalistinen tulkinta raamatusta, ja varsinkin sen ääripää kreationismi, jossa mm maailmankaikkeus on 6000 v vanha yms. Voitko jotenkin perustella että raamattu on maailman vanhin kirja. Sehän pantiin alulle v 325 Nikean kirkolliskokouksessa. Toki osa teksteistä on paljon vanhempia, mutta teosta raamattu ei ollut olemassa ennen sitä. Tuon Nikean ja sitä seuraavien kirkolliskokousten tarkoitus oli saattaa jo silloin hajaannuksen vallassa olevat enemmän tai vähemmän kristilliset seurakunnat edes jonkin sepustuksen avulla ruotuun. Nikean kokouksen alullepanija oli Rooman keisari Konstantinus, joka oli itse pakana. Mm tämän takia minun on aika vaikea ottaa raamatun moneen kertaan käännettyja teksteja muuten kuin vertauskuvallisesti. Ei tieteellisena faktana.

      • on paljonkin...

        Tietenkään Raamattu ei sinänsä ole mikään tieteen oppikirja, vaan sen tarkoitus on kertoa lähinnä miten meidän tulisi elää, että meillä itsellä olisi hyvä olla niin henkisesti kuin fyysisestikin ( esim. sukupuolitautien karttaminen on yksinkertainen asia niille jotka elävät Raamatun ohjeiden mukaisesti, kuten monet muutkin asiat, luettelon on lähes loputon) ja miten voimme tehdä Jumalan tahdon ja elää mahdollisesti Ikuisesti.

        Historia kertoo yksiselitteisesti sen, että Raamattua on yritetty monelta eri taholta tuhoa kautta aikojen. Ennen sitä sai pitää vain uskonnolliset johtajat, mutta siitä huolimatta se on nykyään kaikkien luettavissa jne...

      • hgkgkjhgkhkhk
        Heikki669 kirjoitti:

        "Kuka on tarkoittanut?"

        Oliskohan se joka meidän on luonnut...? Äläkä ala väittämään, että tämä kaikki älyllinen elämä on sattumaa.. sitä ei voi uskoa yksikään JÄRKEVÄ ihminen...

        "En tunne yhtään naista, joka pitäisi miehiä tuollaisina. Sinua ehkä voisin pitää."

        Kas kummaa jotenkin odotinkin tota vastausta/ väittämää, minäpä tunnen montakin, onkohan se ihan sattumaa... Ettet nyt vain taas kusettaisi pelkästään itseäsi...:-)

        "Kaakatus= tasa-arvon ajaminen(en puhu nyt vain naisten oikeuksista)? Ei oikein käy tekstistäsi selväksi."

        En ole missään kohti näin väittänytkään. Mutta feminismissä on selvästi muustakin kyse kuin tasa- arvon ajamisesta.

        "Ei se valta sovi miehillekään. Valta tekee jokaikisen ahneeksi kusipääksi."

        Mielenkiintoista. Miten se tähän asti on sopinut?

        "Mikset muuta sinne itämaihin jos sieltä löytyy mielestäsi utopia. Itse en pidä teokratiaa hyvänä yhteiskuntamallina"

        Olenko kysynyt mitä sinä pidät hyvänä ja mitä et. Sillä kun ei ole ihan oikeasti mitään merkitystä. Saapampa muuttaakin itämaihin, mutta täällä on tällähetkellä pakko olla henk.koht syistä.

        "Venäjällä menee mielestäsi paremmin?! Ööh...Joo ei. Paapominen on eriasia kuin ihmisoikeuksien kunnioittaminen. Ovatko ihmisoikeudet ja inhimillinen kohtelu mielestäsi pelleilyä? Onnea valitsemallasi tiellä "

        Todellakin, ymmärsit ihan oikein. Taputukset sille:-) Venäläiset ihmiset ovat keskimäärin moraalisesti paljon terveempiä kuin esim. Suomalaiset. Ikävä tosiasia. Siellä ei Presidentin juhlatilaisuuksissa homot ja muut sairaat ihmiset pelleile! Siellä Presidentti on on PRESIDENTTI, eikä mikään kukkahattutäti " suvaitsevainen "

        Miten olen muuten väittänyt, että inhimillen kohtelu ei olisi oikein. Olen vain kertonut täällä havaitsemani asiat siitä mitä tapahtuu kun nainen saa LIIKAA valtaa...

        Onnea itsellesi, älä sekoa ajatuksiisi. Et pysty muuttamaan koko maailmaa haluamallesi tasolle. Täällä Suomessa sinun kaltaistesi ihmisten on ikävä kyllä liian helppoa mesotam, menepä kokeilemaan sitä it'-rajan taakse. Siellä ei sinunlaistesi huutoa kuunnella, niin kuin ei pidäkään!

        "Oliskohan se joka meidän on luonnut...? Äläkä ala väittämään, että tämä kaikki älyllinen elämä on sattumaa.. sitä ei voi uskoa yksikään JÄRKEVÄ ihminen..."

        Luonnonvalinta on kaikkea muuta kuin sattumaa. Vai tarkoititko alkuräjähdykseen johtaneita tapahtumia? Kaikessa on sattumalla kyllä roolinsa, mutta luonnonlait eivät ole sattumaa. Tämä siis ihan puhtaasti tieteellisesltä näkökantilta.

        ""En tunne yhtään naista, joka pitäisi miehiä tuollaisina. Sinua ehkä voisin pitää."

        Kas kummaa jotenkin odotinkin tota vastausta/ väittämää, minäpä tunnen montakin, onkohan se ihan sattumaa... Ettet nyt vain taas kusettaisi pelkästään itseäsi...:-)"

        Nyt tarkemmin ajateltuani niin tunnen muutamia seksistisiä naisia. Eivät kuitenkaan ole lähipiiristäni.
        Minä valitsen ystäväni ilmeisesti paremmin kuin sinä.

        "En ole missään kohti näin väittänytkään. Mutta feminismissä on selvästi muustakin kyse kuin tasa- arvon ajamisesta."

        En ole muistaakseni kirjoittanut mitään feminismistä.

        ""Ei se valta sovi miehillekään. Valta tekee jokaikisen ahneeksi kusipääksi."

        Mielenkiintoista. Miten se tähän asti on sopinut?"

        Hahhahhah...Ei se ole koskaan sopinutkaan. Kannattaa lukaista tutkimuksia siitä mitä valta-asemaan pääsy tekee ihmiselle....Ai niin sori...Tiede on mielestäsi varmaan ateistien salaliitto.

        "Todellakin, ymmärsit ihan oikein. Taputukset sille:-) Venäläiset ihmiset ovat keskimäärin moraalisesti paljon terveempiä kuin esim. Suomalaiset. Ikävä tosiasia. Siellä ei Presidentin juhlatilaisuuksissa homot ja muut sairaat ihmiset pelleile! Siellä Presidentti on on PRESIDENTTI, eikä mikään kukkahattutäti " suvaitsevainen ""

        :D Ei saatana! Moraalinen terveys on ilmeisesti toisin ajattelijoiden tappamista ja sananvapauden rajoittamista?

        "Miten olen muuten väittänyt, että inhimillen kohtelu ei olisi oikein. Olen vain kertonut täällä havaitsemani asiat siitä mitä tapahtuu kun nainen saa LIIKAA valtaa..."

        Tekstistäsi saa sen kuvan että et kannata naisten ja homojen inhimillistä kohtelua.

        "Onnea itsellesi, älä sekoa ajatuksiisi. Et pysty muuttamaan koko maailmaa haluamallesi tasolle. Täällä Suomessa sinun kaltaistesi ihmisten on ikävä kyllä liian helppoa mesotam, menepä kokeilemaan sitä it'-rajan taakse. Siellä ei sinunlaistesi huutoa kuunnella, niin kuin ei pidäkään! "

        Johtuisiko siitä että Suomessa on sananvapaus? Milloin olen muuten huutanut? Itsehän huutomerkkejä liberaalisti käytät.

        Olet kyllä oikeassa etten pysty muuttamaan maailmaa haluamalleni tasolle. Suurinosa ihmisistä on kapeakatseisia, vihamielisiä, seksistisiä, kusipäitä ja idiootteja, kuten sinä.

      • ...M...

        On se kumma homma, kun toiset miehet tuntuu tuntevan tosi paljon tuollaisia naisia ja suurin osa meistä ei ole koskaan tavannutkaan. Onkohan vika sittenkin sinussa?

      • mutta miksi te kirjoitti:

        evoluution kannattajat ( joita alkaa olemaan valta väestö suomalaisista ) ette itse kestä kritiikkiä jos joku uskoo esim. Raamattuun. Olette heti vetämässä herneen nenään, että " joo on tosi viisasta uskoa niin vanhaan kirjaan jne ".

        Mitä sekin todistaa, että kirja on vanha? Noh ainakin sen, että Raamattu on maailman vanhin kirja ( jostain kumman syystä ) ja että se on myös ainoa kirja jota on niin paljon yritetty tuhoa kautta aikojen, siinä kuitenkaan onnistumatta ( jostain kumman syystä )

        Sinuako sitten pitäisi arvostaa, kun ilmeisesti uskot evuluutioon ja muuhun huuhaa juttuihin kuten suurinosa ihmisistä Suomessa. Luuletko olevasi kovinkin erityinen ihminen kun uskot siihen? Sen voin sanoa, että sitä sinä et ole:-)

        Ja kyllä, järkevä ihminen ottaa asioista selvää ja tekee OMAT johtopäätöksensä eikä vain sitä minkä valtaväestö mieltää oikeaksi....

        "evoluution kannattajat ( joita alkaa olemaan valta väestö suomalaisista )..."

        Ai miten niin "ALKAA"? :D
        Evoluutio on tosiasia. "Kyllä sen on myöntänyt kapitalistinenkin tiedemies!" Kreationistit sen sijaan ovat vähemmistöä olleet jo jonkin aikaa.

      • Kantapää
        Heikki669 kirjoitti:

        "Kuka on tarkoittanut?"

        Oliskohan se joka meidän on luonnut...? Äläkä ala väittämään, että tämä kaikki älyllinen elämä on sattumaa.. sitä ei voi uskoa yksikään JÄRKEVÄ ihminen...

        "En tunne yhtään naista, joka pitäisi miehiä tuollaisina. Sinua ehkä voisin pitää."

        Kas kummaa jotenkin odotinkin tota vastausta/ väittämää, minäpä tunnen montakin, onkohan se ihan sattumaa... Ettet nyt vain taas kusettaisi pelkästään itseäsi...:-)

        "Kaakatus= tasa-arvon ajaminen(en puhu nyt vain naisten oikeuksista)? Ei oikein käy tekstistäsi selväksi."

        En ole missään kohti näin väittänytkään. Mutta feminismissä on selvästi muustakin kyse kuin tasa- arvon ajamisesta.

        "Ei se valta sovi miehillekään. Valta tekee jokaikisen ahneeksi kusipääksi."

        Mielenkiintoista. Miten se tähän asti on sopinut?

        "Mikset muuta sinne itämaihin jos sieltä löytyy mielestäsi utopia. Itse en pidä teokratiaa hyvänä yhteiskuntamallina"

        Olenko kysynyt mitä sinä pidät hyvänä ja mitä et. Sillä kun ei ole ihan oikeasti mitään merkitystä. Saapampa muuttaakin itämaihin, mutta täällä on tällähetkellä pakko olla henk.koht syistä.

        "Venäjällä menee mielestäsi paremmin?! Ööh...Joo ei. Paapominen on eriasia kuin ihmisoikeuksien kunnioittaminen. Ovatko ihmisoikeudet ja inhimillinen kohtelu mielestäsi pelleilyä? Onnea valitsemallasi tiellä "

        Todellakin, ymmärsit ihan oikein. Taputukset sille:-) Venäläiset ihmiset ovat keskimäärin moraalisesti paljon terveempiä kuin esim. Suomalaiset. Ikävä tosiasia. Siellä ei Presidentin juhlatilaisuuksissa homot ja muut sairaat ihmiset pelleile! Siellä Presidentti on on PRESIDENTTI, eikä mikään kukkahattutäti " suvaitsevainen "

        Miten olen muuten väittänyt, että inhimillen kohtelu ei olisi oikein. Olen vain kertonut täällä havaitsemani asiat siitä mitä tapahtuu kun nainen saa LIIKAA valtaa...

        Onnea itsellesi, älä sekoa ajatuksiisi. Et pysty muuttamaan koko maailmaa haluamallesi tasolle. Täällä Suomessa sinun kaltaistesi ihmisten on ikävä kyllä liian helppoa mesotam, menepä kokeilemaan sitä it'-rajan taakse. Siellä ei sinunlaistesi huutoa kuunnella, niin kuin ei pidäkään!

        "Oliskohan se joka meidän on luonnut...?"
        Lähtökohtaisesti meitä ei ole kukaan luonut mihinkään erilliseen tarkoitukseen; jos olet eri mieltä sinun on todistettava väitteesi jotta uskoisimme sinua.
        Jos muuten uskot että meidät on tarkoitettu nimenomaan naisiksi ja miehiksi, niin mites selität ne meistä jotka ovat syntyjään kaksineuvoisia..?

        "Äläkä ala väittämään, että tämä kaikki älyllinen elämä on sattumaa.."
        Se ei ole sattumaa, vaan täysin looginen seuraus aiemmista tapahtumista planeettamme historiassa.

        "sitä ei voi uskoa yksikään JÄRKEVÄ ihminen..."
        Vielä järjettömämpää on väittää että olemassaolomme sai alkunsa jonkun universumia edeltäneessä ajattomassa tyhjyydessä palloilleen henkiolennon, tai jumalotuksen hokkuspokkuksesta..

      • jkajdkajdkajadkjadka
        hgkgkjhgkhkhk kirjoitti:

        "Oliskohan se joka meidän on luonnut...? Äläkä ala väittämään, että tämä kaikki älyllinen elämä on sattumaa.. sitä ei voi uskoa yksikään JÄRKEVÄ ihminen..."

        Luonnonvalinta on kaikkea muuta kuin sattumaa. Vai tarkoititko alkuräjähdykseen johtaneita tapahtumia? Kaikessa on sattumalla kyllä roolinsa, mutta luonnonlait eivät ole sattumaa. Tämä siis ihan puhtaasti tieteellisesltä näkökantilta.

        ""En tunne yhtään naista, joka pitäisi miehiä tuollaisina. Sinua ehkä voisin pitää."

        Kas kummaa jotenkin odotinkin tota vastausta/ väittämää, minäpä tunnen montakin, onkohan se ihan sattumaa... Ettet nyt vain taas kusettaisi pelkästään itseäsi...:-)"

        Nyt tarkemmin ajateltuani niin tunnen muutamia seksistisiä naisia. Eivät kuitenkaan ole lähipiiristäni.
        Minä valitsen ystäväni ilmeisesti paremmin kuin sinä.

        "En ole missään kohti näin väittänytkään. Mutta feminismissä on selvästi muustakin kyse kuin tasa- arvon ajamisesta."

        En ole muistaakseni kirjoittanut mitään feminismistä.

        ""Ei se valta sovi miehillekään. Valta tekee jokaikisen ahneeksi kusipääksi."

        Mielenkiintoista. Miten se tähän asti on sopinut?"

        Hahhahhah...Ei se ole koskaan sopinutkaan. Kannattaa lukaista tutkimuksia siitä mitä valta-asemaan pääsy tekee ihmiselle....Ai niin sori...Tiede on mielestäsi varmaan ateistien salaliitto.

        "Todellakin, ymmärsit ihan oikein. Taputukset sille:-) Venäläiset ihmiset ovat keskimäärin moraalisesti paljon terveempiä kuin esim. Suomalaiset. Ikävä tosiasia. Siellä ei Presidentin juhlatilaisuuksissa homot ja muut sairaat ihmiset pelleile! Siellä Presidentti on on PRESIDENTTI, eikä mikään kukkahattutäti " suvaitsevainen ""

        :D Ei saatana! Moraalinen terveys on ilmeisesti toisin ajattelijoiden tappamista ja sananvapauden rajoittamista?

        "Miten olen muuten väittänyt, että inhimillen kohtelu ei olisi oikein. Olen vain kertonut täällä havaitsemani asiat siitä mitä tapahtuu kun nainen saa LIIKAA valtaa..."

        Tekstistäsi saa sen kuvan että et kannata naisten ja homojen inhimillistä kohtelua.

        "Onnea itsellesi, älä sekoa ajatuksiisi. Et pysty muuttamaan koko maailmaa haluamallesi tasolle. Täällä Suomessa sinun kaltaistesi ihmisten on ikävä kyllä liian helppoa mesotam, menepä kokeilemaan sitä it'-rajan taakse. Siellä ei sinunlaistesi huutoa kuunnella, niin kuin ei pidäkään! "

        Johtuisiko siitä että Suomessa on sananvapaus? Milloin olen muuten huutanut? Itsehän huutomerkkejä liberaalisti käytät.

        Olet kyllä oikeassa etten pysty muuttamaan maailmaa haluamalleni tasolle. Suurinosa ihmisistä on kapeakatseisia, vihamielisiä, seksistisiä, kusipäitä ja idiootteja, kuten sinä.

        universumissa alkuräjähdys on saman kokoinen tapahtuma kun meillä atomin ytimen halkeaminen

    • nainen´

      Olet sisäisesti todella ruma ihminen.

      • luomumimmi

        selvä merkki evoluution voimasta on naisten ponnistus kohti tasa-arvoa. Ennen kaikki naiset olivat orjia ja orjanaiset orjamiesten orjia! Sitten, vöhitellen siellä täällä alkoi naisten kamina ja napina kohti ihmisoikeuksia. kaikkialla se ei ole toteutunut, mutta evoluutiota ei voi pysättää. Dinosaurukset (ja sovinistit) tulevan kuolemaan sukupuuttoon, aikaahan se ottaa muutaman kymmenen sukupolvea vielä, mutta aloitettu on! Katsoo vaan historiaa. 1800- luvusta tähänpäivään. Siellä missä naiset tunnustetaan älyllisiksi olennoiksi, on myös miesten elämä parempaa. köyhiä aina on, tottakia, muttei enää samanlaisia nälkämahakeskittymiä kuin jumalaisten miesten hallitsemilla mailla.Siis, joskus tulevaisuudessa viidensadan vuoden kuluttua tömökin sisuto on tarpeelon kun tasa-arvo on lopulta valtasuuntaus, kautta maailman.

      • nainen´
        luomumimmi kirjoitti:

        Sitä päivää odotellessa.

      • väpätti

        Ei se siitä huonompaa miestä tee.

      • jäärä0101

        Aito oikea tasa-arvo ei toteudu niin pitkään kuin mies on ottava osapuoli ja nainen antava. Veikkaan että se teidän 500 vuotta ei riitä siihen että elimet tipahtaa irti ja kasvaa umpeen.

      • nainen-+-
        luomumimmi kirjoitti:

        selvä merkki evoluution voimasta on naisten ponnistus kohti tasa-arvoa. Ennen kaikki naiset olivat orjia ja orjanaiset orjamiesten orjia! Sitten, vöhitellen siellä täällä alkoi naisten kamina ja napina kohti ihmisoikeuksia. kaikkialla se ei ole toteutunut, mutta evoluutiota ei voi pysättää. Dinosaurukset (ja sovinistit) tulevan kuolemaan sukupuuttoon, aikaahan se ottaa muutaman kymmenen sukupolvea vielä, mutta aloitettu on! Katsoo vaan historiaa. 1800- luvusta tähänpäivään. Siellä missä naiset tunnustetaan älyllisiksi olennoiksi, on myös miesten elämä parempaa. köyhiä aina on, tottakia, muttei enää samanlaisia nälkämahakeskittymiä kuin jumalaisten miesten hallitsemilla mailla.Siis, joskus tulevaisuudessa viidensadan vuoden kuluttua tömökin sisuto on tarpeelon kun tasa-arvo on lopulta valtasuuntaus, kautta maailman.

        Ensinnäkään kaikki naiset eivät suinkaan ennen olleet orjia! Esim. Suomessa muuten tasa-arvo on nyt paremmalla tolalla kuin koskaan, silti avioliittoja se tasa-arvo ei vain näy pelastavan, päinvastoin. Tuloksena mm. onnettomia lapsia, joista kasvaa sitoutumiskyvyttömiä aikuisia, jne. Kokemuksesta tiedän myös (ja olen nähnyt), että nainen voi olla susi toiselle naiselle. Miesten keskinäinen kateus ja vallan väärinkäyttö jäävät siinä kyllä toiseksi.

    • Väpätti

      En nyt ole täysin samaa mieltä kanssasi, mutta asiassa on langan päätä. Vaikka ei ole uskonnon pohjilla, silti naiset ovat eläneet miesten "alaisuudessa" aivan alusta asti. Kehitystä on tapahtunut puolin ja toisin. Minä kannatan tasa-arvoa, mutta naisjohtajuus on melko uusia asia ja kasvukipuja tulee, kuten kaikkissa asioisssa. Toivon vaan ettei yhteiskunta tee liian suuria harppauksia, ettei se kompastu jalkoihinsa.

      Ne jotka on erimieltä, muistakaa että naiset edelleenkin odottavat että mies tekee aloitteen suhteen alussa, he odottavat että mies kosii, he saavat lapset automaattisesti, kun ero tapahtuu (alkoholisti tai ei), missä tahansa auktoriteeti ammatissa (Esim. vartija, poliisi yms.) harvalla naisella on "munaa" suorittaa tehtäväänsä asiallisesti, ilman että tilanteeseen tulee nalkutuksen makua ja edelleen näkyy näitä naisia jotka tohkeissaan kertoo, että miehiä on kiva lyödä kun ne ei saa lyödä takasin.

      Sitten itketään että miehet on sikoja, mulkkuja ja sovinisteja, kun mennää lyömään sitä väärää tyyppiä ja se paukauttaa takasin.

    • zajtseva90

      No tuota tuota... Olen kyllä sitä mieltä, että nainen voi toki käydä työssä ja näin, onhan se järkevää, mutta ainakin kodinhoito hänelle kuuluu. Nykyisen ukon kanssa asiasta keskusteltiin niin samaa mieltä, nainen siivoaa yms ja mies pitää talon kunnossa.
      En pahemmin naisia arvosta, hölmö homma kun itsekin akkaväkeen kuulun ja ukko joutuu välillä muistuttamaan että hän se tässä se mies on enkä minä. Jospa se saisi pidettyä ruodussa mutta kaikesta en aio luopua vaikka olenkin sitä mieltä, että mies on mies - hyvällä ja voimakkaalla tavalla. Pitää pitää akka ruodussa mutta hakata ei saa tai muuten tulee turpiin ja pahasti - miehelle nimittäin.
      Aiheesta eksyin. Naiset eivät aina ole niin kovin rationaalisia, työelämässä (paitsi hoitoala) kauheasta tunteilusta ei ole hyötyä. Olen tavannut monia naisia, jotka itkevät julkisesti työpaikallaan ja haistattavat vittua - hoitoalalla. Mieheltä en ole koskaan vastaavaa huomannut. Taitaa se olla niin, että nainen sopii kotiin, riippuen kuitenkin luonteenlaadusta että miten tunteellinen höpsö sitä oikein on.
      Ja mies on MIES. :)

      • tarpeekseen saanut

        nainen kotona olla, jos mies vaan antas olla.Kylmä totuu,että mies painostaa naisen työhön kodin ulkopuolelle,eihän mies vois muuten mersulla ajella ja käydä vieraissa,kun nainen tekee vielä kotityötkin.

      • sopisi oikein hyvin
        tarpeekseen saanut kirjoitti:

        nainen kotona olla, jos mies vaan antas olla.Kylmä totuu,että mies painostaa naisen työhön kodin ulkopuolelle,eihän mies vois muuten mersulla ajella ja käydä vieraissa,kun nainen tekee vielä kotityötkin.

        järjestely, että saisin olla kotihiiri ja upea Naisesi tekisi uraa.

        Olen sellainen mies, että pidän siitä kun nainen on yläpuolellani:-)

      • rgwödmvä s

    • dftyuiokl

      Kuules ap:

      Ongelma ei ole ympäröivässä maailmassa vaan sinun päässäsi ja sinun rajoittuneessa maailmassa. Koko maailman ei tarvitse järjestäytyä uudelleen siksi että sinulla on hikka eli sopeutumisvaikeuksia. Muista mitä tapahtui dinoille.

      Onneksi täällä on upeita naisia ja miehiä jotka sopeutuvat muutoksiin ja silti vielä rakastavat toisiaan. Ovat vaan vähän eri asennossa kuin mitä olet tottunut näkemään.

      Maailma muuttuu.

    • guiop

      Aloittaja voi muuttaa venäjälle jos siellä on asiat paremmin tai tilata kotiinsa taloudenhoitajan jonka kanssa voi sopia että hän lurittelee mies-ylistys-puhetta maksusta.

      Tai hän voi mennä ammattiauttajalle, joka auttaa häntä tässä uudessa ahdistavassa maailmankuvassa, jossa hän kokee jäävänsä toiseksi, ainoastaan ja vaan naisille. Siksi että naiset ajattelevat nykyään toisin.

      Kiinassakin on toisinajattelijoita. Venäjällä ne on perinteisesti ammuttu, arabimaissa kai vieläkin. Huivit ja burkhat päälle ettei mies ahdistu ja saa vääriä mielikuvia, kun ei itse osaa hillitä ja pitää selkäänsä suorassa.

      Kasvatus on mennyt pieleen ja/tai maailma on murjonut aloittajan.
      Kuule, ei naiset ole täällä kaikkeen syyllisiä. Välkivalta on miehen ominaisuus (ei onneksi kaikkien) ja naiset on alkanu hermostua siitä....se näkyy.

    • jk

      ennota

    • queen dedede

      Se on jännä että kun naisella on sitten varaa valittaa, koetaan se heti hyökkäykseksi kun ei suostu omia vikojaan myöntämään. :/ Sitten tullaan suomi24:ään valittamaan miten naisten pitäisi mennä takaisin keittiöön kun eivät yhtäkkiä olekaan okei sen kanssa että mies on joku tussu.

      Jos miehet haluavat olla naisten yläpuolella, tekisivät sen mieluummin olemalla kunnioitettavia yksilöitä kuin kitisemällä pikkupoikien lailla.

    • kapteeni kaihi_

      Todetkaame tämän viestiketjun aloittaja sovinistisiaksi ja viestin aihe paskaksi niin voimme jatkaa keskustelua rauhallisesti.

    • hei, olen persoona

      Nainen on nainen ja mies on mies. Voi plääääääh....
      Eikö kannata määritellä ittensä persoonan kautta, eikä sukupuolen kautta. Jos änkee itsensä johonkin sukupuoleen, niin hankalaa siinä on elää. Eläisi silleen et olisi ihan oma ittensä, ei ahdista niin paljon miettiä koko ajan et olenko nyt mies vai nainen. Suosittelen et on ihan vaan oma ittensä, jos ei pysty elämään, vaan miettii et mitäköhän noi muut ajattelee....niin on sillon paskahousu.

    • Ei sovinisti

      Sehän on jo vanhassa sananlaskussa sanottu, että nainen ei sovi johtajaksi, en muista sananlaskua. Tottakai mies on luomakunnan kruunu, ja nainen luotiin
      miestä varten(eikä toisin päin), ja käskettiin alistua kaikessa aviomiehensä tahtoon. Maailma on miehiä varten. Meidän naisten tulee miellyttää miestämme,
      mies on pää joka johtaa, nainen palvelee. Tietysti miehen täytyy rakastaa vaimoaan niinkuin omaa ruumiinosaa.

      • Hkdåa

        Ahhah, hajoa omaan tyhmyyteesi :D. Kovasti näyttää miehiä kaivelevan se, ettei naiset enää suostu kotiorjiksi ja kokee ettei heidän ihmisarvonsa perustu lapsien synnyttämiseen. On suomimies kyllä alas vajonnut kun pitää tuolla tavalla vikistä..

    • 26

      Ai että ennen naiset eivät haukkuneet miehiä? :D Missä maailmassa ap oikein elää? Ja Venäjähän onkin oikea ihannevaltio! Mitenkäs muuten venäläisten naisten oikeudet eroavat suomalaisten naisten oikeuksista?

    • 2+3

      Ihan ok sepustus ja sanomakin oli selvä. Meinasin jo alkaa tukea sinua, mutta sitten huomasin että vastasit jollekkin ja alko se "Jumala" skeida...Jooh, feminismi, sovinismi...uskonto...Samaa paskaa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      109
      3769
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      317
      1970
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      247
      1757
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      104
      1667
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      436
      1610
    6. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1570
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      431
      1473
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      43
      1240
    9. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      46
      1148
    10. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      393
      1107
    Aihe