Terveesti eri mieltä, Nato-asiasta.???

Ovat palstan "Tähtikirjoittajat", Jomppe ja Pankki, mutta eihän tuota samanmielisyyttä vaaditakkaan kuin Keskusta-Maalaisliittolaisilta. Siellä nimittäin on maailman sivu, kielletty ihmisiä ajattelemaan omilla aivoillaan, ja se jos mikään, on Taivahan totuus.

Tuossa Nato- asiassa, minä olen aina ollut Natomyönteinen
syystä, että Natosta saataisiin suoja Venäjää vastaan. Nyt me Stuppin kanssa olemme kuitenkin huuli "pyrtykäisenä", kun Natoon pyrkii myöskin Venäjä. Jos näin on, että Venäjäkin liittyisi Natoon, niin silloin minäkin siirtyisin Mielipidepankin linjalle. Nimittäin maailma ei tarvitse silloin tuollaista hirveää "Sotakoneistoa" jonka avulla ihmiskunta tuhottaisiin.

Kun, ja jos Venäjäkin liittyisi Natoon, silloin minä olisin Pankin linjoilla, jonka linja on ehdottomasti Rauhan linja, kun taas Jomppe on vanhana ammattisotilaana enempi sodan linjalla rauhaa vastaan, tähän johtopäätökseen minä Uusi-Ukki Pohjanmaalta olen päätynyt.

Niin luulin jo, että Pankki ja muutkin "Tähtikirjoittajat olisivat jättäneet palstan, mutta Pänkki taisi käydä vain lomilla, kun oli pari viikkoa pois saitilta. Täällähän te olette koko kolmen "Kopla" Jomppe, Pankki, ja Niimpä niinkin, kivahan teitä on lueskella, ja jos suoraan sanon, niin eihän tällä palstalla muuten mitään asiallista luettavaa olisikaan, kyllä näin on näreet.????????
8121
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Natosta enkä mistään muustakaa en ymmärrä hevon paskan vertaa, mutta Jomppeen olen aina halunnut yhtyä.
Ja Jompen peppu on aivan ylivoimainen, saa nähdä onko Jompella nyt aikaa kun kuulemma aloittaa ommat Repenä Korkeasaaressa. Näin on näreet???

Äänestä

Hei, oletkos homostellut viime aikoina. Kunnioitan rohkeata esiin marssiasi jota tosin himmentää, että uskosi on jossakin vaiheessa horjunut ja ole yrittänyt perua puheitasi.
Mutta sinähän olet homo mikä homo

Äänestä

Olisit sinä suuanaatami pysynyt poissa, koska olet hullu ja syyntakeeton. Köysiin vaan.

Äänestä

Olen samaa mieltä siitä, että Venäjän liittyessä Natoon järjestöstä tulisi liian suuri. Olen jo nyt sitä mieltä, että Nato on liian suuri jo nyt. Jos jotain yrittäisimme historiasta oppia, niin selvästi näkyvä linja on ollut se, että suuret sotilasmahdit ovat olleet rauhan kannalta vaarallisia. Jos koneisto on luotu sitä myös käytetään.

Nato suuruus aiheuttaa sen, ettei sen valtaa voida uhmata suoraan, vaan toimintaa pyritään sabotoimaan epäsuorasti perinteisellä partisaanitoiminnalla. Nykyinen terrori on varsin tyypillistä ja johdonmukaista seurausta siitä vastustuksesta, jota Nato on aiheuttanut ja edelleenkin aiheuttaa. Naton jäsenmäärän kasvaessa sen avoin vastustus vähenee ja samaan aikaan syntyy vastarintatoimintaa joka on vaikeasti hallittavissa. Rintamalinjojen vetäminen näin suoraan on vaarallista, se on ollut sitä aina. Nyt luotu jakolinja -Islam vastaan muu maailma- ei ole tervettä ja voimatasapainon tästä edelleenkin järkkyessä ongelmia seuraa väistämättä, näin on, mikäli uskomme historian opetuksia.

Äänestä
  • Kiitos asiallisesta vastauksestasi, noista kuudesta vastauksesta se onkin ainoa asiavastaus, muut ovatkin pelkkää "homojen hihhulointia". On tämä Kepuporukka täysin sekopääporukkaa, kyllä meikämannen on vaikea kirjoittaa mistään asiasta. No onhan myöskin Jomppe heti näiden vainolaisten pilkattavana.

    Kyllä todellakin pitää tason palstalla nousta, että minut saa vielä tänne debatoimaan, kyllä näin on näreet.????

    Äänestä

  • Uusi-Ukki, se oikea kirjoitti:

    Kiitos asiallisesta vastauksestasi, noista kuudesta vastauksesta se onkin ainoa asiavastaus, muut ovatkin pelkkää "homojen hihhulointia". On tämä Kepuporukka täysin sekopääporukkaa, kyllä meikämannen on vaikea kirjoittaa mistään asiasta. No onhan myöskin Jomppe heti näiden vainolaisten pilkattavana.

    Kyllä todellakin pitää tason palstalla nousta, että minut saa vielä tänne debatoimaan, kyllä näin on näreet.????

    Et sitten Ukki kääkkä vastannut selvään kysymykseen. Oletko jotenkin tyhmä - siis sen lisäksi, että olet homo.

    Äänestä

  • Uusi-Ukki, se oikea kirjoitti:

    Kiitos asiallisesta vastauksestasi, noista kuudesta vastauksesta se onkin ainoa asiavastaus, muut ovatkin pelkkää "homojen hihhulointia". On tämä Kepuporukka täysin sekopääporukkaa, kyllä meikämannen on vaikea kirjoittaa mistään asiasta. No onhan myöskin Jomppe heti näiden vainolaisten pilkattavana.

    Kyllä todellakin pitää tason palstalla nousta, että minut saa vielä tänne debatoimaan, kyllä näin on näreet.????

    Palstaterrori on samantapaista toimintaa kuin muukin terrorismi, jopa tavoitteiltaankin. Pyrkimyksenä on vapauden vähentäminen. Palstalla pyritään sananvapauden rajoittamiseen ja toiminta on vuorovaikutuksen häiritsemistä. Kannattavaa typeryys on ainoastaan silloin, jos sen avulla saavutetaan tavoite. Tämän teorian mukaisesti, keskustelua kannattaa jatkaa loiskiehunnasta välittämättä ja pyrkien itse asiallisuuteen.

    Kansainvälisen terrorin torjunnassa pätevät samat keinot kuin edellisessä kappaleessani hahmottelemani. Toimien on oltava johdonmukaisia ja väkivaltaa karttavia, sekasortoa on pyrittävä vähentämään ja kansalaisvapauksia kunnioittamaan. Nato vastustus kohdistuu ns. vapaisiin yhteiskuntiin, riippumatta siitä kuuluuko ko. maa Natoon vai ei. Tavoite ei ole pelkästään Nato voiman vähentäminen, mukana on myös yritys saada laajempaa sanan valtaa myös muissa yhteiskunnallisissa kysymyksissä, tämä liittyy vahvasti yksilövapauksiin. Jos kanasalaisvalta vähenee, silloin myös uskonnollinen valta lisääntyy, tämä on johdonmukainen seuraus koska valta on legitimoitava jotenkin.

    Äänestä

  • Uusi-Ukki, se oikea kirjoitti:

    Kiitos asiallisesta vastauksestasi, noista kuudesta vastauksesta se onkin ainoa asiavastaus, muut ovatkin pelkkää "homojen hihhulointia". On tämä Kepuporukka täysin sekopääporukkaa, kyllä meikämannen on vaikea kirjoittaa mistään asiasta. No onhan myöskin Jomppe heti näiden vainolaisten pilkattavana.

    Kyllä todellakin pitää tason palstalla nousta, että minut saa vielä tänne debatoimaan, kyllä näin on näreet.????

    Perusta vanholi homoille oma palsta tai jauha Jomppesi kanssa paskaa e-mailissa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Uusi-Ukki, se oikea kirjoitti:

Ovat palstan "Tähtikirjoittajat", Jomppe ja Pankki, mutta eihän tuota samanmielisyyttä vaaditakkaan kuin Keskusta-Maalaisliittolaisilta. Siellä nimittäin on maailman sivu, kielletty ihmisiä ajattelemaan omilla aivoillaan, ja se jos mikään, on Taivahan totuus.

Tuossa Nato- asiassa, minä olen aina ollut Natomyönteinen
syystä, että Natosta saataisiin suoja Venäjää vastaan. Nyt me Stuppin kanssa olemme kuitenkin huuli "pyrtykäisenä", kun Natoon pyrkii myöskin Venäjä. Jos näin on, että Venäjäkin liittyisi Natoon, niin silloin minäkin siirtyisin Mielipidepankin linjalle. Nimittäin maailma ei tarvitse silloin tuollaista hirveää "Sotakoneistoa" jonka avulla ihmiskunta tuhottaisiin.

Kun, ja jos Venäjäkin liittyisi Natoon, silloin minä olisin Pankin linjoilla, jonka linja on ehdottomasti Rauhan linja, kun taas Jomppe on vanhana ammattisotilaana enempi sodan linjalla rauhaa vastaan, tähän johtopäätökseen minä Uusi-Ukki Pohjanmaalta olen päätynyt.

Niin luulin jo, että Pankki ja muutkin "Tähtikirjoittajat olisivat jättäneet palstan, mutta Pänkki taisi käydä vain lomilla, kun oli pari viikkoa pois saitilta. Täällähän te olette koko kolmen "Kopla" Jomppe, Pankki, ja Niimpä niinkin, kivahan teitä on lueskella, ja jos suoraan sanon, niin eihän tällä palstalla muuten mitään asiallista luettavaa olisikaan, kyllä näin on näreet.????????

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu