BED on perkeleellinen sairaus.

tuohon allaolevaan viestiinkin viitakin ja sitä kompaten; BED voi todella tuhota elämän. mutta ei myöskään ole niin syvää suota etteikö sieltä voisi pyristellä takaisin.

itse sairastuin ahmimishäiriöön 17-vuotiaana. mittani olivat tuolloin normaalit 166/65, vaikka pidinkin itseäni ylipainoisena. mitä enemmän tahdoin laihtua sitä suuremmin aloin himoita ruokaa. ruuasta tuli viholliseni ja rakastajani. pahimmillani en kyennyt edes nukkumaan öisin, sillä ruuanhimo vei voiton. lihoin ja vihasin itseäni. häpeä nujersi minut, eikä minulla ollut voimaa hakea apua.

jossain vaiheessa BED vaihtui bulimiaan ja painoni alkoi pysyä oksentamisen turvin kurissa. vasta bulimiasta seuranneiden terveysongelmien pakottamana suostuin lääkärin ja terapeutin pakeille, n. 3 vuotta syömishäiriön alkamisen jälkeen.

nyt olen 27-vuotias, painan 70 kiloa ja koen olevani vihdoin ja viimein toipunut. toki välillä sorrun syömään liikaa, mutta kyse ei ole silloin enää tuhansien kilokaloreiden ahtamisesta, vaan pikemminkin vain parista extrasantsauksesta. silloin tällöin joku naureskelee, että syön muka "valtavasti", mutta silloin nauran itse kahta kauheemmin ja mainitsen joskus muinoin kumonneeni 12 tunnin aikana ennätykselliset 14000 kilokaloria. olisin varmaan voittanut niinä aikoina maailman jokaisen syömiskilpailun ylivoimaisesti :D!

kymmenen vuotta sitten en olisi ikinä uskonut, että voin joskus puhua BED:sta avoimesti, saati sitten nauraa asialle, mutta on ihme, että sekin päivä on nyt koittanut! ja se voi koittaa ihan jokaiselle- uskokaa pois. jos minäkin voin parantua, niin silloin kuka vaan voi parantua!

mutta itse parantumiseen en osaa antaa mitään vinkkejä. syömishimo on henkimaailman juttuja. pitää vain rukoilla, ettei sitä himoa tule, koska jokainen BED:sta kärsivä tietää, että himon yllättäessä ei sitä laannuta minkäänlainen järkipuhe tai sijaistoiminta. --syyt ahmiseen ovat syvällä piilotajunnassa.. niiden esiinkaivaminen vaatii usein terapiaa. asiasta puhuminen auttaa, se, että uskaltaa tuoda tilanteen päivänvaloon, murtaa syömiseen liittyvän tabun ja häpeän.

ja sitten lääkitys. itse olen syönyt Seronil-nimistä psyykelääkettä, jonka olen kokenut hillitsevän impulsiivista käyttäytymistä; pakko-oireisuutta ja sitä kautta myös ahmintaa. myös akuuttiin ahdistukseen määrättävät lääkkeet, kuten diabam, auttaa katkaisemaan syönti-manian. ---lääkkeiden nappailu saattaa kuulostaa pelottavalta, mutta ne ovat BED:n suhteen tarpeellisia. ihminen on niin avuton yksinään.

muistakaa, että ahmimishäiriö on sairaus, älkää vihatko itseänne!