Suomalaisia oli kyllä Judenitšin joukoissa

Osa suomalaisista virolaisista vapaaehtoisista pestautui kenraali Judenitšin luoteiseen armeijaan. Kuuluisin näistä lienee ollut Kaarlo Kurkko. Elfvengrenin porukka teki myös Inkerissä Judenitšin joukkojen kanssa yhteistyötä. Saivat vallattua Miikkulaisen.

Kaupunkia Judenitšin joukkoja vastaan oli myös puollustamassa runsaasti suomalaisia ja virolaisia kuten A.Korkin joukkio ja Kaarlo Männistö. Jopa kiinalaisia oli kaupunkia puollustamassa.

Trotski sai lähinnä puollustettua kaupunkia merivoimien tykkien avulla. Trotski myös otti panttivangiksi Dmitri Nadjožnyj'n perheen pakottaen tämän auttamaan kaupungin puollustamisessa.
165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kommentoi aloitusta


gunnery hartman firn kirjoitti:

Osa suomalaisista virolaisista vapaaehtoisista pestautui kenraali Judenitšin luoteiseen armeijaan. Kuuluisin näistä lienee ollut Kaarlo Kurkko. Elfvengrenin porukka teki myös Inkerissä Judenitšin joukkojen kanssa yhteistyötä. Saivat vallattua Miikkulaisen.

Kaupunkia Judenitšin joukkoja vastaan oli myös puollustamassa runsaasti suomalaisia ja virolaisia kuten A.Korkin joukkio ja Kaarlo Männistö. Jopa kiinalaisia oli kaupunkia puollustamassa.

Trotski sai lähinnä puollustettua kaupunkia merivoimien tykkien avulla. Trotski myös otti panttivangiksi Dmitri Nadjožnyj'n perheen pakottaen tämän auttamaan kaupungin puollustamisessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu