Masennus, josta en pysty puhumaan..

Hei! Oletko täysi-ikäinen, ilmeisesti et? Vanhempasi käyttäytyvät spontaanisti ajattelematta sinun nuorta ja herkkää mieltä laisinkaan. Ovatko he olleet tietoisia siitä, että olet masentunut? Niin, jos et ole täysi-ikäinen, ei vanhemmillasi ole mitään oikeutta ajaa sinua kotoa poiskaan, he ovat kasvatusvelvollisia ainakin täysi-ikäisyyteen saakka.

Miltä tuntuisi, jos kirjoittaisit vanhemmillesi kirjeen, jossa kerrot tuntemuksesi, pahan mielen. Kirje on siitä hyvä, että sinä voit harkita sen sisällön tarkkaan ja vanhempasi voivat lukea sen vaikka moneen kertaan. Se on äänetöntä kerrontaa. Voit myös jättää kirjeen niin, että lähdet esim. ulos, joten heillä on aikaa "sulatella" sen sisältöä.

Onko sinulla sisaria, vai oletko ainoa lapsi? Entä hyviä ja sinusta välittäviä sukulaisia? Jos kotona olo tuntuu ahdistavalta, ja voisit mennä esim. tätisi tai setäsi, enosi, mummisi tai ukkisi luo, niin pieni ajallinen etäisyys saattaisi saada vanhempasi harkitsemaan asenteitaan. Yritän ymmärtää, että he pettyvät, jos lapsi aikoo jättää koulun kesken. Vanhemmat ihmiset ovat elämää kokeneita, heidän kanssaan avoin keskustelu voi auttaa sinun mielialaa ja luoda turvalisuuden tunnetta. Myöskin vaikka menisit joululomaksi jonkin sukulaisesi luo, jos mahdollista ja että on henkilö, jonka tunnet ja koet turvalliseksi.

Oletko käynyt koulusi terveydenhoitajan luona keskustelemassa tilanteestasi? Suosittelen, että menisit myös hänen vastaanotolle ja puhuisit avoimesti, että voit pahoin, koet olosi masentuneeksi ja että tästä kaikesta on seurannut ikävyyksiä vanhempiesi kanssa.

Koen, että vanhempasi eivät ymmärrä, eivät tiedosta mielialaasi. He loukkaavat asioilla ja sanoilla sinun mieltäsi, sillä se vaikuttaa rahalla mitattavissa olevalta. Äiti olen itsekin, enkä varmasti ole ollut hyvä äiti, mutta uskon, että koskaan en olisi voinut sanoa noin lapsilleni. Oletan, että vanhempasi käyvät työssä, ja ovat kotona uupuneita. Heillä pitäisi riittää lapsistaan välittämiseen energiaa, mutta liian usein se energia tulee vuodatettua työnantajan hyväksi. Läheisyys, lämpö, rakkaus ja avoimuus perheen sisällä on niin tärkeä, silti aivan liikaa unohdettu. Myöskään vanhemmat eivät ole täydellisiä, joten jotain armoa pitäisi jaksaa kohdistaa myös heidän käyttäytymiseensä.

Sinä olet nuori, elämä edessä, sille on tarkoitus. Olet yhtä arvokas tähän elämään, kuten kaikki muutkin, vaikka aina ei siltä tuntuisikaan. Vaikka tuntuisi vaikealta, olet itsellesi kaikista läheisin ja rakkain, mutta myös läheisillesi rakas, vaikka arjessa se jää liian usein ilmaisematta, ehkä se rakkaus on koteloitunut ja ei pääse kalvon lävitse. Itku auttaa, se puhdistaa pahaa mieltä, jos voit itkeä.

Tässä alkuun jotain neuvoja sinulle. Ajattelen sinua, et ole yksin. Lähetän halauksen näin ja tulen lukemaan, miten olet saanut omaa ongelmaasi vietyä eteenpäin. Jos sinulla on hyviä ystäviä, avaudu myös heille, sillä vaikeuksissa ystäviä tarvitaan ja hyvä ystävä tukee, kun hätä on suurin. Jaettu murhe on puolitettu murhe, näinkin sanotaan. Yritän ottaa osan murheestasi tänne kotiini, ja muistan sen nyt jo yörukouksessa.

Toivotaan parasta ja kun joulu on tulossa, yritä löytää myös joulusta iloa ja valoa sydämeesi!

Odottele rauhassa, että vanhempasi rauhoittuvat ja keskustele heidän kanssa sitten uudestaan. Koulussa voisit keskustella opinto-ohjaajan kanssa tilanteestasi ja miten sen voisi ratkaista. Onko tämä ala sinulle väärä, onko ympäristö sellainen että et tunne itseäsi hyväksytyksi, onko terveytesi kunnossa fyysisesti/psyykkisesti, onko mahdollista pitää paussi ja jatkaa myöhemmin jne. esim näistä asioista on hyvä keskustella. Uskon, että asiallinen keskustelu vanhempien ja koulun henkilöstön kanssa tuo sinulle onnistuneen ratkaisun ongelmaasi. Ota rauhallisesti, ei maailma tähän kaadu.
ystävyydellä sinulle
eräs ihminen

Voitko kertoa opettajallesi tai luokanvalvojalle ongelmistasi? Mä itse kerroin sillon kun halusin lopettaa lukion kesken. Opettaja oli sitten yhteydessä vanhempiini, kun itse en uskaltanut heille lopettamisesta kertoa. Opettaja sai selitettyä minua järkevämmin asiat ja vanhempani tajusivat miten loppu olen henkisesti. Sitten vanhemmat ja opettaja yhdessä mietti mikä koulu olisi sopiva minulle, ja opettajani (joka oli myös luokanvalvojani) järjesti minulle ajan koulupsykologille jolla aloin käydä säännöllisesti.

Meillä tuli kova tappelu kotona tuosta lukion lopettamisesta, ja minuakin uhkailtiin kotoa pois ajamisella ja valitettiin miten olen laiska ja elämässä ei selviä ilman koulutusta. Kirjoitin äidille sähköpostia ajatuksistani silläkin uhalla, että hän nauraisi tai käyttäisi salaisuuksiani riidoissa hyväkseen. Äiti oli kuitenkin otettu kun osoitin hänelle yhtäkkiä sellaista luottamusta. Nyt meidän välit on pitkästä aikaa todella hyvät. Huomasin yksin niin pitkään asioita murehdittuani suurennelleeni asioita ihan liian kauheiksi. Puhuminen ja asioista juttelu todellakin auttoi ainakin minun tilanteessa.

Kyllä asiat järjestyvät. Ei kannata luovuttaa. Älä jää tuon asian kanssa yksin vaan kerro vanhemmillesi tai opettajalle ongelmistasi.

Paljon jaksamisia sinulle!

Sinulla on kohtalotoveri.:/ En missään nimessä kehota sinua ainakaan tekemään itsellesi mitään, vaan hakemaan apua vaikkapa psykologilta ( ota yhteyttä kotikuntasi terveydenhuoltoon ja kerro tilanteesi, mitä pikimmin!) tai puhumaan huolistasi ja tunteistasi kenelle tahansa ymmärtäväiselle ja luotettavalle ihmiselle. Masennuksessa todennäköisesti pahinta(!) on salata tilannettaan ja tunteitaan ja salailu usein vain pahentaa oloa, jos on masentunut, mutta koska joskus _valitettavasti_ on niin, että ympäröivä hyvinvointiyhteiskunta ei paljoa masentuneen ajatuksia ymmärrä, tulee sinun valita luotetut ihmiset hyvin. Karta ymmärtämättömiä ihmisiä ja pyri hyvinvointiin. Sinä olet arvokas. Muista se aina!

Olen varmaan sinua paljon vanhempi, luulen, mutta minäkin kärsin todennäköisesti masennuksesta ja tänään tajusin, että olen kärsinyt siitä monta vuotta salassa, pettäen itseäni, että minulla muka menisi ihan hyvin. En toivo sinun mieltävän tätä seuraavaa kertomaani mitenkään tai ottavan tästä ainakaan negatiivisia tuntemuksia tai saatika mallia, mutta masentuneena kohtalotoverinasi haluan kertoa sinulle oman tarinani siksi, jotta ymmärrät, ettet ole ainoa, jolla voi olla masentuneita tuntemuksia... Minun taakkani ja todennäköisin syy myös masennukseeni on vakava fyysinen sairaus, jota joudun ns. salailemaan esimerkiksi työelämässä lopun elämääni, jos jonkun uran haluan. Lisäksi pitkäaikainen epävakaa ja turvaton taloustilanne, joka myös linkittyy ko. fyysiseen sairastumiseen. Kanssasi olen samassa tilanteessa ainakin sikäli, että myös minulla on koulu, jota lahjakkuudestani huolimatta en vain tunnu saavan loppuun.;) Liikaa stressin aiheita ja kuormitusta ollut jo monta vuotta.

Joskus tuntuu, että tämä yhteiskunta on sairas.:( Ihmisten ei "anneta" sairastaa tai itseasiassa ihmisiltä _ei hyväksytä_ sairaana olemista, joka monasti katsotaan jotenkin "heikkoudeksi". Minullakin monet läheisistäni vaan paukuttavat, että olen laiska ja että miten kehtaan muka lorvia näin, mutta he eivät tiedä sitä taakkaa, mitä minä kannan jokapäivä. Dramaattisesti tajusin sen tänään, kun ns. "korttitaloni" erään tapauksen johdosta romahti ja ymmärsin ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin eläneeni hyvin välinpitämättömästi jo pitkään, itseäni ja läheisiäni kohtaan, kuvitellen utopiassani, että minä mukamas olen pätevä ja pärjäävä ihminen, vaikken suurinpiirtein vuoteen ole tehnyt muuta, kuin yrittänyt salailla rakkailta ystäviltäni masennustilaani ja lipittänyt kaljaa.:( Jopa kirjoitustaitoni on romahtanut ja pelkään, että kykenenkö koskaan enää edes tuottamaan sitä tekstiä, jota aikoinaan tuotin mm. opinnoissani leikiten, nauttien ponnistelusta ja ahkeroinnista, saaden siitä suorastaan kickseja.;) Älä sinä koskaan ala käyttää ainakaan alkoholia masennukseen, ethän, lupaathan minulle? Hae masennukseesi muuta apua ja muista hakea siihen apua, muistathan?

Itselläni on läheisiä ystäviä, joiden kanssa tavataan tai ainakin soitellaan päivittäin, mutta kuitenkin omalla kohdallani masennustilani salailu on johtanut siihen, että huomaan päivästä toiseen ns. "esittäväni" heille, että minulla menisi paremmin, kuin todellisuudessa menee ja että ahkerana paiskon hommia, vaikken aina suurinpiirtein pääse aamuisin sängystä ylös. Selkeitä masennuksen oireita nämä edellä mainitut ja selvää tästäkin on, että masennuksen tuntemuksia EI PITÄISI salailla ystäviltä, jos ihminen kuitenkin on masentunut.

Omaan oireistooni kuuluu myös, että olen varmaan viimeiset kaksi vuotta ollut se, jota ystävät saavat aina raahata ihmisten ilmoille, jota ystävät kutsuvat illanviettoihin ja jolle ystävät järjestävät illanviettoja, kun itse en jaksa koskaan ehdottaa ystäville mitään kivaa tai järjestää mitään - täysin passivoitunut ja älykkääksi ihmiseksi kohtuullisen torsposti elävä olen minä siis, kun minulla olisi edellytykset vaikka tohtorinväikkäriinkin, jollaista kanssani saman opiskelutaustan omaavat ystäväni tekevät sinä aikana, kun minä olen maannut sängyssä ja valehdellut ympäristölleni, että en minä muka ole masentunut, mutta onneksi on edes ystäviä tai muuten olisin varmaan jo täysin mökkihöperöittynyt.:/

Masennuksella on usein taipumus pahentua, jollei ihminen hae siihen apua. Hae aloittaja siis apua omaan masennukseesi. Minäkin yritän, kunhan ensin setvin ja pohdin vyyhdin, mitä hallaa olen masennukseni salailulla itselleni ja rakkailleni aiheuttanut.:) Pitkä tie, hyväksyä itsensä ja vahvuutensa, vajavaisuuksien kanssakin, mutta hyvin tärkeä.

Tsemppiä sulle aloittaja. Olen varma, että olet fiksu ihminen, joka selviää tilanteestaan.

Tässä joitakin ohjeita: http://muutoksenblogi.blogspot.com/2010/04/masennuksen-itsehoito.html

Tottakai sun pitäis olla onnellinen jos sulla on katto pään päällä ja ruokaa, millä täyttää mahasi. Tollanen masentelu on vain tämän päivän nuorten tapa yrittää tuntea edes jotain, kun kaikki ympärillä on niin hyvin kuin vain voi olla. Se on kuule ihme juttu, miten asiat saavat oikeat mittasuhteet, kun jotain näistä itsestään selvyyksistä, kuten asunto, ruoka, vapaus tulla ja mennä, vapaus opiskella, terveys napataankin pois. Silloin huomaa miten maailma yhtäkkiä muuttaakin muotoaan ja tyytyväisyyskin alkaa löytyä ihan pikkasista detaljeista.