Maan nouseminen todistaa nuoresta maasta

Pohjanmaalla maa nousee noin sentin vuodessa. 10000 vuotta siten maanpinta oli siis 100 metriä alempana.
Jos maa olisi vaikka vain miljardi vuotta vanha, niin silloin Pohjanmaalla olisi ollut 10000 kilometrin monttu. Muutama sata miljoonaa vuotta aikaisemmin siellä olisi ollut maapallon läpi menevä reikä.
Tämä ei voi olla mahdollista, joten maapallon iän on oltava lähempänä 10000 vuotta, kenties vieläkin nuorempi. Aukottoman logiikan avulla olen siis todistanut maapallon iän olevan raamatun ilmoituksen mukainen, eli siis noin 6000 vuotta.

Hetkinen, menikös tämä nyt ihan oikein? Samantapaisia laskelmia kreationistitiedemiehillä näyttää olevan tapana tehdä, mutta jotenkin tuntuu, että näissä menee aina joku juttu pieleen. Mikähän se mahtaa olla?
8364
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Tietynlaisella logiikalla voidaan todistella mitä tahansa, järjettömyyttäkin. Esimerkkinä tästä päättely, että jos syö vain makeaa, niin p....ankin täytyy maistua hyvälle.

Äänestä

> Hetkinen, menikös tämä nyt ihan oikein?

Annahan kun selitän. Joku kretuliini jossain osoitti että mutaatiot ovat aina haitallisia, mutta joku toinen kretuliini osoitti että mutaatio kumoaa aina edellisen, toisin sanoen plus yksi ynnä miinus yksi on nolla eli evoluutiota ei tapahdu.

Tätä samaa pitää tietenkin soveltaa maanpintaankin, sillä onhan selvää että jos maa kohoaa niin täytyyhän sen välillä laskeakin. Eihän nyt ollenkaan käy laatuun että Himalajan kaltaiset vuoristot vain nousevat nousemistaan ja haittaavat Intian valtameren monsuunien etenemistä Tiipettiin ja Monkoliaan.

Mutta jos maailma onkin ollut olemassa vain muutamia tuhansia vuosia, niin Luoja tekee näköjään edelleen hienosäätöä kohottamalla Fennoskandiaa ja Himalajaa. Ei siis tullutkaan valmista kerralla vaan muutostöitä pitää tehdä vielä kymmenentuhatta vuotta myöhemmin.

Erilaisten eläinten sijoittumista eri paikkoihin ei kannata ihmetellä, tottahan nyt Nooa taitavana purjehtijana seilasi pitkin meriä, pussieläimet jäivät kyydistä Australiassa paitsi niitä muutamia jotka salakavalasti piiloutuivat vyötiäisten ja laiskiaisten joukkoon päästäkseen Etelä-Amerikkaan. Isot kissat eivät ihan saaneet sovittua minne rantautuisivat, ja leopardi onkin aiheuttanut muille päänvaivaa kun se on levittäytynyt sekä jellonan että tiikerin metsästysmaille. Antiloopit päätyivät pääasiassa Afrikkaan, mutta jokunen looppi (= anti-antilooppi) päätti asettua Intian suunnalle. Jne jne.

Ymmärsittekö? Ei se mitään, en minäkään. Uskoisin kuitenkin että kretuliinien leirissä tällainenkin kertomus osoittaisi sekä yhtä että toista ja varmaan kolmattakin.

Äänestä

  • makroevoluutiosta niin sillähän se kretuliinien ongelma olisi ratkaistu, vai mitä?

    Se, että maan kuori ei ole vielä ihan kohdilleen asetunut osoittaa vai sen että maapallon luominen on ollut
    pitkällinen, siis varsin pitkällinen prosessi, ja vielä kestääkin pitkään ennenkuin kaikki rauhoittuu. Ja koska tuo muotoutuminen on vielä vauhdissaan niin se elittääkin sen että vedenpaisumuskin on ihan hyvin voinut olla
    todellisuutta vasta äskettäin.

    Ja jos otat esille vähänkin yksityiskohtaisemman kartaston niin näet että eivät mantereet ole ollenkaan niin mahdottoman erityksissä toisistan kuin evokkilegendoissa yrittään selittää. Ihan lyhyiden välimatkoin on saaria ym. pienempiä näppylöitämeret täynnä.

    Sitäpaitsi luin juuri Maaseuden Tulevaisuudesta että taas oli tavattu Uumajan liepeiltä jäälautalta Suomesta sinne purjehtineita sopuleita.
    Ei muuten olisi kukaan uskonut että sopulilta moinen reissu elossa onnistuisi, mutta niinpä vaan onnistui.
    Joten koitahan keksiä että mikä olisi lautalle eksyneelle eläimelle liian pitkä merimatka elossa ylitettäväksi. Pidempi sen kuitenkin tulisi olla kuin tuo merenkurkun ylitys.
    Aasiasta pääsee Australiaan paljon lyhyempien vesireittien ylittämisen myötä. Ja Amerikoihin matkaajan ei tarvinnut muuta kuin loikata kapean Beringin salmen ylitse ja sitten vain siltaa pitkin Panaman kanavan yli ja niin oli koko maapallo asutettu eläimillä.

    Joko nyt ymmärsit?

    Katsos, ei tarvita muuta kuin pikkiriikkisen ajattelua.

    Äänestä

  • a. kirjoitti:

    makroevoluutiosta niin sillähän se kretuliinien ongelma olisi ratkaistu, vai mitä?

    "Niin, jos meillä vain olisi havainto mutatioiden aiheuttamasta makroevoluutiosta"

    Eikö liene joku selittänyt sinulle moneenkin kertaan että laboratoriossa sitä on tapahtunut ilman älykästä suunnittelua...

    "Ihan lyhyiden välimatkoin on saaria ym. pienempiä näppylöitämeret täynnä."

    Ei kuitenkaan sillä Havaijin ja Alaskan välisellä nonstop-reitillä, jota Möttöskän päässä pyörivät pikkulinnut kuulemma käyttävät. Ei liioin sillä P-Amerikan ja Azorien välisellä reitillä, jota ainakin joku amerikkalaislintu on harhautunut Eurooppaan...

    "Ja Amerikoihin matkaajan ei tarvinnut muuta kuin loikata kapean Beringin salmen ylitse ja sitten vain siltaa pitkin Panaman kanavan yli ja niin oli koko maapallo asutettu eläimillä."

    Niin, nisäkkäiltä pieni 86 kilometrin loikkaus salmen poikki ja sitten kanavan, jota ei vielä silloin ollut, yli pitkin siltaa, jota ei silloin ollut kun ei ollut kanavaakaan...

    "Katsos, ei tarvita muuta kuin pikkiriikkisen ajattelua."

    Erityisen pieneksi tuo sinun riikkisi aina osoittautuukin.

    Äänestä

  • a. kirjoitti:

    makroevoluutiosta niin sillähän se kretuliinien ongelma olisi ratkaistu, vai mitä?

    Se, että maan kuori ei ole vielä ihan kohdilleen asetunut osoittaa vai sen että maapallon luominen on ollut
    pitkällinen, siis varsin pitkällinen prosessi, ja vielä kestääkin pitkään ennenkuin kaikki rauhoittuu. Ja koska tuo muotoutuminen on vielä vauhdissaan niin se elittääkin sen että vedenpaisumuskin on ihan hyvin voinut olla
    todellisuutta vasta äskettäin.

    Ja jos otat esille vähänkin yksityiskohtaisemman kartaston niin näet että eivät mantereet ole ollenkaan niin mahdottoman erityksissä toisistan kuin evokkilegendoissa yrittään selittää. Ihan lyhyiden välimatkoin on saaria ym. pienempiä näppylöitämeret täynnä.

    Sitäpaitsi luin juuri Maaseuden Tulevaisuudesta että taas oli tavattu Uumajan liepeiltä jäälautalta Suomesta sinne purjehtineita sopuleita.
    Ei muuten olisi kukaan uskonut että sopulilta moinen reissu elossa onnistuisi, mutta niinpä vaan onnistui.
    Joten koitahan keksiä että mikä olisi lautalle eksyneelle eläimelle liian pitkä merimatka elossa ylitettäväksi. Pidempi sen kuitenkin tulisi olla kuin tuo merenkurkun ylitys.
    Aasiasta pääsee Australiaan paljon lyhyempien vesireittien ylittämisen myötä. Ja Amerikoihin matkaajan ei tarvinnut muuta kuin loikata kapean Beringin salmen ylitse ja sitten vain siltaa pitkin Panaman kanavan yli ja niin oli koko maapallo asutettu eläimillä.

    Joko nyt ymmärsit?

    Katsos, ei tarvita muuta kuin pikkiriikkisen ajattelua.

    "Sitäpaitsi luin juuri Maaseuden Tulevaisuudesta että taas oli tavattu Uumajan liepeiltä jäälautalta Suomesta sinne purjehtineita sopuleita."

    Mitä lajia? Mistä tulleita? Olivatko elossa?

    Äänestä

  • 34 kirjoitti:

    Vaasassa saati sitten missään muuallakaan merenkurkun tai perämeren rannikolla ei niitä sopuleita juurikaan ole. Ainoa johtopäätös voi vain olla, että Jumala sen teki!

    Äänestä

  • 34 kirjoitti:

    "Sitäpaitsi luin juuri Maaseuden Tulevaisuudesta että taas oli tavattu Uumajan liepeiltä jäälautalta Suomesta sinne purjehtineita sopuleita."

    Mitä lajia? Mistä tulleita? Olivatko elossa?

    Oliko niillä suomalainen kela- tai henkilökortti taskussaan? Olivatko edes sopuleita - saattoivat olla myyriä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pseudotieteenpuolest kirjoitti:

Pohjanmaalla maa nousee noin sentin vuodessa. 10000 vuotta siten maanpinta oli siis 100 metriä alempana.
Jos maa olisi vaikka vain miljardi vuotta vanha, niin silloin Pohjanmaalla olisi ollut 10000 kilometrin monttu. Muutama sata miljoonaa vuotta aikaisemmin siellä olisi ollut maapallon läpi menevä reikä.
Tämä ei voi olla mahdollista, joten maapallon iän on oltava lähempänä 10000 vuotta, kenties vieläkin nuorempi. Aukottoman logiikan avulla olen siis todistanut maapallon iän olevan raamatun ilmoituksen mukainen, eli siis noin 6000 vuotta.

Hetkinen, menikös tämä nyt ihan oikein? Samantapaisia laskelmia kreationistitiedemiehillä näyttää olevan tapana tehdä, mutta jotenkin tuntuu, että näissä menee aina joku juttu pieleen. Mikähän se mahtaa olla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu