Suomalaiset Elokuvat Huonoja!

Mielestäni kaikki suomalaiset elokuvat ovat huonoja!

Näin siinä, tulihan se sanotuksi.Mutta tarkemmin ottaen. Miksi suomesta tulee niin huonoja elokuvia?? Olen katellut paljon suomalaisia elokuvia ihan mustavalko ajalta ihan uusiin pahat pojat/Levottomat shitteihin asti. Ne on perseestä. Eikö suomesta löydy yhtään hyvää käsikirjoittajaa/ohjaajaa joka ottaisi kunnolla jonkun projektin haltuun ja veisi kunnolla loppuun asti.

Käsikirjoitukset mättävät yleensä aina aiheensa ja henkilöhahmojen osalta. Tarinat eivät ole uskottavia eikä henkilöihin voi samaistua. Katsotaan vaikka Levottomat 3:mosta tai 2:sta tai 1:köstä, huh huh mitä sontaa. Ei uskottavia hahmoja sitten lainkaan. Olipa järkevää vetää joku Jasper Pääkkönen mukaan jostain salkkareiden jämä näytteliöistä. Huomaahan sen jo miten salkkarit on tehty, ei mikään toimi siinä sarjassa. Kuvaus on perseestä, leikkaus on kauheeta ja äänet voi vittu! Suomalaisten kannattaisi keskittyä mielummin musiikkiin ja peleihin ja jättää kernaasti elokuvat muille kansoille. Sillä täällä maassa niitä ei osata tehdä.! Kiitos!
274201
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Älähän nyt viitsi. Jörkan "Mustaa valkoisella" on aivan ehdoton kotimaisen elokuvataiteen pläjäys...sisältää muuten mahtavaa Jörkka-artikulointia.

Äänestä

Saattaahan ne ollakin "huonoja", mutta kummasti vaan ne suomalaisille kelpaa. Koirankynnenleikkaajallakin jo kohta 200 000 katsojaa. kuinka moni ulkomainen pääsee samaan?

Äänestä
  • Kyllä se niin on että ne mummot ja täti moonikat käyvät vain niitä suomalaisia elokuvia katsomassa. Ja niitä mummoja riittää...

    Äänestä

  • Nunhukka kirjoitti:

    Kyllä se niin on että ne mummot ja täti moonikat käyvät vain niitä suomalaisia elokuvia katsomassa. Ja niitä mummoja riittää...

    Mitäs vikaa mummoissa ja tädeissä on? Eivätkö heidän mielipiteensä ole yhtä arvokkaita kuin kaikkien muidenkin? Ootko sinä nyt ihan varma että sulla on varaa alkaa arvosteleen mummoja ja tätejä?

    Kannattaisi hieman osoittaa rispektiä ihmisille, jotka ovat nykyisen hyvinvointimme rakentaneet ja työntäneet sullekin kultalusikan suuhun.

    Äänestä

  • Nunhukka kirjoitti:

    Kyllä se niin on että ne mummot ja täti moonikat käyvät vain niitä suomalaisia elokuvia katsomassa. Ja niitä mummoja riittää...

    Ei kai mummujen & pappojen istuminen elokuvissa ole yhtään erinlaista, kuin kenenkään muunkaa ?

    Ei limsapulloakaan myydessä kysytä ikää / taikka sen käyttötarkoitusta ?

    Äänestä

  • Nunhukka kirjoitti:

    Kyllä se niin on että ne mummot ja täti moonikat käyvät vain niitä suomalaisia elokuvia katsomassa. Ja niitä mummoja riittää...

    Mistähän elokuvista on kyse ?

    Laitatko hieman tarkemmin ? On vähän liian yleistävä kommentti. Pientä tarkennusta please.

    Äänestä

  • Mertsi kirjoitti:

    Mitäs vikaa mummoissa ja tädeissä on? Eivätkö heidän mielipiteensä ole yhtä arvokkaita kuin kaikkien muidenkin? Ootko sinä nyt ihan varma että sulla on varaa alkaa arvosteleen mummoja ja tätejä?

    Kannattaisi hieman osoittaa rispektiä ihmisille, jotka ovat nykyisen hyvinvointimme rakentaneet ja työntäneet sullekin kultalusikan suuhun.

    Et ole tainut kuulla DJ Opan mahtavaa kappaletta "Mummot hautaan" :)

    Tässä vähän sanoja mitä muistan

    "Mummot hautaan mummot hautaan mummot kuuluu hautaan

    Mummot haisee mummot haisee mummot haisee paskalle

    Hyi hyi hyi hyi hyi hyi

    Mummot ei tajuu mummot ei tajuu mummot ei tajuu mistään"

    Jne jne :) Klassikkokamaa, hehehh

    Äänestä

Ei suomalaiset elokuvat ole sen huonompia kuin muutkaan.
Enemmän Hollywoodissa paskaa suolletaan.

Suomalaisista ohjaajista esim. Matti Ijäs, Aki Kaurismäki, Markku Pölönen tekevät tosi hyviä elokuvia. Juoni kantaa loppuun asti eikä pitkitetä millään turhalla.
Onhan niitä huonoja aina joukossa, mutta voihan ne erotella jyvät akanoista.

Makuasioista ei kannata kiistellä, mutta onnistuit provosoimaan sen verran, että oli pakko ottaa kantaa.

Äänestä

Totta viriset velikuomaseni :)

Vaikka esim Van Helsing on huono, katsoisin mielummin 100 Van Helsingiä kuin yhden suomalaisen elokuvan.

Äänestä

Kotimaisten elokuvissa arvostelussa on kokonaan unohdettu niiden työllistävä vaikutus.

Ei maa ole Eurooppalainen sivistys valtio, jos maalla ei ole omaan elokuva tuotantoa.

Kun on paljon tekijöitä, niin joku väkisinkin nousee ajan mukana " klassikoksi "... ?

Äänestä
  • Monta Turhapuro elokuvaa on tehty ?

    Tuntuu ettei Spedellä ollut juuri muita hahmoja, kuin ainainen Turhapuro ?

    Äänestä

  • Hyvä kotimainen elokuva on vain myytti.

    Jos ulkolaisia ei olisi ollenkaan, niin siten kotimaiset olisivat paljon parempia ?

    Olisi kiva tietää kuinka useasti keskiverto suomalainen käy elokuvissa ?

    Äänestä

Minusta taso on noussut huomattavasti viimeisinä vuosina. On ollut helpompi saada rahoitusta sekä käsikirjoituksia läpi, ja siten kansalle taas katsottavaa. ( toisille sitä kritisoitavaa )

Ei kaikki filmit voi voittaa palkintoja, pääasia on että näyttelijöillä ja alan ihmisillä on jatkuvasti töitä ?

Äänestä

Suomalaiset elokuvatko huonoja? No siinä tapauksessa suosittelen "elokuvaa" osoitteessa www.isanjapojannimeen.com. Vaikka itse pidän toki vanhoista Uuno elokuvista.

Äänestä

No ottipa porukka itteensä. Ihan vaan mielipidettä laitoin ku tylsää oli koulus ni porukka alkaa vetää herneitä nenään.? No miettikääpä miten saattaa sellainen käsikirjoitus päästä läpi ku Levottomat 3?
Huh huh. Siksi kai ne leffat nii huonoi ku se on tää meidän kulttuuri. Jos tehää leffa missä nussitaan ympäriinsä ja juodaan ja ollaan rikkaita ni ei oikeen porukka pääse tarinaa sisälle ja toisaalta vedetään sitten jotain juttihuumoria tai ryvetään suomalaisessa itsesäälissä kossupullon kanssa.Ei kiitos!

Äänestä

Kävin katsomassa elokuvan Etulinjan edessä.

Minusta se oli hyvä, sillä en ollut kuullut siitä mitään ennen lipun ostoa.

Siinä ei myöskään läträtty viinalla, sillä tapahtumaa oli aivan tarpeeksi ilman sitäkin.

Äänestä

Suomessako muka on maailman parhaat elokuva kriitikot ?

Vähän sama kuin Karibian risteilyille, ei Suomesta kelpaa kuin portsarit ja muu trash väki jostakin halpamaasta ?

Äänestä
  • Timo Koivusalo kirjassaan Koomikon kyyneleet väittää että Norjassa pidetään suomalaisia elokuvia " pahempina kuin itsemurha " ? En tiedä mistä tälläinen maine on kotimaisille elokuville siellä tullut, joten luulisi ettei ainaknaa Karibian risteilyillä niitä näytetä ?

    Äänestä

Mihinhän sinä perustat tämän ?

Miksi suomalainen elokuva herättää keskustelua aina eri festivaaleilla, ja siitä ollaan erittäin kiinnostuneita.

Kiitos ehkä Kaurismäen, niin suomalainen elokuva on ehkä tunnetumpaa mitä aiemmin se Euroopassa oli.

Festivaalit ovatkin minusta oikea paikka, katsella sekä arvostella kotimaiset elokuvat.

Äänestä
  • Mistähän elokuvista on kyse & Festivaaleista ?

    Äänestä

Tehdään Suomessa hyviäkin elokuvia, ne vaan saattaa jäädä kaiken muodikkaan paskan jalkoihin.

Aivan loistavia elokuvia ovat olleet esmes:
Sokkotanssi
Badding
Kahlekuningas

Eli on niitä hyviäkin tullut.

Äänestä

On täällä hyviäkin elokuvia, esim Jengi. Ym.

Äänestä

Meikäläisistä elokuvista noin prosentti on ns.niitä hyviä, loput luokatonta jätettä.
En erittele sen tarkemmin koska jokaisella on makunsa ja mielipiteensä tässä maassa,saattaa vetää porot sieraimeen.
Kärkipäässä kuitenkin kukkuu Visa Mäkisen Speden ja Tulion elokuvat.

Äänestä

Suomessa vaan ei osata/HALUTA tehdä kiinnostavia elokuvia...taitoa kyllä on mutta muuten on niin onnetonta tämä tarjonta.
Jaa niin Bollywood elokuvat...huh huh😝

Äänestä

On ne hyviä. Ajattele vaikka Komisario Palmua ja Speden komedioita.

Äänestä
  • Onnen maa on 10 elokuva ja sopivan lyhyt!

    Äänestä

Tarkaksella on monta hyvää leffaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Leffis kirjoitti:

Mielestäni kaikki suomalaiset elokuvat ovat huonoja!

Näin siinä, tulihan se sanotuksi.Mutta tarkemmin ottaen. Miksi suomesta tulee niin huonoja elokuvia?? Olen katellut paljon suomalaisia elokuvia ihan mustavalko ajalta ihan uusiin pahat pojat/Levottomat shitteihin asti. Ne on perseestä. Eikö suomesta löydy yhtään hyvää käsikirjoittajaa/ohjaajaa joka ottaisi kunnolla jonkun projektin haltuun ja veisi kunnolla loppuun asti.

Käsikirjoitukset mättävät yleensä aina aiheensa ja henkilöhahmojen osalta. Tarinat eivät ole uskottavia eikä henkilöihin voi samaistua. Katsotaan vaikka Levottomat 3:mosta tai 2:sta tai 1:köstä, huh huh mitä sontaa. Ei uskottavia hahmoja sitten lainkaan. Olipa järkevää vetää joku Jasper Pääkkönen mukaan jostain salkkareiden jämä näytteliöistä. Huomaahan sen jo miten salkkarit on tehty, ei mikään toimi siinä sarjassa. Kuvaus on perseestä, leikkaus on kauheeta ja äänet voi vittu! Suomalaisten kannattaisi keskittyä mielummin musiikkiin ja peleihin ja jättää kernaasti elokuvat muille kansoille. Sillä täällä maassa niitä ei osata tehdä.! Kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu