!!!. ILTASANOMAT RASISMIN TIELLÄ. !!!

Iltasanomat on hylännyt neutraalin tiedonvälityksen ja lähtenyt ottamaan voimakkaasti kantaa rasismin puolesta! Lehti on perustanut adressin, jolla vaaditaan poliittisilta päättäjiltä toimia "perinteisen joulun" säilyttämiseksi koulujen joulujuhlissa. Mitä kristinuskon pakkosyöttöä, jolla Iltasanomat haluaa vetää Suomen takaisin pimeään keskiaikaan, jota valaisivat ainoastaan noitarovioiden liekit! ! Tämähän on sodanjulistus monikulttuuriselle Suomelle, ja tämä on suora isku vasten muslimien kasvoja, ja lisäksi se on halpahintaista lukijoiden, siis lehdelle rahaa tuovien ihmisten, kalastelua. Tällaista ei pidä missään nimessä suvaita enää 2000-luvulla!
52796
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 52

Vanhimmat

Joulu on suomalaista kulttuuria, dorka.

Äänestä
  • Joulu on muinaiseen seemiläiseen uskontoon pohjautuva juhla, jonka uskonnolliset juuret ovat Palestiinassa ja jonka käytännön tavat ovat kehittyneet Rooman valtakunnassa. Se on uskonnon pakkosyöttöä ja aivopesua.

    Äänestä

  • Antifa. kirjoitti:

    Joulu on muinaiseen seemiläiseen uskontoon pohjautuva juhla, jonka uskonnolliset juuret ovat Palestiinassa ja jonka käytännön tavat ovat kehittyneet Rooman valtakunnassa. Se on uskonnon pakkosyöttöä ja aivopesua.

    Ota pentu selvää, mitä tarkoittaa kulttuuri.

    Äänestä

  • Ai perkele, että teissä finninaamateineissä on sietämistä! Rasismi ei ole epäselvä sana, vaan hyvin tarkkarajaisesti määritelty. Seltyksen löydät sanakirjasta, jos te sinun ikäluokkasi penikat nyt edes olette koskeneet muuhun kirjaan kuin elektroniseen kirjaan. Kun sinä puolustelet rasismia, sinä puolustelet epäinhimillistä, tunkkaista chauvinismia, jolla asetat ihmiset paremmuusjärjestykseen sen mukaan, minkä värinen heidän IHONSA on. Onko mielettömämpää maailmankatsomusta kuin rasismi?

    Äänestä

  • Veikkaanpa, että tämä antifa. on joku 50 vanha stalinisti, joka on katkeroitunut Neuvostoliiton - ja aatteensa - romahduksesta. Nyt hän yrittää mädättää yhteiskunnan uuden aatteen, monikulttuurisuuden, suojissa. Kaveria varmaan vähän vituttaa, kun kansan selkeä enemmistö on monikulttuurisuutta vastaan, ja tämänkin aatteen loppu lähestyy kovaa vauhtia. ;)

    Äänestä

  • Antifa. kirjoitti:

    Ai perkele, että teissä finninaamateineissä on sietämistä! Rasismi ei ole epäselvä sana, vaan hyvin tarkkarajaisesti määritelty. Seltyksen löydät sanakirjasta, jos te sinun ikäluokkasi penikat nyt edes olette koskeneet muuhun kirjaan kuin elektroniseen kirjaan. Kun sinä puolustelet rasismia, sinä puolustelet epäinhimillistä, tunkkaista chauvinismia, jolla asetat ihmiset paremmuusjärjestykseen sen mukaan, minkä värinen heidän IHONSA on. Onko mielettömämpää maailmankatsomusta kuin rasismi?

    Korjaa tämä asia aluksi, kun olet niin viisas.
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Musta_ylivalta

    Äänestä

  • jfdhdsfhlsdf kirjoitti:

    Veikkaanpa, että tämä antifa. on joku 50 vanha stalinisti, joka on katkeroitunut Neuvostoliiton - ja aatteensa - romahduksesta. Nyt hän yrittää mädättää yhteiskunnan uuden aatteen, monikulttuurisuuden, suojissa. Kaveria varmaan vähän vituttaa, kun kansan selkeä enemmistö on monikulttuurisuutta vastaan, ja tämänkin aatteen loppu lähestyy kovaa vauhtia. ;)

    Erehdyt. En ole 50 ikäinen stalinisti. Olen 50- ikäinen vanha punkkari. Stalinismia ja kommunismia en ole koskaan kannattanut.

    Äänestä

  • suora sekä oikea ja lisäksi hyvä vastaus aloittajan vinkumiselle! Aloittajalla on tarkoitus vain toistaa ateistien samaa mantraa, jolla ei ole mitään merkitystä. Eihän ole pakko edes elää Suomessa, vaan voivat muuttaa vaikka Pohjois-Korean 'ihaniin' olosuhteisiin! Tosin Pohjois-Koreassakin on jo nykyään paljon kristittyjä, joten voivathan ateistit mennä vaikka muslimien hunnutettujen joukkoon. Ainiin... tosiaan: siellähän on myös enenevässä määrin kristittyjä. No, juu, nyt keksin: kuuhun! Sinne, mutta itse Jumala on myös siellä! No, Jumala on tosin täälläkin meidän kaikkien keskuudessa, muutenhan olisimme no esim. muuttuneet venäläisiksi ym.ym. - Joten kiitos n.eekerille hienosta ja rehellisestä vastauksesta. 'Lyhyesti virsi kaunis' pitää siis paikkansa! Hyvää ja riemullista Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen syntymäjuhlaa sinulle ja muille palstalaisille!

    Äänestä

  • Antifa. kirjoitti:

    Joulu on muinaiseen seemiläiseen uskontoon pohjautuva juhla, jonka uskonnolliset juuret ovat Palestiinassa ja jonka käytännön tavat ovat kehittyneet Rooman valtakunnassa. Se on uskonnon pakkosyöttöä ja aivopesua.

    Yule elo joulu on kylläkin germaanien juhla.

    Äänestä

kristillinen maa ja täällä vietetään kristillistä joulua! Piste! Emme mekään - edes siirtolaisina - puutu esim. islaimilaisen kulttuurin tapoihin ja juhliin! Kristus on syntynyt, iloitkaamme koko maa!!

Äänestä
  • Suomi EI OLE kristillinen maa! Se on JÄLKIKRISTILLINEN, kristinuskon hylännyt, kristinuskon taakseen jättänyt maa. Täällä ei ole enää mitään uskontopakkoa, ja ainoastaan Kristillisdemokraatit ja muut ÄÄRIVANHOILLISET haluavat enää elää menneessä. Herää sinäkin todellisuuteen: SUOMI ON MONIKULTTUURINEN MAA! Monikulttuurisessa maassa monikultturisen maan tavalla, tai monikulttuurisesta maasta ulos - joten HÄIVY!

    Äänestä

  • Antifa. kirjoitti:

    Suomi EI OLE kristillinen maa! Se on JÄLKIKRISTILLINEN, kristinuskon hylännyt, kristinuskon taakseen jättänyt maa. Täällä ei ole enää mitään uskontopakkoa, ja ainoastaan Kristillisdemokraatit ja muut ÄÄRIVANHOILLISET haluavat enää elää menneessä. Herää sinäkin todellisuuteen: SUOMI ON MONIKULTTUURINEN MAA! Monikulttuurisessa maassa monikultturisen maan tavalla, tai monikulttuurisesta maasta ulos - joten HÄIVY!

    Missä vaiheessa ja kenen toimesta päätettiin, että Suomesta tulee monikulttuurinen yhteiskunta? En muista, että asiasta olisi järjestetty koskaan kansanäänestystä, jollaisen näin merkittävä asia toki vaatii. Kyse on sentään Suomen kansallisvaltion romuttamisesta. Asiasta ei ole edes kunnolla keskusteltu julkisuudessa, mutta silti kaikenmaailman punanatseille ja jopa virkamiehille ja -naisille "tavoite monikulttuurisesta yhteiskunnasta" on itsestäänselvyys. Asioista lienee päätetty kabineteissa ja suomalaisten mielipidettä ei uskallettu kysyä, koska se tiedettiin ennakolta. Tällainen "ylhäältäpäin ohjailu" on kiistämättä ollut maan tapa, mutta demokratian kanssa sillä ei ole juurikaan tekemistä.

    Äänestä

  • Antifa. kirjoitti:

    Suomi EI OLE kristillinen maa! Se on JÄLKIKRISTILLINEN, kristinuskon hylännyt, kristinuskon taakseen jättänyt maa. Täällä ei ole enää mitään uskontopakkoa, ja ainoastaan Kristillisdemokraatit ja muut ÄÄRIVANHOILLISET haluavat enää elää menneessä. Herää sinäkin todellisuuteen: SUOMI ON MONIKULTTUURINEN MAA! Monikulttuurisessa maassa monikultturisen maan tavalla, tai monikulttuurisesta maasta ulos - joten HÄIVY!

    maata suojelee Jumala, ei Allah!!
    Jumala ja Jeesus Kristus, suojelkaa tätä maata!!!

    Äänestä

en osta ikinä iltasanomia....nyt pitää alkaa ostamaan...Iltasanomat HYVÄ!

Ei Jeesusu vie ketään pimeään(keskiaikaan) vaan hän tuo ihmiset pimeydestä ihmeelliseen valkeuteensa! Ilmeisesti sinulle Jeesus Kristus on tuntematon PERSOONA!
Jeesus on tullut etsimään ja pelastamaan sitä mikä kadonut on!

Äänestä
  • Jos ei moderni sivistys kelpaa, voit aina painua johonkin USA:n etelävaltioden raamattuvyöhykkeelle polttamaan noitia ja hillumaan Ku-Klux-Klan -kaapu päällä.

    Äänestä

  • Antifa. kirjoitti:

    Jos ei moderni sivistys kelpaa, voit aina painua johonkin USA:n etelävaltioden raamattuvyöhykkeelle polttamaan noitia ja hillumaan Ku-Klux-Klan -kaapu päällä.

    Ku-Klux-Klanin eräs jäsen kertoi siitä, miten hän joutui ko. järjestön uhriksi. Poika joutui isänsä hylkäämäksi....ja siitä tarina eteni kunnes hän oli Ku-Klux-Klanin johtohahmoksi! Kertoi TV7:ssä tarinansa ja kuinka Jeesus kuuli hänen "avunhuutoonsa" eli näki hänen ongelmansa ja pelasti tämän miehen. Nyt hän kertoo niistä syistä mitkä "ohjaavat" Ku-Klux-Köan järjestöä. www.tv7.fi

    Et sinäkään saa rauhaa ennenkuin sinä kohtaat Hänet joka antaa sinulle oman rauhansa..... Hän sanookin: "Älköön teidän sydämenne olko murheellinen..uskokaa Jumalaa ja uskokaa minuun....sanoja on Jeesus......vietän Joulua ilojuhlana, koska hän tuli maailmaan etsimään ja pelastamaan sitä mikä kadonnut on! Omakohtaisesti koettu on tämä joulunsanoma! Tätä toivon kaikille sydämmmmmmmestäni!

    Äänestä

  • kukkahattuko kirjoitti:

    Meillä ihmisillä on täällä maan päällä suuri TEHTÄVÄ, ja se on vastustaa kansallismielisyyden saastaa ja kristinuskon väkivaltaa. Mene sinä puhumaan pehmeitä ja lipeviä sanojasi niille sinun helluntaiseurakuntasi saarnaajille, jotka OVAT NUSSINEET PIKKUPOIKIA PERSEESEEN!

    Äänestä

  • menkää hihhulit hoitoon,.

    "Islamin opin mukaan on olemassa ainoastaan yksi Jumala, jonka lopullisen ja täydellisen ilmoituksen profeetta Muhammad välitti ihmiskunnalle."
    "Muhammadin toinen vaimo Aiša oli vain 6-9-vuotias, kun Muhammad avioitui ja yhtyi häneen seksuaalisesti"

    Äänestä

  • Antifa. kirjoitti:

    Meillä ihmisillä on täällä maan päällä suuri TEHTÄVÄ, ja se on vastustaa kansallismielisyyden saastaa ja kristinuskon väkivaltaa. Mene sinä puhumaan pehmeitä ja lipeviä sanojasi niille sinun helluntaiseurakuntasi saarnaajille, jotka OVAT NUSSINEET PIKKUPOIKIA PERSEESEEN!

    ilmeisesti oletkin pinttynyt kommunisti, joka ei pääse irti "kahleistaan"....tiedän että sillekin pimeydenaatteelle on olemassa kukistaja se on Jeesus.
    Tee pesäero kommunismiin...niin huomaat kuinka elämäsi muutuu ja Jeesus antaa VOIMAN elää uutta elämää!
    Ps. kommunismi on todellakin pimeyttä......kommunismi tuli aatteena, joka luasi ihmisille ...vapaus..veljeys ja tasa-arvo....huh, huh! Se on utopia...kangastus...luovu sen perässä juoksemista koska se pakenee aina vaan kauemmaksi.......Jeesus tuli sitä varten, että meillä olisi elämä ja yltäkylläisyys!!! Mieti vähän kumpu onpi paremi kommunismi vai Jeesus!

    ps. Miksi menisin puhumaan seurakuntaan ,kun sinä olet täällä, joka ei tunne sitä jota vainoaa!

    Miksi suojelet, muiden helluntailaisten tavoin, lapsenraiskaajasaarnaajia? Onko suvussasi pedofiilisaarnaaja? Ja kommunismista hourailun voit unohtaa, en ole kommunisti.

    Äänestä

  • Antifa. kirjoitti:

    Miksi suojelet, muiden helluntailaisten tavoin, lapsenraiskaajasaarnaajia? Onko suvussasi pedofiilisaarnaaja? Ja kommunismista hourailun voit unohtaa, en ole kommunisti.

    "Muhammadin toinen vaimo Aiša oli vain 6-9-vuotias, kun Muhammad avioitui ja yhtyi häneen seksuaalisesti"

    Äänestä

Asia on sillä tavalla, että suomalaisilla eikä suomalaisella yhteiskunnalla ole mitään syytä luopua perinteistään tänne kutsumatta tulleitten muslimien takia.
Eikä nämä koulujen joulujuhlat ja niissä laulettavat laulut ole mitään uskonnon tuputtamista, vaan ne ovat suomalaista kulttuuriperinnettä, joka pitää säilyttää eikä sitä minkään vieraan määräyksestä ole syytä poistaa. Suomalaiset itse määräävät mitä heidän kouluissaan ja muissa laitoksissa tehdään ja harrastetaan.
Mitä nämä hyysärit oikein ovat, kun he ovat niin innokkaita liputtamaan aina jonkin vieraan kulttuurin piikkiin.
Suomalaisten pitää nyt ryhdistäytyä ja olla oikealla tavalla itsekkäitä sekä pitää perinteistään kiinni.
Toisaalta luulen, että Suomeen tulleet toisen kulttuurin edustajat jopa ihmettelevät suomalaisten löysyyttä tässä asiassa.

Äänestä
  • Ei ole olemassa muuta omaa maata kuin maailma. MAAILMA on yksi maa ja sen kaikkia asukkaat ovat veljiä keskenään. Katso maapalloa avaruudesta käsin, niin et näe siellä mitään rajoja etkä mitään toisistaan erillisiä kansoja. Minulla on unelma - I HAVE A FUCKING DREAM! Se on vapaa maailma ilman rajoja!

    Äänestä

  • Antifa. kirjoitti:

    Ei ole olemassa muuta omaa maata kuin maailma. MAAILMA on yksi maa ja sen kaikkia asukkaat ovat veljiä keskenään. Katso maapalloa avaruudesta käsin, niin et näe siellä mitään rajoja etkä mitään toisistaan erillisiä kansoja. Minulla on unelma - I HAVE A FUCKING DREAM! Se on vapaa maailma ilman rajoja!

    siis, että muslimeille pitää antaa vapaat kädet hävittää muut uskonnot maan päältä.
    Mene sinne avaruuteesi.

    Äänestä

sinne koloosi...

Äänestä
  • Ota sormi pois perseestäsi, katso ympärillesi ja näe TODELLISUUS!

    Äänestä

Miten joku voi ollakin noin henkisesti kuollut. Joulu kuuluu ehdottomasti Suomalaiseen perinteeseen, mee kysy vaikka juoksuhaudoissa Jouluna olleilta sotaveteraaneilta !

Mitä ihmettä sulla voi olla Joulun viettoa vastaan? Jos sinä et tajua hiljentyä Jeesuksen eteen, se on sinun asiasi, mutta älä tule kieltämään sitä muilta !

Ja Ilta-sanomat on kerrankin OIKEALLA asialla, ja ajattele nyt vähän, Tämän kansanko pitäisi luopua todella kauniista ja rauhoittavasta Joulun vietosta, -(enkä tarkoita markkinavoimien joulua ) - ja luopua siitä joidenkin maahan muuttaneiden takia, etteivät he vain loukkaanu !!! Voiko olla pöyristyttävämpää vaatimusta. EIKÖ SE SUOMETTUMINEN ALA JO RIITTÄÄ ???

Jos joku loukkaantuu Suomalaisten perinteestä,- niin SIINÄPÄHÄN SITTEN LOUKKAANTUU, ja SE ON NÄIN !!!

Äänestä

sen rasismiksi.

Perinteinen suomalainen joulujuhla koulussa on meidän kulttuuriamme.

Kaikenlaiset muut uskontokunnat saavat aivan vapaasti järjestää omia juhliaan, mutta näpit pois topisten kulttuurista.

Äänestä
  • ewy ty wty y

    Äänestä

  • Joulujuhla ei ole mitään vitun kulttuuria, se on USKONNON PAKKOSYÖTTÖÄ!

    Äänestä

  • Antifa. kirjoitti:

    Joulujuhla ei ole mitään vitun kulttuuria, se on USKONNON PAKKOSYÖTTÖÄ!

    Vai mielestäsi kiroilu julkisella sivustolla on sitten sitä sinun kulttuuria !!!

    Oot punnittu, ja KÖYKÄISEKSI havaittu, puhumaan yhtään mistään perinteestä ja kulttuurista.

    Mee nukkumaan krapulasi pois, jonka oot hankkinu pikkujouluissasi !!!

    Äänestä

  • Antifa. kirjoitti:

    Joulujuhla ei ole mitään vitun kulttuuria, se on USKONNON PAKKOSYÖTTÖÄ!

    Nykyajan vapaastikasvaneista pennuista en tiedä, niille ei kai ole mikään kulttuuria... tai ehkä jatkuva räkiminen ja joka toinen sana on v---u?

    Äänestä

  • Antifa. kirjoitti:

    Joulujuhla ei ole mitään vitun kulttuuria, se on USKONNON PAKKOSYÖTTÖÄ!

    Olet niin pimeyden sokaisema, että tilanteesi on järkyttävän vakava! Olet niin katkeruuden suossa, että vain Jeesus Kristus voi sinut sieltä nostaa! Kenties olet hampun ystävä? Sairas idiotismi on saanut nyt sinusta yliotteen, mutta muista: Jeesus on Voittaja ja ihmisen pimeys voi muuttua terveeksi valkeudeksi! Et ole silloin toivoton tapaus, sillä ei ole ketään toivotonta tapausta maailmassa! Jeesus tulee takaisin noutamaan täältä omansa pois! Pyydä olla silloin mukana, muuten menet kadotukseen. Sinne sinun ei ole kuitenkaan pakko mennä! Jeesus voi irroittaa sinut Saatanan otteesta. Pyydä sitä! Tee parannus sydämesi hädässä! Huuda Jeesuksen puoleen! Nämä sanat oli pakko sinulle sanoa - ne tulivat nopeasti sinua varten tähän. Aikomukseni oli sanoa ihan muuta, mutta uskon, että minun piti kirjoittaa sinulle näin. Liekö siis aikasi vähissä... jään rukoilemaan puolestasi!

    Äänestä

  • Antifa. kirjoitti:

    Joulujuhla ei ole mitään vitun kulttuuria, se on USKONNON PAKKOSYÖTTÖÄ!

    takku-takiaisen uudellen syntymä eri nimimerkillä....

    Äänestä

On hienoa, että vieraita kulttuureja ja uskontoja kunnioitetaan, mutta kuka kunnioittaisi Suomen kulttuuria ja vallalla olevaa uskontoa? Monissa kouluissa on luovuttu joulujuhlista pelkästään siksi, että joukossa on muutama muslimi! Toisten uskontojen ja tapojen kunnioittamisen ei tule tarkoittaa omista luopumista - eihän sitä olla vaatimassa edes maahanmuttajilta, miksi sitten meiltä itseltämme?

Äänestä

Vingut ja valitat siitä, että kristinuskoa "pakkosyötetään", mutta samalla puolustat muslimeja, jotka itse pakkosyöttävät muille esim. sharia-lakia. Tiesitkö, että Ihmisoikeusliiton tutkimuksen mukaan yli 60% muslimeista noudattaisi shariaa Suomen lakien sijaan? Etpä tietenkään. Mitä muuta voisimmekaan odottaa kaltaisiltasi sekakäytöllä aivonsa pilanneilta monikulttuurifasisteilta?

Äänestä

Ihmisten kutsuminen täysin erilaisesta kulttuurista asumaan meidän maissamme on suurin sosiologinen koe ihmiskunnan historiassa ja on selvää että se päättyy huonosti. Syvällekäyvät muutokset kokonaisen maanosan demografiassa ovat äärimmäisen vaarallisia. Maahanmuuttajat joilla ei ole halua assimiloitua – siis omaksua kulttuurimme ja tulla länsimaalaisiksi – eivät kuulu tänne. Meidän pitäisi löytää planeetaltamme jokin paikka jossa sellaiset ihmiset voisivat elää ilman painetta sopeutua ja jossa heidän yhteiskunnalle haitallinen käytöksensä, uskonnollinen fanatisminsa ja taloudellinen taakkansa ei vahingoittaisi heidän ympäristöään.

Lähde:
http://turpa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2010/01/05/nicolai-sennelsin-haastattelu

Äänestä

pakanallinen osa samoin ne lahjat ja kuusi.
ಠ..ಠ

Äänestä
  • Lue enemmän, niin luulet vähemmän.

    Äänestä

Niin kauan kuin minä elän, taistelen maamme tapojen tuhoamista ja muukalaisten tekemiä rikoksia vastaan ja poikani jatkavat työtäni!

Äänestä
  • "poikani jatkavat työtäni" Tarkoitat varmaan poikaystäväsi.

    Äänestä

Turpa kiinni homo.

Äänestä

Tällaisissa ketjuissa on hyvä aina käydä läpi ja hieman selventää mokutuksen terminologiaa.

Monikulttuuri = Islamisoituminen

Suvaitsevaisuus = Alistuminen islamille

Rasismi = ____________*

*kirjoita mitä vain, lähes mikä tahansa käy

Äänestä

Eihän tämä ole mitään kristinuskon pakkosyöttöä, vaan ennemminkin Suomen itsenäisyyden pelastamisyritys. Jos siis siitä on vielä jotakin jäljellä.

Hyvällä tiellä ovat. Nostan hattua!

Äänestä

Ainoa vaan että nykyiset Joulujuhlat ovat erittäin neutraaleja uskonnoltaan, mutta Muslimit haluavat että kristinuskoa ei harjoiteta missään muodossa, jotta oma uskonto ei mukamas loukkaantuisi. Totta kai tajuan sen, mutta kai meillä oma juhla saa olla vielä ilman että tarvii vedellä natsikortteja ja uhkailla huonon ihmisen maineella.
Eiköhän täällä ole ollut enemmänkin Islam uskon puolesta tehtyä propagandaa, millä väitetään sen olevan suvaitsevainen rauhan uskonto. Kunhan ensin kristityt tapetaan :)
Heh nuo 50 liimapääpunkkarit ovat myös hauskoja. Polta blosset ja rentoude tai painu koloosi piikittää, mutta tuo on jo todella sairasta! haluat että oma kulttuuri hajotetaan ja sitten luodaan uusi sortokulttuuri? Mitä anarkiaa se on? Eikö tässä päinvastoin pitäisi luoda turvallisempi ja kansallismielisempi kuin täydellinen sorto ja pelo jossa jo nytkin eletään: PELOSSA JA EPÄVARMUUDESSA
Minusta joulu on semmoinen aika jolloin ihmiset saavat miettiä ja olla rauhassa perheensä kesken tai yksin, pitäisikö senkin tilalle laittaa vaikka paastoon valmistautumis rituaalit?

Äänestä
  • Minäkin olen ateisti, mutta olen ylpeä Suomalaisista perinteistä ja kulttuureista ja 10 x vähemmän haluan mitään väkivaltaista ja rasistista Islamia vallitsevaksi uskonnoksi! Se jos mikä olisi kaksinaismoralistista oman suvaitsevaisuuden pönkittämiseksi!

    Suvaitsevainen = Suvaitsee kaiken mitä mediassa sanotaan että pitää suvaitse ja vihaa yleensä sokeasti Kantaväestöä (rasisteja) Leikkii älykköä koska kävi 2 vuotta lukiossa ja kerran matkusti ulkomaille.

    Rasisti = suvaitsevaisten lampaiden uhriksi joutunut henkilö joka perustelee kantansa maahanmuuttoon liittyvistä haitoista, niin suvaitsevainen pistää tulpat korviin ja vetää rasistinatsi-kortin ja silloin kaikki suvaitsevaiset hyökkäävät suvaitsevaisuden nimissä kimppuunsa ja tietenkin suvaitsevasti >:)

    Äänestä

  • Jouluontaas kirjoitti:

    Minäkin olen ateisti, mutta olen ylpeä Suomalaisista perinteistä ja kulttuureista ja 10 x vähemmän haluan mitään väkivaltaista ja rasistista Islamia vallitsevaksi uskonnoksi! Se jos mikä olisi kaksinaismoralistista oman suvaitsevaisuuden pönkittämiseksi!

    Suvaitsevainen = Suvaitsee kaiken mitä mediassa sanotaan että pitää suvaitse ja vihaa yleensä sokeasti Kantaväestöä (rasisteja) Leikkii älykköä koska kävi 2 vuotta lukiossa ja kerran matkusti ulkomaille.

    Rasisti = suvaitsevaisten lampaiden uhriksi joutunut henkilö joka perustelee kantansa maahanmuuttoon liittyvistä haitoista, niin suvaitsevainen pistää tulpat korviin ja vetää rasistinatsi-kortin ja silloin kaikki suvaitsevaiset hyökkäävät suvaitsevaisuden nimissä kimppuunsa ja tietenkin suvaitsevasti >:)

    asiantuntijat ovat Aborginaalit ja Ameriikan intiaanit....

    Äänestä

  • näinonkäynyt kirjoitti:

    asiantuntijat ovat Aborginaalit ja Ameriikan intiaanit....

    antifa pitää lakkauttaa
    ja sen jäsenet teloittaa maanpettureina
    somput pakkosiirtää pois euroopasta.... vaikka säkeissä....

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

-Antifa- kirjoitti:

Iltasanomat on hylännyt neutraalin tiedonvälityksen ja lähtenyt ottamaan voimakkaasti kantaa rasismin puolesta! Lehti on perustanut adressin, jolla vaaditaan poliittisilta päättäjiltä toimia "perinteisen joulun" säilyttämiseksi koulujen joulujuhlissa. Mitä kristinuskon pakkosyöttöä, jolla Iltasanomat haluaa vetää Suomen takaisin pimeään keskiaikaan, jota valaisivat ainoastaan noitarovioiden liekit! ! Tämähän on sodanjulistus monikulttuuriselle Suomelle, ja tämä on suora isku vasten muslimien kasvoja, ja lisäksi se on halpahintaista lukijoiden, siis lehdelle rahaa tuovien ihmisten, kalastelua. Tällaista ei pidä missään nimessä suvaita enää 2000-luvulla!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu