menettänyt sisareni. tuntuu kuin hän olisi kuollut minulle. Hän on puhunut minusta pahaa ja se on aihuettanut paljon väärinkäsityksiä. En voi koskaan luottaa enää häneen, Onneksi minulla on oma perheeni tukenani.
Minä
olen täysin
18542
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Riidoissa on aina kaksi osapuolta, et varmaan itsekään ole puhdas pulmunen.
Eikö immeiselle on annettu se reikä siihen naaman alaosaan sitä varten, että se aukaistaan ja kysytään, puhutaan ja selvitetään asiat. Päätäkään Luoja ei ole antanut sitä varten, että ihminen kulkisi alla päin, sen pitää olla pystyssä ja sitä pitää käyttää. Ei mullakaan ole aina ollut parhaat mahdolliset fiilarit systerin kanssa, nyt hän on vakavasti sairas ja olen todella tyytyväinen, että menneet ovat menneitä eikä niillä ole mitään väliä enää. Sinunkin sisaresi on sinun sisaresi aina vaan ja kaikesta huolimatta, maalliset murheet ja mökötykset eivät sitä asiaa miksikään muuta, niillä vain mitataan inhimillisen ihmisen mittaa.
Ja jos sanot, että "hän on kuollut minulle", niin sinä olet se joka kuoletat, mitä se kertoo tästä ko. asiasta. Oletko jotenkin paree ?
Olen kummallisessa tilanteessa. X-mieheni sairastui äkillisesti todella vakavasti. Meillä on takana yhteisiä vuosia kymmeniä ja monta lasta. Mutta miten suhtautua?
Tunnen surua hänen tilanteestaan, mutta tunteeni vaihtelevat hyvien ja huonojen muistojen välillä elämästä hänen kanssaan. Välillä itken, sillä hänellä ei ole toivoa lääkäreiden mukaan, alkuelämän parempien muistojen noustessa mieleeni. Välillä loukkaukset ja tuskainen elämä hänen kanssaan ahdistavat mieltäni, vihan noustessa esiin, sillä hän sekoitti pahasti välejäni lasten kanssa, jotka eivät pidä paljonkaan minuun yhteyttä nyt eron jälkeen. Asia, jota en voi ymmärtää, sillä minä kasvatin lapsemme, hänen mennessä omia menojaan.
Vihata vai surra? Siinäpä vasta kysymys!
Jos miehesi on jo ex-, niin miksi ihmeessä kannat mukanasi vieläkin "loukkauksia ja vihaa" ? Ollet aikuinen, joten pitäisi olla jo selvää, miksi vihaa ei kannata kantaa eikä kasvattaa. Se on negatiivinen tunne, joka syö sisintä tyhjäksi. Jos lapsesi eivät pidä yhteyttä, hekään eivät ole kasvaneet aikuisiksi ja päässeet kipeiden asioiden yli, miestäsi et voi siitä enää syyttää.
Eteenpäin meneminen on merkki siitä, että ihminen kasvaa elämänsä mukana, oppii ja hoksaa jotakin, ymmärrys kasvaa ja käsityskyky kehittyy. Kun näin tapahtuu, ei ole yhtään epäselvää, pitääkö vihata vai surra, kantaa kaunaa vai antaa anteeksi. Eikä se, että loppujen lopuksihan sinä et tee mitään miehesi takia vaan oman itsesi. Oman henkisen kasvusi ja inhimilliseksi ihmiseksi muuttumisen takia.
Tuskat ja murheet annetaan ihmiselle kasvamista varten, ei siksi, että elämä kuluisi vihaamiseen, suremiseen, huonojen muistojen vatvomiseen iänikuisesti ... "Luoja ei antanut ihmiselle päätä sitä varten, että hän kulkisi allapäin", joten käytä sitä.
Minä ainakin olen onnellinen, kun ei tarvitse enää seurustella, edes kohteliaisuudesta, mielenvikaisen tätini kanssa! Täti ei koskaan suostunut näkemään vikaa itsesään, aina oli/on vika muissa. Vuosikaudet piti kuunnella tädin outoja mielipiteitä ja jos joskus erehtyi olemaan erimieltä, niin siitähän alkoi 3. maailmansota. Täti uhkaili ties millä kauheuksilla ja parin kuukauden päästä soitteli muina naisina. Tädin mielestä kaikki muut olivat jotenkin tyhmiä ja syyllisiä hänen omiin virheisiinsä. Onneksi joutui/pääsi hoitoon.
Niin; viisas, fiksu, järkevä, sydämellinen, inhimillinen ihminen kyllä keksii ja huomaa, milloin jollakin läheisellä arvostelukyky pettää. Siihen on aina syy, mutta se joka kuvittelee sen olevan itsensä, ei näe omaa napaansa kauemmas.
Jokainen ihminen on oman elämäntarinansa summa, tädin elämän on viitoittanut hänen oman elämänsä kaari, et sinä. Miksi siis 'kostaa' läheisille se, millaisia he ovat, hehän ovat vain omien kolhujensa vankeja niin kuin me kaikki. Jos läheinen loukkaantuu verisesti lopuksi elämäksi, niin kumpi onkaan silloin se isompi pahantekijä ?
jos joku kohtelee läheisiään jatkuvasti väärin, niin parempi ettei olla tekemisissä. Kenenkään ei tarvitse sietää jatkuvaa terrorismia. Vai jaksaisitko sinä sellaista? Onko sinun mielestäsi oikein, että joku syyttää omista valinnoistaan johtuvista katastrofeista sinua? Jaksaisitko sinä kuunnella vuositolkulla, kun täti on lahjoittanut sinulle mariskoolin vuonna 1989 ja sinun pitäisi olla siitä kiitollinen. Sama täti on asiantuntija kaikissa elämäsi osa-alueissa ja sinä teet kaiken väärin. Minä en jaksa.
Joooo, en. Kyse on enemmänkin siitä, että jaksaa ymmärtää, miksi jotkut ihmiset ovat jääneet omien "katastrofiensa" vangeiksi, kiinni niihin, tuleen makaamaan niin, että todellisuudentaju ja normaali käsityskyky elämästä ja ihmissuhteista katoaa. Olen itsekin tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa niin vähän kuin mahdollista, olivat sukua mulle tai jollekulle muulle.
ymmärrys häviää siinä vaiheessa, kun saat syyttömänä sontaa niskaasi, tarpeeksi monta kertaa.Voihan sitä aina ajatella, että henkilö on sairas, siksi tekee, mitä tekee, mutta itseään suojellakseen on pysyttävä erossa.
Eikä tarvita, ei mulla ainakaan ole. Ihan tavallinen, terveesti, lämpimästi, inhimillisesti, oikeudenmukaisesti ... ajatteleva ihminen käsittää kyllä, mikä on oikein, mikä väärin, mitä tulee ymmärtää, mitä ei ehkä ollenkaan. Ihmisellä pitää olla itsetuntoa ja -kuntoa sen verran, että "syyttömänä niskaan saatu sonta" ei hetkauta. Silti, vaikka se ensin voikin vähän hetkauttaa, mutta kun sen saa karisteltua olkapäiltään, niin olo sen kuin vahvenee.
niin paha mieli siitä tulee. Elämä on liian lyhyt siihen, että joku saisi pahoittaa mielesi uudestaan ja uudestaan, kun sen voi estää, pysymällä erossa.
Mielen tilat ovat tunnetiloja, ja tunteet sinä voit valita ihan itse. Kuka käskee pahoittamaan mielensä sellaisesta soovasta, jossa ei ole mitään perää, jota joku suoltaa pelkkää pahansuopuuttaan. Järki käteen jos sitä ei päässä ole.
joku raja menee loukkauksilla ja soovan kuuntelullakin. Eikös olekin helpompaa, olla kuuntelematta pahansuopaista puhetta, kuin kuunnella sitä? Siinä ei oma järki mitään auta, jos soovan huutelijalla ei sitä ole. Kerro, yksikin hyvä syy, miksi pitäisi pitää yhteyttä ihmiseen, joka vain pahoittaa mielesi, kerta toisensa jälkeen??
Jos joku SINULLE tärkeä ihminen syytää sinulle ilkeyksiä ja uhkailuja, niin sinä sitten päätät, ettäsinä ET loukkaannu ja jatkat niiden kuunteluako????! Ja miksiköhän pitäisi?
Tooota; tietääkö se pahoittaja aina varmasti, että hänen puheensa / käytöksensä pahoittaa jonkun mielen. Mitä jos hän on taivaallisen tietämätön aiheuttamastaan ongelmasta ? Kenen ongelma se silloin on ?
Jos keskustelut käydään sillä linjalla, että kirotaan,huudetaan,haukutaan ja uhkaillaan, niin jokainen täyspäinen tietää pahoittavansa toisten mielen, sehän on hänen tarkoituksensakin. Eli vastaus on KYLLÄ TIETÄÄ pahoittavansa toisten mielet.
Ehei, ei ollenkaan, jos se on hänen oma omituinen tapansa esittää kaikki asiansa. Kukaan täysipäinen ei esitä asioitaan "huutaen, haukkuen, kiroten, uhkaillen" ja jos taas kaikki ei ole kotona korvien välissä, niin sellaisilla ei ole juurikaan tarkoitusperiä minkään asian suhteen.
TIEDON asioitten laidoista saa vain ja ainoastaan kysymällä suoraan, miksi ihminen käyttäytyy ja puhuu niin kuin käyttäytyy ja puhuu ja tekemällä selväsanaisesti ja selkeästi selväksi, että on tullut loukatuksi. Sitten vasta voi oikeasti TIETÄÄ.
Ollut lähes kymmenen vuotta. Itsepäinen on kovin. Ei olisi siskon kannattanut lainata hänelle tuhatta euroa.