LÄHESTYMME SUURTA PAKANALLISTA JUHLAA

Tämän kuukauden 25 päivä on Rooman keisarin Julianuksen määräämä Saturniajuhlan tärkein päivä. Tuota päivää määräsi Julianus vietettäväksi kristikunnan keskuudessa pyhänä ja suurimpana juhlapäivänä. Jotta tuo pakanallinen juhla voitiin saada kristikunta viettämään, niin kehitettiin oppi Jeesuksen Kristuksen syntymästä, että Hän muka olisi syntynyt kyseisen kuukauden 25 päivänä.

Silloinen katolinen kirkko taipui ottamaan tuon juhlan itselleen ja pyhitti sen vietettäväksi Jeesuksen syntymäjuhlana ja taas pakanat viettivät sitä samaan aikaan Saturniajuhlana. Juhlaan sisällytettiin siansyönti, eli pakanallinen sikafestivaalit, sekä sitten Asserkarsikon käyttö joka myöhemmin vaihtui kuuseksi ja eteläisissä maissa palmuksi.

Tuon karsikon palvontaan kuului uhrata lahjoja Astartelle ja sen takia tuon karsikon alle laitettiin lahjoja Astarttea varten, joka sitten myöhemmin muuttui joululahja perinteeksi ja vertauskuvaksi Jumalan antamasta taivaallisesta lahjasta.

Kuitenkin kyseessä on Kauhistus Jumalan edessä, sillä Jumala rankaisi Israelia kun he taipuivat palvomaan Astartea ja toivat kotiinsa kyseisenä aikana karsikkoja ja laittoivat niiden alle uhrilahjoja.

Myös nykyjään ei puhuta niinkään Jeesuksesta, kuin Joulun lapsesta, eli siis Saturniasta, ja sitä palvotaan ja sanasta Joulu on tehty kauhistus Jumalan edessä.

Moni sanjoo, että tarkoitus pyhittää keinot, mutta niin ei ole asioiden laita, sillä se mikä on Jumalalle kauhistus se on HÄNELLE kauhistus nimitettiinpä sitä vaikka millä nimellä tahansa.

Joulupukki on selvä kuva Antikristuksesta, sillä hänhän on kaikki tietävä, kaikki taitava, kaikki voipa voima joka palkitsee palvelijansa lahjoin ja viholisensa risuin.

Suomi on oikein julistanut tämän maan Antikristuksen maaksi ja rakentanut tuolle iljetykselle oman temppelinsä tänne maahamme ja vatiojohtoa myöten häntä kumarretaan ja palvotaan kaikella mahdollisella tavalla.

Ihmeellisintä on se, että ne jotka tunnustavat suullaan Kristuksen Herrakseen palvovat tuota iljetystä ja jopa pukeutuvatkin tuoksi iljetykseksi.

Miettikää siis kummalle olette kuuliaisia Saturnialle ja sen jumalalle Joulupukille, taikka Jeesukselle Kristukselle.
5282
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

sen puoesta juhlimiseen osallistua, vietän sitä aikaa ja päivää Vapahtajan, Kristuksen Jeesuksen kunnikaksi ja ylistykseksi. Maailmalle valkeudeksi viestein ym. muin tavoin

Äänestä

eteenpäin julistamisen kunniaksi kannattaa juhlia, onhan se myös syrjäyttänyt pakanajuhlan.

Äänestä
  • pakanajuhlaa, sillä se on vielä täydellisempi iljetyksessään kuin mitä se koskaan on ollut. Se on nykyjään Antikristuksen juhla ja kaikkia iljetystä täynnä. Se joka sitä viettää se on vihasuhteessa Kaikkivaltiaaseen ja julkisesti pilkkaa HÄNEN PYHÄÄ nimeään.

    Äänestä

  • Pikku Jeesus kirjoitti:

    pakanajuhlaa, sillä se on vielä täydellisempi iljetyksessään kuin mitä se koskaan on ollut. Se on nykyjään Antikristuksen juhla ja kaikkia iljetystä täynnä. Se joka sitä viettää se on vihasuhteessa Kaikkivaltiaaseen ja julkisesti pilkkaa HÄNEN PYHÄÄ nimeään.

    Höpö höpö, Sydämmeen jeesus katsoo.
    Onko uudestisyntynyt, etsiikö ensin Jumalan Valtakuntaa jne

    Ei usko riipu siitä syönkö joulukinkkua hyvillä mielin.
    Enhän ole possua baalile uhrannut, samaa jauhelihaa kuin muinakin vuoden päivinä.

    Joka on Jeesuksen oma on sitä myös Jouluna.

    Äänestä

  • höpöä kirjoitti:

    Kyllä "pikkujesse" ihan oikeassa on, että tuo juhla on väärin perustein tehty ja perustettu mutta Raamattu sanoo, aivan kuten mainitsitkin, että me voimme syödä mykkyä, pidellä skorpioneja ja käärmeitä käsissämme, voimme niitä talloa, ilman että kuolisimme. Tietysti tämä tarkoittaa hengellistä kuolemaa.

    Siis Joulun viettäminen ei tapa sinua eikä minua, eikä aja kadotukseen.

    Silti toi "pikkujessekin" on oikeassa, tavallansa. Eli se joka tekee Joulusta itselleen synnin, se tekee itse syntiä viettäessään sitä. Se on sydämen asia, oma kutsumus.

    Ei meidän tarvitse palvoa baalia, eikä aurinkoa, jos syömme kinkkua ja avaamme kuusen juurella lastemme kanssa lahjoja, vaikka "pikkujesse" onkin kuinka oikeassa siinä että Joulupukki on alkuperältään demooni, joka 1930 luvulla vasta sai nykyisen asunsa ja roolinsa.

    Minunkin isoisäni (vanhoollisadventisti) ei koskaan viettänyt Joulua, enkä minä sitä kummeksunut, vaan tiesin hänen olevan oikeassa ja minä valitsin syödä käärmeitä ja skorpiooneja. Heh, enkä aio siihen kuolla kumminkaan, koska sydämessäni asuva Pyhä Henki kertoo minun hengelleni niin.

    Elämä Kristuksessa on ihmeellistä, jossa jokainen löytää tiensä sydämensä kautta kilvoitelleen maaliin.

    www.pelastussanoma.fi

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pikku Jeesus kirjoitti:

Tämän kuukauden 25 päivä on Rooman keisarin Julianuksen määräämä Saturniajuhlan tärkein päivä. Tuota päivää määräsi Julianus vietettäväksi kristikunnan keskuudessa pyhänä ja suurimpana juhlapäivänä. Jotta tuo pakanallinen juhla voitiin saada kristikunta viettämään, niin kehitettiin oppi Jeesuksen Kristuksen syntymästä, että Hän muka olisi syntynyt kyseisen kuukauden 25 päivänä.

Silloinen katolinen kirkko taipui ottamaan tuon juhlan itselleen ja pyhitti sen vietettäväksi Jeesuksen syntymäjuhlana ja taas pakanat viettivät sitä samaan aikaan Saturniajuhlana. Juhlaan sisällytettiin siansyönti, eli pakanallinen sikafestivaalit, sekä sitten Asserkarsikon käyttö joka myöhemmin vaihtui kuuseksi ja eteläisissä maissa palmuksi.

Tuon karsikon palvontaan kuului uhrata lahjoja Astartelle ja sen takia tuon karsikon alle laitettiin lahjoja Astarttea varten, joka sitten myöhemmin muuttui joululahja perinteeksi ja vertauskuvaksi Jumalan antamasta taivaallisesta lahjasta.

Kuitenkin kyseessä on Kauhistus Jumalan edessä, sillä Jumala rankaisi Israelia kun he taipuivat palvomaan Astartea ja toivat kotiinsa kyseisenä aikana karsikkoja ja laittoivat niiden alle uhrilahjoja.

Myös nykyjään ei puhuta niinkään Jeesuksesta, kuin Joulun lapsesta, eli siis Saturniasta, ja sitä palvotaan ja sanasta Joulu on tehty kauhistus Jumalan edessä.

Moni sanjoo, että tarkoitus pyhittää keinot, mutta niin ei ole asioiden laita, sillä se mikä on Jumalalle kauhistus se on HÄNELLE kauhistus nimitettiinpä sitä vaikka millä nimellä tahansa.

Joulupukki on selvä kuva Antikristuksesta, sillä hänhän on kaikki tietävä, kaikki taitava, kaikki voipa voima joka palkitsee palvelijansa lahjoin ja viholisensa risuin.

Suomi on oikein julistanut tämän maan Antikristuksen maaksi ja rakentanut tuolle iljetykselle oman temppelinsä tänne maahamme ja vatiojohtoa myöten häntä kumarretaan ja palvotaan kaikella mahdollisella tavalla.

Ihmeellisintä on se, että ne jotka tunnustavat suullaan Kristuksen Herrakseen palvovat tuota iljetystä ja jopa pukeutuvatkin tuoksi iljetykseksi.

Miettikää siis kummalle olette kuuliaisia Saturnialle ja sen jumalalle Joulupukille, taikka Jeesukselle Kristukselle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu