Mielipide lapsista

Mulla oli kans outoja tunteita raskauden alku aikana..ja vieläkeskelläkin(ny vk37) Just, etten välittäny edes nähä muita lapsia tai vauvojakaan.. kaupaski kattelin aina muualle.. jotenki ahisti vaan nii kovin..ja pelästyin itekin tätä oloa, kun muuten oon lapsirakas vaikken moneen vuoteen oo itelle toivonu/tahtonu lasta.. ja nytkun tulin yllättäen raskaaksi, niin on kyllä ollu kasvamista ajatukseen että minusta tulee äiti.. tuntuu varmaan erikoiselta vielä niin kauan ennenkun lapsi on ulkona masusta.. ja tuskin vielä senkään jälkeen ihan äitimäinen olo on.. mut kai se siitä aika kasvattaa ja muokkaa ajatuksia.. mut kylmä nykyään voin katella lapsia eikä tee pahaa:)
Mut tosiaan, eihä sun o pakko tehä omia kakruja, jos siltä tuntuu..mielummin sitten, kun ootat sitä mielelläs..ei varmaa masuasukkikaan pidä, jos odotusaikana vaan ressaa ja on masentunu..niih.. siitä itekiollu huolissaan.. :/ mut toivotaan,että täältä tulis kuitenkin terve ja iloinen lapsi:)

mie0 kirjoitti:

Mulla oli kans outoja tunteita raskauden alku aikana..ja vieläkeskelläkin(ny vk37) Just, etten välittäny edes nähä muita lapsia tai vauvojakaan.. kaupaski kattelin aina muualle.. jotenki ahisti vaan nii kovin..ja pelästyin itekin tätä oloa, kun muuten oon lapsirakas vaikken moneen vuoteen oo itelle toivonu/tahtonu lasta.. ja nytkun tulin yllättäen raskaaksi, niin on kyllä ollu kasvamista ajatukseen että minusta tulee äiti.. tuntuu varmaan erikoiselta vielä niin kauan ennenkun lapsi on ulkona masusta.. ja tuskin vielä senkään jälkeen ihan äitimäinen olo on.. mut kai se siitä aika kasvattaa ja muokkaa ajatuksia.. mut kylmä nykyään voin katella lapsia eikä tee pahaa:)
Mut tosiaan, eihä sun o pakko tehä omia kakruja, jos siltä tuntuu..mielummin sitten, kun ootat sitä mielelläs..ei varmaa masuasukkikaan pidä, jos odotusaikana vaan ressaa ja on masentunu..niih.. siitä itekiollu huolissaan.. :/ mut toivotaan,että täältä tulis kuitenkin terve ja iloinen lapsi:)

Lue lisää

johtui pitkälle omasta itsestäni ja historiastani. Ymmärrän täysin mitä tarkoitat - tunteiden vaihtelu oli melkein yhtä vilkasta kuin raskaana ollessa. 25-vuotiaana äitini kuoli ja silloin kävin itseäni läpi erittäin paljon. Pelko lapsen saamiseen, inho lapsiin yms. oli paljon kiinni suhteestani äitiini. Meillä oli ajan erottamat välit, lähti pienestä tyhmästä jutusta, jota ei ikinä sovittu ja annettiin olla. Sen jälkeen olen oppinut, että vaikeatkin asiat pitää hoitaa samantien. Lapsiin en osannut suhtautua, koska tietyllä tavalla halusin olla vielä itsekin se äidin syliin käpertyvä nyytti. Käytännössä siis joka toinen päivä halusin olla aikuinen joka toinen päivä en. Sinulla ehkä omat syysi miksi lapset ovat vaikea aihe. Minulla myös tuo vapaudesta irti päästäminen oli vaikea ajatus.
Myös ihmisten 'kadut aina jos et tee niitä' ja 'pilaat elämäsi jos teet niitä' puheet saivat pääni pyörälle. Kumpaan kastiin minä kuulun? Miksi en tunne kuuluvani kumpaankaan.

Nyt 30-vuotiaana, 2-vuotiaan lapsen äitinä suren vain sitä, että äitini ei saanut tavata ihanaa tyttären tytärtään. Lapsi ei ole pilannut mitään. Elämä tuntuu täydeltä ja teen yhä asioita mitkä minulle on tärkeitä joihin lasta ei voi ottaa. Esim. festrareilla (kyllä 30-vuotiaanakin voi käydä...) käyn kerran vuodessa yms. Tärkeintä on tukiverkko ympärillä, oli se sitten mies, suku tai ystävät tai kaikki ne yhdessä. Lapsen kanssa eri paikkoihin vieminen ei ole mikään mahdottomuus. Olen ollut 2-vuotiaani ja mieheni kanssa erittäin mukavalla matkalla espanjassa viikon. Yövyimme teltassa koko viikon. Lapsi tottuu kaikkeen. Eri asia jos lapsi on sairas tms.

Ja jos pelkkä synnyttäminen ei tunnu omalta vaihtoehdolta, aina on lapsia jotka kaipaavat vanhempia. Adobtio oli yhden entisen lapsikauhuisen ystäväni ja hänen miehensä vaihtoehto. Ja pakkohan ei yhtäkään mukulaa ole hankkia! :) Onnea ihanaan kamalaan elämään, joka on täynnä kriisejä ja pitkä matka omaan itseemme - siihen jonka tunnemme yleensä kaikkein huonoiten tässä maailmassa, halusimme tai emme!