Tietääkö

Onko jollakin tietoa, milloin korjautut verotusperusteet toteutuvat?
17466
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Trafin sivuilla sanotaan, että niissä matkailuautoissa joista on ilmoitettu CO2 arvo ne verotetaan ko päästöarvon mukaisesti. Tämä siis tarkoittaa, että esim minulla vero n. 151 egeä pienempi kuin painon mukaan lakien. Tässä linkki:
http://www.ake.fi/AKE/Verotus/Ajoneuvovero/Ympäristöperusteinen ajoneuvovero.htm
Matkailuauto kuuluu ns 2-vaiheautoihin eli alusta ja kori on eri valmistajan ja näinollen kaikki korivalmistajat eivät ole CO2 arvoa ilmoittaneet.

Äänestä
  • Viime kesänä hankkimani vähän käytetty LMC näillä näkymin selviytyy 28,50 euroa pienemmällä verolla, kun näillä perusteilla muuttunut tilanne lasketaan ottaen huomioon alustajavalmistajan mittauksiin perustuva kulutus matkailuautokäyttöisenä laskentaperusteena, kokonaispainon jäädessä alle 3,5 tonnia.

    Äänestä

Itse asiassa mitään ei ole korjattu, ainoastaan täsmennetty. Jos autostasi on olemassa hyväksytty eli valmistajan sille ilmoittaman CO2 todistus niin mars mars katsastuskonttorille. Jo siinähän se toteutuu oman autosi kohdalta. Kukaan muu ei sitä autollesi tee kuin sinä.
Jos taas autoosi ei CO2 todistusta ole niin sitten verotetaan painon mukaan.

Ongelmahan on siinä että matkailuautoista ei CO2 todistusta yleensä ole. Ja siinä asiassa ei mikään muutu jolleivat matkailuautojen valmistajat ala niitä kirjoittamaan. Useimmiten eivät ala koska niitä ei muualla EU:ssa vaadita. Kannattaa kysyä oman auton myyjältä tai valmistajalta löytyykö siitä autosta tuota todistusta.

Äänestä
  • verotus muutu kun karavaanaritkin alkavat järkeään hyödyntämään. Ei kukaan pakoita ostamaan päästömerkittömiä autoja. Useinhan tyhmyydestä rangaistaan.

    Äänestä

  • 1234r kirjoitti:

    verotus muutu kun karavaanaritkin alkavat järkeään hyödyntämään. Ei kukaan pakoita ostamaan päästömerkittömiä autoja. Useinhan tyhmyydestä rangaistaan.

    yli 3,5 tonnista autoa jota ei koske nämä pykälät.

    Ei mikään matkailuauto valmistaja ole kiinnostunut tekemään kalliita päästömittaus kokeita pelkästään suomen markkinoita varten. Eivät saa koskaan päästömittauksiin uhraamiaan rahoja takaisin toimittamalla suomen myyntiin 15-20 uutta autoa vuodessa. Hölmöjä haastelet.

    Äänestä

  • Esko vaan kirjoitti:

    Kaikista yli 3400 kg kokonaismassaltaan olevista matkailuautoista peritään perusveroa 485,45 €. Perusvero ei enää kasva 3401 kg:n kokonaismassan ylittämisen jälkeen.

    Äänestä

  • sviduilija kirjoitti:

    Ei mikään matkailuauto valmistaja ole kiinnostunut tekemään kalliita päästömittaus kokeita pelkästään suomen markkinoita varten. Eivät saa koskaan päästömittauksiin uhraamiaan rahoja takaisin toimittamalla suomen myyntiin 15-20 uutta autoa vuodessa. Hölmöjä haastelet.

    tehdas niin kauppias kyllä haluaa kauppoja tehdä, mutta suomalainen karavaanarihan on sen verran tyhmä tai tyhjätasku että eihän häntä kauppiaskaan hevillä kuuntele. Kyllä varmasti alkaa kiinnostamaan kun kauppa hiipuu juuri päästöarvojen vuoksi. Täytyy vain osata vaatia.

    Äänestä

  • haihui kirjoitti:

    Oatajan on ihan turha kauppiaalta vaatia mitään jos tehdas ei todistusta anna. Ei kauppias niitä voi antaa. Vain valmistajalla on oikeus antaa co2 todistus valmistamastaan autosta. kauppias voi sen toimittaa ostajalle mutta ei itse kirjoittaa

    Äänestä

  • sviduilija kirjoitti:

    Ei mikään matkailuauto valmistaja ole kiinnostunut tekemään kalliita päästömittaus kokeita pelkästään suomen markkinoita varten. Eivät saa koskaan päästömittauksiin uhraamiaan rahoja takaisin toimittamalla suomen myyntiin 15-20 uutta autoa vuodessa. Hölmöjä haastelet.

    Muillekkin markkinoille. Meikä osti männä vuonna saksasta m-auton ja siinä oli valmiina kyseinen CoC-todistus ja tulli hyväksyi sen ilman muuta eli autossani on nyt määritelty CO2 arvo. Mainitsemani CoC-todistus sisältää automaattisesti tuon paljon puhutun Co2 arvon.

    Äänestä

  • huh huh kirjoitti:

    Oatajan on ihan turha kauppiaalta vaatia mitään jos tehdas ei todistusta anna. Ei kauppias niitä voi antaa. Vain valmistajalla on oikeus antaa co2 todistus valmistamastaan autosta. kauppias voi sen toimittaa ostajalle mutta ei itse kirjoittaa

    kaupan sinun kanssasi tekee, eikä muijasi. Muista aina että sinua ei voi kukaan pakottaa ostamaan, joten yritä edes hieman käyttää järkeäsi jos siihen pystyt.Vai oletko jo niin umpi karavaanaria että teksti ei tavoita sinua.

    Äänestä

  • haihui kirjoitti:

    kaupan sinun kanssasi tekee, eikä muijasi. Muista aina että sinua ei voi kukaan pakottaa ostamaan, joten yritä edes hieman käyttää järkeäsi jos siihen pystyt.Vai oletko jo niin umpi karavaanaria että teksti ei tavoita sinua.

    Viimeisinä aikoina haihuin tietämys on laskenut nollaan. Aikaisemmin vastauksissa oli jonkinlaista järkeä tallella.

    Äänestä

  • dethleffs kirjoitti:

    Muillekkin markkinoille. Meikä osti männä vuonna saksasta m-auton ja siinä oli valmiina kyseinen CoC-todistus ja tulli hyväksyi sen ilman muuta eli autossani on nyt määritelty CO2 arvo. Mainitsemani CoC-todistus sisältää automaattisesti tuon paljon puhutun Co2 arvon.

    CoC todistus voi sisältää tai olla sisältämättä CO2 arvon matkailuautoissa. Se on ihan valmistajatehtaan asia onko sillä tuota arvoa vai ei.
    Dethleffs isona toimijana on se tehdas jolla arvo parhaiten löytyy. Joten sellainen uusi CO2 tyypitetty auto kannattaa ostaa jos CO2 arvon haluaa. Monet pienemmät tehtaat eivät pysty tuota tietoa toimittamaan.

    CoC paperi variantti ja versiotietoineen on nykyisin pakko olla jokaisesta uudesta matkailuautosta joka aioitaan EUssa ja siis myös Suomessa ensirekisteröidä ilman tyyppihyväksyntämenettelyä. Eli käytännössä kaikista.
    Joten sen todistuksen olemassaolo ei kerro vielä CO2 tiedosta mitään. Muutenhan Saksassa ja täälläkin kaikissa uusissa olisi myös CO2 arvo automaattisesti. Kaupasta ostettaessa CoC paperi menee rekisteröinnin yhteydessä suoraan myyjäliikkeeltä Trafiin. Tiedän kyllä tapauksia joissa auton papereissa on tuo Co2 arvo mutta myyjäliike ei ole sitä huolehtinut auton rekisteritietoihin mukaan kun ostaja ei ole huomannut asiaa selvittää.

    on rekkariotteeseen merkitty tuo co2 arvo ja näin pääsee nauttimaan pikkuverosta. Kerro auton merrki ja malli, tiedolle olisi käyttöö

    Äänestä

  • Esko vaan kirjoitti:

    yli 3,5 tonnista autoa jota ei koske nämä pykälät.

    Aivan kiva huomio, mutta kun se nopusrajoitus on 80 km/h. Vähän paha juttu jäädä likenteen jalkoihin. No tietenkin onhan se turvallisuuskysymys suuremmalla massalla pitää nopeudet kuormuritasolla. Eipä siinä mitään, vaikka joku näyttä keskaria - se on ymmärrettävä näin, että minulla on viisi hyvää ystävää ja sinä oot niistä paras (keskari).

    Äänestä

  • jonka autossa kirjoitti:

    on rekkariotteeseen merkitty tuo co2 arvo ja näin pääsee nauttimaan pikkuverosta. Kerro auton merrki ja malli, tiedolle olisi käyttöö

    siellä ne kaikki viisaat kirjoittelevat. Tosin kivikautisia juttujansa, mutta kuitenkin yrittävät edes.

    Äänestä

  • sviduilija kirjoitti:

    Viimeisinä aikoina haihuin tietämys on laskenut nollaan. Aikaisemmin vastauksissa oli jonkinlaista järkeä tallella.

    vastaus on aivan oikea. Näyttäisi siltä kuin lukutaitosi olisi hieman väljehtynyt vai johtuneeko joulun odotuksesta että, et ymmärrä kirjoitettua ?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

joku....? kirjoitti:

Onko jollakin tietoa, milloin korjautut verotusperusteet toteutuvat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu