Onko enää muuta

uskomaan. luo unelmia ja elä niissä.

Kerron jotain mitä olen kokenut. Olin 19 vuotiaana itsarin partaalla, olin kyllästynyt elämään. Mitään ei tällä elämällä ollut enää tarjottavaa. Olin kirjoittanut viimeisen kirjeen ja aikomuksenani oli päättää päiväni.

Silloin rukoilin. Rukoilin kaikesta voimastani ja kaikesta mielestäni, kaikella voimalla mitä ihmisessä on. Pyysin sitä että ymmärtäisin mistä on kysymys, mikä elämä on ja kuka minä olen. Joku vastasi, en tiedä tarkalleen kuka se oli, enkelikö vai mestari, ja näytti millainen maailma on: kaikki olemme yhtä. Ajatukseni pysähtyivät, hävisin suureksi osaksi olemasta mutta silti jotain jäi: tietoisuus.

Tuon tapahtuman jälkeen olen kertonut ihmisille sopivissa tilaisuuksissa, että toivoa on. Toivoa on siinä, joka ylläpitää kaikkea, ihmisíä kasveja ja kiviä. Mikään ei oie olemassa ilman tätä ylläpitävää energiaa.

Koin, että ihmisen olemassaolon tunne tulee tältä ylläpitäjältä. Ihminen ei omista siis edes olemassaoloaan, se kuuluu tuolle kuvaamattomalle ja ihmeelliselle rauhalle, jossa ajatuksetkin pysähtyvät.

Joku sanoo sitä korkeammaksi minäksi, toinen Jumalaksi, kolmas sisäiseksi Itseksi. Itse voi puuttua peliin kun pyydetään viimeisessä hengenhädässä, toki muutoinkin. Se on sinä itse, mutta paljon selkeämpi ja se tietää tarkoituksen.

Miksi Itse jää monesti taustalle ja tarkoitus saavuttamatta yhdessä elämässä? Koska ihminen ei ole valmis uhraamaan itseänsä tuolle itselle. Itse on valmis odottamaan aioneita jotta tietoisuus kypsyy. Se on loputtoman kärsivällinen. Lopulta ihminen taipuu.

Kun olemme saaneet kosketuksen tähän joka tietää suunnan, työskentelemme innokkaasti ja sitkeästi sen antaman suunnan mukaisesti. Vähitellen tulemme pysyvästi täksi jota ennen sanoimme korkeammaksi ja jona olimme vain muutamien kiitävien hetkien verran, ihmeellisessä ajattomuudessa ilman ajan tajua.

Elämän tarkoitus on syvä ja ihmeellinen. Kukin löytää sen aikanaan, ja se on löydettävä itse, siksi en johdattele enempää. Kerroin kuka käänsi kohtalon suunnan kohdallani valoisammaksi ihmeelliseen elämään jolla on tarkoitus.

Elämällä on toivoa joka ylittää järjen ja mielikuvituksen.

Lotto on haave siinä missä muutkin haaveet, jotka pitävät muuten tylsäksi auttamattomasti muuttuvassa realissa hetken toivoa yllä.
Mutta loppujen lopuksi, kuten Kokija tuolla kertoilikin, kärsivällisyys ja nöyryys Elämän edessä saa nuo pinnalliset omat pyyteet lopulta sivuun paljastaen Kokonaisvaltaisempaa tämän pienen hetkemme taustalta.
Kaveritkin ovat mukavia kun auttavat kestämään tylsyyttä keksiessään kanssamme kaikenlaista puuhaa. Mutta loppujen lopuksi kestävintä on se "omakiva" eli Itsellisyys.
Sisänen on aina oleellisempaa kuin ulkoinen. Ulkoiseen turvaava (mm. materiaan) on altis vaikutteille ja näin ollen ulkoisen armoilla olevana havoittuva.
Itsensä etsiminen ja lopulta löytäminen on kaiken A&O:oo.

Uskon, en siis varmuudella tiedä, että mm. itsemurhaaja joutuu tänne takaisin.
Siis uudelle kierokselle,,kaikki taas alusta vaikkakin erillaisella "kuorella" varustettuna. Huomaa kuitenkin että Elämän vaatimukset elämä-pyörästä pois pääsystä eivät silti muutu. Miksi siis ei yrittäsi "kerralla kuolla kunnolla, ettei tarvitse jatkuvasti elää"?

Aina on olemassa oma usko, ja uskossaan jokainen kokeva elää. Vain aineellisuus uusiutuu, henki ei kuole koskaan. Ikuinen jatkumo on sielun vapautta. Sielu tekee kaiken vapaaehtoisesti, mihinkään ei ole pakkoa. Ei pidä olla negatiivisten ajatustensa vankina jos haluaa olla vapaa ja tyytyväinen. Ajatuksensa voi aina itse valita.

Lottovoittoa et todennäköisesti tule saamaan, se on niin pieni mahdollisuus että sen varaan ei kannata laskea.
Minä huomasin elämän arvon vasta kun meinasin menettää sen. Ajatukseni olivat monesti samansuuntaisia kuin sinullakin.
Kaikki ovet ovat avoinna niin kauan kun on terveyttä. Itsestä riippuu kuinka tämän lyhyen aikamme täällä vietämme. Kuolemaa ei kannata kiirehtiä, se tulee aivan varmasti, joskus aikaisemmin kuin haluaisimmekaan.
Oletko fyysisesti terve, masentunut olet, käyhän lääkärissä, masennukseen löytyy apua.
Jos olet terve, ja mikäli ei ole työpaikkaa tai se on epä-tyydyttävä, tee radikaali päätös muuttaa kokonaan elämäsi.
Minä jätin kaiken taakseni ja aloitin alusta, siinä oli niin paljon ajateltavaa että masennus unohtui. Aina löytyy paikka, kun vain on tahtoa ja halua. Kumppani ei löydy hakemalla, se tulee sinullekin aivan varmasti

Aamen! Toi olis voinut olla mun kirjoittama. Aivan samoja olen kelaillut. Voimia...

Edelliset kirjoitukset voin hyväksyä, sillä ne ovat aivan oikean suuntaisia
Ihminen on ainut eläin joka on kadottanut elämänsä, tuolle materiasta syntyneelle egolle, joka hallitsee hänen elämäänsä

Epätoivoissaan hän sitten etsii sitä ulkopuolelta, maailman turhuuksista,
uskonnoista aatteista huvituksista alkohoolista huumeista ym.
Tuo ulkopuolelta etsiminen johtaa vain kärsimykseen ja tuskaan, ja elämän halun menettämiseen

Tuloksena on suunnaton yksinäisyyden tunne ja pelko josta me pakenemme noihin edellä mainittuihin asioihin, koska meillä ei ole voimaa kohdata tuota yksinäisyyttä, ja katsoa sitä suoraan silmästä silmään ilman pelkoa
Me olemme ajatuksillamme luoneet tunteen esim. rakkauden vihan ja tuon tunteen pojana on aina syy ja aihettaja

On olemassa myös tunnevoima jolla ei ole syytä eikä aihettajaa, eli sillä ei ole mitään motiivia, ja se syntyy silloin äärettömästä kaiken lähteestä, jonka osa me todellisuudessa olemme
Tuo tunnevoima on ajatonta rakkautta joka läpäisee tuon yksinäisyyden muurrin, ja yksinäisyys muuttuu yksinolevuudeksi, joka on olemista yhtä kaiken kanssa

Silloin olemme vapaat kaikesta materian synnyttämästä, koska se on niinsanottu psykologinen kuolema jossa perimämme kuoleutuu pois
Tuloksena on uskomaton elämä jossa kaikki kärsimykset tuskat päättyvät ikuisiksi ajoiksi, sillä tuo kärsimysten pyörä päättyy

Sen jälkeen voimme jäljellä olevan ajan nauttia tästä ihanasta maailmasta, ja kun tiedämme että elämä kuoleman jälkeen on samaa kuin elämä ennen kuolemaa, niin on itsestään selvää, että tuo psykologinen kuolema on ainut kuolema jolla on ihmiselle jotain merkitystä