Loukkaavista nettikirjoituksista vankilaan tuomittu tamperelainen Seppo Lehto on saanut käräjäoikeudessa lisätuomion Suomenmaan toimittajan Seppo Kuisman loukkaamisesta.
Lehto piti mm. loukkaavaa blogia Kuisman nimellä. Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi hänet keskiviikkona 30 päiväksi vankeuteen törkeästä kunnianloukkauksesta. Lehdon on lisäksi maksettava Kuismalle korvauksia 7 500 euroa.
Lehto on uhkaillut ja häirinnyt Kuismaa 1990-luvun puolivälistä saakka.
Seppo Lehto on parhaillaan vankilassa sovittamassa nettikirjoituksista määrättyä kahden vuoden ja neljän kuukauden vankeusrangaistusta. Nyt tuomioon johtanut kirjoittelu liittyy samaan rikossarjaan ja olisi voitu käsitellä yhtä aikaa. Käräjäoikeus otti tämän huomioon rangaistusta

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.