Raivotauti

Kysyisin, että onko syytä pelätä raivotautia, sillä olen jo 1,5 kk sitten alkanut sitä pelkäämään ja pari kertaa sairaalassakin käynyt sen vuoksi. Olen yrittänyt pyytää rokotetta itselleni, mutta lääkäri vakuutti, että se on mahdotonta nykypäivän suomessa. Pelkäämisen syy on se ku käytin se 1,5 kk sitten koiran lenkillä ja sain luultavasti sylkeä käsiini ja kun se sylki oli ollut n. 30 min siinä kädessä (luultavasti jo oli kuivunut) hieroin silmiäni ja yllättäen sattumalta kun katsoin yöllä tv:tä oli siellä elokuva, josta raivotaudin pelkääminen alkoi (elokuvan nimi oli muistaakseni Quarantine). Koira ei kylläkään ole kuollut, aivan elävien kirjoissa. Pari päivää sen jälkeen kun katsoin jalkaani siinä oli 4-6 n. 1-2 mm kokoista rupea vierekkäin ja sain siitä ajatuksen että hiiri tai jokin muu jyrsijä olisi purrut minua nukkuessani ja olisin saanut sitä myöten tartunnan. Heti kun olin alkanut pelkäämään, minulla on lähes joka päivä nykinyt lihaksia ja luulen että se liittyy raivotautiin. Ja kyllä, olen luulosairas (itse kylläkin todennut sen :D) joten liityvätkö nykiminen stressiin, luulosairauden aiheuttamiin oireisiin vai puhtaasti raivotautiin? Ja onko minun syytä käydä hinkumassa vaikka väkisin rokote raivotautia vastaan sairaalasta? Pyytäisin pikaisia vastauksia.
1248
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Sanoisin, että pelkosi sairaudesta aiheuttaa sinulle oireita. On äärimmäisen epätodennäköistä saada raivotautia Suomessa.

Rokotteen saaminen varmaan poistaisi tämän sairauden pelkosi, mutta samalla ruokkisit pakkomiellettäsi. Sinulle parempi ratkaisu olisi pyytää lähete psykiatrille jotta voisit saada kelan tukemaa terapiaa. Pakkomielteiden ( joihin luulotauti kuuluu) hoidossa on hyväksi havaittu kognitiivinen terapia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pelokasssssss kirjoitti:

Kysyisin, että onko syytä pelätä raivotautia, sillä olen jo 1,5 kk sitten alkanut sitä pelkäämään ja pari kertaa sairaalassakin käynyt sen vuoksi. Olen yrittänyt pyytää rokotetta itselleni, mutta lääkäri vakuutti, että se on mahdotonta nykypäivän suomessa. Pelkäämisen syy on se ku käytin se 1,5 kk sitten koiran lenkillä ja sain luultavasti sylkeä käsiini ja kun se sylki oli ollut n. 30 min siinä kädessä (luultavasti jo oli kuivunut) hieroin silmiäni ja yllättäen sattumalta kun katsoin yöllä tv:tä oli siellä elokuva, josta raivotaudin pelkääminen alkoi (elokuvan nimi oli muistaakseni Quarantine). Koira ei kylläkään ole kuollut, aivan elävien kirjoissa. Pari päivää sen jälkeen kun katsoin jalkaani siinä oli 4-6 n. 1-2 mm kokoista rupea vierekkäin ja sain siitä ajatuksen että hiiri tai jokin muu jyrsijä olisi purrut minua nukkuessani ja olisin saanut sitä myöten tartunnan. Heti kun olin alkanut pelkäämään, minulla on lähes joka päivä nykinyt lihaksia ja luulen että se liittyy raivotautiin. Ja kyllä, olen luulosairas (itse kylläkin todennut sen :D) joten liityvätkö nykiminen stressiin, luulosairauden aiheuttamiin oireisiin vai puhtaasti raivotautiin? Ja onko minun syytä käydä hinkumassa vaikka väkisin rokote raivotautia vastaan sairaalasta? Pyytäisin pikaisia vastauksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu