Yritin tulla Kahvipirttiin kun on joulu. Ajattelin vaan toivottaa porukalle Hyvää joulua. Niin oli pirtti täynnä, ettei sisälle mahtunut ja nurkkakaapille se vasta jono oli. Ei siellä ulkona pysty olemaan! Kissakin pyöri pihalla jaloissani, katsoi silmiin ja sanoi surkealla äänellä, miaauuu! Yritti kai kertoa, että hiiret ovat hangen alla eikö pirttiläisillä ole aikaa ruokkia, herkuista puhumattakaan.
No, kyllä minä haluan uskoa hyväntahtoisuuteenne, eläinrakkauteenne ym.
Erikoistervehdys emäntä SkillaNille ja kaikille teille
Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!
P.S. Olen päättänyt viettää yksinäisen joulun, ensimmäisen elämässäni. Mielestäni on syytäkin kokea, ainakin kerran, yksinäinenkin joulu. Katselen tv-ohjelmaa, syön omaa jouluruokaani ja saatan ottaa hiukan "glögiäkin". Uskon, että minun jouluni on yksinäisyydessäänkin jopa tavallista parempi, on joulusaunakin nyt kotona ja viihdyn.
Tervehdys Kahvipirttiin
22
769
Vastaukset
- hilema .
Näin on myös Palstan Patruuna antanut korkealta tasoltaan siunauksensa meille Kahvipirtin kävijöille. Vaatimatonta on patruunan elämä pyhinä. On sentään - asianomaisen omaa ilmaisua käyttäen - "glögiä".
Tietysti olemme kaikki hyväntahtoisia ja eläinrakkaita. Vaikea tosin sanoa, paljonko eläimet pitävät meistä. - lauletaan mukana
http://www.youtube.com/watch?v=Ki0mVpIs0zE
t: me kaikki tytöt. ota vastaan myös minun jouluiset toivotukset sinulle.
Pirtissä kaikki hyvin, kissatkin ruokittu ja nurkkakaapille ei jonoa, tuskin nyt olikaan, kunhan leikkiä lasket;)
Mukavan tuntuiselta tuntuu joulun viettosi olevan, uskon että nautit.
Kaikkea hyvää tulevalle vuodelle, jaksetaan vaan palstalla heilua, onhan siitä jo tapa tullut.
Tässäkin käytän tilaisuutta hyväkseni ja toivotan Hyvää Joulua koko palstan olemassa oloon vaikuttaville, kirjoittajat palstan tekevät, kiitos myös ylläpidolle kuluneesta, aina vaan parempaa yhteieloa tulevaksi vuodeksi toivottelen.- perästä kuuluu san
Tuo otti sen näköjään ihan vakavasti!
- pikku ystäväsi
Joulun rauhaa ja iloa Ruuneperille !
http://www.youtube.com/watch?v=ucUP7mJwFxQ&feature=relatedJa koetahan kestää, vaikka onhan noita kirpeitä puhureita. Pienieleisesti minäkin nämä pyhät vietän - ihan perinteeni mukaan. Kävin reisussa ja toin hiukan hunajarommia. Kaipa sitä pitää kuuman veden kanssa maistella, kun kirpakasta pakkasesta lenkiltäni kortteeriini raahaudun.
- je-pu-lis.
ynnämuu kirjoitti:
Ja koetahan kestää, vaikka onhan noita kirpeitä puhureita. Pienieleisesti minäkin nämä pyhät vietän - ihan perinteeni mukaan. Kävin reisussa ja toin hiukan hunajarommia. Kaipa sitä pitää kuuman veden kanssa maistella, kun kirpakasta pakkasesta lenkiltäni kortteeriini raahaudun.
Ruuneperi on m.v., minä vaa, sinikynä, mentorix, ajomies-x, hajupoika ja kaikki muut nikit joita ei kukaan höperö tämän ikäisenä muista...Aamen.
Sytyttäkää kynttilä ruunelle, mikä sitten tuo lehtonen vähäkyröstä lie
Aaamun avaus ja kylmä halaus - ihailija*
je-pu-lis. kirjoitti:
Ruuneperi on m.v., minä vaa, sinikynä, mentorix, ajomies-x, hajupoika ja kaikki muut nikit joita ei kukaan höperö tämän ikäisenä muista...Aamen.
Sytyttäkää kynttilä ruunelle, mikä sitten tuo lehtonen vähäkyröstä lie
Aaamun avaus ja kylmä halaus:DDDDDDDDD
ihailija* kirjoitti:
:DDDDDDDDD
Parhaimmat jouluterveiset ja samalla onnea uuteen kotiin.
Saunan jälkeen pieni jouluglöki maistuu.
Jatketaan ensivuonna, odotetaan parempaa mitä ennusteet näyttää.
Ystävyydellä Late Vaan- hilema .
ynnämuu kirjoitti:
Ja koetahan kestää, vaikka onhan noita kirpeitä puhureita. Pienieleisesti minäkin nämä pyhät vietän - ihan perinteeni mukaan. Kävin reisussa ja toin hiukan hunajarommia. Kaipa sitä pitää kuuman veden kanssa maistella, kun kirpakasta pakkasesta lenkiltäni kortteeriini raahaudun.
Ainaklin nuoleksijoita riittää palstan patruunalla. On tosi havainnollisia esimerkkejä.
- ihmettelijä ?
hilema . kirjoitti:
Ainaklin nuoleksijoita riittää palstan patruunalla. On tosi havainnollisia esimerkkejä.
rumasti?
- kyseliä
hilema . kirjoitti:
Ainaklin nuoleksijoita riittää palstan patruunalla. On tosi havainnollisia esimerkkejä.
Oletko vainoharhainen joa vaan yrittää levittää palstale pahaa mieltä
- lukija ¤
kyseliä kirjoitti:
Oletko vainoharhainen joa vaan yrittää levittää palstale pahaa mieltä
kuka lieneekin. Pelkkä palstan lukija nykyään, ja tunnen nämä kauan mukana olleet!
- no johan on
muut menee suoraan pirttiin jos on asiaa, eräitten pitää avata oma ketju joka asialle. Se on tärkeetä että NIMI näkyy ja erotuu rahvaasta.
- sitä minäkin
Jos olisi halunnut oikeasti onnitella kahvipirttiä niin olisi mennyt ja avannut Kahvipirtin ketjun. Mutta tämä typerys ja päähän potkittu ihmispolo työntää onnittelunsa tänne kaikkien ruodittavaksi.
Kukapa se kissan häntää nostaisi jos ei kissa itse. Egoisti vaan työntää omaa nikkiään joka paikkaan.. - velaksi3
sitä minäkin kirjoitti:
Jos olisi halunnut oikeasti onnitella kahvipirttiä niin olisi mennyt ja avannut Kahvipirtin ketjun. Mutta tämä typerys ja päähän potkittu ihmispolo työntää onnittelunsa tänne kaikkien ruodittavaksi.
Kukapa se kissan häntää nostaisi jos ei kissa itse. Egoisti vaan työntää omaa nikkiään joka paikkaan..potkittu, älä sohaise muurahaispesään termiitit tulee ja naketaa puujalat vek myös puupäät ovat suuressa vaara vyöhykkeessä
- Jouluyöööö!
velaksi3 kirjoitti:
potkittu, älä sohaise muurahaispesään termiitit tulee ja naketaa puujalat vek myös puupäät ovat suuressa vaara vyöhykkeessä
Täällä on vain läskipäitä, ja susi syö ne
- 513
Jouluyöööö! kirjoitti:
Täällä on vain läskipäitä, ja susi syö ne
ooonpa rauhallista ja jouluista viestitystä loppukerhossa. jos ensvuonna sopuisuus löytyisi on aikaa harjotella. Hyvää uusvuotta antaen arvoa kirjoittelijoille ilman näykkimisiä.
- esim
513 kirjoitti:
ooonpa rauhallista ja jouluista viestitystä loppukerhossa. jos ensvuonna sopuisuus löytyisi on aikaa harjotella. Hyvää uusvuotta antaen arvoa kirjoittelijoille ilman näykkimisiä.
tämän vuoden aikana on tullut selväksi ettei rauha ole helppo saavuttaa
jotenkas annetaan rauhassa eläville valtioille niille kuuluva kunnioitus
diktaattorit johtaa ja haistattelee - tamperelainen taavi
esim kirjoitti:
tämän vuoden aikana on tullut selväksi ettei rauha ole helppo saavuttaa
jotenkas annetaan rauhassa eläville valtioille niille kuuluva kunnioitus
diktaattorit johtaa ja haistatteleeTuosta nimimerkin "esim" puheenvuorosta viimeiset sanat diktaattorista viittasivat melkoisella varmuudela Palstan Patruunaan, joka esiintyessään usein mainitsee arvovaltansa tueksi entiset sheriffikautensa.
- muuten,
tamperelainen taavi kirjoitti:
Tuosta nimimerkin "esim" puheenvuorosta viimeiset sanat diktaattorista viittasivat melkoisella varmuudela Palstan Patruunaan, joka esiintyessään usein mainitsee arvovaltansa tueksi entiset sheriffikautensa.
pirtillä ole omakin ketju. Miksi täällä tyhjää huudella. Eihän täällä käy edes pirttiläiset lukemassa saatikka kirjoittamassa kiitoksia. Taitaa olla täys sekö tää ketjun avaaja, Eikä ole ensi kertaa eksyksissä....
- ....~...^^@
muuten, kirjoitti:
pirtillä ole omakin ketju. Miksi täällä tyhjää huudella. Eihän täällä käy edes pirttiläiset lukemassa saatikka kirjoittamassa kiitoksia. Taitaa olla täys sekö tää ketjun avaaja, Eikä ole ensi kertaa eksyksissä....
Onhan se meidän suurieleinen hörhö täällä joka vie pirtille terveiset ja pirttiläiset käyvät laulamassa kertosäkeen vahvistaakseen solvaukset : ))))))
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 971727
Venäjä lähettää 480 tuhannen sotilaan armeijan Suomen rajalle
Miten Suomessa vastataan Venäjän uhkaan sotilaallisesti2301387Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2531011Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt78895- 7745
Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr10725IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku37687- 26665
Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.55664Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie30654