Takuueläkettä eivät pienennä ansiot, ei pääomatulot, ei omaisuus

Takuueläke korottaa Suomessa asuvalle maksettavan vähimmäiseläkkeen 687,74 euroon nykyisestä reilusta 500 eurosta kuukaudessa. Takuueläkkeen saa arviolta 120 000 eläkeläistä. Se on vajaat 10 % kaikista eläkkeensaajista.

Takuueläkettä voidaan maksaa vain, jos kaikki eläkkeesi ennen verotusta ovat yhteensä alle 687,74 e/kk.

Takuueläkkeen suuruuteen vaikuttavat kaikki muut eläkkeesi Suomesta ja ulkomailta. Ne vähennetään takuueläkkeen täydestä määrästä sataprosenttisesti. Eläkkeisiin luetaan mukaan myös esimerkiksi leskeneläkkeet ja tapaturmaeläkkeet. Laissa takuueläkkeestä on tarkka luettelo siitä vähennettävistä eläkkeistä.

Takuueläkettä eivät sen sijaan pienennä eläkettä saavan hoitotuki, rintamalisät eikä eläkkeen lapsikorotus.

Takuueläkettä eivät pienennä ansiotulot, pääomatulot eikä omaisuus. Myöskään omaishoidon tuki ei vaikuta sen määrään.

Sen sijaan asumistuki ja toimeentulotuki poistuvat.

Takuueläkettä eivät pienennä ansiotulot
Takuueläkettä eivät pienennä pääomatulot
Takuueläkettä ei pienennä omaisuus
Takuueläkettä ei pienennä avo- tai aviopuolison tulot

Takuueläkkeen saajilta poistetaan asumistuki ja toimeentulotuki. Noin 40.000 takuueläkkeen saajaa reilusta sadastatuhannesta eläkeläisestä menettää siis asumistukensa ja toimeentulotukensa.

Takuueläkettä ei ole räätälöity köyhille eläkkeensaajille - jotka siis menettävät asumistukensa ja toimeentulotukensa - vaan rikkaille, jotka eivät menetä takuueläkeläisenä ansiotulojaan, pääomatulojaan eikä takuueläke myöskään pienennä omaisuutta kuten se pienentää asumistukea ja toimeentulotukea.

Takuueläke ei ole tarveharkintainen. Sen saa sekä rikkaat että köyhät. Miljonäärien rouvat, joilla on pääomatuloja varallisuutta saavat samansuuruisen takuueläkkeen kuin köyhät vuokralla-asuvat, jotka nyt maksavat takuueläkkeestään vuokransa menettäen asumistukensa.

Kokoomus-kepu-johtoinen hallitus räätälöi takuueläkkeen:
- rikkaille eläkkeensaajille, joilla on pääomatuloja ja varallisuutta mahdollisesti myös ansiotuloja
- niille eläkkeensaajille, joilla ei ole ansiosidonnaista työeläkettä

Takuueläke ei ole sidottu Suomessa tehtyyn työpanokseen - joten myös kaikki maahanmuuttajat saavat samansuuruisen takuueläkkeen kuin suomalaiset, joten Suomeen kannattaa muuttaa ennen eläkeikää - vai mitä?
2302
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ei sitten ihan mennyt nappiin tämäkään uudistus.

Äänestä
  • Enpä tiennyt tuotakaan.
    Tulisi sota, tai terroristi, tai vaikkapa ihan tavallinen tappajarosvo ja tappaisi ihan oikeasti ne poikkeuksellisen sairaalloisen kierot ja epärehelliset henkilöt, jotka ovat kieroilleet tuonkin lakipykälän.
    Samaan lihakasaan joutaisi eduskunnasta jokainen edustaja, joka hyväksyi tuon lain voimaantulon ja laillisuuden.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Asumistuki poistuu kirjoitti:

Takuueläke korottaa Suomessa asuvalle maksettavan vähimmäiseläkkeen 687,74 euroon nykyisestä reilusta 500 eurosta kuukaudessa. Takuueläkkeen saa arviolta 120 000 eläkeläistä. Se on vajaat 10 % kaikista eläkkeensaajista.

Takuueläkettä voidaan maksaa vain, jos kaikki eläkkeesi ennen verotusta ovat yhteensä alle 687,74 e/kk.

Takuueläkkeen suuruuteen vaikuttavat kaikki muut eläkkeesi Suomesta ja ulkomailta. Ne vähennetään takuueläkkeen täydestä määrästä sataprosenttisesti. Eläkkeisiin luetaan mukaan myös esimerkiksi leskeneläkkeet ja tapaturmaeläkkeet. Laissa takuueläkkeestä on tarkka luettelo siitä vähennettävistä eläkkeistä.

Takuueläkettä eivät sen sijaan pienennä eläkettä saavan hoitotuki, rintamalisät eikä eläkkeen lapsikorotus.

Takuueläkettä eivät pienennä ansiotulot, pääomatulot eikä omaisuus. Myöskään omaishoidon tuki ei vaikuta sen määrään.

Sen sijaan asumistuki ja toimeentulotuki poistuvat.

Takuueläkettä eivät pienennä ansiotulot
Takuueläkettä eivät pienennä pääomatulot
Takuueläkettä ei pienennä omaisuus
Takuueläkettä ei pienennä avo- tai aviopuolison tulot

Takuueläkkeen saajilta poistetaan asumistuki ja toimeentulotuki. Noin 40.000 takuueläkkeen saajaa reilusta sadastatuhannesta eläkeläisestä menettää siis asumistukensa ja toimeentulotukensa.

Takuueläkettä ei ole räätälöity köyhille eläkkeensaajille - jotka siis menettävät asumistukensa ja toimeentulotukensa - vaan rikkaille, jotka eivät menetä takuueläkeläisenä ansiotulojaan, pääomatulojaan eikä takuueläke myöskään pienennä omaisuutta kuten se pienentää asumistukea ja toimeentulotukea.

Takuueläke ei ole tarveharkintainen. Sen saa sekä rikkaat että köyhät. Miljonäärien rouvat, joilla on pääomatuloja varallisuutta saavat samansuuruisen takuueläkkeen kuin köyhät vuokralla-asuvat, jotka nyt maksavat takuueläkkeestään vuokransa menettäen asumistukensa.

Kokoomus-kepu-johtoinen hallitus räätälöi takuueläkkeen:
- rikkaille eläkkeensaajille, joilla on pääomatuloja ja varallisuutta mahdollisesti myös ansiotuloja
- niille eläkkeensaajille, joilla ei ole ansiosidonnaista työeläkettä

Takuueläke ei ole sidottu Suomessa tehtyyn työpanokseen - joten myös kaikki maahanmuuttajat saavat samansuuruisen takuueläkkeen kuin suomalaiset, joten Suomeen kannattaa muuttaa ennen eläkeikää - vai mitä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu